Päivän asu

Blogimaailman suosituimmat blogit ovat muoti- ja tyyliblogeja, joissa kirjoittajat kertovat sen merkittävän tosiasian, mitä heillä on tänään päällään. Kannan korteni kekoon, tosin ilman kuvaa. Kaikki kyllä tietävät, miltä vanhat kunnon nokialaiset, Kontio-kumisaappaat, näyttävät.

Tänään nimittäin loppui talvi ja alkoi loska-niminen vuodenaika. Se vaikuttaa väistämättä myös pukeutumiseen. Joku rakentaa asukokonaisuutensa hameen, laukun tai takin ympärille, mutta seuraavat pari kuukautta minä stailaan itseni sen mukaan, mikä näyttää hyvältä kirkkaanpunaisten Kontioiden kanssa. Käynti Tallinnan keskustorilla osoitti nopeasti, että pitkävartiset kumpparit ovat tällä hetkellä ainoat oikeat jalkineet (tai no, tähän havaintoon riitti kyllä ihan astuminen kotiovesta ulos).

****

Wuhuu, kisaveikkauksen loppuhuipennus lähestyy! Tämänpäiväiseltä torikäynniltä tarttui mukaan myös veikkauksen palkinto. Näyttää siltä, että kukaan veikkaajista ei osunut oikeaan, joten arvonnaksi menee. Palaan asiaan pian.

Väärä väri

Viron itsenäisyyspäivä oli 24.2., jolloin presidentti otti jälleen vieraita vastaan hyvin samaan tapaan kuin Suomessakin tehdään. Kansa katsoo juhlaa televisiosta ja arvostelee naisten kolttuja.

Katselin Postimehen lauantaisin ilmestyvästä Arter-liitteestä kuvakavalkadia juhlista ja silmään pisti kiinnostava kuvateksti. Pääministeri Andrus Ansipin rouvalla oli päällään kokopunainen iltapuku. Kuvatekstissä todettiin puvun olevan "normaalisti itsenäisyyspäivän juhlissa vältettyä väriä".

Ei asiaa sen kummemmin selitetty, mutta nähtävästi liikaa neuvostoaikoihin viittaavaa punaista ei ole ollut tapana näissä kekkereissä käyttää. Näin minä ainakin asian ymmärsin.

Kiintoisa pieni yksityiskohta tuokin, miten historia voi vaikuttaa näinkin pintapuolisessa asiassa.

Huvittavaa puolestaan oli se, että tänä vuonna juhlan ja kättelyseremonian televiosioinnissa oli kokeiltu uudistusta, mistä kansa ei tykännyt ollenkaan. Aiemmin kättelyseremonia on näytetty kokonaan (siis kuten Suomessa). Nyt väliin näytettiin henkilöhaastatteluja ja sitten palattiin taas seuraamaan kättelyä. Ei näin, totesivat virolaiset ja lehtijutut! Harrasta hetkeä ei saa mennä tuolla tavalla sorkkimaan ja sekoittamaan.

Igatsus - Ikävä

Kylässä käynyt ystävä kysyi minulta, mitä täällä ulkomailla asuessa kaipaan Suomesta. Täytyi oikein miettiä.

Itsestäänselvä ja ihan omassa luokassa oleva ikävän kohde ovat tietysti ihmiset. Voisitteko kaikki perheenjäsenet ja kaverit tekin muuttaa tänne?

Toisaalta aina kun joku tulee kylään, hän on meillä yleensä vähän pidempään kuin kahvikupin verran, mitä harvemmin tapahtuisi, jos olisimme Suomessa. Tapaamisesta tulee "laatuaikaa".

Mutta jos ihmisiä ei lasketa, niin loppujen lopuksi aika vähän kaipaan mitään asioita Suomesta. Viro on niin lähellä Suomea ja elämänmenoltaan niin kotimaan kaltainen, että kovaa ikävää ei minkään asian perään ole tarvinnut tuntea.

