Pariisin suurten museoiden jonot osoittautuivat mahdottomiksi, mutta Grand Palais'n äärellä seisahduimme. Hetkinen, tuolla on joku näyttely? Mitämitä, sinne ei ole jonoa? Siispä lippukassalle.
Visiitti vuoden 1900 maailmannäyttelyyn valmistuneeseen näyttelyrakennukseen olikin yksi reissun parhaista kokemuksista. Kun ei yhtään tiedä, mitä odottaa, voi yllättyä iloisesti.
Grand Palais'ssa on samaan aikaan useita näyttelyitä. Me satuimme valitsemaan oven, joka vei meidät Daniel Burenin väripallo-installaation äärelle. Oikeasti koko hallin peittävän teoksen nimi oli "Excentrique(s) - Travail In Situ".
Väripallot olivat hauskat, mutta erityisen täpinässä olin palatsista itsestään. Vitsi, mikä katto! Ja kaikki art nouveau -kiemurat, siistiä!
Grand Palais'n kohdalla päivän kävelysavotan toinen pää, Riemukaari, alkoi jo häämöttää.
Pariisilaisesta liikenteestä täytyy sanoa, että se on aivan sellaista kuin elokuvissa ja tv-sarjoissa. Autoja on risteyksissä sikin sokin, torvet soivat, kädet heiluvat ja jalankulkijoista ketkään muut kuin turistit eivät noudata punaista valoa.
Todistin eräänä toisena päivänä tapausta, jossa kaksi autoilijaa oli ajanut ilmeisesti melko pienen peltikolarin.
Miehet olivat nousseet autoistaan keskellä risteystä ja nenät vastatusten kovalla äänellä ja hyvin kiivaasti ranskalaisittain elehtien selvittivät asiaa.
Katselin heitä tovin, mutta en kehdannut kuvata. Minua nauratti armottomasti, sillä näkymä oli täydellisen kliseisen ranskalaismainen.
2 kommenttia:
Oi kun ihania kuvia Pariisista, vaikka edellisen postauksen kuvat eivät näkyneetkään. Olitteko päässeet reissuun isännän kanssa kerrankin ihan kaksisteen? Kyselee T Jäkestä
Tämä oli A-luokan reissu: ei miestä eikä lapsia, vain virolainen ystävätär. Selvisin hengissä enkä edes soittanut kertaakaan kotiin.
Äh noita kuvia, en tajua, miksei ne joskus näy, vaikka satavarmasti teen samalla lailla. Joku kämmi siinä kuitenkin tulee tehtyä.
Lähetä kommentti