lauantai 29. marraskuuta 2008

Elämäni kenguruemona

Päätimme olla ottamatta lomamatkalle lastenvaunuja, varsinkaan, kun meillä ei ole kevyitä rattaita, vaan järkälemäiset yhdistelmävaunut. Lomakohteessa täytyy kuitenkin lasta jotenkin kantaa. Kantoliina tuntui liian kuumalta ajatukselta aurinkoiseen paikkaan. Lisäksi liinan kieputtamisessa ympärille on aina pieni hommansa.

Ratkaisu löytyi kantorepusta. Olin nähnyt sellaisen ystävällä käytössä ja vakuuttunut toimivuudesta. Tilasin repun suomalaisesta nettikaupasta. Reppua voi ihmetellä tällä sivulla. Me ostimme tuon Patapumin, merkkejä on toki useita muitakin.

Reppu osoittautui joka euron arvoiseksi. Se on erittäin mukava päällä. Lapsen painon saa tosi hyvin lantiolle, joten kymmenkiloinen kantamus ei tunnu tukalalta. Lämpimällä säällä reppu on minusta parempi kuin kantoliina, sillä liinassa voi tulla kuuma sekä kantajalle että kannettavalle. Mikä tärkeintä, J viihtyy repussa mainiosti. Pojasta on selvästikin hauskaa taittaa matkaa aikuisten ihmisten korkeudella, josta näkee hyvin. Jos on liian jännää, niin äiti tai isä on ihan lähellä. Päiväunillekin poika nukahtaa repussa vaivatta.

Reppu osoitti tarpeellisuutensa heti takaisin Tallinnaan tultaessa. Auraamattomien teiden takia vaunujen lykkiminen ei onnistu, joten J pääsi ulkoilemaan repussa.

Mainiota tuossa vehkeessä on myös se, että sitä voi käyttää sekä mahan että selän päällä. Lisäksi reppu pakkautuu mukavan pieneen tilaan.

Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta voin kyllä huoletta suositella tuotetta!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että lahdentaus on jälleen äänessä. Innokkaalla lukijalla oli piiiitkä viikko ilman teitä!

Hienoa, että tekin uskalsitte reissata vaunuitta! Miten T suhtautuu kantamiseen?

Taidan myös ottaa pienen kunnianrippeen tästä kantoreppureissaamiseen rohkaisemisesta, sillä lahdentakaiset tapasivat kesällä minut ja tuolloin melkein kaksivuotiaan S-herran Vironreissussa: viikko matkalla, mukana lapsi, kantoreppu ja reppu ja paluumatkall myös mm. rumpu ja muuta sälää... ja kulkuvälineenä siis lähinnä bussi, Suomen puolella myös juna...

Onko J muuten nukkunut repussa? Saatko pääntukiverkon hyvin? Kumman ostitte, normaalin vai taaperomallin?

Kyselee traktoritreeneihin suuntaava Väikeproua

S kirjoitti...

Jep, Väikeproualle menee kaikki kunnia tästä ostoksesta, sillä en varmaan olisi muutoin edes tiennyt koko repusta.

J tuntuu tykkäävän reppuilusta kovasti. Kertaakaan ei ole tullut mitään hepulia. Hän on myös nukahtanut reppuun monesti, joten senkään suhteen ei ongelmaa. Pääverkko toimii hyvin, mutta ainoa harmi on se, että sen kiinnittämisessä täytyy olla aina apua. No, sitähän saa, kun aukaisee suunsa.

Tuli myös testattua se, että nukkuvan lapsen voi nostaa sängystä nukkuvana reppuun ja uni jatkuu edelleen...

Ostimme taaperon, mistä kiitos myyjälle, joka tajusi isompaa kokoa suositella. Muutoin olisimme hankkineet vauvakoon, mikä olisi vissiin ollut liian pieni.

Mainostetaan nyt sen verran, jos jotakuta kiinnostaa, että ostin repun Vauvabuumi-nimisestä verkkokaupasta, www.vauvabuumi.fi. Toimitus oli todella rivakka. Tilasin ke, paketti lähti pe ja postimies toi repun ovelle ma.

Anonyymi kirjoitti...

Mainio! Laitoin linkin Kuopukselleni.

Kiitos taas vinkistä!

S kirjoitti...

Hyvä jos tiedosta oli hyötyä. Voin edelleen kapinetta lämpimästi suositella. Talvella on tietysti vähän hankalampi, kun sekä lapsella että kantajalla on paksut vaatteet, mutta onnistuu se silti.

Related Posts with Thumbnails