Taas on blogiväki seikkaillut ympäri Suomea (ja T ympäri eteläistä ja läntistä Eurooppaa) ja koettaa nyt asettua kotiarkeen.
Palasin lasten kanssa kotiin myöhään lauantai-iltana. Aikataulu meni uusiksi, kun auto ei halunnut käynnistyä ajallaan seisottuaan vähän turhan pitkään käyttämättä. Akku ei ollut oikein tykännyt kolmenkympin pakkasista. Tulipa siten testattua Tallinkin klo 21.30 lähtevä laivavuoro lasten kanssa. Se on oikeastaan aika hyvä vaihtoehto, sillä laivalla ja leikkipaikalla oli oikein rauhallista - mitä nyt tämä meidän kaksikkomme veti vielä klo 23 pallomeressä aivan tukka putkella. Kotiin tullessa ei ollut nukutusongelmia.
Yön nukuttuamme pääsimme sulattelemaan viikon aikana jäätyneitä vesiputkia. Asunnon aika monesta vesipisteestä toimi lauantai-iltana vain yksi, josta luojan lykky tuli myös lämmintä vettä, jotta sai pestyä pienten matkalaisten autossa istumisesta hautuneita takapuolia.
Sulattelu jatkui sunnuntain ja maanantain, ja lopulta maanantai-iltana suli viimeinenkin putki ja saimme toimivan suihkun. Se on erityisen kiva asia sen takia, että meillä on koko tämän viikon vieraita. Tosin tänään ehti taas keittiön vesiputki jäätyä ja minä pääsin jälleen makaamaan lattialla hiustenkuivaaja käsissäni. Tämän kämpän rakennuttajan kanssa olisi kiva vaihtaa pari sanasta eristämisestä. Vesilaskut huutavat hoosiannaa, kun hanan on tiputtava koko ajan, jotta röörit eivät jäätyisi.
Suomen-reissun varma tuliainen on jonkinlainen räkätauti, jota nyt lasten kanssa podemme. Taitavat Suomen pöpöt olla vähän erilaiset kuin täkäläiset, eikä se pallomerikään mikään hygienian huipentuma ole. Koetan käyttää pois kaapeissa lojuvia sinappilaastareita ja hanhenrasvaa, vaikka ei niistä kyllä tällä(-kään) kertaa tunnu mitään apua olevan.
Vaan kiva oli olla Suomessa ja nähdä valikoitu otos sukulaisista ja ystävistä. Ulkosuomalaisille tuttu tuska lienee se, kenen luona ehtii Suomen-käynnillä tavata. Me arvotamme asian niin, että tärkeintä on tavata kummankin omaa perhettä, sitten kummilapsia (ja meidän lastemme kummeja) ja sen jälkeen kaikkia muita.
Koska sekä perhettä, kummilapsia että kavereita on iloksemme melko runsaasti, riittää kyläpaikkoja useampi jokaiselle Suomessa vietettävälle päivälle. Tällekin Suomen-käynnille tein oikeasti kalenteriin aikataulun siitä, minä päivänä olin luvannut mihinkin mennä. En tiedä, ehkä on täysin älytöntä koettaa repiä itsensä moneen paikkaan, mutta toistaiseksi tämä on sujunut.
Huomaan myös järkytyksekseni, että Oslon MM-hiihdot alkavat ihan pian, enkä ole laittanut legendaarista kisaveikkausta pystyyn. Se jääköön tällä kertaa tekemättä.
Tällaisissa asioissa huomaan hyvin sen, miten erilaista on olla kahden kävelevän vaippaikäisen äiti verrattuna siihen aikaan, kun taloudessa oli vain yksi korkeintaan lievästi ryömivä toukka. J:n ja K:n kanssa on arjessa nyt niin paljon vauhtia ja ennen kaikkea vahtimista, että kisaveikkausten kaltaiset asiat jäävät väistämättä toissijaisiksi. Ja jos lasten valveillaoloaikana vilkaisenkin tietokoneeseen, alkaa huuto: isompi haluaa katsoa koneelta Salamaa/Patea/Latea/Koiramäkeä/muu, mikä ja pienempi roikkuu muuten vain lahkeessa, kun äidin huomio uhkaa kääntyä muualle.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin, ja tämä Viron valtakunta juhlii huomenna torstaina itsenäisyyspäivää. Siitä ehkä myöhemin lisää - jos ehdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti