Olen suomalainen

Siinä se nyt seisoo, oikein punaisella leimalla: mitte eestlane. En siis ole virolainen.

Tämän todistuksen sain käydessäni Eesti nägu -näyttelyssä. Siellä yhtenä näyttelyteoksena oli kokonaisuus, jossa ensin laitettiin seteli seinän aukosta sisään, sitten tuijotettiin kameraan ja lopuksi kameraa käytellyt henkilö ojensi todistuksen.

Valokuvauksen tuloksena sain mitat päästäni ja niitä verrattiin keskimääräisiin virolaisiin päänmittoihin. Esimerkiksi alaleukani leveys on 139,6 mm, kun virolaisella keskimäärin se on 143,7 mm. Perunanenäni on huomattavasti virolaisnenää leveämpi, lukemin 67 mm - 45,6 mm.

Tuo kuvassa alhaalla näkyvä sormimerkki on virolaista viittomakieltä ja tarkoittaa äännettä õ. Lapussa kerrotaan nettisivusta, jossa voi testata oman puheensa õ-pitoisuuden, mutta sivu ei tunnu toimivan.

Sitä, oliko tällä taidepläjäyksellä hitustakaan faktapohjaa, en tiedä. Samapa tuo, hauskaa oli.

Kisaveikkaustilanne

Jalometallia tulee ovista ja ikkunoista ja sitä mukaa kisaveikkauksen voittajaehdokkaat hupenevat. Kun tämänhetkinen mitalisaldo on kuusi, mukana pelissä ovat veikkaajista L, T Luhangasta, Äänekosken Äänekkäät, Jyväskylän TT ja Savonmua.

Sitten vain odottelemaan, milloin norjalaislehdistö alkaa paheksua Aino-Kaisa Saarista, joka kehtasi Ylen haastattelussa sanoa, että "hän popsii tuollaisia pikkutyttöjä suupalaksi", viitaten Norjan viestijoukkueen nuoreen ankkuriin.

Presidentti räsymatolla

Eilen illalla töllötimme televisiosta muun kansan tavoin Viron tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Juhlat pidettiin Itä-Virossa, Jõhvin kaupungissa ja sen konserttitalossa.

Illan aluksi kaikki vieraat istutettiin juhlasaliin kuulemaan Toomas Hendrik Ilveksen juhlapuhe. Oli hilpeä katsella, kuinka muutamallakin juhlijalla silmät lupsahtelivat ja päät notkahtelivat. Ilves voi puhua hyvin ja asiaa, mutta mikään varsinainen karisman ja tunnelmankohotuksen henkilöitymä hän ei esiintymisessään ole.

Puheen jälkeen lavalla alkoi musiikkipitoinen ohjelma. Virossa voi olla varma siitä, että kun jotakin juhlistetaan, kuvioon kuuluu kuorolaulu. Oikein! Ensimmäisenä lavalle tuli mieskuoro ja sen jälkeen esiin vyöryi kavalkadin tapaan varmaankin puolen tunnin verran erilaisia kuoro- ja yksinlauluesityksiä, rap-musiikkia, runonlausuntaa, tanssia, valo- ja videoshow'ta ja ties mitä.

Viimeiseksi kaikki esiintyjät ja juhlaväki salissa lauloivat "Mu isamaa on minu arm", joka ei ole Viron kansallislaulu, mutta hyvin tärkeä ja kohottava kappale. Juhlaväki lauloi sen seisten. Kiintoisaa, että täällä on siis ainakin kaksi kansallistuntoista laulua, jotka seisten esitetään. Vaikka Suomessakin Finlandia on lähes kansallislaulu, ei sitäkään yleensä seisten veisata.

Varsinaisen ohjelman lopuksi lavalle levitettiin raidallinen räsymatto, jota pitkin presidenttipari käveli salista pois. Tämä oli minusta symbolisesti aika hieno veto. Ei pompöösiä punaista mattoa, vaan kotoinen räsy.

No, toki punaista mattoakin hetken päästä nähtiin, kun alkoi pressaparin ja juhlavieraiden kättelyseremonia. Se oli vähintään yhtä unettavaa katsottavaa kuin Suomen linnan juhlien jonotuskin. Mutta Virolle ehdottomasti pisteet siitä, että jokaisen vieraan kohdalla airut luki, kuka juuri sillä hetkellä saapui isäntäparia kättelemään. Tavattoman katsojaystävällistä. Tunnelmamusiikkia tervehtimisen ajaksi ei soittanut orkesteri, vaan yksinäinen harpisti, jonka sormenpäiden kestävyydestä olimme hieman huolissamme.

