Huh, onpahan nyt yhden sortin kokemus takana. Kävimme Yhdysvaltojen Tallinnan-suurlähetystössä muuttoa varten tarvittavien paperitöiden takia.
Siinä missä Suomen suurlähetystöön Toompealla vain marssitaan sisään, mennään USA:n lähetystöön kadulla sijaitsevan lasikopin kautta, jossa on lentokenttien turvatoimia vastaavat tarkastukset. Taskut tyhjiksi, passia esiin, laukku hihnalle ja itse metallinpaljastimesta läpi. Puhelin ja käsilaukku sisältöineen jätettiin vartiokoppiin lähetystössä vierailun ajaksi.
Meiltä oli jäänyt maksamatta yksi maksu, mikä kävi ilmi, kun pääsimme tiskille virkailijan puheille. Sitä ei tietenkään voinut maksaa siinä kopissa (vaikka silmien edessä oli kortinlukija ja tarra, että luottokortit käyvät), vaan meidän piti lähteä käymään pankissa. Ja hetken päästä turvarumba uudestaan alusta.
Toisella kerralla kaikki oli selvää, pääsimme asioimaan toisessa kopissa (vanhaa kunnon luukulta luukulle -meininkiä!), jossa meitä jututti konsulisetä. Vielä annoimme Yhdysvaltojen turvallisuuden merkittäväksi parantamiseksi omat sormenjälkemme ja homma olikin selvä. Alamme olla virallisten asioiden puolesta varsin valmiit muuttoon.
Tämä muuttoprosessi on kyllä osoittanut sen, että USA:aan ei tosiaan noin vain kävellä asumaan. Viisumiprosedyyrit ovat kestäneet koko talven ja kaikenlaista lappua ja lomaketta paperilla sekä verkossa on pitänyt täyttää. Olen muun muassa vakuuttanut, että lapsemme eivät ole terroristeja eivätkä osallistuneet kansanmurhaan.
Samalla on myös tajunnut, miten äärettömän nöyryyttävää ja hermostuttavaa tuo viranomaiskyykytys on. Vaikka varsin hyvin tietää ja tuntee, että minkäänlaiseen hermoiluun ei ole syytä, pelkää silti koko ajan klikkaavansa verkkolomakkeessa jotakin väärää ruksia tai päästävänsä konsulin edessä suustaan sellaisen sorsan, että maahan ei ole mitään asiaa. Laitoksilla ja viranomaisilla on uskomaton alistamisen voima. Hyvinhän tässä konkretisoituu sekin, miten naurettavan helppoa on matkustaminen EU:n sisällä.
Ja olihan vähän huvittavaa seistä turvatarkastusjonossa ja katsella lähetystön sähköisellä ilmoitustaululla pyörivää FBI:n etsintäkuulutettujen listaa. Siinä se Osama B:kin telkkariruudulta katseli meitä kylmästä ja jännityksestä täriseviä jonottajia. En tiedä sitten, kummalla on enemmän jännättävää.
3 kommenttia:
Olipa mielenkiintoinen postaus.
Joka tuo mieleen oman Amerikan valloitukseni. Lähdin aikanaan Jenkkillään ajatuksena jäädä sinne asumaan, ehkä pysyvästi.
Rajalla ei tietenkään voinut sellaissta hihkaistakaan, turisti olen, juu. Ja rahaa on. Ja luottokortteja.
Los Angelesissä oli tarkoitus sitten ottaa immigration lawyer, joka lupasi hoitaa paperihommat suit-sait. Ei siitä mitään tullut.
Vuoden verran palloilin Kaliforniassa ja Washingtonissa ja sitten olin täysin kypsää kauraa palaamaan Eurooppaan. Ei ollut Jenkkilät minua varten.
Tuolloin ei vielä tiedetty Osamasta ja 11.9. oli vain päivämäärä.
Voin kuvitella, että nyt on maahantulo vielä tiukempaa. Mietipä sitä, jos nimenne olisi jotain Mahmud ala halla balla. Ja ihonvärikin väärä.
Hienoa että lapset ovat kuitenkin todistettu terrorismi-vapaiksi.
Hyvää matkaa, kun se koittaa!
Minulle jäi mieleen omalta visiitiltäni vuonna 2005 USA:n suurlähetystöstä 70-luvulle jäänyt odotushuone ja sen perheväkivallan uhreille tarkoitetut neuvontajulisteet. Mietin että ovatkohan nämä suomalaisten jääkiekkoilijoiden vaimojen varalle. Ja ne kauhtuneet turismijulisteet, ja se että siellä ei olisi saanut puhua ollenkaan. Hienostuneen tuntuinen nainen oli kahden puudelin kanssa uusimassa passiaan, hän oli lentoemäntä ja aivan kyllästynyt amerikanbyrokratiaan. Oma green card-ruljanssini meni täysin kivuttomasti, tulinhan tänne avioliiton kautta. Meiltä puuttui papereistakin yli puolet, mutta ystävällinen suurlähetystön mies sanoi että menköön nyt tämän kerran, täydennätte sitten.
Tiina, kyllä on sinullakin seikkailua ollut! On jotenkin aika mainiota, että monessa paikassa olet tainnut maailmaa kiertää ja sitten kaikista paikoista päätynyt juuri Otepäälle.
Kiitokset toivotuksista, kyllä se matka tästä kohta koittaa.
Sussu, onpa ollut joviaali suurlähetystön mies! No niin oli kyllä meilläkin. Melkein jurppi, kun itsellä oli hillitön pinkka kaikkia papereita mukana ja sitten se ei edes halunnut nähdä mitään! No, onpahan nyt kaikki mahdolliset todistukset ja pankin tiliotteet kansiossa.
Lähetä kommentti