Ulkosuomalaisena sitä odottaisi, että suurimmat kulttuurisokit koskisivat uutta kotimaata.
Mutta viime aikojen suurin kulttuurisäikähdys liittyy ilman muuta syntymämaahan Suomeen. Olen ällistyneenä huomannut, että raukoilla rajoilla on asunut kanssani ihmisiä, joiden kanssa minulla on yhteistä luultavasti vain kansallisuus. Kuinka voikin samassa kansassa ja samassa kulttuuriperimässä kasvaneilla ihmisillä olla niin täysin eri planeetoilta olevat maailmankatsomukset?
Se jumala, jonka kanssa minä koetan olla väleissä, ei ole vähääkään kiinnostunut siitä, mitä ihmiset makuuhuoneessaan tekevät. Hän vain toteaa, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat. Eletään ihmisiksi, välitetään toisista, annetaan kanssaihmisten olla ja elää niin kuin haluavat eikä varsinkaan hakata Raamatulla tai millään muullakaan pyhällä kirjalla päähän.
Samainen jumala luultavasti lainaa tällä hetkellä Kekkosta ja takoo otsaansa seinään hokien "s---tanan tunarit", sen verran harmia "kristilliset" "demokraatit" ovat hänen bisneksilleen tehneet.
Mutta eipä meillä taida Räsäsen ja kumppaneiden kanssa sama jumala ollakaan.
****
Minulla on näköjään meneillään jokin käytä-vanhoja-sanontaklassikoita-kausi. Mitäpä sitä pyörää uudestaan keksimään, jos kerran vanhakin hyvin rullaa.
9 kommenttia:
Naulan kantaan! Ainakin meillä on näköjään sama jumala. Tämä kohu on saanut jopa harkitsemaan jos ei nyt ihan ehdokkuutta kirkollisvaaleisssa, niin ainakin äänestysvilkkautta, ettei noi huru-ukot ja -akat saa täyttä valtaa. T: T Jäkestä
Sanotaan, että jumala loi ihmisen kuvakseen, mutta onko se kuitenkin toisinpäin: suvaitsevaisilla ihmisillä on liberaalimpi jumala ja konservatiivisten jumala taas on jyrkemmällä linjalla.
Tämä on ok, meitä kun on moneen junaan, mutta ikävää on kun sitä jumalaa sitten käytetään keppihevosena kun tuputetaan niitä omia arvoja toisille... ;-)
Asiaa puolin ja toisin pari viikkoa ihmetelleenä sanoisin, ettei kyse ole niinkään kirkkoon kuuluvien homoparien avioliitoista (paljonkos se heitä auttaa, että porukkaa eroaa kirkosta), vaan siitä, että kirkko on kaikonnut ihmisten arkipäivästä. Yks kaks Ylen homokeskustelun jälkeen tuhannet suomalaiset tajusivat, että hei, kirkosta voi erota eikä se kestä kauaa eikä tee kipeetä.
Median keskusteluissa voimakkaammin äänensä sai kuuluviin arvoliberaalien ryhmä, joka korostaa kaikinpuolista ihmisen vapautta, paradoksaalista kyllä, jos joku oli eri mieltä, nämä haluttiin heti vaientaa tai pilkata hiljaisiksi. Homma on siis kääntynyt päälaellen. Pari vuosikymmentä sitten konsevatiivit halusivat vaientaa libaraalit, nyt asia on päinvastoin.
Sitä saa jokainen miettiä itsekseen, kuinka lähellä kaikenpuolinen yksilönvapaus on itsekkyyttä. Se jää nähtäväksi, arvelee P.
Helpointa ehkä on kuitenkin jos ei ole jumalaa ollenkaan, kuten minulla. Eipähän ainakaan tule pettymyksiä tai ikäviä ylläreitä, kun joku sitten puhuu läpiä päähänsä.
Kiitos hyvistä kommenteista. Vastaisin jotain viisasta jos osaisin.
Tällaisissa aiheissa tulee vain aina mieleen Aku Ankka, joka jossakin Ankkalinnan mielenosoituksessa kulki kädessään kyltti, jossa luki "Meillä suvaitaan vain suvaitsevaisia!"