Ensimmäisenä kättelemään tuli ex-presidentti Arnold Rüütel rouvineen. Heidän jälkeensä vuoron olivat saaneet Virossa valittavat vuoden äiti ja vuoden isä. Vasta sen jälkeen alkoi lappaa "herroja". Ja sitä jatkui hyvin, hyvin pitkään. Lopulta alkoi tanssi ja siinä ne bileet sitten olivatkin.

Miesvierailla oli huomattavasti vähemmän frakkeja kuin linnan juhlissa. Kansallispukuja näkyi paljon Suomen pirskeitä enemmän. Juhlapukeutuminen kokonaisuudessaan oli hieman vaatimattomampaa kuin linnassa, mutta toki oli paljon yksittäisiä kaikki kaikella -tälläytymisiä. Jõhviin olivat lehtien mukaan ajaneet kaikki Tallinnan huippukampaajat, jotta pääkaupunkiseudun prouain tukkalaitteet saatiin pörhötettyä kunnolla.

Me otimme itsenäisyyspäivän juhlinnan hyvin rauhallisesti, sillä olemme kaikki poteneet kunnon varpusparvista vatsatautia. J-parka alkoi tehdä niskakakkoja tänään, mutta onneksi neste ja ruoka kelpaa ja mieli on hyvä.

Lisää mainontaa, vaihteeksi Madonna-päivitys

Tämä menee nyt ihan mainostamiseksi, mutta menköön.

Madonnan 4.8. pidettävän Tallinnan-konsertin liput tulevat myyntiin 5.3.2009 klo 10.00. Liput maksavat 945 kruunua eli hyvin tarkkaan 63 euroa.

Lippuja voi ostaa nettiosoitteesta www.ticketpro.ee sekä 5.3. myös yhdestä myyntipisteestä Tallinnassa ja Tartossa.

Mutta mutta: jos rekisteröityy FBI Concert Clubin jäseneksi osoitteessa www.fbi.ee, pääsee lippuja varaamaan jo 2.3.2009. Tästä tulee tarkempaa tietoa sähköpostiin sen jälkeen kun on rekisteröitynyt. Rekisteröityminen ei maksa mitään, tein sen itsekin jo (kuten luultavasti noin 100 000 muutakin ihmistä).

Jännä nähdä, miten täkäläinen nettimyyntijärjestelmä kestää asiakasrysäyksen.

Tennaripäivitys

Nyt niitä kansallispukutennareita saa! Osoitteessa http://rahvusmeened.ee on kaupankäynti alkanut. Aiemman tennaripostaukseni kommenteista on selvinnyt, että ainakin yksi blogimme lukija on jo laittanut tilauksen vetämään.

Mustat Mulk-tennarit maksavat 399 Viron kruunua eli noin 26,7 euroa. Muhu- ja Hargla-tennarien hinta on 349 kruunua eli noin 23,4 euroa.

Tennareita voi tilata myös ulkomaille. Sivun linkissä "kuidas tellida välismaale" kerrotaan, että tilaus osoite- ja koko-tietoineen tulee lähettää osoitteeseen info@rahvusmeened.ee. Kenkiä aletaan toimittaa huhtikuussa.

Tiedoksi vielä, jos joku ihmettelee, että meillä ei todellakaan ole mitään tekemistä näiden tennarimyyjien kanssa. Mainostan vain siksi, koska minusta idea oli hauska.

Head vabariigi aastapäeva!

Oikein hyvää tasavallan vuosipäivää eli itsenäisyyspäivää kaikille! Tänään Viro juhlii. Katsotaanpa, mitä television ETV-kanava tälle päivälle tarjoaa:

Klo 7.17 Suora lähetys lipunnostosta
Klo 10.55 Puolustusvoimien paraati Narvasta
Klo 13.00 Ekumeeninen jumalanpalvelus Narvan Aleksanterin kirkosta
klo 17.55 Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti ja tasavallan presidentin Toomas Hendrik Ilveksen ja rouva Evelin Ilveksen vastaanotto (tätä jatkuu koko illan)
klo 21.45 Elokuva Nimet marmoritaulussa

Voisiko olla enemmän itsenäisyyspäiväisempää telkkariohjelmaa?!

Tere, olen Barbi-Chessica

Pahoitteluni jo etukäteen vanhemmille, joiden mielestä on hyvä antaa lapselle nimi tyyliä Sanita-Jemina tai Mico-Tarzan. Näitähän näkee suomalaislehtien kasteilmoituksissa silloin tällöin. Tämän nimikonservatiivin mielestä se on kamalaa.

