torstai 10. helmikuuta 2011

Muutoksia arjen rutiineissa

Meillä on lastenvaunut, joihin saamme näppärästi istumaan sekä J:n että K:n. Kun muistelen vuotta 2010, en tiedä, miten olisin tullut toimeen ilman kyseisiä kärryjä. Tykkään mennä joka paikkaan kävellen ja bussilla, ja kärryjemme kanssa se onnistui.

Vaan sitten iski Tallinnan talvi. Pari päivää sitten kävin maitokaupassa lasten kanssa kärryjä työntäen ja tajusin, että en ole ollut tuollaisella kävelyllä ainakaan kahteen kuukauteen. Vaikka kuinka koettaisi mennä urheiluhengessä kärryjen kanssa, totuus on se, että Tallinnan talvi ja ennen kaikkea teiden auraus (=sen puute) pakottaa vannoutuneenkin kävelijän yksityisautoilun kannattajaksi.

Paras liikkumakeino viime aikoina onkin ollut kaksi pulkkaa, joilla lapsia saa liikuteltua leikkipuistoon ja takaisin huomattavasti kärryjä paremmin. Välillä tulee ihan absurdi olo, kun vetää kahta lasta pulkassa keskellä möykkyistä tietä ja ajattelee, että tässä sitä mennään erään pohjoiseurooppalaisen valtion pääkaupungissa.

Tätä kirjoittaessa taivaalta tulee taas sakeasti lunta. Kai ne paremmat kärryttelykelit sieltä joskus tulevat.

3 kommenttia:

Puhkula kirjoitti...

Viimeksi ollessamme Virossa mietin, kuinka kelpo matkapeli olikaan pulkka. Ihmettelin miksi emme Suomessa pulkalla kulje kunnes muistin.....Suomessa joka paikka on hiekoitettu!
Mukavaa lukea juttujasi, niissä on elämänmakua!
käy kurkkaamassa meidän blogia, joka kertoo lomakotoutumisesta Pärnunlahden rannalle.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhempieni kotikonnuilla, maaseudulla Suomessa siis, on käytäntönä, että vain toinen puoli tiestä hiekoitetaan ja toinen puoli jätetään hiekkoittamatta potkukelkkailijoita ja pulkanvetäjiä varten. Se on tosin kai jonkinlainen valtakunnallisen kokeilu ja sitä varten piti pyytää lupa oikein ministeriöstä asti ja tietysti kehittää myös asiasta varoittava liikennemerkki. Mutta jos nämä talvet jatkuvat tällaisina, ehkä käytäntö yleistyy muuallakin Suomessa. Ja tänä talvena olen täällä Jäkessäkin nähnyt potkukelkkoja pitkästä aikaa.

S kirjoitti...

Puhkula, kiitos blogikäynnistä ja kommentista. Ihan totta, Suomessa tuo talvikunnossapito on niin hyvää ja kunnollista, että pulkkailukin on mahdotonta.

Kiva kun vinkkasit blogiimme, alkaahan meitä suomalaisia Virosta bloggaajia vähitellen löytyä enemmän, ja mukavaa, että olemme eri puolilta maalta. Lisään teidät linkkilistaani!

Jäken anonyymi (tai et sä meille mikään ano ole:)), ihan totta, tuota toispuoleista hiekotusta on nähnyt. Liekö enää käytössä, vai oliko käytännössä liian hankalaa järjestää. Toisaalta tuokin on näin Virosta katsoen niin kovin suomalaista - koetetaan miellyttää kovasti ihan jokaista ulkoilijaa. Täällä lähinnä toivoo, että pääsisi edes jotenkin eteenpäin :P

Related Posts with Thumbnails