Suomalaiset. Karistetaanpa nyt tunnoltamme se ajatus, että olisimme maailman ainoa kansa, joka miettisi taukoamatta, mitä muut meistä ajattelevat. Ei, emme ole ollenkaan niin ainutlaatuisia.
Virossa on nimittäin ihan sama tilanne. Vanha tarina suomalaisista kertoo, että eläintarhassa suomalainen miettii, mitä kalterien takana oleva elefantti mahtaa olla hänestä mieltä. Siinä suomalaisen vieressä elefanttia töllöttävä virolainen pohtii ihan samaa.
Aiheesta kirjoitti pari päivää sitten Postimehen kolumnisti Mihkel Mutt. Hänen mukaansa virolaisia kiinnostaa äärimmäisen paljon se, mitä heistä ollaan mieltä, ja mikä tärkeintä - ollaanko ylipäänsä mitään mieltä. Kaikkein kamalinta Muttin mukaan olisi se, että elefantti ei edes tajuaisi, että aidan takana seisoo virolainen.
En ole ikinä keidenkään virolaisten kanssa jutellut, mitä he arvelevat toisten heistä ajattelevan. Tiedotusvälineissä huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta kyllä puhutaan, ihan samoin kuin Suomessakin. Siinäkin mielessä virolaiset ja suomalaiset ovat niin kovin samankaltaisia.
Minusta virolaiset vaikuttavat jossain määrin suomalaisia varmemmilta itsestään. Ehkä se on vain se suoruus ja melkoisen töksäyttelevä tapa ilmaista itseään, joka antaa ainakin minulle vaikutelman siitä, että virolaista ei kauheasti toisen ihmisen näkemys paina.
Oli miten oli, toivoisin, että niin Suomessa kuin Virossakin joskus lakattaisiin jauhamasta ikuista huono itsetunto -virttä. En tiedä, ehkä me tosiaan olemme sellaisia, mutta ei se asiantila myöskään muutu mihinkään, jos samaa asiaa aina vain toistetaan.
Vai halutaanko kenties huono itsetunto säilyttää eksoottisena kansallisena piirteenä, jonka suojiin voi paeta silloin, kun epäonnistuminen tulee? "Ei siitä tullut mitään, kun me nyt vain ollaan tällaisia, kun meillä on niin huono itsetunto".
Luin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisjuhlan uutisia koskevia lukijakommentteja, ja tosi monessa toistui "anteeksi Suomi, anteeksi Eurooppa, ihan surkeaa oli, eihän me osata tällaistakaan tehdä". Kriittinen voi ja pitää olla, mutta se saman tien alkava anteeksipyytely tuntuu aika turhalta.
Hassu sattuma oli, että ennen kuin aloin tätä kirjoittaa, huomasin tuoreen postauksen mainiossa Madjaarien mailla -blogissa. Sielläkin puhutaan elefanteista!
Sitäkin vielä pähkäilin, pohtivatko esimerkiksi ranskalaiset tai italialaiset koskaan sitä, mitä muut heistä ajattelevat vai onko tämä vain pienten pohjoisten valtioiden ilmiö? Tunteeko joku noiden maiden asukkaiden sielunmaisemaa paremmin?
9 kommenttia:
Valitettavasti Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiskommenteissa on totuuden siemen jos toinenkin. Järjestelyt ontuivat ja pahasti. Koko esitys olisi pitänyt suunnitella niin että sitä olisi voinut seurata joen molemmilta rannoilta. Silloin ihmispaljous ei olisi käynyt sietämätömäksi. Nyt Varvintorilla oli tolkuton tungos, jossa oli vähällä ihmisten talloutuminen jalkoihin. Eteenpäin ei päässyt, kun järjestysmiehet sulkivat tien (tyhjä kadunpätkä edessä), takana vellova ihmismassa. Ainoa mitä koko esityksestä näki tai kuuli, oli ilotulitus. Sääli, esitys olisi voinut olla hyvä. Onneksi selvittiin ehjänä kotiin lapsen kanssa.
Ikävä todeta, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun homma kusee Turun kulttuuritapahtumissa riittämättömän suunnittelun takia. Oopperassa Lentävä hollantilainen oli samaa vikaa: oikea käsi ei tiennyt mitä vasen tekee. Yhteishenki puuttuu, kun ammattitaidottomat pikkupomot pompottavat alempiaan. Jotenkin tuntuu että täällä ei helposti synny sellaista aitoa yhdessä tekemisen henkeä, jossa ei ole merkitystä sillä onko herra vai narri, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Onko syynä etelä- ja länsisuomalaisten jähmeä mielenlaatu vai mikä?
