sunnuntai 15. helmikuuta 2009

"Luukivunpäivän" jälkimainingeissa

Lupasin kirjoitella silloin tällöin Viron kansankalenterin merkkipäivistä. Muisti on erinomainen mutta kovin lyhyt. Viime maanantai, 9.2., oli kansankalenterin päivistä kenties kiintoisimman niminen, "luuvalupäev", eli "luukivunpäivä".

Luuvalupäev on mainittu aina painetuissa virolaisissa kalentereissa. Perinteisesti se oli lepopäivä. Luukivunpäivänä tulee pitää taukoa työnteosta, tanssimisesta ja hyppimisestä, jotta erityisesti luut ja nivelet saisivat lepoa.

Olisi pitänyt uskoa kansankalenteria. Kävin maanantaina juoksulenkillä, joka aiheutti useammaksi päiväksi polvikipua. Nyt kyllä ollaan taas ihan iskussa.

Alkava viikko on hieman hiljainen, sillä T on työreissulla Kataloniassa. J:n kanssa teemme varmasti useamman kaupunkireissun, jotta ei kävisi aika pitkäksi kahdestaan kotona. Jokohan tällä viikolla selviäisi johonkin museoon, kuten uudenvuodensuunnitelmissani haaveilin?

Muistakaapa katsoa Yleltä tänään klo 19.15 Kamrat Eesti -ohjelma. Se kertoo varsin mainiosti virolaisesta elämänmenosta.

Vielä kaksi tehokasta kisaveikkauspäivää jäljellä!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa siis hiihdon-MM-kisaveikkaus? Koivuranta ottaa jonkunsortin mitalin yhdistetyssä. Naisten viestissä tulee ainaskin. Sitten naisissa kolme henkilökohtaista akselilla Saarinen-Kuitunen pitemmillä matkoilla ja sitten Muranen ottaa sprintissä. Mäenlaskussa yksi henkilökohtainen ja joukkuemitali. Siis kahdeksan mitalia yhdistelmällä 1-2-5. Arvelee P.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä äsken huomannut, että kisaveikkaukselle on oma linkkinsä, mutta ei se mitään, sillä en päässyt sinne kommentoimaankaan, syytä en tiedä. Tietotekniikkaa ihmettelee P ynnä lapset.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tuosta luuvalusta mieleen lastenkirja Tirlittan, jossa oli luuvalo-täti... Luuvalo on kai ollut Suomessakin ihan sairaus, ja olen aina ihmetellyt sen kummallista nimeä. Ehkä tässä on selitys!

Mää mieluusti raahautuisin sinne lahden taa, jos suinkin saisin aikaiseksi... Kulkeeko Super Sea Cat tai joku muu perustallinkia nopeampi??

Väikis

S kirjoitti...

P: Tervetuloa kisaan, onnistuu se näinkin!

Väikis: Tervetuloa vain, laitoin sulle tekstaria! Sulle ja muillekin tiedoksi, että Suomenlahdella kulkevat tällä hetkellä vain Tallink ja VikingXPRS. Kaikki muut ovat joko konkurssissa tai talvitauolla. Nopein yhteys tänne on siis Tallinkin kahden tunnin vuoro.

T. kirjoitti...

Luuvalo tarkoittaa kihtiä.

S kirjoitti...

On se hyvä, kun miäs tietää. Niinhän se taitaa olla.

Related Posts with Thumbnails