torstai 7. elokuuta 2008

Torilla tavataan







Keskturg on Tallinnan suurin tori ja sinne, vihdoinkin, selvisin tänään käymään. En toki yksin, vaan J oli mukana kantoliinassa aistimassa toriarkea. Siinä muuten riittää aistittavaa!

Raitiovaunu vei mukavasti aivan torin viereen. Keskturg on erittäin suuri ja koostuu hieman kaoottisella tavalla taivasalla olevista kauppiaista, kauppahalleista ja jostakin siltä väliltä. Myytävänä on jokseenkin kaikkea mitä voi keksiä. Elintarvikkeiden lisäksi on esimerkiksi vaatteita, kenkiä, kirjoja, peruukkeja ja pesuaineita. Erilinen kirpputoriosastonsakin torilta löytyy.

Kun aiemmassa ruokapostauksessani mietin, mahtaisiko torilta löytyä virolaisia vihanneksia (minut paremmin tuntevat nauravat tälle vihannesintoilulleni...), niin löytyihän sieltä ja laatu oli todellakin aivan muuta kuin marketin nahistuneissa vihreissä salaatinlärpäkkeissä. Kaupan oli huimat määrät kaikkea mahdollista, mitä puutarhassa voi kasvattaa. Sienisesongin alku näkyi myös. Kanttarelliläjien lisäksi myytävänä oli jo jonkin verran myös tatteja ja rouskuja. Mustikoita ja vadelmia oli paljon.

Hinnat olivat todella edulliset. Banaanit, joita kulutan simpanssin lailla, maksoivat eräässä kojussa 10 kruunua kilo, eli n. 60 senttiä.

Kuvista näkyy, että torilta voi löytää vaikkapa sievät turkisreunaiset kumpparit :) Emalikattiloita oli ihan kaikissa ko'oissa (fennistin pieni ilo: sainpas käytettyä koko-sanan inessiiviä!). Alimmassa kuvassa on raitiolinjat 3 ja 4 lähtökuopissa Tondin pysäkillä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi siellä banaanit ovat noin halpoja, kun ne Suomessa maksavat noin 1,5 euroa kilo elleivät peräti enemmänkin. Ihmettelee P.

S kirjoitti...

Olipas ääntä nopeampaa kommentointia, P! Sain ihan juuri postauksen julki ja tässä koetan säätää noita kuvien ja tekstin juoksua paremmaksi.

Related Posts with Thumbnails