Vaan ehkä muutaman ikävöimäni jutun voisin mainita:

- Siisteys. Hillitön lumivaippa peittää nyt armollisesti alleen roskan ja lian, mutta valitettavasti Tallinnassa on paikoin paljon Suomea roskaisempaa. Tienvarret ovat roskaisia, ja jos jossain on esimerkiksi tyhjä tontti, se on todennäköisesti rojua täysi.

- Suomalaiset lehdet ja tv-ohjelmat. En sano, että virolaiset tiedotusvälineet olisivat merkittävästi huonompia kuin suomalaiset, mutta ne vain ovat niin pieniä. Kaipaan suomalaisia paksuja sanomalehtiä, joissa on oikeasti luettavaa (paitsi että virolaislehtien tabloid-koko on kyllä hurjasti näppärämpi kuin Suomessa yleisin broadsheet-koko). Ikävöin myös suomalaisia tv-toimittajia, jotka parhaimmillaan ovat varsin hyviä.

- Mäkiset maisemat. Pohjois-Viro on tasamaata. Silmä kyllä tottuu siihen, mutta kun käy Suomessa, huomaa, kuinka kaipaakaan maaston vaihteluita. Etelä-Virossa asuen tämäkin ongelma ratkeaisi.

- Leivän päälle laitettavat leikkeleet. Tunnustetaan, olen nirso. Suomalaisen marketin leikkelehylly on huomattavasti enemmän minun makuuni kuin täkäläinen.

- Suomenkielistä kirjallisuutta, kirjastoja ja kirjakauppoja. Huomaan tepastelevani kotona välillä levottomana, kun pöydällä ei ole mitään luettavana olevaa kirjaa. Omien hyllyjen kirjat on jokseenkin luettu enkä ole kovin innokas lukemaan vieraskielistä kirjallisuutta, jota tietysti täältä saisin. Suomessa käydessä tuleekin lähes aina ostettua jokin opus.

Tyypilliset ulkosuomalaisten ikävöinnin aiheet, ruisleipä, salmiakki, sauna, lenkkimakkara yms., eivät kuulu listaan. Kaikkea saa joko täkäläisistä kaupoista ja saunakin meillä asunnossa on.

Ehkäpä joskus kirjoitan asiasta toisin päin, eli mitä kaipaisin Virosta, jos nyt täältä lähtisin. Sen aiheen tunnusmusiikiksi sopisi vaikkapa tämä Miljoonasateen pläjäys:

MacPotta

Lapset tunnistavat tuotemerkkejä jo hyvin, hyvin nuorena. Se tuli J:n kanssa todistettua muutama päivä sitten.

Olemme T:n kanssa aika vannoutuneita Applen tuotteiden käyttäjiä. Pöydällä pyörineen Applen omenalogoisen tarran kiinnitin jo kuukausia sitten J:n pottaan. Tarrasta tuli kuitenkin puhetta vasta nyt.

Minä kysyin potalle mennessä J:ltä, mikä kuva potassa on. Odotin saavani vastaukseksi "omppu".

Poika kuitenkin vastasi "tietokone".

Steve Jobs, you owe me one!

Yritän parhaani ja katsotaan mihin se riittää

Kolmea mitalia blogimme kisaveikkauksessa veikanneet alkavat olla todella vahvoilla. Yli kymmentä jalometallia odottaneet saavat luultavasti jo heittää toivonsa. Onpa aika rämpimistä ollut suomalaisten taival.

Samoin on kisastudiomeininki täällä ollut rämpimistä, sillä eihän tuo aikaero Kanadan ja Viron välillä oikein suosi lapsiperheen töllötysrumbaa. Ennätyksellisen vähän olen kisoja seurannut, lähinnä netistä katsonut tulokset.

Tallinnassa on eilen ja tänään ollut hyytävän kylmä. 15 asteen paikkeilla kieppuva pakkanen ja kova tuuli ovat aika hurja yhdistelmä. Keittiön vesiputki oli tänä aamuna jäässä, vaikka vesi jätettiin valumaan yöksi.

