Joko - tai

Lasten kuulumisia en olekaan kirjoitellut vähään aikaan. Päivitetäänpä siis vaihteeksi niitä.

Lastenhoitajamme huokasi eilen, kun palasin K:n kanssa kauppareissulta iltapäivällä kotiin, että jos tällaisia työpäiviä tulee enemmän, hän irtisanoutuu. J oli vaihteeksi osoittanut hieman omaa tahtoa. Hoitotätimme pyöritteli päätään, kuinka ihmeessä voi lapsi olla niin "tugev isiksus" eli vahva persoona.

J tosiaan taitaa olla lapsi, jolle asiat ovat (ainakin tällä kasvun ja kehityksen hetkellä) vain joko mustaa tai valkoista. Kun J on aurinkoinen, hän on rakastettavinta, mitä voi olla ja kun uhmakiukkupuuska käynnistyy, olen täysin valmis palauttamaan lapsen synnytyslaitokselle.

Me vanhemmat siis jatkamme edelleen peiliinkatsomistyötä ja mietimme, miten hurjista tahtomiskohtauksista päästäisiin mahdollisimman vähillä sielunvammoilla. Opettelua riittää.

Muutoin J on tietysti sellainen touhukas kaksivuotias niin kuin kaksivuotiaat yleensä ovat. Arki on jatkuvaa ennakointia ja vahingontorjuntaa, mutta onneksi myös huiman hauskaa ja yllätyksellistä. J puhuu todella paljon ja laulaa melkein sitäkin enemmän. Poika muistaa huiman pitkiä pätkiä vaikkapa lastenkirjan tekstiä sekä osaa ulkoa useampisäkeistöisiä lauluja. Näitä lurituksia on mahdottoman mukava kuunnella.

Ulkoilu on J:n mielestä tosi kivaa. Puistossa ja kotipihan leikkipaikalla viihdytään tuntitolkulla kiipeillen ja keinuen. Polkupyörät ovat nyt alkaneet kiinnostaa kovasti ja J:tä selvästi harmittaa, kun naapurin vuotta vanhemmat tytöt jo osaavat kolmipyörillään kiitää.

Sisällä J touhuaa kaikkea mahdollista: rakentelee palikoilla, piirtää, lukee, katsoo YLE:n nettisivuilta lastenohjelmia, soittaa ksylofonilla ja keksii omia mielikuvitusleikkejään, kuten sohvan korjaamista muovilusikalla.

Kaikkein kivoimpia ovat luonnollisesti ne hommat, joita aikuiset tekevät. Kun laitan ruokaa, myös J:n täytyy saada auttaa. Kun pesen ikkunoita, myös J:llä täytyy olla lasta ja rätti. Pyykkikoneen ja astianpesukoneen J saa painaa äidin avustuksella päälle. Ruokapöydän kattamisesta ja siivoamisesta J on tosi innoissaan ja kantaa paikoilleen salaattiottimia ja maustepurkkeja. Mitä enemmän pojalle keksii "oikeaa" tekemistä, sitä parempi mieli on.

Potta-asioinnin opettelussa siirryttiin eilen lapsenkasvatusmetodeista jaloimpaan eli lahjontaan. Kaapissa oli hienoja kiiltäviä sydäntarroja ja pojalle luvattiin tarra potan kylkeen aina kun pissa tuli sinne minne pitää. Ja kappas, ainakin ensimmäisenä päivänä menetelmä oli onnistunut. Jatkamme harjoituksia.

K, pian neljä kuukautta, puolestaan elelee omaa köllöttelevän pikkuvauvan elämäänsä. Tytär on rauhallinen kuin mikä, mutta alkaa vähitellen vaatia enemmän huomiota hänkin. Jos oleskelu leikkimatolla tai sitterissä uhkaa venyä liian pitkäksi, K kyllä osaa jo ilmoittaa, että tylsää on.

Viime päivien aikana K on tehnyt ensimmäiset vakavammat yritykset vatsalleen kääntymiseksi. Periaatteessa kääntyminen on jo onnistunut, mutta vartalon alle jäävä käsi estää täydellisen kiepahtamisen ja sehän toki ottaa pientä päähän.

Toinen lapsemme on isoveljensä tavoin erittäin hyväuninen öisin (*kop, kop*). Imetyksiä on yössä 2 - 3 ja ne sujuvat yleensä ilman mitään suurempaa draamaa.

Päivisin K:n unet eivät oikeastaan ole ennustettavissa. Selvää on, että tytär valvoo päivisin paljon enemmän kuin J saman ikäisenä. Valveillaoloajat voivat olla hämmästyttävän pitkiä ja ensimmäinen kunnon pitkä päiväuni voi tulla vasta alkuillasta.

K harjoittelee puhumista kovasti. Paidan etumus on aina napaan asti märkä jatkuvasta päristämisestä ja kuolaamisesta. Kuten monet lapset, K on aamulla herättyään erityisen herttainen jokeltaessaan omia juttujaan.

J:tä K selvästi palvoo ja rauhoittuu aina itkusta, kun J menee siskolle juttelemaan. Hetkittäisestä mustasukkaisuudesta huolimatta J huolehtii K:sta kovasti, silittää, halaa, tahtoo ottaa syliin ja kysyy aina, missä K on, jos siskoa ei ole näkyvissä. Eilen J asetteli huolehtivasti lattialla mahallaan olevan K:n eteen kirjaa, jotta K voisi lukea.