keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Virolaisesta musiikista

Kommenteissa on toivottu postausta virolaisesta musiikista. Koetanpa kirjoittaa aiheesta vähäsen, vaikka tällä hetkellä elämäni on sellaista, että olen täysin pihalla musiikkielämän kovista jutuista, ja voin siten sanailla aiheesta vain hyvin yleisellä tasolla. Toisaalta Viron pienuuden takia on melko helppoa nimetä jonkinmoinen joukko tunnettuja muusikkoja.

Muistakaa, että esittelen tässä nyt vain nimiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet minun mieleeni. Monipuolisempaan tutustumiseen löytyy varmasti parempia lähteitä.

Tanel Padar and The Sun

Kun Virossa halutaan lavalle tosi kova nimi ja kunnon rock-mättöä, tilataan paikalle Tanel Padar and The Sun. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos tykkää rokkirymistelystä. Bändi soittaa oikeasti varsin hyvin ja heillä on levykaupalla hyvin kulkevia biisejä. Sanavalinnoistani voinee siis päätellä, että olen alkanut tykätä yhtyeestä varsin paljon. Kaiken lisäksi Padarin tapa ääntää viron kieltä on hämmästyttävän selkeä. Jytiseviä mättämisbiisejäkin voi melko nopeasti alkaa laulaa viroksi mukana, kiitos Padarin kauniin ääntämyksen. Liekö Rakverestä kotoisin olevilla erityisen selkeä murre? (Ja ehkä olen maininnut kerran jos toisenkin ja öö, vissiin kolmannenkin, että Tanel on ihqu!)

Tanel Padar and The Sunin Mida sa teed -kappaleen voi kuunnella ja katsoa tästä.

Smilers

Smilers on pitkän linjan virolainen pop-/rock-bändi, jonka keulakuva on laulaja Hendrik Sal-Saller. Wikipedia tietää kertoa, että bändi koetti uransa alussa menestyä Suomessa, mutta ei onnistunut. Nyt yhtyeellä on lukuisia sellaisia hittejä, jotka kaikki virolaiset osaavat. Bändi on ymmärtääkseni virolaisille samalla tavalla tuttu kuin vaikkapa joku Eppu Normaali suomalaisille (musiikkityylit tosin ovat erilaiset). Olen ollut yhdellä Smilersin keikalla ja kyllä he tosi hyviä ovat. Näkyy ja kuuluu, että äijät ovat soittaneet pitkään yhdessä, lavalla oleminen oli todella varmaa.

Smilersin kappaleen Käime katuseid mööda -kappaleen voi kuunnella tästä.

Maarja-Liis Ilus

Naislaulajien kuningatar Virossa on Maarja-Liis Ilus. Vuonna 1980 syntynyt nainen on jo osallistunut kahdesti Euroviisuihin (ja menestynyt paremmin kuin 20 suomalaista yhteensä), esiintynyt kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, juontanut televisio-ohjelmia, koristanut lehtien kansia miljoona kertaa ja ollut kaiken kaikkiaan niin paljon esillä, että joka ikinen virolainen hänet varmasti tietää. Heleä-ääninen laulajatar on viimeksi ollut Tarton Vanemuine-teatterin musikaalissa Evitana. Taiteilijanimellä Maarja esiintyvään laulajaan voi tutustua paremmin vaikka tällä nettisivulla.

Euroviisuissa Maarja esiintyi ekaa kertaa vuonna 1996 yhdessä laulaja Ivo Linnan kanssa biisillä Kaelakee hääl. Kappaleen varsin tuore esitys löytyy tästä linkistä.

Anne Veski

Jos Maarja on laulajien kuningatar, niin sitä on tavallaan myös Anne Veski, Viron oma Paula Koivuniemi. Vuonna 1956 syntynyt laulaja on jatkuvasti tasaisen suosittu niin Virossa kuin Venäjällä. En kuulu Veskin fanilaumaan, mutta ilman muuta on nostettava hattua vuosikymmeniä jatkuneelle uralle ja suosiolle, jolle ei loppua näy. Ja kun Veskin näkee lavalla, ei ole epäilystä siitä, etteikö olisi ammattilainen asialla.

Jaan Tätte

Ensin tunnustus: en ole kuullut yhtäkään Jaan Tätten laulua. Hänen musiikillisia ansioitaan en voi siten arvioida yhtään. Mutta Tätteä ei voi Virossa välttää, sillä hän on Ilmiö. Todella harvakseltaan esiintyvä, muistaakseni Hiidenmaalla asuva Tätte kuulemma osaa esiintyä niin kansanläheisesti ja rakastettavasti, että virolaiset ovat hänen edessään polvillaan. Viime kesänä Virossa oli lähes absurdiksi mennyt Jaan Tätte -buumi, kun mies teki muutaman konsertin kiertueen, ja esimerkiksi Haapsalun konsertissa koko pieni kaupunki meni kuulemma aivan tukkoon, kun niin mahdottomasti väkeä lappasi miestä kuulemaan.