Kylmä kangistaa aivotkin. Eipä tässä muuta, mukavaa sunnuntaita vain kaikille!

Rauhan tyyssija

Perheessäni tiedetään kertoa, että kun aivan pikkuvauvana kesäpäivänä heinäpellolla en suostunut nukahtamaan, lykkäsi isäni minut vaunuissa käynnissä olevan traktorin viereen. Ja kappas, lapsi nukahti.

Vähän vanhempana, aikana, johon jo oma muistikin riittää, muistan ottaneeni päivätorkkuja Ursuksen lattialla, siinä poljinten ja isän saappaiden vieressä samalla, kun isä ajeli peltohommissa.

Unet maistuivat erittäin hyvin myös navetan tankkihuoneen betonilattialla. Lattialle laitettiin patjaksi styroksipala, lakanaksi karhea ruskea rehusäkki ja päänaluseksi Hankkija-lippis, se klassinen malli oranssein tekstein ja sinisin muovilipoin. Kun vanhemmat saivat navettahommat valmiiksi, tuli äiti herättelemään, että voisi lähteä takaisin sisälle. Tässä kohtaa minä sain yleensä hörpyn tuoretta, jo hyvin kylmennyttä maitoa suoraan maitotankista.

Nämä nostalgiapalat tulivat äsken mieleen, kun ramppasin itkevä K sylissäni kolme tuntia edestakaisin. Tytär kieltäytyi nukahtamasta yhtään mihinkään, edes rinnalle. Lopulta laskin lapsen hurisevan pyykinkuivausrummun päälle ja kestikin ehkä viisi sekuntia, kun tyttö oli unessa. Siellä hän nyt lepäilee tyytyväisenä. Minä mietin, miksi en tehnyt tätä jo pari tuntia sitten.

Kolmen tunnin hyssytyksen aikana opin kuitenkin sen, että pystyn pilkkomaan hunajamelonia yhdellä kädellä, mutta silakan perkaamiseen tarvitaan kaksi kättä.

Nyt mua viedään virastosta virastoon

Seuraa kuivaa virastoasiaa, lähinnä muistiinpanoksi itselle, mutta ehkä myös tiedoksi jollekulle muulle, jos tarvista on.

Pitäisi päästä käymään J:n ja K:n kanssa Suomessa. Tätä varten K tietenkin tarvitsee virallisen henkilöllisyystodistuksen, joko (Suomen) passin tai virolaisen henkilökortin. Päätimme ottaa jälkimmäisen.

Kortin saaminen edellyttääkin erinäisiä asiointikäyntejä, joiden kanssa tänään pääsimme vauhtiin. Tai oikeastaan jo viime viikolla, kun käytin K:ta passikuvassa. Kuukauden ikäisestä lapsesta passikuvan ottaminen on aina yhtä lystikästä. Kaikenlaisia sirkustemppuja sai keksiä, että sai tytön avaamaan silmänsä ja vielä katsomaan tarvittavan hetken myös kohti kameraa. Onnistui lopulta.

Tänään lähdimme K:n kanssa Kodakondsus- ja Migratsioonsametiin, josta henkilökorttia eli Id-korttia haetaan. Mukaan tarvittiin lapsen syntymätodistus ja passikuva. Nämä mukanani ajattelin, että nyt hoituukin homma sujuvasti.

Virastossa sain sitten kuulla, että emme ole käyneet suurlähetystössä ilmoittamassa lapsen syntymästä Suomen viranomaisille. Uups, no eipä olla. Kai olin joskus hämärästi jostakin lukenut, että näin pitäisi tehdä, mutta oli päässyt unohtumaan.