Vaan osataan Virossakin. Kävimme kanssabloggaaja-T:n kanssa Eesti nägu -näyttelyssä (suomeksi Viron kasvot). Siellä oli eri taitelijoiden näkemyksiä siitä, miltä näyttää virolainen ihminen, millaiset ovat tämän maan kasvot. Kiinnostavia, kivoja töitä. (Vironkielisen Eesti Päevalehden jutun näyttelystä voi lukea tästä)

Yksi näyttelyn töistä kertoi virolaisista etunimistä. Me pysähdyimme aika toviksi työn eteen ihmettelemään, miten virolainen nimistö on vuosien varrella muuttunut. Monet työssä esitellyistä uusista virolaisnimistä olivat kyllä, krhm, mykistäviä.

Miten on, antaisitteko te pojallenne nimeksi Priit-Pilsner tai Shrek? Tytön voisi tietysti ristiä juhlavasti Olümpiaadaksi tai hennon romanttisesti Carlys-Vihmapisaraksi. Listasta voi myös poimia yhden tytön nimen, joka on suomen kielellä sieltä alatyylisemmästä päästä...

Näyttelystä sain myös hienon, leimatun todistuksen, joka vahvisti sen, mitä olen epäillytkin: en ole virolainen. Todistuksesta lisää myöhemmin.

****

Loistava urheilupäivä lahden molemmilla puolin! Täkäläisten lehtien nettikeskusteluissa näkyy taas, että urheilumenestys on Virossa todella kova juttu. Keskusteluissa on pyyhitty onnenkyyneleitä, onniteltu Veerpalun lisäksi koko kansaa uljaasta menestyksestä ja todettu, miten elämä tuntuu onnellisemmalta ja aurinkoisemmalta voiton ansiosta. Mikäs siinä, jos menestys iloa kansalaisille tuo.

Blogin kisaveikkauksessa kolmea mitalia veikanneilla alkaa jo olla vähän jännää.

Rusina

Teen nyt tapojeni vastaisen poikkeuksen ja julkaisen naamakuvan J:stä. Heppu on tosin kuvassa lähes tunnistamaton.

Saanko esitellä: rusinailme. Tämän naaman rutistuksen poika väläyttää kiltisti, kun vain kehottaa, että "tee rusina". Aiemmin ilme suotiin vain mummolle, mutta nyt jo muillekin.

Ei voi mitään, mutta ilme saa nauramaan joka ikinen kerta. Rusinaisen pojan taustalta voi myös havaita hänen tämän hetken suosikkiharrasteensa, cd-levyhyllyn tyhjentämisen.

Kuva on taas otettu kännykkäkameralla, joten tarkkuudesta ei ole toivoa. Varsinainen kameramme otti ja hajosi.

Kansallispukutennareilla kesään

Eilisessä Postimees-lehdessä ilmestyi juttu, joka ratkaisi minun kesäkenkäongelmani. Eräs virolaisfirma on suunnitellut muutaman virolaisen kansallispuvun kuvioinnin mukaan kolmet erilaiset tennarit. Kansallispukukuvioiden kotiseudut ovat Muhu (keltaiset tennarit), Mulk (mustat) ja Hargla (ruudulliset). Kenkien myynti alkaa ensi maanantaina osoitteessa http://rahvusmeened.ee. Jos nuo Mulkin punamustat tennarit eivät maksa miljoonaa, niin ne on ehkä pakko hankkia ja tepastella niillä sitten heinäkuisille laulujuhlille.

Tennareiden synnystä ja markkinoille tulosta voi lukea suunnittelijoiden blogista. Sieltä on myös napattu tuo yllä oleva kuva.

Kansallispukujen kuvioiden käyttämistä muussa kuin niiden alkuperäisessä tarkoituksessa voivat ehkä jotkut pitää pyhäinhäväistyksenä, mutta minusta ainakin tämä tennarihomma on vain hauska ja nuorekas. Jos ei voi ostaa varsinaista pukua, voi tunnustaa kotiseutuväriä edes jaloillaan.

Lisää Viro-aiheista luettavaa

Virossa asuu paljon suomalaisia ja muutamat heistä meidän tapaamme pitävät blogia kertoillen suomalaisnäkökulmasta Virossa elämisestä.