No, jospa tämä kulttuuripääkaupunkivuosi tästä lähtee lentoon... toivoo L (se AI)
Olin myös paikalla lapsen kanssa, mutta me oltiin Forum Marinumin pihalla eli sataman puoleisessa päässä, ja siellä oli ihan hyvin tilaa ja kaikki näkyi ja kuului. Minusta pahiten ontuivat ihmisten opastaminen ja liikennejärjestelyt: odotimme jo kotoa lähitessä bussia 20 minuuttia (2 täyttä bussia ajoi sina aikana ohi pysähtymättä), sitten lähinnä kiukulla sisään ekaan pysähtyneeseen neloseen ja sillä Amiraalistonakadun päättärille asti. Paluumatkalla odotimme samalla päättärillä bussia 45 minuuttia (bussien piti lähteä 19.10 ja 19.35, eka bussi saapui paikalle 19.42...). Liikenne seisoi joka puolella ja Linnankatu oli tukossa tilausbusseja, joihin pääsivät vain harvat ja valitut. Joka paikassa eistettiin toive, että ihmiset eivät tulisi omalla autolla, mutta arvaahan sen, miten käy. Ja jos on tarkoitus saada paikalle 30000 ihmistä, yksi bussi torilta paikan päälle viiden minuutin välein on aika laimea esitys. Muita bussivuoroja (esim- lähiöistä) ei lisätty mitenkään, mikä meinasi päättää meidän osallistumisen heti alkuunsa. Mietinkin tässä valituksen tekemistä joukkoliikennepuolelle, mielestäni on aika lähellä heitteillejättöä, jos yhtään bussia ei näy 45 minuuttiin (ja kaksi pitäisi koukata sinä aikana) ja pakkasta on liki 20 astetta. Ok, syynä on se, että kadut ovat aivan tukossa yksityisautoista, mutta meinasimme silti lapsen kanssa paleltua. Jossain siis mättää.
No juu, ilotulitus oli mahtava, mutta muuten avajaisohjelma oli sisällöllisesti aika kevyttä kamaa.
Juuri tuon liikennesuman välttämiseksi kävin katsomassa avajaiset päivää aikaisemmin perjantain kenraaliharjoituksissa :) Minulta siis jäi live-elämyksestä puuttumaan ne hienot palavat kuvat kallioseinällä ja ilotulitus. (Tai no, ilotulituksesta osa näkyi parin kilometrin päästä, jossa kävin ulkoiluttamassa rattaita tuolloin lauantaina.)
Onneksi kaima lapsineen sekä kuulemma satapäinen lauma Aurajoen heikolle jäälle jalkautuneita ihmisiä selvisivät kaikki hengissä ja naarmuitta!
Kulttuuri on vaarallista :)
Postauksen aiheeseen liittyen muistelen, että saksalaiset ovat juuri varsinkin ei-saksalaisten läsnäollessa taipuvaisia ylivarovaisuuteen ottaa edes puheeksi II maailmansotaa. Mikä tuntuu kaikesta huolimatta ylimitoitetulta pokkuroinnilta sen tietyn kansanosan suuntaan. Sillä ei kai nykyajan saksalaisilla mitään anteeksipyytämistä ole, sen paremmin kuin kellään muullakaan! Tämä ilmiö oli olemassa ainakin vielä 1990-luvulla, mutta mitenkäs 2010-luvun saksalaisilla, ehkä Dr. I tietää enemmän?
Kiitos kommentoijille! Onpa kurja kuulla, että monella on ollut tapauksesta noin huonot kokemukset. Ettekä tosiaan olleet ainoita, monelta muultakin suunnalta sitä on kuulunut. Toivotaan hartaasti, että loppuvuosi sujuu paremmin.
Viimeisen anonyymin kommenttiin jatkoa sen verran, että tosiaan, nykysaksalaisia, erityisesti nuorempaa ikäpolvea käy kyllä vähän sääliksi, kun edelleen saa olla anteeksi pyytelemässä menneitä.
Muistan, kun itse nuorna tyttönä lähdin vaihto-oppilaaksi ja meille järjestettiin muistaakseni päivän tai kahden valmennus vuotta varten. Myöhemmin tapasin saksalaisia vaihtareita ja he kertoivat, että heillä oli ollut viikon valmennus aiheesta "miten keskustella Saksan natsimenneisyydestä vaihtarimaassa". Voi apua!
Aihe on pinnalla ;) Tänään tämä tuli puheeksi töissä unkarilaisen kanssa, ja hemmetti, kyllä meissä ugreissa jotain samaa kuitenkin on! Vaikka unkarilaisissa on tiettyä itseriittoisuutta (hyvin erilaista kuitenkin kuin esimerkiksi ranskalaisissa tai USA:laisissa), niin heidän ennakko-oletuksensa on hyvin pessimistinen: eivät toiset kuitenkaan ole kiinnostuneita eivätkä välitä Unkarista tuon taivaallista!
