maanantai 28. marraskuuta 2011

Se maistuu piparkakkutaikinalle

Olen yllättynyt. En mitenkään osannut varautua siihen, että perinteinen kiitospäivän herkku, kurpitsapiiras (kuvassa etualalla oleva ruskea leivonnainen), maistuisi ja tuntuisi piparkakkutaikinalle. Odotin oranssia väriä ja jotenkin vihannesmaisempaa makua. Mutta se olikin paljon parempaa!


Saimme viettää mukavan, rauhallisen kiitospäivän hyvässä seurassa. Ylensyöntiä ei voinut välttää.





Kalkkuna oli päässyt hengestään ja maistui oikein hyvälle. Kalkkunan kanssa syötiin hienoksi hakattua karpalososetta. Vähän sama homma kuin se, kun laitetaan poronkäristyksen oheen puolukkahilloa. Kalkkunan ja karpalon kanssa oli tarjolla noin kymmentä muuta ruokalajia. Ihan tolkutonta.

Alimmassa kuvassa näkyvät vain alku- ja jälkiruuaksi tarkoitetut pikkusyötävät ja leivonnaiset. T ja minä hihkuimme innosta, kun saimme taikinakuoreen leivottua omenapiirasta (kuvassa klo 11:n kohdalla), joka näytti ihan sellaiselta, mitä Mummo Ankka sarjakuvissa laittaa ikkunalaudalle jäähtymään. Piiraspohjassa käytetty rasva oli voita, mutta piiraan tekijä kertoi, että jos tahtoisi todella New England -henkisen piirakan, rasvan pitäisi olla laardia.

Samainen piirakantekijä oli tuonut mukanaan myös suomalaisen kaura-omenapaistoksen kaltaista jälkiruokaa (omenapiiraan oikealla puolella), jossa oli omenoiden sijaan makeita päärynöitä. Aivan jä-ri-syt-tä-vän hyvää kermavaahdon kera.

Kuvasato pääruuista ja illasta muutenkin jäi vähäiseksi, sillä keskityimme syömiseen ja seurusteluun. Oivallinen iltama.

Dear family L, if you happen to read this - many thanks for the great night! Our first Thanksgiving was surely a memorable one.
Posted by Picasa

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saitko perinteisen kurpitsapiirakan ohjeen jaettavaksi meille kaikille, joille raa'an piparitaikinan syöminen on piparitalkoiden paras puoli? Tuliko piiraastakin maha kipeäksi? Kyselee T Jäkestä

I kirjoitti...

Martha Stewart tietää reseptin:

http://www.marthastewart.com/259353/pumpkin-pie

tosin haastetta tuo mitat, lämpötilat ja tuotteet. Mitä on evaporated milk? onko se sama kuin Condensed milk?

Samat mausteet näköjään tulee kuin piparitaikinaan, joten eipä ihme S että maistuu samalta. :)

Raisa kirjoitti...

Kurpitsa taipuu moneksi, mausteilla saa ihmeitä aikaan.

S, mitä on alakuvassa noin kello seitsemässä olevalla vadilla - siis ihan vasemmassa alareunassa?

S kirjoitti...

Siinä on lajitelma kaikenlaisia kuivattuja hedelmiä, periaatteessa siis suomalaiselle kaikkein tutuinta settiä.

Kuivattujen hedelmien (ja tietysti myös tuoreiden!) suhteen Kalifornia on kyllä ihan super. Kaikkea saa.

Related Posts with Thumbnails