Siis auton nokka kohti Toompeata ja Tallinnan Suomen-suurlähetystöä. Sielläkään asiaani ei voitu edistää, sillä eihän minulla ollut mukanani oikeastaan mitään tarvittavia lappuja, jotta lapsellemme saataisiin Suomen kansalaisuus ja sosiaaliturvatunnus (kannattaisi edes joskus lukea ohjeita ja pikkupränttejä...).

Viron syntymätodistus täytyy ensinnäkin todistaa oikeaksi apostilla-leimalla, ja tätä asiaa tekevät vuoden alusta lähtien notaarit. Sen lisäksi lähetystö haluaa nähdä niin T:n kuin minun passit.

Huomenna lähdenkin siis käymään jonkun tallinnalaisen notaarin luona. Muutaman päivän kuluessa minulla pitäisi olla kädessäni virallinen paperi, jossa todistetaan, että syntymätodistus on virallinen paperi. Ja hieno leima kanssa. Ja papukaijamerkki. Ja 350 kruunun lasku.

Tämän käynnin jälkeen voin joskus ensi viikolla palata lähetystöön ja lopulta virastoon, josta voin hakea K:lle Id-korttia. Jos kaikki onnistuu, pääsemme maaliskuussa Suomeen.

Se, miten matkustan itsekseni kahden alle kaksivuotiaan kanssa Tallinkilla, onkin vallan oma seikkailuinsa. Palaan siihen ehkä, jos selviän hengissä.

Tämän päivän virastoseikkailussa oli kuitenkin paljon plussia: tuli käytyä piiiitkästä aikaa keskikaupungilla ja istuttua hetki kahvilassa, kun odottelin lähetystön aukeamista. Jännitin koko kahvikupillisen ajan, mitä tapahtuu, jos K herää. Olen kaiketi unohtanut, että lasta voi ruokkia ja vaippaa vaihtaa muuallakin kuin kotona.

Vanha kaupunkikin tuntui aivan uudelta, kun siellä kävi kunnon tauon jälkeen. Toistan monesti sanomaani: Tallinna ja erityisesti vanha puoli ovat parhaimillaan talvella. Silloin tämän kaupungin kaihomielinen tunnelma pääsee parhaiten esille.

Mitalikyttäys alkaa

Kisaveikkauksen kilpailuaika päättyi ja on aika ryhtyä tositoimiin. Veikkaajien arviot Suomen mitalimäärästä ulottuivat aika leveälle haitarille, kolmesta viiteentoista mitaliin.

Tänä iltana kannustetaan Janne Ahoselle olympiamitali!

Jo on nimellä paiskattu

 

Nyt on K:lla nimi. Tai oikeastaan kaksi, mutta täällä verkossa hän on edelleen vain K.

Nimenantotilaisuus kaupungin perheasiavirastossa oli hyvinkin arkinen. Ovesta sisään, sitten pieneen toimistohuoneeseen, jossa istui kaksi tätiä, joista toinen asioi meidän kanssamme. Hänelle annettiin sairaalasta saatu todistus lapsen syntymästä sekä suomalainen virkatodistus, josta näkyy, että T ja minä olemme naimisissa. Sitten muutama minuutti paperien täyttämistä ja vot - K:lla on nimi ja hänestä on tullut virallisesti tallinnalainen. Samaan aikaan toisessa huoneessa oli pariskunta menossa naimisiin. Morsian oli kaunis ja koristeltu mersu odotti pihassa. Keskiviikkoiltapäivä on ihan hyvä aika mennä naimisiin: silloin virasto laskuttaa palvelusta oleellisesti vähemmän kuin viikonloppuna.

Oheisessa kuvassa näkyvät kamppeet, mitä meille virastosta annettiin. Vaaleanpunainen kansio (poikalapset saisivat tietysti vaaleansinisen) on tärkein, sillä sen sisällä on virastosta saatu syntymätodistus. Lautanen ja lastenkirja ovat Tallinnan kaupungin lahjoja uudelle tulokkaalle. Lautasen päällä olevassa kortissa lukee "Tervetuloa kaupunkiimme, pieni tallinnalainen! Olet odotettu ja rakastettu omassa kotikaupungissasi Tallinnassa. Kunnioittaen kaupunginjohtaja Edgar Savisaar."

