Lapsiraukkamme joutuu jo puolitoistavuotiaana sen armottoman tosiasian eteen, että äiti (ja aika usein myös isä) harrastaa penkkiurheilua ja saattaa saman illan aikana tuijottaa yhtäjaksoisesti viisi tuntia, kun tädit ja sedät hyppäävät, juoksevat ja heittävät.
Tämä asiaintila vaatii tietysti hieman järjestelyjä, jotta kansa kasuava pysyy hyvällä mielellä. Kisastudioon varustaudutaan eväillä, tarvittavalla määrällä kiinnostavia leluja ja toki vanhempien täytyy sen verran tuijotuksesta joustaa, että pojan kanssa leikitään ja touhutaan tasaisesti töllötyksen ohessa.
Mutta kas - poika myös oppii kaikenlaista Mertarannan ja Suomisen höpinöitä kuunnellessa! Tänään J vilkaisi erästä Berliinin palkintoseremonioista ja muisti jälleen hieman unohduksissa olleen kättelyn ja päivään sanomisen taidon. Loppuilta harjoiteltiinkin kohteliasta kättelyä ahkerasti. Ehkä tässä vielä viikon loppuun mennessä päästään kansainvälisiin poskisuudelmiin asti.
Samoin poika on ymmärtänyt, että kun televisioruutuun ilmestyy stadion, siellä on "iekkaa" eli hiekkaa. Pituushyppy ja kolmiloikka tuntuvat olevan suosikkilajit, kun niissä on niin iso hiekkalaatikko, johon aikuiset hassusti hyppäävät. Suurien suosionosoitusten aikana poika malttaa lopettaa leikkinsä ja taputtaa asianmukaisesti.
Voi poika poloista, mihin sattui syntymään.
7 kommenttia:
Me just miehen kanssa todettiin, että (yleis)urheilu on siitä hyvää tv-viihdettä, että sitä voi katsoa silleen selkäytimellä ja toisella silmällä ja ottaa tiukan keskittymistuokion vain, kun jotain oikeasti tapahtuu. Ja sikälihän se on lapsiperheelle(kin) sopivaa ohjelmaa, että väkivaltaa ja muuta haitallista näytetään yleensä vähän. Tietty jos kotona ollaan kovin fanaattisia ja hihkutaan ja kiroillaan tiukkaan sävyyn, se voi olla jälkikasvulle vähän huonoa mallia ja jopa pelottavaa. Uskon kuitenkin, että teidän kisastudio on riittävän leppoisa myös lapsikatsojille.
Saksalainen hassutukkainen korkeusnainen muuten osoitti eilen kiitettävää urheiluhenkeä kannustaessaan voittaja-Blancaaa loppuun asti.
Toteaa Väikis, joka katsoo urheilua yleensä vain parisuhteen nimissä
Sitäpaitsi urheilun katsominen kasvattaa luonnetta. Ihminen oppi aika paljon olemassaolon kärsimyksestä, kun katsoi Suomen jääkiekkomaajoukkueen edesottamuksia 1970-luvulla. Nykyään saman asian ajaa jalkapallomaajoukkueen pelien seuraaminen. Yleisurheilun kautta oppii sen, että tärkeintä ei ole finaalipaikka vaan paikka kisakoneessa. Miettii P.
Väikis, juu, ei meillä kauheasti kiroilla ja ärjytä, mutta hihkutaan ja huokaillaan kyllä. Toistaiseksi poika ei ole näyttänyt säikähtävän. Tänään J:n mielestä kiinnostavinta oli pituushyppypaikan reunalle aseteltu kisamaskottinalle, joka tietyissä kamerakulmissa näkyi.
P, en voi kommentoida, kun en vielä 1970-luvulla lätkää seurannut :D
Mulla on muuten salainen haave yleisurheiluun liittyen: haluaisin päästä ajamaan sitä kauko-ohjattavaa vaunua, jolla keihäät, kiekot, moukarit (etenkin!!) ja muut heittovälineet palautetaan sektorista heittopaikalle. Se olis ihan parasta!!
Väikis
Väikis, parin vuoden päästä Kalevan Kisat ovat Turussa, joten voit ilmoittautua töihin! Ehdit vielä hyvin treenatakin.
J:n serkkutytöt jakavat J:n kohtalon. Ahkerasti penkkiurheileva äiti ei ole tyytynyt vain huudattamaan telkkaria, vaan on jopa raahannut lapsensa kisakatsomoon eri puolille maata. Ajoittaisesta mutinasta huolimatta väitän, että lapsilla on ollut välillä kivaakin. Hillittömällä määrällä metrilakua, poppiksia ja jädää, nimmarinmetsästyksellä sekä joidenkin kenttien läheisyydessä olevilla leikkipuistoilla on varmaan ollut osansa viihtymisessä.
Myös Ilpoisissa on pidetty kisastudiota. Isommat ihmiset viihtyvät parhaiten sohvalla, mutta aina kun lähtölaukaus pamahtaa, sanoo O "pam" ja ottaa muutaman kierroksen ympäri sohvapöytää. Myös keihäänheittoa harjoiteltiin imäginäärikeihäällä ahkerasti. Terveisin L
Väikis, se olisikin ihan huippua, samaa olen ajatellut itsekin! Ehkä me tosiaan voitaisiin ilmoittautua noihin Turun Kalevan Kisoihin.
L, imaginäärikeihäs kuulostaa mainiolta! Noihin lajinomaisiin harjoitteisiin ei ole meillä vielä päästy. Ja lohdullista kuulla, että muissakin perheissä lapset jakavat J:n kohtalon...
Lähetä kommentti