Viro-blogeja on internetin äärettömyydessä varmasti paljon muitakin, mutta mainitsen tässä nyt ne, jotka tiedän, joita itse luen ja joita päivitetään säännöllisesti.

Suomalaisena Virossa. Suomalainen Linkaman pariskunta pitää Otepäällä perhehotellia. Kun itse jumittaa täällä Tallinnassa, on hauska lukea elämästä aivan toisenlaisessa virolaisessa ympäristössä. Blogia pitävä Tiina myös ottaa hienoja valokuvia, joiden ansiosta hinku päästä Etelä-Viroon on vain kasvanut.

by Terhi - viihdettä ja viroilua. Tämä blogi on pitkän linjan Viron-ystävän, Terhi Pääskylän, pitämä. Kun minulle selvisi, että muutamme Viroon, etsin netistä maata käsitteleviä blogeja, löysin tämän ja riemastuin. Terhin kirjoittamat kertomukset Virosta (katsokaa sivun Pääsküla-linkki) olivat juuri sitä, mitä hainkin. Nyttemmin olemme Terhin kanssa tutustuneet ihan tosielämässäkin.

Baltian kirjeenvaihtaja. Viron talouselämä on melkoisessa kaaoksessa. Sitä ja monia muitakin talouselämän kiemuroita selvittää Taloussanomien blogisti Lenina Rautonen. Leninankin olen saanut elävässä elämässä tavata.

Laitan nämä linkit vielä jossakin kohtaa tuonne oikeaan palkkiin. Tietävätkö hyvät lukijat muita Viroon liittyviä blogeja?

Pingu-piilo

Pakko laittaa tähän vielä kameran kännykällä otettu suhnuinen kuva J:stä, joka on juuri löytänyt salmiakkipiilon. T on toiveikkaasti kätkenyt pingviinisalmiakit käyttämättömänä olevaan pakastimeen, mutta onneksi lapsi on äitiinsä tullut ja vainuaa karkkipiilot nopeasti. Lapsi ei toki vielä saa pinguja syödä, mutta hyvä, että äidillä on tällainen agentti.

Tulisipa kunnon maastohiihto takaisin

Lahden takana -blogin kisaveikkauksen kilpailuaika on päättynyt. Veikkauksia tuli mukavasti ja mitalimääräarviot vaihtelevat kolmesta yhdeksään. Huomenna saattaa mitalitili aueta komeastikin, jos hyvin käy. Onnea kaikille veikkaajille kisaan!

Tänään katselin YLE:n ennakkotunnelmia Liberecistä ja mietin, että kyllä maastohiihto sentään oli ennen todellista maastohiihtoa. Historiapläjäyksessä näytettiin, kuinka miehet vetivät umpihankeen 30 kilometriä ja pysähtyivät rauhassa roiskimaan mustikkakeittoa rinnuksille. Ehkä maastohiihdon nimi pitäisi jo muuttaa latuhiihdoksi tai jotain.

Ihan paras oli tarina Suomen viestihiihtojoukkueesta jostakin vuosikymmenten takaan. Hiihtäjältä tipahti hänen sylkäistessään tekohampaat hankeen. Mies palasi niitä etsimään ja eikö vain norjalainen pyyhältänyt ohi. Suomi kuitenkin lopulta voitti viestin, tekarien etsinnästä huolimatta.

Virossa muuten hiihdettiin viime sunnuntaina Tartu maraton, joka on Finlandia-hiihdon kaltainen maastohiihdon massatapahtuma. Hiihtäjiä oli ennätysmäärä, yli 5 000. Matkat olivat muistaakseni 63 ja 31 kilometriä, oman valinnan mukaan.

Tuolta kisatapahtuman linkistä voi huomata monta muutakin massaliikuntatapahtumaa. Toukokuussa voisi lähteä dementikkohiihtotapahtumaan tai vaikka pyöräilemään. Liittyykö joku seuraan?

Lähiaikoina blogissa käsitellään todennäköisesti varsin paljon urheilua, joten ne, joita asia ei kiinnosta, voivat palata tänne reilun viikon päästä.

Dziisus, mikä sanaparasiitti!

Muistan, kuinka Virossa opiskellut ja paljon aikaa viettänyt ystäväni jo kauan sitten kertoi, että viron kielessä käytetään tavattoman paljon vierasperäisiä, erityisesti englannin kielestä tulevia sanoja. Silloin en sitä itse voinut olla kokemassa ja näkemässä, mutta nyt uskon asian hyvin.

