Oletteko koskaan nähneet Tallinnassa ihmisiä, jotka liikkuvat pyörätuolilla? En minäkään. Siihen on selvä syy: tässä kaupungissa pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa liikkuminen on lähestulkoon mahdotonta. Vanha kaupunki on tietysti täysin toivoton, mutta myös muualla muu kuin kahdella jalalla liikkuminen on erittäin hankalaa. Kynnyksiä, kantteja, portaita, huonoa asfalttia ja luiskattomia sisäänkäyntejä riittää.
Tänään meinasin saada hepulin, kun koetin päästä Abakhan fabrics -kangasliikkeeseen Pärnu maanteen varrella, poika vaunuissa. Katutasossa olevan oven takana aukesivat jyrkät portaat ylös liikkeeseen. Luiskaa ei tietenkään ollut missään. Vaunujen nostamisessa kauppaan minua auttoi lopulta vanha rouva, joka tarttui reippaasti vaunuihin, vaikka koetin estellä ja sanoa, josko tulisi vähän nuorempia nostajia. Sisälle lopulta päästiin.
Sisällä vastaan tuli sama ongelma kuin lähes kaikissa tallinnalaisissa liikkeissä. Hyllyjen ja tavarakorien välit ovat liian ahtaat vaunuille. Vaunut pitää siis jättää johonkin väljempään kohtaan parkkiin ja sitten etsiä tarvitsemiaan tavaroita. Aikuinen ja lastenvaunut -yhdistelmällä tämä onnistuu, mutta entäs se pyörätuolissa liikkuja?
Tämän ilmiön takia suosin kauppa-asioissa yleensä suuria kauppakeskuksia, kuten Viru-keskusta ja Kristiine-keskusta. Tylsiähän moiset hallit ovat, mutta niissä ainakin pääsee liikkumaan.
Käsitän vielä jotenkin sen, että kauppojen ovilla ei ole luiskia, mutta sitä en sulata, että kaupunkilaisia palvelevissa kohteissa, kuten kirjastoissa, ei ole luiskia. Näin on vaikkapa meidän lähikirjastomme tapauksessa. Eipä kauheasti kannusta käymään.
10 kommenttia:
Mistä tietää olevansa Pohjoismaassa? Muistan joskus lukeneeni Helsingissä opiskelevan virolaisen kirjoittaman jutun aiheesta. Tämän opiskelijan mukaan pohjoismaisuus tuntuu voimakkaana silloin kun huomaa istuvansa luentosalissa, jonne saapuvat sujuvasti myös sokea opiskelija opaskoirineen ja liikuntarajoitteinen opiskelija pyörätuoleineen. Niin kauniita ja ikiaikaisia kuin monet yliopistot ympäri Eurooppaa ovatkin, ei niissä esteettömyys ole välttämättä lähelläkään meille täysin itsestäänselvää ja arkipäiväistä tasoa. Epäkohtia löytyy täälläkin, mutta parin opiskelijatapauksen takia olen vähän päässyt tutustumaan suomalaisyliopiston vammaisasiamiehen toimenkuvaan, ja kaikin puolin asialliselta toiminnalta vaikuttaa.
Tuo on varmasti aivan totta ja hyvä niin. Parannettavaa on aina, mutta Suomessa sentään suurimmassa osassa julkisia paikkoja edes joku muistaa joskus esteettömyysasioita ajatella.
Aika monen julkisen kohteen nettisivulle kerrotaan paikan saavutettavuus eli se, onko sinne kulkuesteita. Esimerkiksi näin: www.nautelankoski.net/saavutettava.php
Turkuhan poistaa näppärästi parin sivukirjastonsa saavutettavuusongelmat sulkemalla ne. Lienee turkulainen käsitys kulttuuripääkaupunkihankkeista. Turun Sanomat puolestaa oikaisi talouttaa lopettamalla Tapani Maskulan elokuva-arviot tv-sivuiltaan. Kaikenmoista ihmeellistä tapahtuu, tuumii P.
Tavallaan sääli. Maskula oli kyllä luotettava. Vähän kuin kompassi jonka neula näyttää etelään.
Go Turku! Kirjastojen sulkeminen, tuo aina niin järkevä panostus ihmisten hyvinvointiin. Turun uusi pääkirjasto on yksi suosikkipaikoistani ikinä, mutta ei sen pitäisi tarkoittaa, että sivukirjastoissa laitetaan pillit pussiin.
Maskulan hyllytys on oikeasti sääli. Koirat haukkuvat mutta karavaani sen kuin kulkee. Taatusti Tusarin luetuinta kamaa, jonka kaikki tietävät ja josta puhutaan. Saapa nähdä, napataanko miestä kilpailijalle.
Maskulan sijaan kannattaa ehdottomasti lukea Keskisuomalaisen Marko Ahosta. Hänellä on ylivoimaisesti parhaimmat jutut ja hilpeimmät leffa-arviot.
Maskulan linja oli enimmäkseen se, että jos elokuva oli tehty 30-luvun jälkeen jenkkilässä, ja jos siinä ammuttiin yksikin ihminen, niin se oli miltei automaattisesti "Bushin väkivaltakoneistoa ylistävää propagandaa". :p
Mutta Maskulalla oli sentään linja! :D
Maskulan kritiikit olivat minusta hyödyllisiä. Huonot arviothan merkitsivät, että leffa on taattua lauantai-illan viihdykettä. :)
Vaan kuka muistaa Maskulan faktaa ja fiktiota yhdistelevän radio-ohjelman salakapakka Ankkurilyhdystä? Se teki ainakin minusta Maskula-fanin, mainio ohjelma!
Maskula on siinä mielessä ihailtava kriitikko, että hän laittoi itsensä alttiiksi kritiikille Ankkurilyhdyssä. Piti Maskulasta eli ei, hän oli kuitenkin Tusarin luetuin kirjoittaja ja brändi. Arvelee P.
Anonyymi ja P: voi sääli, minulle tällainen Ankkurilyhty on täysin vieras tuttavuus.
Mutta hauskaa, että postaukseni esteettömästä liikkumisesta johtaa keskusteluun Tapani Maskulasta! :D
Lähetä kommentti