Käväisin tänään virastoasioilla Tallinnan vanhassakaupungissa, oikein sisäministeriössä. Eipä siitä sen kummempaa, tulipahan käytyä tuollaisessakin paikassa. Erittäin ystävällistä asiakaspalvelua oli muuten siellä tarjolla.
Sieltä takaisin kävellessä sen sijaan tapahtui välikohtaus, jollaista minulle ei ole oikeastaan ikinä sattunut. Minua lähestyi ihminen, joka väitti tarvitsevansa kipeästi rahaa. Hän oli suunnilleen ikäiseni mies, venäjänkielinen, mutta puhui jonkin verran myös viroa ja englantia. Siisti olemus, mutta sekava ilmaisu ja lievästi seisovat silmät.
Kielisekoituksellaan, harittavin katsein hän pyysi minulta ensin kymmentä euroa, lopulta edes euroa tai kahta. Hän kertoi asuvansa Helsingissä, mutta ei jostakin syystä nyt päässyt kotiin.
Mies selitti ja selitti ja lopulta heittäytyi polvilleni eteeni vanhankaupungin Pikk-kadulla. Siinä hän aneli ja minä kehotin ottamaan menemään Venäjän suurlähetystöön ja kysymään neuvoa sieltä, miten lähetystö voisi häntä kotiinpääsyssä auttaa. En tosin tiedä, mistä päättelin miehen olevan kansallisuudeltaan venäläinen.
En antanut rahaa, ja lopulta mies luovutti, nousi pystyyn, nykäisi minua takin hihasta, tiuskaisi venäjäksi luultavasti jotakin vähemmän kaunista ja lähti menemään kohti seuraavaa anelun kohdetta.
En ihmettele, että Suomenkin kerjäläiskeskustelut ovat velloneet välillä niin voimakkaina, sillä asia on tosi hämmentävä. Kyllähän sitä aika kovasydämiseksi itsensä tuntee, kun joku heittäytyy polvilleen eteen ja anoo rahaa.
Mitä te olisitte tehneet?
5 kommenttia:
Ma oleks öelnud: "Mine tööle, venelane!" ja rahulikult edasi kõndinud.
Või siis: "Noor mees, käed-jalad terved, mine vargile!" :)
Parikymmentä vuotta sitten Turussa oli teini-ikäinen poika, joka vietti aikansa kadulla pummaten. Poika pyysi markkaa ja selitti, että hän asuu Paraisilla, mutta ei pääse kotiin, koska bussirahat ovat loppuneet. Kerran annoin pojalle 50-pennisen, pitihän pummaajalle esityksestä maksaa. Meni pari kuukautta ja sama kaveri lähestyi samalla tarinalla. Kysyin pojalta, että etkö ole vieläkään päässyt sinne Paraisille, eikö ne jo kotona ole huolissaan. Poika häipyi liukkaasti paikalta, muistelee P.
Vaikka en pidä itseäni kylmäsydämisenä, niin kerjäläisiin minulla on nollatoleranssi. Yleensä selviän tilanteista heittäytymällä TÄYSIN kielitaidottomaksi ja hölmöksi. Katson ohi ja menen menojani. Huvittavaa on se, että tällöin kerjäläisiltä alkaa löytyä yllättävää vieraiden kielten (lähinnä saksan) taitoa ;)
Lauri, mõlemad variandid täitsa kasutuskõlblikud :) Pean meeles!
P, olihan huonot bussiyhteydet Paraisille! :D
ferrugo, tuo on yksi konsti. Minä vain olen jotenkin niin hentomielinen, että jään aina kuuntelemaan selitykset ja sitten häivyn...
Parempi davai polvillaan kuin kymmenen oksalla.
Lähetä kommentti