Virstanpylväillä - ajatuksia kirjoittamisesta

Tämä kirjoitus on muistaakseni 505:s Lahden takana -blogissa ilmestyvä postaus. Hätkähdin jokin aika sitten oikein itsekin, kun tajusin, että 500 kirjoitusta oli tullut täyteen.

Aloitin bloggaamisen pari kuukautta Tallinnaan muuton jälkeen ja sen jälkeen olen koettanut kirjoitella mahdollisimman säännöllisesti. Ensin ajattelin kirjoittavani lähinnä perheen kuulumisista, lasten kasvamisesta ja kotoisista hommista, mutta vähitellen huomasin, että en jaksa vain siinä aihepiirissä pysyä. Nyt blogi onkin täynnä täysin sekalaisia juttuja sekalaisista aiheista, joita yhdistää lähinnä se, että (lähes) kaikki liittyvät jotenkin Viroon.

Kirjoittaminen menee minulla käytännön syistä melkoisissa puuskissa, sillä rauhallisesti koneen äärelle pääsen vasta iltaisin, kun kumpikin lapsi nukkuu ja silloinkin on usein kaikkea muuta hommailtavaa tai ei vain huvita olla koneella. Jos asiaa sattuu olemaan, kirjoitan tavallisesti kaksi tai kolme postausta kerralla ja ajastan ne ilmestymään tuleville päiville. Kirjoittaisin hurjan mielelläni paljon enemmänkin, mutta nyt on mentävä sillä tahdilla, minkä arki mahdollistaa. Samoin haluaisin täällä olevan paljon enemmän kuvia, mutta siihen en vain selviä.

Bloggaus on yllättänyt minut tavattoman positiivisesti monin tavoin. Olen äimistynyt siitä, että täällä käy muitakin kuin äiti. Alun perin ajattelin, että lukemassa kävisivät korkeintaan perheenjäsenet. Blogin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, joita olen sitten saanut tavata myös ihan oikeassa elämässä. Olen kommenttien avulla oppinut paljon Virosta. Sähköpostiini on silloin tällöin tullut tuntemattomilta ihmisiltä pyyntöjä auttaa Viroon muuttamiseen liittyvissä asioissa. Ja mikä tärkeintä - olen iloinen, että olen jaksanut blogia kirjoittaa, sillä tästä jää meidän perheellemme hyvä muisto ajastamme Virossa.

Tiiviimmän kirjoitustahdin ja suuremman kuvamäärän lisäksi toivoisin, että voisin käyttää blogia viron kielen opiskelun välineenä. Silloin tällöin olen viroa osaavilta lukijoilta kysellyt jotakin kieleen liittyvää asiaa, mutta olen monesti ajatellut, että pitäisi rohkaistua kirjoittamaan välillä viroksi ja sitten pyytää armoton palaute ja ottaa opiksi. Mutta ehkä ensin käyn siellä viron kielen astevaihtelukurssilla...

Olen aina kirjoittanut ja kirjoitan edelleen päiväkirjaa kaikesta mahdollisesta. Blogi on tällä hetkellä ehkä tärkein ja ahkerimmassa käytössä oleva päiväkirjani, mutta enhän minä tänne tietenkään kaikkein syvimpiä tuntoja vuodata. Niiden paikka on pöytälaatikossa tai T:n olkapäällä.

Lisäksi kirjoitan päiväkirjaa lapsilleni heidän kasvamisestaan, kirjapäiväkirjaa lukemistani kirjoista (se ei ole suuri työ, sillä lukeminen edistyy hyyyvin hitaasti) ja nykyään tavallaan pientä ruuanlaittopäiväkirjaakin: kun teen keittokirjasta jonkin ruuan sen reseptin mukaan, kirjoitan keltaiselle post-it-lapulle, kuinka ruoka onnistui. Lapun liimaan ko. keittokirjan sivulle. Tietää sitten välttää kämmäykset, jos tekee ruokaa toistekin.

Käsilaukussani minulla on aina muistivihko ja lyijykynä, ja jos on tyhjä hetki, saatan vaikka hammaslääkärin odotushuoneessa kirjoittaa, miltä siellä näyttää ja haisee ja mikä on juuri sillä hetkellä meininki. Koetan pitää mielessä, että arkea pitäisi tallentaa sen minkä suinkin ehtii, ja tällaiset "Viru-keskuksen parkkihallissa on juuri nyt kamalan kylmä" -tyyppiset merkinnät auttavat aika kivasti pitämään mielessä menneitä tapahtumia.

Matkoilla ollessa ostan yleensä pienen vihkon, johon pidän matkapäiväkirjaa. Yhdessä reissussa otettujen valokuvien kanssa tästä yhdistelmästä tulee aivan pistämättömän hyvä keino palata myöhemmin reissun tunnelmiin.

Notta tällainen välitilitys kirjallisen suoleni matamisliikkeistä. Tämän kirjoitin kaksi päivää ennen tekstin julkituloa, ja kun te tätä luette, minä istun perheineni Baijerissa nauttimassa valkoista makkaraa ja vehnäolutta ja laulamassa torvensoiton tahtiin. Auf wiedersehen!