Oli muuten kiintoisa sattuma, että muutama päivä sitten Postimehessä oli uutinen, kuinka nuo syntymätodistuskansiot poistetaan heinäkuun alussa käytöstä. Kyseinen paperi ja varsin hieno kansio ovat olleet ainoa fyysinen todiste lapsen nimeämisestä. Kesällä kaikki siirtyy pelkästään tietokoneen tiedostoihin, mistä ihmiset ovat vähän harmissaan. Vähäinenkin juhlavuus lapsen nimeämisestä katoaa.

K:n kanssa käytiin eilen neuvolassa, jossa selvisi, että kuukaudessa tyttären paino on lisääntynyt tasan kilolla ja pituutta on tullut kolme senttimetriä lisää. Prosentuaalinen kasvu on kyllä tuossa elämänvaiheessa aika hurjaa!

Suuri päivä

K saa tänään virallisesti nimen. Lähdemme jonkun ajan päästä koko perheen voimin virastoon (Tallinna perekonnaseisuamet, kannattaa katsoa, kuinka hieno talo on), jossa homma hoidetaan. Onneksi emme ole kovin viime tingassa, sillä lapsi pitää nimetä kuukauden kuluessa syntymästä, ja K täyttää huomenna kuukauden... Virastossa on luultavasti luvassa noin parin minuutin paperin täyttäminen ja sitten tytöllä on nimi. Kirkollisen ristimisen järjestämme myöhemmin. Raporttia tämänpäiväisestä seuraa kuvien kanssa myöhemmin!

Muistakaa ihmiset kisaveikkaus! Perjantaihin asti on aikaa osallistua.

Voimamusaa

Viron ehdottomasti suosituin pop/rock-yhtye on Tanel Padar & The Sun. Jos täällä halutaan iso virolainen nimi keikalle, tilataan tämä. Eikä syyttä, Tanelin poppoo rokkaa todella hyvin. Padar on täkäläinen supertähti, jonka kasvot ovat lehtien kansissa vähän väliä.

Samainen Tanel Padar voitti Euroviisut vuonna 2001 yhdessä Dave Bentonin kanssa.

Ohessa biisi, jonka tahdissa mossaan pitkin olohuonetta. Kuulostaa vähän aneemiselta tietokoneen kaiuttimista, mutta ehkä tästä saa vähän ideaa yhtyeen meiningistä.

Kisaveikkaus alkaa jälleen!

Juhuu, se on täällä taas: Lahden takana -blogin neljäs (muistaakseni) kisaveikkaus! Vancouverin talviolympialaiset alkavat 12.2.

Tällä kertaa veikkauksen aihe on ihan se perinteinen, eli

kuinka monta mitalia suomalaisurheilijat saavat tämänkertaisissa talviolympialaisissa.

Nakkaa veikkauksesi tämän postauksen kommenttilootaan perjantaihin 12.2. klo 18.00 mennessä. Vain yksi veikkaus per osallistuja. Kehitä itsellesi jokin nimimerkki, jotta osaan huhuilla voittajan perään. Jos samaa mitalimäärää veikanneita on useampi, voittaja arvotaan oikein veikanneiden kesken.

Palkintorintamalla heittäydytään terveelliseksi ainaisen suklaan sijaan. Voittajalle on luvassa virolaisia tyrnituotteita.

Bonuksena haluaisin kuulla kultakin veikkaajalta, mikä hänen mielestään on hienoin talviurheilulaji ja miksi. "Hienouden" saa kukin määritellä itse.

Lahden takana -kisastudio seuraa Vancouverin tapahtumia sen minkä vaipanvaihdolta ehtii.