Lainasanojen kummasteluni aloitin tsau-sanasta, jota kuulee täällä koko ajan. Ensin luulin, että tsaun käyttäminen tervehdyksenä on jokin sisäpiirin juttu eikä minun kannata sitä käyttää. Toisin kävi. Tsau tuntuu olevan jo viron yleiskieltä (ainakin Tallinnassa). Ventovierasta en sillä tervehtisi, mutta vähänkin tutun kanssa sitä voi hyvin käyttää.

Tämän päivän Postimees-lehdessä taidehistorioitsija Jüri Kuuskemaa kirjoittaa pitkän mielipidekirjoituksen viron kieleen ilmestyneistä sanaparasiiteista. Jos suomalaiset ärsyyntyvät niinku-sanasta, virossa vastaava ärsyttäjä on "siis". Kun virolainen lähtee chillailemaan (mitenkä tuon suomeksi sanoisi...), hän lähtee "tsillima". Hyvä meininki on tietysti "hea fiiling". Kun pitää tulostaa tai tallentaa, niin lähdetään "printima" ja "seivima". Kun on jokin ratkottava asia tai tapaus, on kyseessä "keiss".

Suomessa kaikki tuntuu nykyään olevan jossakin "ilmastossa" (esim. poliittinen ilmasto). Virossa käytetään Kuuskemaan mukaan samalla tavaa sanaa "maastik" eli maasto. Ja kun pitää todella siunustella ja äimistellä, voi virolainen huudahtaa "õudziizuzkraist!" tai "õumaigaad!".

Se, että yksittäisiä vierasperäisiä sanoja ja ilmauksia ilmestyy kieleen, ei välttämättä ole kovin dramaattista. Niin on ollut maailman sivu. Mutta se, että vierasperäisyydet uppoavat kielen rakenteisiin ja kielikuviin, onkin jo vähän huonompi homma. Siitäkin Kuuskemaa antaa kirjoituksessaan esimerkkejä, mutta niitä en osaa tässä selittää, kun en viroa niin hyvin taida.

En myöskään tarkasti tiedä, kuinka paljon Virossa tehdään sanastotyötä, eli luodaan uusia vironkielisiä sanoja vaikkapa tietotekniikka-alan tarpeisiin. T. sanoi kuulleensa, että tällaista ei olisi ollenkaan. Suomessa on onneksi edes yritetty. Eri asia sitten, kuinka hyvin onnistuttu.

Nyt mä seivaan tän postauksen, ehkä feisbuukkaan vähän ja sitten laitan läppärin kannen kiinni. Kuka tekis safkaa?

Lama-Lamborghini

Virossa ei todellakaan voi olla kuulematta ja näkemättä talouskriisiin liittyviä uutisia, niin paljon siitä puhutaan. Ihmisiä jää työttömäksi, sosiaalitoimistojen luukuilla alkaa olla ruuhkaa, ravintoloita suljetaan ja kaupankäynti vähenee.

Postimees-lehden viikonlopun Arter-liitteessä pohdittiin, näkyykö lama luksustuotteiden myynnissä. Jutun perusteella ei näytä kovin paljon näkyvän. Todella rikkailla on edelleen todella paljon rahaa. Tämän vuoden puolella Virossa on mm. myyty jo kaksi Lamborghinia ja neljä Bentleytä.

Tallinnan Armanin vaateliikkeessäkin ovi käy suunnilleen entiseen tahtiin. Armani-liikkeen esimies sanoo, että heidän kauppansa kulta-asiakas on venäläinen turisti, joka ostaa kuten ennenkin. Näiden asiakkaiden mukaan Tallinnassa luksustuotteiden normaalihinnat ovat samat kuin Venäjällä alennushinnat.

Yhden pienen lama-yksityiskohdan voi itsekin huomata Tallinnan liikenteessä. Limusiinien vuokraaminen on pudonnut lehtijutun mukaan puoleen. Vielä jokin aika sitten limusiineja tuli vastaan vähän väliä. Täällä on todellakin ollut ehdoton juttu se, että hääautoksi vuokrataan limusiini. Laman myötä "pulma-autoksi" kelpaa ihan tavallinen nelipyöräinen. Hyvä niin, sanon minä. (jostakin Suomen uutisista tosin luin, että Suomessa abit, vai olivatko ne wanhat, vuokraavat juhlapäiväajeluilleen limusiineja. Häh!? Ei minun aikaani, sano...)