Parhaillaan Tätte on näyttelijä Marko Matveren kanssa maailmanympäripurjehduksella, josta myös jaksettiin ja jaksetaan Virossa kirjoittaa viikottain. Pitäisi tosiaan kuunnella Tätten musiikkia, josko ymmärtäisi virolaisten intoa paremmin.


Koit Toome


Koit Toome on miesten puolella samaa sarjaa kuin Maarja naisissa: nuoresta iästä huolimatta jo "aina" esillä ollut, Virossa hyvin menestynyt ja tunnettu laulaja.

Koit Toome on minusta aika majuton ja hauton, mutta oikein sympaattinen ja ammattimainen esiintyjä. Ja kuten muutkin Viron musiikkielämän huippunimet, hänkin on ollut Euroviisuissa.

Toomen kappaleen Mälestused kuulee tästä.

Tõnis Mägi

Tõnis Mägi on Viron virallinen käheä-ääninen mies, esiintyjä, joka näkyy ja kuuluu tasaisesti joka paikassa ja on erittäin tunnettu ja pidetty. Vuonna 1948 syntynyt artisti on jo sen luokan instituutio Virossa, että presidentti myöntää hänelle arvomerkkejä.

Mägi esitti virolaisille tärkeän Koit-kappaleen yölaulujuhlilla pari vuotta sitten, josta tämä tallenne. On aikamoista tunnetta tuossa vedossa. Jossain siellä katsomossa on T:kin!

Dave Benton

Mägi on virallinen käheä ääni, Dave Benton puolestaan "se ulkomaalainen tummaihoinen" virolainen laulaja. Alkujaan Aruban saarelta kotoisin oleva Benton päätyi Viroon vaimonsa mukana ja on nyt ollut pitkään erilaisten konserttien vakiokalustoa. Benton ja Tanel Padar toivat Viroon vuonna 2001 maan toistaiseksi ainoan Euroviisu-voiton. Pistetäänpä siis tähän kuultavaksi kyseinen biisi ja sen varsin tuore esitys. Kyllähän tämä aika letkeä kipale on! Ja hei - don't miss der Eurovisioner Modulation!

****

Kevyen musikin puolelta voisi vielä mainita lukuisia suosittuja naislaulajia, kuten Lenna Kuurmaan, Hanna-Liina Võsan ja Ithaka-Maria Rahulan. Tiedän nämä nimet naistenlehdistä, musiikista ei hajuakaan.

Kova nimi tällä hetkellä on tietenkin Getter Jaani, jonka Rockefeller Street -kappale on Viron edustaja tämän vuoden Euroviisuissa.

Yhtyeistä voisi mainita vielä esimerkiksi Sõpruse Puiesteen, HU?:n sekä Röövel Ööbik -bändin, jonka uusin levy valittiin viime vuoden parhaaksi albumiksi.

Itse asiassa Viron äänitetuottajien liiton sivun vuoden 2010 palkittujen listasta näkee hyvin, ketkä olivat viime vuonna pinnalla.

****

Aloitin musiikkiesittelyn kevyestä musiikista, mutta totuus toki on, että ylivoimaisesti tunnetuin virolainen musiikin tekijä maailmalla on säveltäjä Arvo Pärt. Vuonna 1935 syntynyt Pärt asuu Berliinissä eikä anna lehtihaastatteluja, mutta kun uusi Pärtin sävellys ilmestyy, on se musiikkimaailmassa aina Suuri Tapaus.

Pärtin Magnificat-kuorosävellyksen voi kuunnella tästä linkistä. En tiedä, mikä kuoro esittäjänä on, mutta kelvolliselta kuulosti. Hyvältä se kuulosti myös keväällä 2001 Tallinnan Estonia-teatterissa, kun sain olla sitä itsekin laulamassa...

Musertavan kaunista Pärtiä on myös tämä Spiegel im Spiegel, joka pyyhkii mielestä pois kaiken turhan sälän.

Pärtin vanavedessä kovia säveltäjänimiä ovat Veljo Tormis, Urmas Sisask ja Erkki-Sven Tüür.

A cappella -musiikissa kovin ja tunnetuin nimi lienee Noorkuu. Lauluyhtye on tehnyt mainion lastenlaululevynkin, jota olemme kotona kuunnelleet. Virolaisen lastenlauluklassikon, Rongisõit-kappaleen voipi Noorkuun versiona kuulla tästä.

Tällainen musiikillinen sikermä syntyi, ja nyt minulla jo pää surisee noista linkeistä. Toivottavasti kaikista ohjautuu suunnilleen oikeaan paikkaan. Mitä olennaista teillä olisi sanottavana virolaisesta musiikista?

3 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Natuke ka raskemat poolt:

Metsatöll

http://www.youtube.com/watch?v=Xbg9iDpQp00

Loits

http://www.youtube.com/watch?v=SEjP5lT8jng

Polga kirjoitti...

Villu Tamme, jo vuonna kivi & keppi! Sanat & runot <3 =)

S kirjoitti...

Lauri ja Polga, kiitos erittäin hyvistä lisäyksistä, jotka todellakin olisivat saaneet olla jo ekassa listauksesta. Metsatöll varsinkin lienee jonkin verran tuttu myös suomalaisissa raskaamman musiikin piireissä.

Related Posts with Thumbnails