Ruuneperi

Unohdin täysin Suomen Runebergin päivän, kunnes äiti siitä muistutti. Torttuja en selvinnyt leipomaan, mutta tänään käynti Tallinnan Nõmmen torilla korjasi asian.

Menimme torikahvilaan, jonka tiskissä nökötti yksi ainokainen runebergintorttu. T:n kanssa hihkuimme innosta ja päätimme syödä sen puoliksi.

Mikä loistava torttu! Kyseinen yksilö oli ehkä paras ruuneperi, mitä olen konsanaan syönyt. Minusta nimittäin valmiit ruuneperit ovat yleensä kamalan kuivia, joista mussuttaa ehkä neljänneksen muruset suupielistä tipahdellen ja kaapii epätoivoisena hillosilmää, että saisi edes vähän mehevyyttä suuhunsa (toista on itse tehtyjen kanssa, toki).

Tallinnalaisen torikahvilan torttu oli herkullisen mehevä. Punssi ei juuri maistunut, mutta muutoin torttu oli juuri niin kuin pitääkin. Heittämällä olisi mennyt ihan kokonainenkin yksilö, mutta nyt jaoimme kiltisti aviomiehen kanssa tämän ainokaisen.

Laskiaispullasesonkikin pukkaa päälle ja niitä jo täällä tiskeissä näkyy. Minulle ei ole selvinnyt, onko täällä skismaa hillo- ja mantelimassakoulukuntien välillä. Itse olen vahvasti ensin mainitun kannattaja.

Suomalaisia herkkuja on saatu viikonloppuna enemmänkin. Eilen illalla kävivät naapurit kylässä ja rouvalla oli mukanaan juuri uunista otettu maksalaatikko. Hän oli kaivanut joltakin suomalaiselta nettisivustolta maksalaatikon ohjeen ja oli tehnyt sitä nyt lyhyen ajan sisään jo toista kertaa, kun heidän lapsensa syövät sitä innolla. Hyvää se totisesti olikin. Minä sain vielä tarjota keskisuomalaista puolukkahilloa laatikon oheen. Eikä laatikossa ollut edes rusinoita, mikä on oikeus ja kohtuus.

Uutissi Turust

Toissakesänä aloitin räjähtävästi kokonaisella kahdella valokuvalla kuvasarjani Tallinnan ovista. Sittemmin sarjassa on ollut hiljaista (kyllä se vielä joskus siitä...), mutta onneksi lahden pohjoispuolella ollaan aktiivisempia.

J:n kummitädiltä H:ltä sain postilaatikkooni kortin, joka esittelee turkulaisia ovia. Kuvat on ottanut turkulainen valokuvaaja Oleg Podberezni. Arsnet-nettipalvelussa voi käydä katsomassa, löytyykö ovien kuvista tuttuja uksia.

Ukrainalaisia kehäkukkia

Jokunen postaus takaperin kerroin, että Tallinnan kaupungin äitiysavustuspakkauksessa tuli mukana pieni pullollinen kehäkukka-tinktuuraa.

Aloin vasta nyt tarkemmin katsella pullon etikettiä. Enpä varmaan olisi koskaan uskonut, että joskus puhdistan lapseni napaa ukrainalaisella luontaistuotteella. Tinktuuran on valmistanut kiovalainen "Meditsiiniliste Preparaatide Eksperimentaalne Tehas IBONH NAN". Mitähän kaikkia eksperimenttejä siellä tehdään?

Pullon etiketti kertoo, että tuotetta voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Iholla sitä voi käyttää mm. ötökänpuremien hoitamiseksi. Ruuansulatusta taas hoidetaan laittamalla 10-20 tippaa tinktuuraa vesilasillisen joukkoon. Täytyypä kesällä testata hyttysenpaukamiin.

Viron tunnetuin suomalainen...