Kakkosanonyymin kommentista tuli mieleen asia, jota aina pohdin: missä kohtaa mielipiteen esittämisestä tulee tuputtamista? Kun usein käy niin, että jos joku sanoo oman näkemyksensä, kokee joku toinen heti, että toinen tuputtaa ja tyrkyttää ajatusmaailmaansa, vaikka asia ei lainkaan olisi niin. Kunhan nyt sattui sanomaan sen, mitä ajattelee.
Tuputtamisen kokemus riippuu tietysti paljon keskustelu- / kirjoitustilanteesta, sanavalinnoista, kehonkielestä yms.,
Mitäs tuumaatte?
Mielipiteitähän saa ja pitää esittää, mutta ehkä ainakin uskonto on luonteeltaan niin henkilökohtainen ja subjektiivinen asia, että siitä on vaikeahkoa vaihtaa neutraalisti mielipiteitä. Lisäksi kun esimerkiksi kristinuskoonkin kuuluu uskon julistaminen ja aktiivinen "tuputus" eli käännytystyö, niin herkästi uskontoon liityviä kirjoituksia tai puheita kuuntelee ikäänkuin ne olisi tarkoitettu opetuksiksi vääräuskoille, vaikkei niin tosiaan olisi.
"Tällaisissa aiheissa tulee vain aina mieleen Aku Ankka, joka jossakin Ankkalinnan mielenosoituksessa kulki kädessään kyltti, jossa luki "Meillä suvaitaan vain suvaitsevaisia!" "
Eihän se Aku ollut, hän vain ihmetteli kulkuetta joiden kylteissä seisoi mm: "EHKÄ!" ja joku partahippi joukossa möykkäsi tuota suvaitsevaisuuttaan. Akkarit ovat kyllä niin kuvaavia, ja tuosta on jo vuosia. Vähän kuin Pahkasika - yhteiskunta seuraa perässä.
Internetin aikana on käynyt niin, että samanmieliset esittävät mielipiteitä keskenään ja vahvistavat omaa uskoaan, uskoi sitten mihin tahansa. Syntyy siis ryhmä. Kun joku esittää eriävän mielipiteen, koetaan se heti hyökkäyksenä, jota vastaan nousee puolustus. Nettiaikana mielipiteet kärjistyvät ja tulevat mustavalkoisiksi. Kieltämättä mediakin haluaa tuota helppoa juupas-eipäs-vastakkainasettelua. Elävässä elämässä keskustellessa tavallisesti mielipiteiden erot loivenevat, muuttuvat keskustelussa, voidaan päästä jopa yhteiseen lopputulokseen, mutta se vie aikaa. Tästähän muun muassa kirkolliskokouksen hitaassa päätöksenteossa on kysymys, pitää ottaa kaikkien mielipiteet huomioon. Se ei oikein sovi nettiaikaan, on huomannut P.
Anonyymi 1, ihan totta, uskonto on aroista aiheista aroin. Poliittisista mielipiteistäkin voi varmaan puhua rennommin. Lisäksi uskonnot ovat niin valtavan laaja asiakokonaisuus, että jos meinaisi keskustella uskonnoista neutraalisti ja puhtaasti asiapohjalta, niin saisi olla melkoiset perustiedot aihepiiristä. Ja sitä esimerkiksi minulla ei ole kuin korkeintaan tutusta evankelis-luterilaisuudesta.
Anonyymi 2, kiitos korjauksesta! Ja kyllä - totuus on aina tarua ihmeellisempää.
P, juuri näin. Onhan täällä verkossa turhan helppo ärähtää. Itse koetan pitää periaatteena sitä, että jos tekee mieli verkossa sanoa jostakin asiasta vastaan, pitää nukkua yön yli, ennen kuin asiansa kirjoittaa. Yleensä jää kirjoittamatta tai ainakin sanamuodot ovat leppyneet ensimmäisistä ajatuksista kummasti.
Lähetä kommentti