sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Naisilta kielletty

Virossa on 229 ammattinimikettä, jotka ovat kiellettyjä naisilta. Kyllä, luitte oikein. 229.

Aamupuuroni meinasi mennä väärään kurkkuun, kun luin asiasta kertovan uutisen Eesti Päevalehestä 11.6. Kiellettyjä töitä ovat esimerkiksi metallivalutyöt, rakennusten purkutyöt sekä työskenteleminen ojankaivajana, puunkaatajana (tarkoittaen kaiketi metsuria), veturinkuljettajana, konduktöörinä tai nuohoojana. Suurin osa kielletyistä töistä on luonteeltaan melko fyysisiä.

Euroopan komissio on antanut Virolle jo kaksi muistutusta siitä, että kiellettyjen ammattien lista tulisi hävittää. Maan sosiaaliministeriö myöntää, että lista on vanhentunut, mutta ei ole vielä pitänyt kiirettä asian korjaamisen kanssa. Lista on peräisin vuodelta 1992.

En tiedä, noudatetaanko listaa oikeasti. Niin tai näin, jo periaatteessa moisen listan olemassaolo on syvältä.

Eilen oli taas liputuspäivä. 14.6.1941 alkoivat neuvostovallan ns. kesäkuun kyyditykset (juuniküüditamine), minä aikana n. 10 000 virolaista vietiin Siperiaan. Tätä karmeaa ajankohtaa siis muisteltiin. Liputus oli suruliputus, eli lippujen ohessa oli musta nauha. Näin kyllä paljon lippuja, mutta mustiin nauhoihin en osannut kiinnittää huomiota.

Luin keväällä jostain, että vielä 1980-luvulla kirjailija Jaan Krossin teosten suomennosten takakansiteksteissä luki, että "kirjailija on oleskellut nuorempana myös Neuvostoliiton itäosissa." Kuinka suomettuneita sitä onkaan voitu olla!

Kaikkiaan "Neuvostoliiton itäosiin" vietiin n. 30 000 virolaista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pannahinen, juuri noita töitä kun iolet aina halunnut tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Tietenkin olen aina tahtonut olla metsurina Virossa! :)

- S

Related Posts with Thumbnails