...juuri nyt on kirjailija Sofi Oksanen. Hän on näkynyt viime vuodesta lähtien tiedotusvälineissä hyvin paljon, lähinnä Puhdistus-romaaninsa vironkielisen painoksen ansiosta. Paljon julkisuutta ihan viime viikkoina on lisäksi saanut Oksasen yhdessä Imbi Pajun kanssa toimittama artikkelikokelma Kaiken takana oli pelko.

Viime vuoden lopussa Postimees-lehti valitsi Oksasen vuoden henkilöksi. Joku naistenlehti, en muista mikä, valitsi hänet viime vuoden vaikutusvaltaisimpien virolaisnaisten joukkoon. Tänään uutisoidaan, että Oksanen saa presidentti Toomas Hendrik Ilvekseltä Maarjamäen ristin IV luokan kunniamerkin. Viron itsenäisyyspäivä lähestyy ja täälläkin presidentti siinä yhteydessä noita prenikoita jakaa. Mahtaakohan samalla tulla kutsu myös täkäläisiin linnan juhliin?

Kiintoisaa muuten, että yksikään virolainen poliitikko ei saa tänä vuonna kunniamerkkiä. Kaikkiaan presidentti jakoi 97 tunnustusta.

Kuulumisia vaippavuoren kupeesta

Kumpikin lapsi nukkuu eikä ole akuuttia ruuanlaitto-/pyykinpesu-/siivous- tms. tarvetta. Pari sanasta siis pitkästä aikaa täälläkin. Kuten ounastelin, bloggaustahti todellakin on rauhoittunut.

Pieni K. tuli eilen kolmen viikon ikään. Kaikki on meillä lapsiperheelle ominaisesti tasaisen epätasaisesti. K nukkuu silloin kuin nukkuu ja muuta elämää järjestellään sitten vähän sen mukaan.

Viime viikolla K:ta kävi ensimmäistä kertaa katsomassa täällä kotona neuvolan täti, eli perhelääkärikeskuksemme terveydenhoitaja. Ensi viikolla lähdemme itse käymään neuvolassa. Lapsen kasvun suhteen en olisi huolissani, sillä tytär ei sylje päin rintaa. Neljän kilon rajapyykki lienee ohittunut jo oikein komeasti.

J:n suhtautuminen pikkusiskoon vaihtelee vähän sen mukaan, mikä tilanne on. Viime päivinä J on alkanut oma-aloitteisesti pussailla, halata ja silitellä siskoa ja haluaa hänet monta kertaa päivässä syliin. Kun tänä aamuna menin hakemaan uniltaan herännyttä poikaa, oli hänellä ensimmäiseksi kova huoli siitä, missä K. on.

Toisaalta on myös hetkiä, jolloin pikkusisko voisi veljen mielestä mennä sinne mistä on tullutkin. Kun imetys vain kestää ja kestää ja kun äiti aina vain vaihtaa vaippaa ja hyssyttää vatsanpuruista kitisevää kääröä, meinaa pojalta mennä hermo. Se taas saa pojan tekemään temppuja, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä. Kun äiti kieltää, tehdään pahoja vielä kiivaammin ja sitten ovatkin kaikki pää punaisena harmista. On tässä vanhemmilla täysi työ etsiä sopivaa tasapainoa huomion jakamisessa.

Viron säädösten mukaan lapselle on annettava nimi viimeistään kuukauden sisällä syntymästä, joten meillä nimetään lapsi viimeistään ensi viikolla. Ristiäisiä perheen ja kummien kanssa vietämme vähän myöhemmin.

Minulta ei kannata kysyä, mitä Virossa on viime viikkoina tapahtunut tai mitkä ovat kuumat puheenaiheet. Ei hajuakaan. Koetan pikaisesti selata päivän lehden ja käväistä netissä. Lehtiseurantani painopiste vaihtuu muuten taas Postimees-lehteen, kun päätimme jättää Eesti Päevalehden. Päivänpolttavista uutisaiheista tiedän kyllä sen, että lunta on tullut ja tulee taas lisää. Uskomaton talvi, josta J kyllä nauttii.