lauantai 25. helmikuuta 2012

Ihanat säkkituolit

Tässähän alkaa olla olo kuin vanhaan hyvään aikaan, kesällä 2008, kun olimme muuttaneet Tallinnaan ja luonamme kävi paljon vieraita. Jo kaksi eri kyläilijäseuruetta on Amerikasta-paluumme jälkeen meillä käynyt ja seuraavan kahden viikon aikana meille tulee kolme eri porukkaa. Jee!

Meillä kylässä ollut ystävätär halusi lähteä käymään Tallinnan keskustassa sijaitsevassa Etno.ee-nimisessä kaupassa. Minulle paikka oli entuudestaan vieras.

En käytä pukeutumisessani kovinkaan paljon etno- tai kansallishenkisiä juttuja, mutta sisustuksessa etnotyyliset yksityiskohdat voivat olla tosi kivoja.

Yksityiskohta voi olla myös ronskin kokoinen, kuten Etno.ee:ssä myytävät säkkituolit. Katsokaa nyt näitä, ihan mielettömän hienoja! Alemman kuvan säkkituolin päällys on tanakkaa villaa. Kyllä kiitos, tahdon. Lastenhuoneeseen vähän pienemmät ja värikkäät säkit ja itselleni iso punamusta lojunta-alusta.

kaitsemargiga-must-puuvillane-kott-tool.jpg

kihnu-mustriga-kott-tool-villane.jpg


Turusta käymässä ollut ystävätär päätti ostaa kotiinsa tällaisen tuolin. Siinä sitten kaupassa ääneen pähkäiltiin, miten se saataisiin kuljetettua, sillä henkilöautoon tuoli ei mahdu, jos autossa on jo aviomies ja kaksi lasta.


Etno.ee pelasti mutkattomasti tilanteen - he tuovat säkkituolin kotiin Turkuun ilman mitään lisämaksua! Jestas, mikä palvelu! Jos joku Turun seudulla innostuu tällaisesta, niin kannattaa olla kauppaan yhteyksissä. Omat ostoksensa voi saada kotiin hyvinkin pian.


Jotain sentään ostin kaupasta minäkin. Täällä blogissa olen lähes kaksi vuotta sitten kirjoittanut ensimmäisen kerran Virossa hyvin suosituista etnokuvioiduista tennareista. Etno.ee:ssä oli niitä kaupan, joten lopultakin sain itselleni omat keväisen keltaiset tennarit.


muhu-mustriga-tennised.jpg


Ulkona tosin on sohjoa on vielä nilkkoihin asti, joten tennarien käyttöä pitää vielä hetken odottaa.


Tämän postauksen kuvat ovat Etno.ee:n sivuilta. Kuvat nähtävästi sekoittivat postauksen fontit täysin metsikköön. Pahoittelen useampaa eri fonttia ja kirjasinkokoa. Ja jos kuvat eivät näy, niin napsauttakaa itsenne sisään Etno.ee:n verkkosivuille.

7 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Kiitos vinkistä, loistava kauppa! Iskin myös silmäni sohvatyynyihin ja istuintyynyihin, etenkin tuo Muhun keltainen kuosi on ihana.

Suski kirjoitti...

Oi, ihanan näköinen putiikki, kiitti vinkistä! Tietääpähän taas yhden uuden paikan mihin voi rahansa kantaa, jos/kun tulee Tallinnaan. =)

Anonyymi kirjoitti...

Anoppi lupasi hyppiä yhdellä jalalla ruokapöytänsä ympäri, jos säkkituolini joskus saapuu ("kun kerran olen sen jo maksanut, en tule sitä ikinä näkemään...")!. Lupaan siis ilmoittaa, kun se on saapunut ja kun anoppini (66vee, rankasti ylipainoinen) on hypellyt pitkin huusholliaan. Loppuviikosta odotellaan.

Väikis, pian ihanan Kihnu-säkkituokin omistaja!

Anonyymi kirjoitti...

Väikis, mikä ihastuttava mielikuva minulla syntyykään hyppelevästä anopista :)
Eiköhän se tuoli löydä perille.
T-täti Turusta

Anonyymi kirjoitti...

Se saapui!!

Aamulla tuli tekstari, että Matkahuollossa on mulle paketti. Kun menin sitä noutamaan, siellähän se säkkituoli odotti! En tiedä, miksi se tuli lopulta Matkahuollon kautta - ja miksi sen oli lähetysselvityksen mukaan lähettänyt mulle joku Villen Optiikka tms. Sastamalasta. Mutta perille tuli ja testattu on! Ja on muuten ihana. Myös muu perhe tykkää, ja anoppi-rukka joutuu hyppelehtimään pitkin huusholliaan!!

Terveisin ihanan Kihnu-säkkituoli onnellinen omistaja Väikis!

Anonyymi kirjoitti...

Täten ilmoitan, että säkkituokiepisodi onsanut arvoisensa päätöksen: Nyt on sitten nähyt myös anoppi loikkimassa ison ruokapöytänsä ympäri. Toimitus selvästi viihdystti sekä häntä että yleisöä!

Väikis

S kirjoitti...

Väikis, kiitos tämän mahtavan tarinan jakamisesta kanssamme! :D Mua hihityttää anopin hyppely joka kerta kun vähänkin asiaa ajattelen. Ja mahtavaa, että teillä on nyt mieleinen tuoli!

Related Posts with Thumbnails