tiistai 10. toukokuuta 2011

Ahdin anteja

 

 

 

 

 

 
Posted by Picasa


Lupailin vielä lisäkuvia Half Moon Bayssä sijaitsevan kalakaupan annista.

En muista enää kaupan nimeä, mutta jos löytää Flying Fish Grillin, niin löytää kyllä tämänkin paikan.

Sekä seurueen aikuiset että lapset söivät kaupassa silmillään valtavia valtameren lohia ja altaissa mönkiviä äyriäisiä. Seurueemme herrat päätyivät sitten ostamaan ihan varsinaisesti syötäväksi tonnikalaa, miekkakalaa sekä sampea. Alkuruuaksi piti vielä saada ostereita.

Kalan valmistaminen onnistui miehiltä erinomaisesti (minulla ei ole aavistustakaan, mitä kalalle pitäisi tehdä) ja söimme illalliseksi herkullisen kala-aterian. Jos kuvan annokset näyttävät hervottoman isoilta, niin sitä ne tosiaan olivat. Totesimme, että tuli innostuttua kaupassa vähän liikaa.

Alkuruuan ostereista nauttivat lähinnä herrat. Minulle osterikokemus oli ensimmäinen ja saattaa jäädä viimeiseksi. Tavallisia merisimpukoita syön mielelläni, mutta ostereihin en yhtä maistettuani pystynyt. Estoinen mikä estoinen.

Half Moon Bayssä käymme varmasti uudestaan ja kun käymme, on ostosreissu tähän kalakauppaan selviö.

3 kommenttia:

Sussu kirjoitti...

Ai jai kuule, jos matkanne vie joskus Bolinasiin - ja ehdottomasti pitää viedä, se on menneisyyteen fossiloitunut hippikylä jossa pyörii Kalifornian vanhin baari jota ei suljettu edes kieltolain ajaksi, ja on ihanat maisemat ja mahtava aloittelijoiden surffiranta ja aivan AINUTLAATUINEN tunnelma - niin kokeile Coast Cafen grillattuja ostereita. Minäkin olin osteriestoinen kunnes nämä - erityisesti se laatu missä on talon omaa grillikastiketta, ei niinkään se valkosipuli-sitruuna - käänsivät pääni. Meidän häät vietettiin ikimuistoisesti siellä Coast Cafessa, ja alkuruokana oli arvaa mitä? Ostereita.

Sussu kirjoitti...

PS. Bolinasiin suosittelen matkalukemiseksi Richard Brautiganin psykedeelisiä tarinoita ja Joanne Kygerin runoja. Molemmat Bolinasin ominta boheemiporukkaa. "This is Bolinas, the home of the poets."

S kirjoitti...

Vau, tuo kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä ja lukemisehdotuksesta! Kyllä mun pitää antaa ostereille vielä mahdollisuus, ja grillaaminen kuulostaa valmistustavalta, jonka avulla voisin niistä selvitäkin.

Related Posts with Thumbnails