keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Opelle lisää liksaa

Huomenna torstaina on kaupungilla mielenkiintoista. Opettajat ja lastentarhanopettajat ovat lakossa lähes kaikissa kouluissa ja julkinen liikenne on melkein kokonaan seisahtunut tukilakkona opettajille.

Kyseessä on opetusalan henkilöstön mielenilmaus, jolla he pyrkivät saamaan palkkojaan paremmiksi. Opettajien ammattijärjestön EHL:n toive on, että opettajien minimipalkka nousisi 729 euroon.

Opettajien lakko kestää kolme päivää. Se alkoi tänään suurella mielenosoituksella Tallinnan Vapauden aukiolla.

Lakkoa on kuvailtu Viron itsenäisyyden ajan suurimmaksi ja se onkin täyttänyt kaikki tiedotusvälineet jo monta päivää.

Suurin osa kansasta tuntuu kyllä kannattavan opettajien palkankorotusta, mutta kyllähän lakkoilu muutaman päivän ajan ongelmia aiheuttaa. Jos lapsia ei voi viedä kouluun tai päiväkotiin, täytyy vanhempien kenties jäädä töistä pois lapsia hoitamaan, jos muuta hoitoratkaisua ei löydy. Ja millä kulkevat töihin tai vaikkapa lääkäriin ne ihmiset, joilla ei ole oma autoa? Tallinnassa sentään aivan kaikki bussilinjat eivät pysähdy, sillä yhdeksän linjaa jää vielä ajelemaan. Keskiviikkoiltana tuli lisäksi ilmoitus, että myöskään rautatieliikenne ei seisahdu, vaan junat liikkuvat.

Mutta se on ihan varma, että huomenna on kaupungilla paljon kiroilevia ihmisiä, paljon henkilöautoja ja paljon mukavista vapaapäivistä iloitsevia lapsia ja nuoria.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No tooahan toki lakko pitääkin ola epämukavuuta aiheuttava.'Muuten se on turhaa... esim Frankfurtin lentoasemalakko...
Opet´tajat Tallinnassa on siihen verratuna poikien baarikeikalta kotinpääsy....

S kirjoitti...

Totta puhut. Ja kieltämättä tuntuu vähän siltä, että kun kolmen päivän lakko loppui, vaipui koko asia täälläkin taas unholaan.

Related Posts with Thumbnails