Kesäloman rauhaisiin hetkiin tarjoamme kirjasuosituksen. Outi Parikan kirjoittama Äiti-Venäjän aapinen on osoittautunut oivaksi oppaaksi yrityksessä ymmärtää Venäjää ja venäläistä sielunmaisemaa. Kirja ei ole mikään juhlava yhteiskunnallinen väitöskirjatutkimus, mutta ei mitään höyhenenkevyttä hömppääkään. Kirjoittaja Parikka on asunut ja työskennellyt Venäjällä pitkään ja osaa kertoa tarinoita, jotka laittavat leuan loksahtelemaan tiiviiseen tahtiin.
Kirjan lukeminen liittyy siihen, että minulla on meneillään pieni itsetutkiskelukausi suhteessa Venäjään. Mitä ihmettä pitäisi ajatella maasta, joka äänestää Stalinin suunnilleen maailmanhistorian tärkeimmäksi ihmiseksi, ahdistuu muutamasta homosta kadulla Euroviisujen aikaan, tappaa toimittajia ja on niin korruptoitunut, että vielä kompastuu siihen? Suhtautumista maahan ei helpota se, että sieltä tulee fiksuja, sydämellisiä ihmisiä, kenties maailman hienointa (kuoro-)musiikkia ja loistavaa kirjallisuutta. Lisäksi maa tuntuu aina olevan naapurissa, muuttaa tässä sitten mihin tahansa.
Kirja on ilmestynyt 2009 ja kustantaja on Atena Kustannus. Oma pokkarimme löytyi Akateemisesta Kirjakaupasta.
7 kommenttia:
Kiitos vinkistä, täytyy pitää mielessä, on varmaan kiinnostava kirja meille jotka olemme lapsuudesta saakka kuulleet ristiriitaista tietoa tästä itänaapurista.
Aika loistavaa analyysiä tuosta ihmemaasta...
Olisiko niin, että venäläiset ovat ääriesimerkki ilmiöstä nimeltään "joukossa tyhmyys tiivistyy"?
Itsekin tunnen lähinnä mukavia sikäläisiä, mutta jotenkin silti aina tuntuu siltä, että kun he liikkuvat kollektiiveissa (kylläpä murjaisin) niin se mukavuus kummasti hupenee.
Tampereen sävelessä kuuli kyllä vähemmän hyvää venäläistä kuoromusiikkia. Siellä oli mm. pietarilainen kuoro, joka laulaa angloamerikkalaista kuoromusiikkia. Aitous oli esityksestä kaukana. Sitä kuunnellessa mietin, että on kyllä helpompaa, jos pysyy hiukan lähempänä omaa musiikkiperinnettä. Nimim. nipottava T-täti Turusta.
Savisuti, juu, kannattaa ehdottomasti lukea. En tiedä, helpottaako kirja ristiriitaista oloa, mutta mukavaa lisävalaisua siitä saa moneen asiaan.
Anonyymi 1, kiitosta vain.
Anonyymi 2, kyllä he ryhmässä tuntuvat olevan aika näkyviä ja kuuluvia. Sitä mietin viimeksi, kun satuin olemaan Helsingissä sinä päivänä, kun oli Venäjän ja Suomen välinen futismatsi. Venäläisfani ei todellakaan arkaile pitää kaupungilla älämölöä. Mutta se nyt ei ole mitenkään tavatonta minkään maan jalkapallointoilijoille.
T, hah, joo! Ehkä kauheimmat kuorokokemukset ovat kyllä usein Venäjän kuoroilta juuri noin toteutettuna. Siperialaisen poikakuoron ei kannata pikkutakeissaan koettaa svengata samoin kuin jenkkigospelporukan. Se on vain ihan turkasen noloa.
Jaa niin että mjetsässä ei ljiikahda ljehtikään... Onnea vladivostok, uusi Dressmann on avattu!
Reissuhuuruinen ja keskiaikainen Väikis
Väikis, nimenomaan, ja mieluusti valkoisessa pikkutakissa tai smokissa kömpelösti svengaillen. Voi myötähäpeä!
Lähetä kommentti