perjantai 20. toukokuuta 2011

Varmana en yhtään tiiraillut lainelautailijapoikia

Tämän viikon vieraamme toivoi pääsevänsä merenrantaan ja sinnehän lähti isäntäväkikin erittäin mieluusti uudelleen. Keskiviikon kohteena oli Half Moon Bay, jossa reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa kävimme. Aika mukavaa on se, että puolen tunnin päässä täältä pikkukaupungin elämästä on tarjolla upeita merimaisemia ja vielä pienemmän kaupungin rauhaa.

Viime kerralla käytiin Half Moon Bayn Poplar Beachilla, nyt ajoimme Francis Beachille, jonne piti maksaa 10 dollarin (n. 7 euroa) pysäköintimaksu. Se oli ihan ok, kun parkkipaikan kupeessa oli tarjolla mm. siistit vessat, joita lasten kanssa matkaava aina arvostaa. Rannalla oli myös camping-alue.

Sään suhteen kävi tuuri. Koko viikon oli ollut kurja sateinen ilma, mutta kun lähdimme sisämaasta rantaan, ilma kirkastui ja saimme nauttia lähes pilvettömästä auringonpaisteesta. Rantaan oli tullut myös kaksi nuorta lainelautailijamiestä, joiden edesottamuksia kylmässä aallokossa seurasivat kiinnostuneina niin lapset kuin aikuisetkin. Hyytävää touhua on moinen meressä temppuilu.

 



 


 

Huolestuneille sukulaisille lohdutukseksi: J oli oikeasti huomattavasti kauempana merestä kuin miltä tässä kuvassa näyttää.

 


 

Half Moon Bayn pääkadun varrelta aukeaa sivukatu, jonka päässä on vankila. Tai tuskin se sellaisena toimii, mutta hauskalta näytti kauempaa katsoen.

 

Viikon varrella on nyt jo kotia kohti lähteneen kyläilijämme kanssa syöty hyvin. Latva-artisokat tuntuvat olevan näillä seuduin hyvin suosittuja, joten niitäkin keiteltiin (etualalla oleva vihertävä läjä). Samoin meidän keittiössämme valmistettiin ensimmäisen kerran ruokaa kvinoasta, jota on oheisessa kuvassa tuossa vaalean salaatin näköisessä mössössä.

Posted by Picasa

2 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Moi,

Mun on pitanyt pitkaan kommentoida (olen siis seuraillut kivaa blogiasi jo silloin kun olitte "lahden takana" ja kiittaa kivasta blogista. Nyt on pakko, kun olette niin tutuilla seuduilla. Asuimme monta vuotta Berkeleyssa, Palo Altossa ja Moragassa ja... olemme menneet naimisiin Half Moon Bayssa! Tarkemmin sanottuna Fitzgerald Marine Reservissa parhaimpien ystaviemme ymparoimina ja vietimme pitkan viikonlopun Seal Cove Innissa toistemme seurasta nauttien. Eiko olekin ihanaa seutua!

S kirjoitti...

Sanni, kiitos kommentista ja palautteesta! Voi vitsi, onpa melkoinen sattuma, HMB on tosi viehättävä paikka ja voin kuvitella, että siellä on ollut todella hienoa viettää hääjuhlaa.

Sitten kun saan T:n suostuteltua mukaan Kauniit ja rohkeat -tyyppiseen vihkivalan uusimiseen hiekkarannalla, niin paikka on kyllä Half Moon Bay, mutta luultavasti saan odotella sitä aika kauan :D

Related Posts with Thumbnails