sunnuntai 9. elokuuta 2009

Rantaelämää

Hämäläiset syttyvät hitaasti, joten mekin päätimme elokuun lähestyessä puoltaväliä ja viimeisten kesävieraiden lähdettyä aloittaa rantakauden. Naapurimme olivat pitkin kesää kehuneet Luoteis-Tallinnassa sijaitsevaa Kakumäen rantaa, joten suuntasimme tänään iltapäivällä sinne.

Hyvänen aika, mikä paikka! Suuri, siisti, hienohiekkainen ranta ja mikä lapsiperheen kannalta parasta, rannan vesi ylettyi huiman pitkälti vain puoleen sääreen, minkä ansiosta J:n kanssa saattoi kahlata vedessä pitkiä matkoja todella mukavasti.

Ja voi kuinka kuinka J kahlasikaan. Rannalle saavuttuamme poika leikki ensin pitkään hiekalla ja oli jo siitäkin tosi innoissaan. Lopulta poika tajusi, että näkökentässä on "että" eli vettä ja sitten olikin menoa. Pojan naama loisti Naantalin aurinkoakin kirkkaammin. Luultavasti olisimme vieläkin rannassa kahlaamassa, ellemme lopulta olisi kantaneet ankarasti protestoivaa uimaria vedestä pyyhkeen sisään lämmittelemään ja kotiin.

Voi vain kuvitella, miten käsittämättömän hienolta lapsesta tuntuu loputon vesimäärä, kun jo pelkkä kotona ammeessa polskiminenkin on pienestä ihmisestä huisan hauskaa. Nyt toivotaan, että hienoja säitä jatkuisi hetken, jotta pääsisimme vielä muutaman kerran rannasta ja lämpimästä vedestä nauttimaan.

Alla pari otosta tämän päivän auringonpalvontareissustamme. Ylempänä yleiskuva rannasta. Alempana J, joka vielä hiekalla leikkiessään malttoi välillä heittäytyä makuulle. Rantaveden olemassaolon tajuamisen jälkeen tästä ei ollut enää toivoa.


 



 
Posted by Picasa

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oliko lämmintä vettä? Kävimme tänä viikonloppuna Merimaskussa ja siellä meriveden lämpötila rannassa läheni +24°C:tä. T: Iso-J P.S. Terveisiä perheeltä!

S kirjoitti...

Mittarilukemia en tiedä, mutta ei varmasti kauaksi jäänyt tuosta 24:stä. Toki kahlasimme vain rantavedessä, jossa oli tosi lämmintä. Aikuisen ihmisen uintisyvyydessä olisi voinut olla vähän vilpoisempaa.

elle s'ennuie kirjoitti...

Sää-ennusteiden mukaan aurinkoinen sää jatkuisi täällä vielä ainakin torstaihin saakka, toivottavasti ne ovat oikeassa!

Rännumees kirjoitti...

Itse bongasin viime kesänä kakumäen nokalla vanhan bunkkerin. Lienee olevan osa pietari suuren merilinnoitusta viime vuosisadan alusta.

Saavuin tänään Tallinnaan ja viivyn täällä syyskuun alkuun asti. Niin että toivoa sopii että sää pysyy näin aurinkoisena.

S kirjoitti...

elle s'ennuie, toivotaan tosiaan parasta. Ainakin tänään oli vielä hienoa, ja rannalle mentiin.

Rännumees, naapurin rouva kertoi tuossa illalla, että neuvostoaikaan Kakumäen ranta oli raja-aluetta, johon ei tavallisella kuolevaisella ollut asiaa. Sieltähän olisi voinut vaikka uida Suomeen. Piritan ranta oli ainoa yleinen uimapaikka. Ehkäpä siis noita vanhojen aikojen muistoja tuo bongaamasi bunkkerikin.

Pidetään peukkuja säiden puolesta!

Related Posts with Thumbnails