keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Futishuumaa ja peleistä muutenkin

Tallinnan kaduilla oli tänään suuren maailman meininki, kun turkkilaiset jalkapallofanit kulkivat pelipaidoissaan ja Turkin lippujen kera. MM-karsintapeli Viro-Turkki alkaa parin tunnin päästä. Olisi varmasti pieni ihme, jos Viro voittaisi, mutta katsellaan.

Lautapelien ystävät huomio: osoitteeseen Tartu maantee 67 on pari viikkoa sitten avattu lautapelikauppa Ludo. Pienessä kaupassa on yli 250 erilaista lautapeliä. Lisäksi on pokeritarpeita ja muuta pientä sälää. Nuori myyjämiekkonen oli oikein palvelualtis. Koska minulle Kimble alkaa jo olla ylihaastava lautapeli, en tiedä, onko liikkeessä esimerkiksi strategiapelien suurkuluttajille mitään, mutta ainahan voi käydä katsomassa. Lisäksi kauppa järjestää peli-iltoja, joissa voi käydä opettelemassa uusia pelejä. Minun pitänee mennä sinne viime jouluksi ostamamme Thurn und Taxis -pelin kanssa, jonka ohjeiden lukemiseen sen kummemmin T:llä kuin minullakaan ei riittänyt kärsivällisyyttä.

Ludo-liikkeellä ei ole vielä nettisivua, mutta tulossa kuulemma on. Ludosta on ollut keskustelua myös Viron fantasia- ja roolipeliharrastajien nettisivulla, dragon.ee:ssä.

Suomessa asuessamme järjestimme kavereile pari pokeri-iltamaa, mikä oli varsin lystiä. Kerätkäähän lukijat joku porukka ja tulkaa viikonlopuksi viettämään Texas Hold'em-iltamia! Panoksena edelleen kunkin pelaajan valitsema kirja. Talo tarjoaa turnauksen jälkilöyly-saunan.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa. Futis kirjoitettu teellä eikä pääkaupunkiseutuisesti deellä. Mikään, siis ei mikään sivistyskieli lausu futis-sanaa deellä. Toteaa P.

Anonyymi kirjoitti...

Todellisessa sivistyskielessä ei tarvita sanaa "jalkapallo".

S kirjoitti...

P: Ei tulisi mieleenkään käyttää d:tä!

Anonyymi: Tarvitaanpas! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä? Jalkapalloko ei ole sivistystä? Siinähän kiteytyy koko ihmiskunnan evoluutio ja sivistyshistoria. Jalkapallo ei ole osa elämää. Se on elämä. Tunnettuja ajattelijoita lainasi P.

Anonyymi kirjoitti...

Evoluution kiteytymä? Äijät juoksemassa pitkin nurmea pallon perässä?

Jos kuulette maan alta pyörivää liikettä niin älkää olko huomaavinannekaan. Se on vain Darwin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vaan. Ihminenhän on ihan kapitalististenkin tiedemiesten mukaan vielä täysin keräilijäyhteisön tasolla vaikka onkin tietokoneet ja internetit ja jotkut ovat jopa maistereita. Esimerkiksi nykyajan työyhteisöt toimivat täysin samoin periaattein kuin alkukantaiset keräilijäyhteisöt. Jos joku valittaa työoloista, se viedään porukalla saunantaakse, koska ryhmän yhteinäisyyttä ei saa valittamalla hajottaa. Eikö muka ole tuttua toimintaa työpaikoilta? Eikö siellä ole alfauroksia jöötä pitämässä? Ja tämä on siis tutkittua tietoa: käyttäydymme yhteisöissä täysin samoin kuin lajitoverit tuhansia vuosia sitten. Jalkapallojoukkuehan on pienen heimon soturiryhmän/keräilijäryhmän kokoinen. Vastassa on toinen heimo. Heimoa johtaa vanha uros, valmentaja. Kentällä valmentajalla on luottopelaajansa, keskikentän dynamo, heimon paras soturi, operatiivinen johtaja. Tarkoituksena on vallata naapuriheimon ruokavarasto ja tuhota se eli tehdä maali ja näin voittaa omaa reviiriä uhkaava naapuriheimo. Jos äijät juoksemassa pallo perässä tuntuu typerältä, niin miltäs nykyajan tietotyö sitten näyttää? Järjelliset ihmiset tuijottavat paikallaan istuen näyttöpäätteitä tunnista toiseen. Ja mitä he siellä näyttöpäätteillä itse asiassa tekevät. Livahtavat facebookkiin tapaamaan heimon muita jäseniä tai lähettävät sähköposteja. Keräilijät iltanuotiolla rupattelemassa. Ikävä tuottaa pettymys, mutta ihminen on vielä varsin alkukantainen eläin, joka sentään on osannut keksiä niinkin hienon lajin kuin jalkapallo. Vai olisko parempi tuhota ihan konkreettisesti se naapuriheimo? Mitä sanoo Darvin?

Anonyymi kirjoitti...

Aiban totta, kunpa olisivat kaiken maailman tyhjäntoimittajat kuten esimerkiksi DaVinci, Mozart, Einstein tai Hawkins ymmärtäneet vain juosta sen pallon perässä koko aikuisen ikänsä sen sijaan, että olisivat tuhlanneet aikaansa taiteen, tieteen ja muun turhanpäiväisen löpinän kanssa.

Olisi ihmiskunnan sivistyshistoriakin paljon paremmalla tolalla. :D

Related Posts with Thumbnails