maanantai 21. marraskuuta 2011

Taas ne nukahtaa ne väsyneet leijonat

Satoi kaatamalla, kun sunnuntaina ajoimme Oaklandin eläintarhan parkkipaikalle.


Onneksemme sade rauhoittui ja näimme varsin hyvän otoksen tarhan eläimistä. Muita eläintenkatselijoita ei juuri ollut, joten rauhassa sai mennä.


Kun lähdimme eläintarhan ravintolaan ruokatauolle, alkoi kaatosade uudestaan ja totesimme, että on kotiinlähdön aikan. Lapset ja vanhemmat olivat tyytyväisiä.


Norsulla oli liukasta, ja erään kirahvin mielestä ruoho oli huimasti vihreämpää aidan toisella puolella.




Mutta ette varmaan ikinä pysty arvaamaan, mikä laulu alkoi soida päässäni, kun näimme nurmikolla rinnatusten unia kiskovan leijonapariskunnan?


Posted by Picasa

4 kommenttia:

Mari Kokkonen kirjoitti...

Onks ihmiset oikeesti noin aktiivisia kotiympäristössään? Vai oonko mä vaan näin he-le-ve-tin laiska omassani? Millä ajalla te oikein ehditte kaikkeen noin tutustua? En syytä, mutta kahdehdin. Pusuja!

S kirjoitti...

Vastaus kysymykseen: ei lähimainkaan aina. Viime viikonloppu oli selvä poikkeus, kun kävimme perjantaina SF:ssa ja sunnuntaina eläintarhassa. Arkenahan ei porukalla mihinkään päästä, ja todella moni viikonloppu on mennyt ihan vain kotona lojuessa. Nyt tehtiin luja päätös, että johonkin lähdetään. Nähtäväähän täällä riittää ja kun kerran täällä on, niin olisi kiva asioita nähdä ja kokea.

Mutta on kyllä niinkin, että uuteen paikkaan muuttanut on usein aktiivisempi kuin seudulla pidempään asunut. Mekin olimme ensimmäisen Viron-vuoden ja erityisesti ekan kesän aikana varsin reippaita ja kävimme vaikka missä, kunnes sitten hyydyimme työpaikka-kauppa-leikkipuisto-akselille.

Tiina Linkama kirjoitti...

No nysse soi sitten tässäkin päässä loppupäivän. No voisi sitä huonompaakin piisiä kuunnella sisäisestä iPodistaan. :)

Mutta sen sanon että sirosti nostelee kirahvi jalkojaan, kuin ballerina, samalla kun hapuilee sitä aidantakusta heinää. Hienoja kuvia, kiitos!

S kirjoitti...

Kirahvit ovat ihmeellisiä elukoita. Siroja ne tavallaan ovat, mutta samalla kuitenkin niin järkyttävän suuria ja pitkine raajoineen tosi honteloita. Ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun kirahvi asetteli jalkojaan haralleen yrittäessään hamuta jotakin maasta. Ihan niin kuin hevosen varsa.

Tuo kurotteleva kirahvi viihtyi aidan vieressä todella pitkään. Jotakin perin juurin houkuttelevaa siellä oli.

Mutta onneksi biisi ei ollut Kuka keksi rakkauden! Se on aika rasittava, kun se alkaa soida päässä. Ups, sori...:)

Related Posts with Thumbnails