maanantai 20. huhtikuuta 2009

Laitsen linnassa

Eilinen sunnuntaiajelukohteemme oli puolen tunnin matkan päässä Tallinnasta sijaitseva Laitsen linna. Nettisivujen (viroksi ja englanniksi) mukaan paikka on ympäri vuoden auki, mutta ihan varmoja emme olleet, kun perille pääsimme. Menin sisälle kyselemään ja kuinka ollakaan, sisällä oli ruokailemassa bussilastillinen suomalaisrouvia. Henkilökunta toivoi, josko voisimme tulla hieman myöhemmin uudelleen, jotta he saisivat nämä "soome turistid" ensin kunnialla ulos. Kyllähän se sopi - varsinkin kun minä tajusin, että minua oli ensimmäisen kerran luultu paikalliseksi muutaman puhumani lauseen perusteella!

Laitsen kartano on peräisin vuodelta 1642, ja nykyinen linna on rakennettu 1890-luvulla. Nykyinen omistajapari oli ostanut surkeassa kunnossa olevan rakennuksen vuonna 1995 ja aloittanut edelleen jatkuvat kunnostustyöt. Neuvostoaikojen rappion jälkeen linnassa on nyt mahdollista järjestää juhlia ja kokouksia, majoittua sekä nauttia olut ja sikari hieman englantilaistyyppisessä pubissa.

Näin kevätaikaan, sesongin ulkopuolella, pubin ruokalista oli mallia "meillä on tänään nyt vain tätä". Me söimme varsin energiapitoiset Kiovan kotletit ja jäätelöannokset. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä.

Linna oli oikein mielenkiintoinen nähtävyys. Kurjaa vain on nähdä, miten neuvostoajan kolhoosirakennukset olivat tulleet niin kovin lähelle linnan pihaa. Lähes takapihalla näkyi suunnattoman kokoinen rakennus, jota T hiippaili lähempää katsomassa. Rapistunut kolossi oli luultavasti jokin kolhoosin yhteiskäyttöön tarkoitettu rakennus. Rikkoontuneista ikkunoista saattoi nähdä jotakin juhlasalin pylväikköä muistuttavaa.


Laitsen linna edestä



Laitsen linna takaa



Eteisaulan värikkäät seinämaalaukset



Linnan takapihalta näkyvä suunnaton neuvostohirvitys


Neuvostohirvityksen sisäänkäynti. Komeat tuijarivit kylläkin.


Vähän olisi ikkunoissa korjaamista, sano...


Eikö tämä nyt ihan melkein vastaa lautasmallin ateriaa? Perunahan on vihannes ja sitä on lautasella puolet. Kun kotlettia hipaisi haarukalla, sisältä pursusi voita.

6 kommenttia:

Tiina L. kirjoitti...

Tämäpä meille tuttu paikka!

Mehän pidettiin meidän hääjuhlat Laitsen linnassa, kauanko siitä on, pian 6 vuotta sitten.

Oli todella tunnelmallinen ja kaunis ympäristö. Osa väestä istui salissa pitkissä pöydissä, loput terassin pöydissä. Nurmikoille pääsi käyskentlemään ja nurkan takana olevan kaupan edessä (onkohan sitä vielä) hengailevat puliukotkin olivat suurena päivänä kadonneet jonnekin.

Kuusi vuotta sitten oli hinnatkin niin edulliset suomalaisille, että muistaakseni kolmen ruuan kokonaisuus - pääruoka oli lammaspaistia - kahveineen maksoi 45 kruunua per henki.

Ja päeva praad oli tuolloin 35 kruunua. Mitäköhän nyt maksoitte Kievin kanasta, joka sivumennen sanottuna on hyvää - varsinkin kun se tihkuu voita...

Rännumees kirjoitti...

Googlasin Laitsen linnasta ja löysin seuraavan linkin:

http://www.radio-tele.com/oh2mfe/

Jos vierität tuon sivun keskikohdalle niin on kuva Laitsen autiosta yleisradioaasemasta. Voisko se olla se sama neuvostopytinki josta otit kuvan? Ainakin samannäköinen portti vaikka heikosti näkyykin.

Anonyymi kirjoitti...

Tiina, voi vitsi, näin on maailma pieni! Hieno hääpaikka on teillä ollut. Kyllä hinnat ovat tuosta hieman nousseet. Kanapalluramme maksoi muistaakseni jonkin verran ylli satasen.

Rännumees, jep, sama pytinki. T kertoi virolaistuttavansa sanoneen, että "yleisradioasema" tarkoitti tässä tapauksessa häirintälähetintä.

- S

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuo neuvostopytinkikään nyt sieltä kauheammasta päästä ole. Ainakaan näin kuvista katsottuna. Kauniimmaltahan se näyttää kuin yksikään Turun ylioppilaskylän rakennus ennen remontteja...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta! Hieman hän-mentävää lukea linnan nimi joka kerran väärin.. yhdellä lisä-i:llä, sattuneesta syystä ;)
Kevätterveisin, linnanneito I

S kirjoitti...

Anonyymi: No joo, rakennuksena ei ehkä juuri kamalin, mutta kun näkee koko ympäristön, niin kyllä hieman synkeää oli.

I: Hehee! Nyt en ehkä ikinä enää osaa sanoa tuota linnan nimeä oikein!

Related Posts with Thumbnails