torstai 8. tammikuuta 2009

Viro, tuleva kriketin suurvalta?

Television eilisiltaisessa Pealtnägija-ohjelmassa oli hauska pätkä kriketin harrastuksesta Virossa. Täällä todellakin on krikettimaajoukkue, jonka komeat nettisivut ovat tässä osoitteessa.

Kovin paljon syntyperäisiä virolaisia maajoukkueessa ei tainnut olla, vaan pelaajat olivat, kuinka ollakaan, brittiläisen kansanyhteisön kasvatteja mm. Intiasta ja Australiasta. He muistuttivat, että kriketti on maailman toiseksi suurin urheilulaji, mitä ei tule ajatelleeksi, kun sitä ei näillä leveysasteilla paljon harrasteta. Mutta kun vaikkapa Intiassa on miljardi ihmistä ja laji lienee siellä lähes pyhässä asemassa, niin kyllä siinä suosiota piisaa.

Hauskaa oli myös kuulla intialaisten puhuvan viroa. On mahtanut olla melkoinen kulttuurishokki muuttaa kymmenen vuotta sitten Intiasta Viroon!

Telkkarikuvan perusteella krikettijoukkue näytti harjoittelevan urheiluhallissa, joka on meiltä kivenheiton päässä. Pitäisiköhän mennä kokeilemaan? Tosin kriketti taitaa olla niin siirtomaahenkisen miehinen laji, että kelpaisin korkeintaan teenkeittäjäksi.


****

Kuumeesta tulikuuma J nukkui viime yön kainalossani pelkkä vaippa yllään. Aamulla kuitenkin ilme oli toinen. Nenä ei vuotanut juuri lainkaan eikä kuumettakaan ollut. Nyt poika jo siivoaa lattiaa ruokapöydän alla. Kuka ompelisi pojalle ne haalarit mikrokuituliinasta?

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails