Nukahdettuani taas sohvatuoliin samalla kun laitoin J:n päiväunille, en voi nyt olla muistelematta eilen katsomaamme dokumenttia, joka tuli Yleltä.
Ohjelma käsitteli unta ja sen merkitystä ihmiselle. Siinä mm. seurattiin tutkimusta (jossakin isossa amerikkalaisyliopistossa, en valitettavasti muista, missä), jossa koehenkilön annettiin nukkua vain kolme tuntia yössä muutaman vuorokauden ajan.
Oli aika karua katsottavaa, kuinka kovakuntoinen, tolkullinen aikuinen mies alkoi murentua. Unen puute aiheutti vakavia fyysisiä oireita ja lopulta muistaakseni viikon jälkeen lääkäreiden oli keskeytettävä koe.
Hurjaa oli nähdä, kuinka mies vähäunisten päivien aikana laitettiin ajokokeeseen ajoharjoitteluradalla. Kahden tunnin kokeen aikana mies nukkui pienissä pätkissä 25 minuuttia - silmät auki! Koe osoitti tutkijoiden mukaan kiistatta, että ihminen voi tarpeeksi väsyneenä todella nukkua avoimin silmin.
Itsekin tatamilla huhkineena oli myös kiintoisa katsoa, miten 20 vuotta karatea harrastanut mies teki treeneissä väsyneenä täydellisiä typeryyksiä. Harjoituksen lopuksi sensei ilmoitti miehelle, että sopii tulla takaisin vasta sitten, kun on nukkunut.
Koehenkilön tapauksessa ja dokumentissa muutenkin tuotiin esille väsymyksen ja liiallisen syömisen suhde. Jokin nälän tunnetta aivoissa säätelevä hormoni sekoaa, kun ihminen on väsynyt eikä ihminen tajua, että on kylläinen. Koehenkilökin alkoi muutaman päivän jälkeen ahmia aivan pöhköjä määriä ruokaa. Tutkijat kovasti pohtivat ohjelmassa sitä, että nykymaailman kiireinen elämäntyyli, jossa unelle ei muka ole aikaa, voi hyvinkin olla osasyynä myös jatkuvasti lisääntyvään liikalihavuuteen.
Eräs tutkija totesi dokkarin lopussa hienosti ja samalla karusti, että valitettavasti monilla ihmisillä ei enää ole tajua siitä, mitä on olla oikeasti virkeä ja kuinka hyvältä se tuntuu. Ihmiset elävät kuin sumussa kahvikupillisesta toiseen, vaikka luonto kiistatta määrää, että unta ei voi korvata kemiallisesti ja että lepoa tarvitsee suunnilleen sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa (tässä kohtaa T katsoi minua ja sanoi, että joillakin se määrä on yhdeksän ja puoli...).
Koetetaanpa siis ihmiset nukkua tarpeeksi ja huolehtia siitä, että myös oma jälkikasvu nukkuu. Mietityttää se, kuinka paljon levollisempaa esimerkiksi kouluissa olisi, jos kaikki vanhemmat katsoisivat, että oma piltti tosiaan nukkuisi tarpeeksi. Elämä on liian lyhyt siihen, että sen tarpoo läpi unisena.
3 kommenttia:
Ei siihen mitään koetta tarvita. Kyllä intissä näki silmät auki nukkujia ihan oikeasti.
Nukkuminen on tärkeää, suorastaan elintärkeää, mutta niin on oma aikakin. Sitä löytyy silloin, kun muksut on saatu nukkumaan, jolloin itse valvoo. Eli siinäpä valintatilanne, nukkuako vai keskustella valvoen aikuisten asioita, on huomannut P.
Anonyymi, no varmasti! T:nkin muistelen aiheesta kertoneen, ja siitä, kuinka nukahti seisaalleen.
P, niin totta, niin totta. Lähes aina valinta kallistuu siihen valvomiseen, kun on niin mukava olla vain rauhassa. Sitä sitten aamulla kiroilee ja miettii, että tänä iltana en varmasti valvo. Kunnes taas.
Lähetä kommentti