sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Sardiini, pingviini, merivuokko ja moni muu

Monterey on pieni merenrantakaupunki vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Piilaaksosta lounaaseen.

Montereyn historia haisee sardiinille ja peltitölkeille. Montereyssä oli lukuisia sardiinin tölkittämöjä siihen asti, kunnes meren annit liikakalastuksen takia loppuivat lähivesistöiltä 1950-luvulla.

Sardiinibisnes päättyi, mutta jäljelle jäi lukuisia tehdashalleja satama-alueella, joka nykyisin kulkee nimellä Cannery Row (suomeksi suunnilleen "Tölkittämöjen Rivi").

Alue on lähinnä vain yksi katu, joka on ennen ollut nimeltään Ocean View Avenue. Vuonna 1945 John Steinbeck kirjoitti romaanin nimeltä Cannery Row (suomennettuna nimellä Hyvien ihmisten juhla), joka sijoittui Montereyhin. Myöhemmin katu nimettiin uudelleen Steinbeckin romaanin mukaan. Wikipedian artikkeliin Cannery Row'sta pääsee tästä.

Nykyisin Cannery Row on turistirysä. Sardiinipurkittamot ovat saaneet uuden elämän muututtuaan kahviloiksi, ravintoloiksi ja kaupoiksi.

 


Montereyn suurin turistinähtävyys lienee silti Monterey Bay Aquarium, jonka väitetään olevan eräs maailman hienoimmista akvaarioista.

 


 


Perheneuvostomme voi vakuuttaa, että paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Harva nähtävyys on sellainen, jossa on näin täysipainoisesti kiinnostavaa katseltavaa niin yksivuotiaille kuin aikuisillekin.

 


Kerrassaan upeassa akvaariossa pääsee suurten lasiseinien takaa ihmettelemään meren asukkeja. Minulla oli täysi työ nostella loksahtelevaa leukaani takaisin sijoilleen, kun ihailin meduusoja, vasarahaita, rauskuja, kilpikonnia, pingviinejä ja huikeita haidenväistelymuodostelmia tehneitä kalaparvia.

 


Lapsille paikka oli aivan erinomainen, sillä kun joka puolella oli talon kokoisia akvaarioita, oli kaikkialla jatkuvasti nähtävää. Akvaariossa oli myös erityisesti lapsille tarkoitettuja alueita, mutta ei niitä erityisesti käynnillä kaivannut.

 


Ainutlaatuinen elämys oli päästä silittämään vedessä lipuvaa rauskua. Eräs allas oli rakennettu niin, että sen reunalta saattoi kurotella veteen ja onnistuessaan paijata ohi huljuvaa meren ihmettä. Tiedoksenne: rausku on sileä, pehmeä ja vähän limaisen tuntuinen.

 


 


Kaikesta komeasta nähtävästä suosikikseni jäi viimeisessä kuvassa silmittelevä, keittiön ruokapöydän kokoinen möhkäkala (eng. sunfish, lat. Mola mola). Elukka oli hyvin vaikuttava, kun se ilmestyi jostakin akvaarion uumenista möllöttämään lasin taakse suoraan nenän eteen.

Möhkäkalan olisi saanut akvaarion myymälästä pehmoeläimenä, ja nyt vähän mietityttää, olisiko sellainen sittenkin pitänyt ostaa...

Posted by Picasa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan mahtavan näköistä.

Raisa

Anonyymi kirjoitti...

Upeita kuvia! L, A1

S kirjoitti...

Hienoa oli, ja olen iloinen, että kamera oli laukaisuvalmiudessa, kun möhkökala tuli kohdalle. Ameeboja olisin varmaan voinut tuijotella loputtomasti. Kaikki valaistuksetkin oli tehty akvaariossa niin hienosti, että ihan uskomatonta taidettahan se niiden liike oli.

Related Posts with Thumbnails