Muistin, että vuoden 2009 alussa tein tänne blogiin jonkinlaisen listauksen toiveista uuden vuoden suhteen. Katsotaanpa, ovatko toiveet toteutuneet vähääkään.
- "Viron kielen opiskelu saisi olla säännöllistä". Syksyllä tämä lopulta onnistui, sillä pääsin kielikurssille. Ja vaikka kotona ei enää tulekaan kirjojen ja levyjen kanssa opiskeltua, koetan silti jossakin määrin tietoisesti ja säännöllisesti kehittää kielitaitoani esimerkiksi lehtiä lukemalla.
- "Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä pitäisi käydä ja matkustaa muualla Virossa". No voi morjens. Tallinnan museoissa ja nähtävyyksissä en ole käynyt juuri lainkaan. Taisin keväällä käydä Kumussa, ja nyt syksyllä työn merkeissä muutamassa kohteessa. Myös eri puolilla Viroa matkustelu on ollut todella vähäistä.
- "Vuoden päätteeksi olisi kiva tuntea edes joku virolainen niin, että hänet voi kutsua kahville". Naapuruston suhteen tässä on onnistuttu. Meillä on mainiot välit useisiin naapureihimme ja kahville heitä tosiaan voi pyytää aina kun huvittaa.
- "Vuoden aikana pitää lukea vähintään 12 kirjaa". Pidän päiväkirjaa lukemistani kirjoista enkä halua ottaa sitä nyt esille, sillä alkaisi ärsyttää. En taatusti päässyt 12:een asti, mikä on todella, todella surkea suoritus. Tässä täytyy petrata ensi vuonna (mikä onkin tosi helppoa kahden alle kaksivuotiaan kanssa...).
- "Liikuntaa säännöllisesti ja ehkä jopa tavoittellisesti." Tämä oli liikuntaharrastusten suhteen ehkä huonoin vuoteni koko elämässäni. Olen rapakunnossa. Vuosi alkoi erittäin lupaavasti, kun sain säännöllisen juoksuharrastuksen käyntiin, mutta sitten alkoi sairasteluputki, sitten tulin raskaaksi, sitten aloin keksiä aina vain parempia tekosyitä. Hävettää.
- "Olisi hienoa päästä valokuvauskurssille". Olisi ollut, mutta en päässyt, mutta en myöskään niin aktiivisesti sellaista etsinyt. Kuvaushommia olen koettanut opiskella vähän itse ja talouden uusi digijärkkäri on vuoden ihanimpia asioita.
- "Karkkipäiväsysteemi jatkuu". Häh, mistä se puhuu?
- "Kantapäitä täytyisi rasvata, että sukkahousut pysyisivät ehjänä". Tämän vakavahenkisen toiveen toteuttamisessa olen onnistunut puuskittain. Yleensä en.
2 kommenttia:
Kirjojen lukeminen jää (näennäisesti) pienten lasten kanssa. Luin kaksi aikuisten kirjaa, mutta esimerkiksi Koiramäki-sarjan kaikki kolme kirjaa varmaan parikymmentä kertaa, lukuisia kertoja Pupi Tupunaa, Veetiä ja niin edelleen, on tilastoinut P.
Ai liikunta? Eipä puhuta siitä...
P, kiitos, kiitos! Minä jotenkin unohdin lastenkirjat. Ehkä niillä tosiaan voisi hieman paikata. Koiramäet, Tatut ja Patut, Miinat ja Manut, Tiitiäisen satupuu (joka lienee täysin luettavissa korkeakulttuuriksi) ja monet, monet suosikkikirjat ovat kuluneet käsissä kymmeniä kertoja.
Kerrottakoon, että tällä hetkellä yöpöydälläni on Westön Älä käy yöhön yksin, mutta en meinaa saada sitä loppuun. Onko joku jo lukenut? Minusta se on niin viipyilevä ja niin henkistynyt, että ei meinaa jaksaa roikkua mukana. Kahdesta edellisestä Westöstä tykkäsin aivan hurjasti.
Lähetä kommentti