sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kantiksessa kebabilla

Hyvänen aika, mikä päivä: kolmas blogipostaukseni tänään! Tosin nuo kaksi on kyllä tehty aiemmin ajastuksella.

Ajattelin vain tulla kertomaan, että jos etsitte hyvää, edullista ja tunnelmaltaan leppoisaa ruokapaikkaa Tallinassa, niin kannattaa suunnata Kristiinen kaupunginosassa sijaitsevaan turkkilaisravintola Antalyaan. Ravintolassa on aina jotenkin mukavan kotoisa meininki. Samaan aikaan paikalla saattaa olla synttäriseurue, lapsiperheitä ja bisnesmiehiä salkkuineen, mutta kaikki mahtuvat luontevasti saman katon alle.

Antalyassa olemme syöneet kerran jos toisenkin. Tänään lähdimme sinne ekaa kertaa nelihenkisenä perheenä. K oli kiltti lapsi ja nukkui kaukalossaan koko ruokailusession. J puolestaan löysi leikkiseuraa muista ravintolassa olevista lapsista. Illan lopuksi hemmo tosin tippui penkiltä lattialle ja tuli suuri suru. Tarjoilijat olivat tilanteen tasalla ja kiikuttivat pojalle muhkean suklaapatukan lohdutukseksi.

Ruokalistalta voin suositella Alexander the Great -annosta, joka on joka kerta vähän erilainen, mutta aina yhtä hyvä. Tänään se oli superhyvä, samoin kuin alkuruuaksi syömämme viininlehtikääryleet.

Tarjoilijattaret ovat venäjänkielisiä, joten tilaukset saa ääntää aika huolella.

Muutoin kyllä olemme nyt elämänvaiheessa, jossa ravintolassakäynnit harkitaan tarkkaan. J on iässä (kaksi vuotta tuli täyteen tällä viikolla), jossa ympäriinsä juoksentelu kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin syöminen.

5 kommenttia:

S kirjoitti...

Oh, tärkein meinasi unohtua: Antalyassa on taas tauon jälkeen perjantaisin ja lauantaisin vatsatanssia!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kyselin sulta muita ravintola vinkkejä lapsiperheille? Mistä löytää ravintoloita, jossa leikkipaikka lapsille. Tallinnassa siis.. kerran olen käynyt Tartossa kivassa ravintolassa, jossa oli hiekkalaatikko keskellä ravintolaa :) MInna

Tiina L. kirjoitti...

Ah jah, sanovat täkäläiset. Ja sanon minäkin.

Kun ajattelen turkkilaista ravintolaa ja vatsatanssia.

-- Muistikuvat herättävät minussa näkymän, joka on pakko kertoa.

Kauan kauan sitten, eleli Tiina Helsingissä, opiskelijana ja pienin rahoin. Tiinan äiti sponsoroi lapsensa opintoja toimittamalla tälle aika ajoin lounasseteleitä. (Vieläkö koko käytäntö on voimassa, mietin? Siis kyse oli tiettyyn summaan saakka rahanarvoisista seteleistä, joilla saattoi hankkia murkinaa ravintoloista.)

Oli siis Tiina ja Tiinalla lounareita. Juuri riittävästi helsinkiläisen turkkilaisen Ami-ravintolan seisovan pöydän hinnan verran. Enempää ei rahaa sitten ollutkaan.

Ja Amiin lähti siis Tiina ja silloinen yhtä rahaton poikaystävä.

Söivät mitä söivät ja olivat jo valmiit lopettamaan ruokailun ja maksamaan laskun, kun alkoi illan "ohjelma".

Paikalle saapui illan isäntä, lienikö omistaja, joka napsautti c-mankkarin päälle, joka alkoi ulvoa turkkilaista musiikkia. Ja pienen ravintolan keskiosaan saapui vatsatanssija, vanhempi daami helyissä ja hiluissa.

Siinä se hetkutti ja vatkasi ja me olimme aavistuksen kiusaantuneita. Olisimme halunneet lähteä jo poiskin, mutta omistajan paha katse naulasi meidät paikallemme.

Ja täti tanssi ponnekkaasti siinä edessämme, koska pöytämme oli areenan reunamalla.

Vatkasi ja vispasi meidän kiusaantumiseen saakka, kunnes tajusimme, että ehkä olisi korrektia laittaa jonkinlainen seteli tätösen kuminauhan alle. Vaan ei ollut rahaa meillä.

Tilanne meni vain hullummaksi. Täti jatkoi vatkausta ja omistaja alkoi katsella meitä suorastaan tappavasti ja silloin minä parahdin seuralaiselleni: "Laita tämä! Mulla on vielä yksi lounasseteli!"

Lounassetteli viriteltiin bikinien kuminauhan alle ja vatsatanssija siirtyi seuraavaan pöytään.

Me poistuimme paikalta niin nopeasti kun häpeältä osasimme.

Ja tämän jälkeen en ole ollut niin suureton vatsatanssin ystävä. Kaikki kunnia toki taidemuodolle!

S kirjoitti...

Anonyymi, en ole Tallinnassa törmännyt ravintolaan, jossa olisi ylivertaisen hyvä leikkipaikka lapsille ja jota siksi voisin erityisesti suositella. Lähes kaikissa käymissämme paikoissa on jokin pieni kulma, mutta sellaista, joka olisi oikein jäänyt mieleen, ei ole. Vanhan kaupungin ravintolat esimerkiksi ovat päinvaistoin hieman hankalia siitä, että monet raflat ovat vanhoissa rakennuksissa, joissa on portaita ja kulmia sinne tänne, joihin tenava tietysti haluaa syöksyä.

Tämän blogimme oikeassa reunassa olevan ravintolalistan paikoista esim. Nop-ravintolassa on pieni leikkikulma, jonka äärellä on myös pöydät niin, että vanhemmat voivat olla syömässä aivan vieresssä.

Rocca al Maren kauppakeskuksessa olen huomannut Mac Barbeque -nimisen (tai jotain sinne päin tuo nimi) ravintolan, jossa näytti olevan ihan kelpo leikkikulma.

Tietäisikö joku muu suositella Tallinnasta hyvää perheravintolaa?

Tiina, mahtava tarina, nauroin taas vääränä ja tunsin suurta myötätuntoa! Onhan ollut piinallinen tilanne. Antalyassa kohtaamamme vatsatanssijat ovat olleet oikein sorjia neitoja, jotka ovat kyllä jättäneet asiakkaat tahdikkaasti rauhaan. Tosin minä olen niin jäyhä suomalainen, että en oikein osaa hämmentymättä katsoa, kun vähäpukeinen nainen lähietäisyydellä tanssii. Perheen miesväkeä se ei kyllä haitannut :)

Anonyymi kirjoitti...

Tulee ihan mieleen entinen juttu karkeista ja puolikarkeista jauhoista.

Related Posts with Thumbnails