Tällä matkalla en edes kuvitellut lähteväni tarpomaan läpi esimerkiksi Louvrea, joka on pienen kaupungin kokoinen. Sitäpaitsi jonot maailman kuuluisimpiin museoihin ovat sellaiset, että niihin lähteminen vaatii vankan asennoitumisen, mihin en nyt ryhtynyt.
Mutta voihan museoita ihmetellä ulkoa päin. Pompidou-keskus putkineen toi ihmeellisesti mieleen lukion ranskan tunnit, jolloin oppikirjoista katselin tämän näyttelykolossin kuvia.
En tiedä, kuinka monessa maailman kaupungissa on perinne, että pariskunnat tulevat jollekin kaupungin sillalle, kiinnittävät sillankaiteeseen munalukon ja nakkaavat avaimen jokeen ikuisen rakkauden merkiksi. Ah niin romanttisessa Pariisissa lukkojen kiinnittämisestä luonnollisesti harrastetaan. Tätä kirjoittaessa olen jo onnistunut unohtamaan lukoilla vuoratun sillan nimen.
Mutta missä on Abloyn myyntipiste silloin kun sille olisi ilmeinen paikka, kysyn vain?!
Louvren pihalla tuli myös "olen nähnyt tämän oppikirjan kannessa" -tunne. Siinä ne lasipyramidit nyt olivat. Samoin paikalla oli kymmeniä pohjoisafrikkalaistaustaisia rihkamanmyyjiä, jotka syöksähtelivät turistibusseja kohti.
Tässä yksi Louvren siipi nähtynä vähän kauempaa puistosta.
Päivän kävelyurakan aikana onnistuimme törmäämään kahdesti iloiseen pyöräilymielenosoitukseen. Valtavan pitkä letka fillaroijia polki hymy huulillaan ja huusi iskulauseenaan minun ymmärtääkseni "Paris à vélo!" eli suunnilleen "Pyöräillään Pariisissa!"
Kuvan värikkäisiin pötkylöihin en ollut törmännyt koskaan aiemmin. Ne ovat velomobiileja.
Tässä suttuisessa kuvassa näkyy vauhdikas seurue, jota arvelen jonkilaiseksi polttariporukaksi. Pitkä autokolonna nuoria miehiä ajeli varsin näyttävästi pitkin Champs-Élysées-katua.
Metro toimii Pariisissa kuin unelma. Pisin aika, mitä metroa asemalla odotimme, oli kolme minuuttia.
2 kommenttia:
Lukijakommentti: kuvat ei näy ainakaan toisen lahden taakse asti.
Voi vitsi, täytyypä taas tarkastella asiaa. Kiitos tiedosta.
Lähetä kommentti