Joku joku mainitsikin, että saksalaisilla vasta on anteeksipyytelemistä menneisyytensä kanssa, mutta esim. vähän valistuneemmat yhdysvaltalaisetkin taitavat olla välillä aika noloja kansakuntansa maailmanpoliisi-meiningistä ja vieraiden kielten taidon puutteesta. Ainakin itse olen nyt kuullut paljon tuota, että "anteeksi kun me amerikkalaiset ei oikein puhuta vieraita kieliä".
Olin 25 vuotta sitten Prahassa automatkalla. Samaan hotelliin sattui koululuokallinen saksalaisia, jotka siinä iltaa istuessa vakuuttivat, etteivät he tienneet maansa natsimenneisyydestä mitään ennen kuin heidät oli luokkaretkellä käytetty keskitysleirissä. No, siinä sitten lohduttamaan, että ei se niin helppoa ollut Suomellakaan, kun ensin piti taistella Neuvostoliiton kanssa ja heti perään piti ottaa pari erää Saksan kanssa Lapin sodassa, ja sitten vielä saa kuulla suomettumisjuttuja. Tsekkejä kiinnosti vain oluen juonti kesken työpäivän, joten heidän mielipiteistään ei saanut tolkkua, mutta se oli vanhan vallan aikaan se.
Mutta siitä kulttuuripääkaupunkivuodesta. Itse näkisin siinä sen ongelman, että on kovin paljon turvauduttu vieraan apuun. Avajaisista vastasi englantilainen ryhmä, kaikkea pientä tarjottavaa ja tuotetta on ostettu muualta kuin omasta maakunnasta, taiteilijaryhmiä tulee pääkaupunkiseudulta jne. Kun kerran eurooppalaisessa mittakaavassa pieni kaupunki pääsee kulttuuripääkaupungiksi, niin ehkä kannattaisi järjestää itsensä kokoisia tapahtumia ja ihan omin voimin, vaikka ne eivät niin kovin näyttäviä olisikaan. Näillä miettein sanailee P Varsinais-Suomen maaseudulta.
Itselläni ei ollut mitään ongelmaa päästä paikalle, mutta koska asummekin Turun äärilaidalla lähellä Raision rajaa, niin tulinkin paikalle Linnankadun satamanpuoleisesta päästä. Tämä toimi hyvin. Ilotulitus oli hieno. Ja vaikka tapahtumien ns. juoni oli varsin heppoinen, en kuitenkaan haukkuisi kokonaisuutta huonoksi. Avajaisohjelman järjestävä ryhmä oli englantilainen siitä yksinkertaisesta syytä, että järjestelyt oli pakko kilpailuttaa, koska järjestävä taho kuitenkin oli julkisyhteisö (2011 säätiö). Siinä ei kauheasti jää valinnan varaa, koska esim. kotimaisuutta taikka paikallisia työllisyysvaikutuksia ei saa laittaa kriteereiksi, vaikka kuinka mieli tekisi.
T-täti
ferrugo, ehkä tämä sijamuotojen määrä on tehnyt meistä ugreista jotenkin pessimistisiä :D
P, minulla kovin samankaltaisia ajatuksia avajaisjuhlasta - jotka perustuvat täysin kuulemiini kommentteihin. Itse juhlaa en ole nähnyt sekuntiakaan, joten eipä tässä auttaisi kovasti huudella.
T, tämä oli hyvä kuulla, jossain sentään jotain näkyi. Mutta heititpä kiinnostavan näkökulman tuohon kilpailutusasiaan! Olisipas kiintoisa katsoa, miten Tallinnassa tuo asia on.
Hankintalaki koskee julkisyhteisöjä kuten säätiöitä, mutta lain mukaan tarjouspyynnössä voi painottaa muutakin kuin hintaa, jolloin tarjouspyynnössä pitää mainita: tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys. Tarjouspyynnön tekijä voi siis painottaa muitakin asioita kuin pelkkää hintaa.
Nythän avajaiset tilattiin pakettina englantilaisilta, jotka huolehtivat käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja musiikista. Keskustelua onkin herättänyt, eikö turussa olisi ollut esimerkiksi saman tasoisia säveltäjiä tai käsikirjoittajia.
Mutta se siitä, avajaiset maksoivat kaikkiaan 147.000 euroa ja ne rahat ammuttiin jo taivaalle.
Miettii maailman rahanreikiä P.
Lähetä kommentti