maanantai 20. lokakuuta 2008

Tantsud tähtedega

Eilisiltana seurasin tarkasti kelloa, etten vain missaisi viikon tähtihetkeä: Viron Tanssii tähtien kanssa. Jei! Eilinen oli uuden kauden toinen jakso, joten loppusyksyn sunnuntai-iltojen ohjelma onkin selvillä.

Hauska oli katsella sarjaa, joka näytti ihan tutulta (tunnustan, että olen Ttt-fani, olen Suomessa katsonut lähes kaikki jaksot), mutta tanssivia julkkiksia ei vielä tuntenut kuin muutaman. Kilpailijoiden joukossa on mm. pyöräilyn olympiavoittaja ja nykyinen poliitikko Erika Salumäe ja Euroviisuissakin edustanut laulaja Maarja-Liis Ilus.

Kisaa juontaa Mart Sander, joka joskus takavuosina oli muistaakseni aika paljon Suomessakin ja mielestäni oli mukana jossain elokuvassa. Mies on todella sujuva ja tyylikäs ja mikä mukavinta, myös selkeäsanainen, joten viihdeohjelman avulla voin hyvin harjoitella kuullunymmärtämistä. Kakkosjuontajana täälläkin on nainen, Gerli Padar, joka on, ööö, joku.

Ttt on täällä huippusuosittu ja mikäs siinä. Leppoisa, hyväntuulinen ohjelma, jossa ei nöyryytetä ketään ja kilpailijat laittavat itsensä täysillä likoon. Tästä osoitteesta voi käydä katselemassa vaikka kisaan liittyviä kuvia, jos ei kieltä ymmärrä.

Täällä pyörii muuten myös sarja Laulud tähtedega. Siinä tanssimisen sijaan kisaajat opettelevat laulamaan ammattilaisten kanssa. Sitä en ole vielä katsonut, mutta pitänee joskus vilkaista.

****

Lukijapalautteessa on toivottu lisää juttua J:stä. Sehän toki onnistuu. Pojalle kuuluu oikein hyvää. Kiinteän ruuan syömisen opettelu sujuu mainiosti. Kaikki, mitä on tarjonnut, on kelvannut. Lempiruokaa taitavat olla hedelmäsoseet, joita J söisi varmaan niin paljon kuin uskaltaisi suinkin antaa. Lihaa ei ole vielä annettu, mutta eiköhän tällä viikolla jo testata. Nokkamukista juominen J:lle ei valjennut, joten kerran vain kokeilin antaa vettä suoraan mukin reunasta. Kuinka ollakaan, se sujui, ja nyt J juokin vain siitä.

J liikkuu koko ajan enemmän, mutta edelleenkin vain kierien ja pakittaen. Konttausasennossa hän saattaa huojua pitkiäkin aikoja, mutta eteenpäin ei vain pääse. Liikkumisessa on päästy siihen pisteeseen, että vanhemmat ovat jo saaneet hätistää poikaa sähköjohdoista ja muista vaaran paikoista.

Karvainen kaveri I on J:n mielestä mahdottoman hauska ja kiinnostava. I puolestaan ei kiinnitä lapseen mitään huomiota. Se on hyvä asia sikäli, että mitään vihaisuuden merkkejä lasta kohtaa elukka ei ole osoittanut. Huonoa se on siinä mielessä, että kun I ei huomioi lasta, se voisi ehkä kävellä sen yli. Näin ei ole tapahtunut, mutta tarkkana olemme tietysti koko ajan. Sen I on kuitenkin tajunnut, että kun lattialla on J:n leikkipeitto, se ei astu sille, vaan kiertää kauniisti ympäri, oli poika peitolla tai ei.

Yöunet J:llä ovat olleet viime viikkoina todella katkonaisia. Neljä herätystä ja syöttöä on ihan tavallinen määrä, kuusikaan ei ihmeellinen. Viime viikolla aloimme antaa pojalle iltapuuroa, mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut tainnuttavaa vaikutusta. Odotamme aikoja parempia...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mää oon melkein sukua julkkikselle, ja vielä virolaiselle!! Mart Sander on nimittäin kuuluttanut mut lavalle, mitä ennen vaihdoin hänen kanssaan jopa pari sanaa... Tämä tapahtui viime vuosituhannella eräiden laulajasiskojen ja veikkojen nyssiessä Tallinnassa.

Sanderista vielä sen verran, että hän on näyttelijä ja laulaja, esiintynyt myös suomalaisessa elokuvassa Iskelmäprinssi (toinen misepääosa oli muuten Tarmo Ruubelilla, jolla käsittääkseni on myös virolaiset juuret). Elokuva oli ihana, n. 15-vuotias tytönsydämeni oli pakahtua.

Ja jos tykkäät vanhemmasta tantsumuusikasta, etsipä käsiisi yhtye nimeltä Modern Fox, Sander on yksi sen laulusolisteista ja musiikki, ah, ihanaa vanhaa foxia ja schlagereita suomeksi, viroksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi... Mm. iki-ihana Loobu tangost, ku sul partneriks on eskimo ja muut herttaiset iskusävelmät ovat vieneet sydämeni.

(Mulla on olemassa vain kaamea äänitetty c-kasetti, joten jos löydät jostain kyseisen poppoon compact disc -äänitteitä, kaiken mahdollisen tilaa aulis lukijasi)

Väikeproua

HJ kirjoitti...

Gerli Padar on tietysti Tanel Padarin sisko (ja koko maailmahan tuntee Tanel Padarin)! Gerli itse edusti Viroa Helsingin euroviisuissa, joskaan Anu Saagimin mielestä Gerlin jakussa ei ollut riittävän avara pääntie. Mutta mikä merkittävintä, Gerlin taustatanssijana Helsingissä oli tanssija Martin Parmas, joka oli Gerlin Ttt-tanssipari. Juuri Helsingin viisujen aikaan Gerli ja Martin sitten myönsivät tanssiyhteistyön syvenneen rakkaudeksi. Minä tosin olisin tämän tiennyt jo aiemmin, kun näin Gerlin ja Martinin vaihtavan suudelman Tartossa Vanemuine-teatterin parkkipaikalla. Enkä soittanut Kroonikaan! Gerlilläkin on ollut tiiviit yhteydet Suomeen, sillä hänen poikansa isä on suomalainen (tieto perustuu näkemääni Gerli-dokumenttiin - satuin tosiaan asumaan Virossa Gerli-innostuksen ollessa kiihkeimmillään).

S kirjoitti...

Kiitoksia Väikeproualle ja HJ:lle! Miksi lukea Kroonikaa, kun kaiken tähdellisen tiedon voi saada täältä omasta blogista :)

Todellakin, Iskelmäprinssi-leffassahan se Sander oli. Ja kyllä, muistan elokuvan sykähdyttäneen myös minua kovasti. Pidän silmät auki, jos vaikka Modern Foxin levyjä tulisi vastaan.

Hee, olihan tuosta Gerlistä aiemmin kesällä puhetta. Ja jos on Tanel Padarin sisko, taitaa olla suunnilleen jumalatar tässä maassa.

Mutta että Gerlistä on tehty dokumentti? Eihän se ole varmaan kolmeakymmentäkään?

Olen kyllä hieman pettynyt siihen, että jo puoli vuotta Virossa on takana, enkä vieläkään ole nähnyt Anu Saagimia livenä. No, vähemmän on tullut liikuttua yökerhoissa ja kokkareilla. Ehkä pitäisi mennä johonkin Seductioniin notkumaan... Anun dekoltee kyllä tulee vastaan yhdessä jos toisessa lehdessä.

Related Posts with Thumbnails