torstai 13. marraskuuta 2008

Martinmarkkinoilla




Vähän jälkijunassa mennään kuulumisten kertomisen kanssa, mutta vielä sananen martinpäivästä. Edellisessä postauksessa mainittujen santtijoiden lisäksi viime sunnuntaihimme kuului käynti Saku Suurhallissa pidetyillä martinpäivän markkinoilla eli Mardilaatalla.

Martinmarkkinat ovat ymmärtääkseni yksi Viron käsityöläisten tärkeimmistä vuosittaisista tapahtumista. Kädentaitojen osaajaa olikin ihan joka lähtöön. Ja mikä parasta - paikalla ei ollut metrilakua, kaljatelttoja, paellapannuja eikä rihkamatuulikellojen ja hassujen t-paitojen myyjiä!

Markkinahumun lisäksi hallissa oli koko ajan esiintymässä jokin kansanmusiikkiporukka. Oli laulua, soittoa, tanssia ja kaikkea näitä yhdessä. Markkinoilla saattoi mukavasti nähdä myös virolaisten kansallispukujen kirjoa.

Meidän kukkaronnyörimme heltyivät eräiden keramiikkataiteiljoiden myyntipöydän kohdalla, sillä heillä oli kaupan vastustamattoman pöhkön omituisia otuksia. Vilkaiskaapa tämä nettisivu, niin tiedätte suunnilleen, millainen sammakko meille muutti.

Kuvista näkyy, että paikalla olleet käsityöläiset eivät vain myyneet, vaan myös tekivät. Kehräämistä näkee aika harvoin ja erityisen harvoin näkee, että mies kehrää. Eikä nyplääviä miehiäkään ihan joka oksalla istu.

6 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Hei, löysin pari päivää sitten bloginne ja innostuin lukemaan. Kiitos kivoista kuulumisista lahden takaa ja hienosta keramiikkavinkistä tänään. Seuraan jatkossakin. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Sanotaanpa Tallinnan ja muidenkin kaupunkien lasi- ja betonitorneista ja e-eestistä ja muusta (turhasta) ökyilystä mitä tahansa, Virossa on edelleen voimissaan myös perinteinen kulttuuri! Juuri tästä kerroin setukaismarkkinoiden yhteydessä... Suosittelen kesäfestarikohteeksi muuten Viljandi Folkia juuri samasta syystä. Ja kun eräät nelivetoiset munasarjamuusikot olivat mennäkesänä Pärnussa, paras juttu oli sielläkin kansanmusiikki ja -tanssi-ilta, jossa sekä me että ikääntyvät Tirolin käköset kuin myös paikalliset teinit tanssimme itsemme hikeen labajalan ja muiden kansanmusiikkihittien tahdissa ja laulamassa oli mm. kahdeksankymppinen Kihnun Virve...

Kaihoisana kesää ja Pärnua ja Viljandia ja Kihnua muistellen,
Väikeproua

S kirjoitti...

Savisuti: Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen! Hauskaa, jos täältä on löytynyt luettavaa. En tosin uskalla kovin paljon luvata mitään käsityöaiheista, kun sen puolen innostukseni ovat kovin puuskittaisia...

Tuon Aarüll keraamikan jutut olivat tosi hauskoja. Tallinnan vanhan suurtorin joulumarkkinat alkavat pian, joten täytyy käydä siellä taas vilkaisemassa, mitä heillä on tarjolla.


Väikeproua: Jep, siltä tosiaan alkaa vaikuttaa. Perinteet ja kulttuuri eivät välttämättä jokapäiväisessä arjessa näy, mutta kun niihin sitten törmää, niin huomaa, että se kaikki on jotenkin tosi täysillä tehty. Toivottavasti citymaasturiväki jaksaa tulevaisuudessakin uhrata näille asiolle ajatuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä? Ei metrilakua? Huonot markkinat.

Anonyymi kirjoitti...

T tykkäsi. Ihania keraamisia otuksia. Valitettavasti toimituksensa ovat vain Viron alueella. Pitää käydä heidän liikkeessään, kun ensi kerran tulemme.

S kirjoitti...

Anonyymi: No, koska markkinat olivat Saku Suurhallissa, oli siellä tietysti Matsi-baari auki, josta sai sellofaanisämpylöitä ja musiikki soi liian kovalla. Ehkä sieltä olisi saanut myös metrilakua :)

T: Juu, käydään ilman muuta! Me hieman haikailemme niiden täysin himmeännäköisten lintujen perään.

Related Posts with Thumbnails