Estonia

Muistan, kuinka heräsin tavallisena kouluaamuna 15 vuotta sitten ja löysin vanhempani vakavina television aamu-tv:n ääreltä. Jotakin kamalaa oli tapahtunut. Sen verran ehdin tajuta aamuhässäkässä, että laivaonnettomuudesta oli kyse, mutta muutoin asia ei vielä mietityttänyt.

Koululla oli naapuriseurakunnan kirkkoherran vuoro pitää aamunavaus. Normaalisti niin lupsakka ja keveästi jutteleva kirkonmies oli hyvin vakava hänkin. Aamunavauksen puheenaiheet oli saanut vaihtaa suunnitellusta täysin muuksi.

En muista, miten koulupäivän aikana asiaa puitiin, mutta kotona illalla ja seuranneiden päivien ja viikkojen aikana tapahtumaa seurattiin tiedotusvälineistä jatkuvasti. Muistan, että näin laivaonnettomuuteen liittyviä unia.

Mieleen ovat jääneet uutiskuvat vähäpukeisista ruumiista pelastuslautoilla ja sukellusveneen ottama hämärä kuva uponneen laivan kyljestä, jossa näkyi teksti "Estonia".

Kaikkein karmivampana mieleen on jäänyt nauhoite Estonian kapteenin hätäviestistä, jota uutisissakin kuultiin moneen otteeseen. Muistan hämmästyttävän tyynen miehen äänen, joka hieman murtavalla suomen kielellä kertoi, kuinka matkanteossa oli jotakin hämminkiä. Kapteeni tiesi taatusti, että elonhetkiä ei ole paljon jäljellä, mutta siinä hän vain vielä teki sen, mitä pystyi.

Tänään Viron lehdet muistelevat tapahtunutta, joka tavalla tai toisella on koskettanut lähes jokaista virolaista. Jos kuolonuhria ei ollutkaan aivan lähipiirissä, taatusti tunsi jonkun, joka tunsi jonkun laivalla olleen. Rauhaa heille.