Virossa nuoret ihmiset ovat aivan toisella tavoin julkisuudessa ja vallan kahvassa kuin Suomessa. Kiinnitin tähän huomiota varsin pian tänne muuton jälkeen, kun lehtien syntymäpäivähaastatteluissa alkoi tulla vastaan kolmekymppisiä. Suomalaisessa sanomalehdessähän synttärihaastattelut alkavat yleensä viidestäkymmenestä, ja vaikka Suomen Kuvalehtikin kelpuuttaa pönötyskuvagalleriaansa nykyään jo junioritkin, niin eipä heitä siellä paljon näy.
Toisin on täällä. Lehtien synttärijutut, listat siitä, keillä julkkiksilla on minäkin päivänä syntymäpäivä ja ylipäänsä sanoma- ja aikakauslehtien henkilöhaastattelut vilisevät nuoria julkimoita.
Ostin syyskuun Anne-naistenlehden, jota lukiessa meinasin nielaista kieleni. Lehdessä oli pitkä juttu hieman päälle kolmekymppisistä naisista, jotka olivat 30 ikävuoden rajapyykin ohittaessaan päättäneet alkaa tarkastella elämäänsä ja työuraansa ja tehdä elämänmuutoksen. Joku ryhtyi opettajasta puutarhuriksi, joku muutti kaupungista maalle, kuka mitäkin.
Kun suomalainen lehti tekee vastaavan jutun, siinä haastatellaan hieman yli 40-vuotiaita naisia. Suomalainen kolmekymppinen nainenhan kun on hetki sitten valmistunut, ollut ehkä pari vuotta töissä ja miettii, pitäisikö perhettä perustaa. Ei siinä vielä pähkäillä suurten elämänmuutosten tekemistä, vaan vasta koetetaan johonkin raiteelle asettua (hmm, miten tämä kuulostaa niin tutulta...?)
En tosiaankaan vielä tunne tilastoja, mutta perstuntumani mukaan Virossa valmistutaan opinnoista rivakammin, saadaan lapsia aiemmin ja ylipäänsä halutaan työelämään huomattavasti nopeammin (esimerkiksi siksi, että täkäläisellä opintorahalla, 51 euroa kuussa, ei elä) kuin Suomessa. Näin ollen onkin mahdollista kolmekymppisenä pohtia lujaa rilluvuosiputkeaan ja tuumata, voisiko tehdä jotain muuta.
Virolaisesta elämänmenosta kiinnostuneet voivat tutustua Taloussanomien Baltia-blogiin, josta härskisti nappasin tuon em. opintorahan suuruuden = eli en tarkistanut sen oikeutta mistään.
2 kommenttia:
Tosin meidän pitää myös muistaa, että Virossa lukio lopetetaan yleensä 18-vuotiaana (Suomessa 19-), yliopiston perustutkinto on kandi ja se saavutetaan neljässä vuodessa - opintoputki on tarkasti säädelty eikä akateemista vapautta ja haahuilua tunneta, vaan tutkinto on SUORITETTAVA vaaditussa ajassa. Eli virolainen valmistuu yliopistosta suunnilleen 22-vuotiaana, ja koska yhteiskunnassa on ollut aikamoinen osaamistyhjiö Suuren ja Mahtavan jäljiltä, löytyy (tai ainakin on löytynyt) nuorille ja koulutetuille hyviä töitä ja vastuuta ja valtaa ihan eri tavalla kuin täällä pohjoisessa periferiassa.
Ehkä tämä postkapitalistisen yhteiskunnan venytetty nuoruus siirtyy pikku hiljaa myös sinne lahden taa.
Mutta voihan myös olla, että meillä suomalaisilla ei ole edes tarvetta elämänmuutokseen kolmekymppisinä, koska olemme rauhassa saaneet elää pitkän nuoruuden ja etsiä omaa paikkaamme, olla akateemisen vapaita ja lorvia yliopistolla melkein vuosikymmenen, tehdä siinä sivussa erilaisia hommia ja kokeilla monenlaista.
Pohdiskeli ahkera lukijasi
Väikeproua
Hyvin pohdittu, Proua! Enpä sitten tiedä, kumpi systeemi olisi parempi. Ei se veren maku suussa luentosalissa istuminenkaan mitään elämää ole. Sitähän voi viettää ison osan opiskeluajastaan vaikka kuoroharrastuksen parissa ja oppia siinä sivussa vaikka mitä. Mutta sinällään ihan turha vertailla. Maassa maan tavalla.
Lähetä kommentti