Reissutoipumista

J ja minä olemme palanneet takaisin Tallinnaan. Eilispäivä meni matkatessa: ensin mummolasta Jyväskylään, josta junalla Helsinkiin, josta Superseacatilla lahden yli. En siis mennyt Nordicilla, kuten edellispostauksessa veikkailin, sillä aikataulut eivät osuneet kohdilleen. Eka matkustuskerta merikissalla oli vallan hyvä kokemus. Helsingin makasiiniterminaalissa ei ollut onneksi kovin pitkiä pätkiä käveltävää, joten kaukalon raahauskin onnistui ilman hermojen menetystä.

Helsinkiin tullessa oli aikaa käydä kahvilla rautatieasemalla sijaitsevassa kahvila Elielissä. Sen olemassaolon tajusin vasta pari reissua sitten, mitä nyt harmittelen. Sehän on aivan upea paikka! Hassuinta on se, että vaikka se on aivan kaupungin ytimessä ja asemalla, siellä on tosi rauhallista, mikä on lapsen kanssa kiva juttu. Jokaisella käyntikerrallani siellä on ollut vain muutama ihminen ja niin eilenkin.

Voi liikutus: tätä kirjoittaessa J tekee leikkimatolla raivoisasti töitä koettaessaan kääntyä mahalleen. Hän jo oli pitkän tovin aivan mahallaan, mutta hermo menee toisen käden kanssa, joka jää kääntyessä vartalon alle eikä kääntyminen siten mene ihan loppuun saakka.

Palaan vielä matkustamiseen lapsen kanssa. IC-junan vessassa lapsen vaippaa vaihtessa saa nimittäin leikkiä fakiiria. Hoitopöytähän siellä on, kuten edellispostauksessa kerroin, mutta siinä ei ole laitoja. Todella älykästä. Eikö ihan oikeasti kenellekään ole tullut pöytää tehdessä mieleen, että laidoista voisi olla hyötyä? Saa lapsen kanssa olla aika notkeana, kun vaippaoperaation jälkeen kurottelee ensin pesemään toista kättään (toinen käsi on tietysti kiinni lapsessa, joka pyörii ja juna heiluu) ja sitten vaihtaa asentoa ja pesee toisen kätensä.

Tästä tuli nollasisältöpostaus. Paras lähteä J:n kanssa moppailemaan. Jatkossa tulossa mm. tarinaa jännittävistä raaputusarpa-parkkilipuista ja ihmettelyä, miksi postikortti tuli muovipussissa. Pysykää kanavalla!