Monisanaisesti kampaamokokemuksesta

Naapurissamme on töissä italialaissyntyinen, superenerginen ja tasaisesti naurava lastenhoitaja, E. Häntä näen melkein päivittäin. Ja jos en näe, niin kuulen.

Eräänä päivänä E äityi kehumaan kampaustani ja arveli, että tukkaani tuskin on leikattu täällä päin. Oikeassa oli, olen viimeksi käynyt kampaajalla Tallinnassa.

Amore-sanaa toisteleva ja lentosuukkoja alituiseen lähettelevä E pyöritti päätään ja sanoi, että minulla tulee olemaan ongelmia löytää täältä kunnollinen kampaaja. Tukassani on kuulemma niin hyvä väri ja leikkaus, että sellaista ei ihan kuka tahansa osaa täällä tehdä.

Minä tietysti kysyin E:ltä, olisiko hänellä suositella hyvää kampaajaa. Hän olikin ystävällinen ja vinkkasi omasta hairstyleristaan, jonka hän kehui olevan erittäin ammattitaitoinen. Mitäpä minulla oli hävitä: sain varattua ajan kyseiseltä kampaajalta ja torstaina kävin hiuksiani lyhennyttämässä. Kampaamo sijaitsi San Josen kaupungissa, joten tulipa käytyä ensimmäistä kertaa sielläkin.

Käynti oli parhaimpia kampaamokokemuksiani ikinä. Paikka oli miellyttävä ja kampaaja todella ammattitaitoinen. Hänen asenteensa oli se, että asiakas katsoo lehdestä mieleisensä tukkamallin ja hän sitten tekee sen. Ei mitään arpomista sen suhteen, voiko niin tehdä. Angela-kampaaja kuunteli tarkalla korvalla toiveitani ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tallinnassa etsin kaksi vuotta mielestäni kampaajaa, täällä osui sattumalta kerralla napakymppiin.

Hiuskarvat sikseen, sillä vähintään yhtä kiinnostavaa on uudessa maassa tutkailla, mistä parturi-kampaamossa jutellaan ja millaisia asiakkaita paikassa käy. Tämä kyseinen paikka oli tosiaan parturi-kampaamo. Seinän toisella puolella asioivat naiset ja toisella miehet.

Naisten puolella kävi ihan kaikennäköisiä asiakkaita meistä farkkulötköilevistä kotiäideistä bisnesrouviin. Miesten puolella olikin sen sijaan vain jyrkkäprässisimpiä tyylikkäitä herroja, jotka eivät jaksaneet hymyillä pienen hetken kampaamon sisätiloissa viipyneille J:lle ja K:lle.

Eivätkä parturitkaan olleet juuri amiksen penkiltä päässeitä. Lastenhoitajanani toiminut ystäväni huomasi minua odotellessaan, kuinka parturiin astui tyylikkäässä asussa mies salkku kädessään. Ystäväni arveli hänen olevan asiakkaaksi tuleva bisnesmies, kunnes herra alkoi avata salkkuaan. Sisältä paljastuivat parturin työvälineet. (Muuten, jos minä olisin mies, kävisin taatusti säännöllisesti ajattamassa partani ja hiukseni kunnon parturissa. Siinä on jotakin tavattoman tyylikästä.)

Naisten kampaamopuolella meininki oli paljon rennompi ja asiakkaisiin suhtauduttiin aurinkoisen avoimesti. Kampaajani katsoi käsivarsiani ja ihmetteli, kuinka ne ovat lähes karvattomat ja kysyi, olenko käsitellyt niitä jotenkin. Saatoin todeta, että skandinaavien käsikarvojen kasvu harvoin edellyttää toimenpiteitä. Minua kysymys huvitti ja mietin mielessäni, että tuollaista ei Suomessa kysyisi kampaaja varmaan koskaan, ei ainakaan ensitapaamisella.

Kun kampaamoon tuli seuraava asiakas, paikalla olleet kampaajat kommentoivat innostuneena hänen hoikentunutta ulkonäköään. Ja kun minun kuontaloni oli saatu kuntoon, halusi kampaajani tehdä kanssani "high five:n". Hah, suomalainen rautakanki sai laittaa ylävitosta tehdessään kaiken luontevuutensa peliin!

Kampaamosalongin jutunaiheet olivat kuin mistä tahansa muualta, eli poliitikkojen töppöilyjä ja urheilua. Paikallisen NHL-jääkiekkojoukkueen San Jose Sharksin play off -taivalta analysoitiin ja Kalifornian entisen kuvernöörin Arnold Schwarzeneggerin 25-vuotisen avioliiton päättymistä taivasteltiin. Arskalla paljastui olevan avioton lapsi, mutta sen ovat varmasti Suomenkin iltapäivälehdet kertoneet.

Olen viihdytetty hiuskarvojani myöten!