"Luukivunpäivän" jälkimainingeissa

Lupasin kirjoitella silloin tällöin Viron kansankalenterin merkkipäivistä. Muisti on erinomainen mutta kovin lyhyt. Viime maanantai, 9.2., oli kansankalenterin päivistä kenties kiintoisimman niminen, "luuvalupäev", eli "luukivunpäivä".

Luuvalupäev on mainittu aina painetuissa virolaisissa kalentereissa. Perinteisesti se oli lepopäivä. Luukivunpäivänä tulee pitää taukoa työnteosta, tanssimisesta ja hyppimisestä, jotta erityisesti luut ja nivelet saisivat lepoa.

Olisi pitänyt uskoa kansankalenteria. Kävin maanantaina juoksulenkillä, joka aiheutti useammaksi päiväksi polvikipua. Nyt kyllä ollaan taas ihan iskussa.

Alkava viikko on hieman hiljainen, sillä T on työreissulla Kataloniassa. J:n kanssa teemme varmasti useamman kaupunkireissun, jotta ei kävisi aika pitkäksi kahdestaan kotona. Jokohan tällä viikolla selviäisi johonkin museoon, kuten uudenvuodensuunnitelmissani haaveilin?

Muistakaapa katsoa Yleltä tänään klo 19.15 Kamrat Eesti -ohjelma. Se kertoo varsin mainiosti virolaisesta elämänmenosta.

Vielä kaksi tehokasta kisaveikkauspäivää jäljellä!

Julkkisbongaus!

Tänään kohtasin Tallinnan kaduilla ensimmäistä kertaa virolaisen julkkiksen, jonka tunnistin. Kyseessä olikin suunnilleen Viron tunnetuin ihminen. Juhlavasti Estonia-teatterin kulmalla tuli vastaan kapellimestarimaestro Eri Klas. Silmänräpäyksen ajan harkitsin mennä pyytämään nimikirjoitusta, mutta en kehdannut.

****
Pari sanaa J:stäkin, sillä hän on vähitellen alkanut lausua pari sanaa. Lähes kaikki asiat ovat tähän mennessä olleet nimityksellä "äiti". Nyt sanavarastoon on tullut "app" ja "appi", joka tarkoittaa nappia. Tänään tarjosin pojalle omenaa ja "omppu" tulikin varsin selvästi pojan suusta sen jälkeen, kun aiheesta vähän juttelimme.

Mauri Kunnaksen pieni Eläimet-kirja on suuri hitti tällä hetkellä. J on alkanut matkia eläinten ääniä, kun niitä miljoona kertaa päivässä harjoittelemme. Lintu sanoo "tyy", possu sanoo "öh-öh" ja koira tietysti "au-au".

Huvittavaa on, kun J:n suusta pääsee usein "aitäh", joka tarkoittaa viroksi kiitosta. Mutta enpä usko lapsineromme tätä vielä tietoisesti artikuloivan. Sana vain sattuu olemaan aika helppo pienen ihmisen lausua.

Oikean käteni peukalo ja etusormi ovat lähes rakoilla, sillä saan olla jatkuvasti veivaamassa elämää soittorasiaan, jonka J serkkutytöiltään sai. Koska meitä käsketään pauhaa taukoamatta ja J hytkyy musiikin tahtiin leveä hymy naamallaan.

Vielä uskonnoista

Kappas vaan, juuri kun eilen olin kirjoittanut virolaisten vähäisestä uskontokiinnostuksesta, niin tänään olikin Hesarin sivuilla aiheesta juttua. 143 tutkitun maan joukossa virolaiset ovat kaikkein vähiten uskonnollisin kansa. Tulipahan jotain tutkimustakin mutu-tuntuman ja kuulopuheiden lisäksi.

Voi Venäjä

Vaikka on asunut ikänsä Venäjän naapurimaassa, vasta Virossa Venäjä ja venäläiset asiat tulevat päivittäin vastaan.

Ensinnäkin venäjän kieltä kuulee joka päivä. Sen osaaminen olisi todellakin avuksi esimerkiksi tilanteissa, jossa asiakaspalvelija ei puhu sanaakaan viroa. Siinä voi toki kysyä, kenen sitä viroa oikein pitäisi osata.

Venäläisiin julkkiksiin ja ilmiöihin törmää aivan eri tavalla vastaan kuin Suomessa. Mainosjulisteissa hymyilevät venäläisen musiikki- ja elokuvamaailmaan supertähdet, joista ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jotka luultavasti ovat suurempia staroja kuin voi tajutakaan. Euroviisuvoittaja Dima Bilan (yäk!) muuten tuntuu olevan vähän väliä Virossa keikalla.

Sekä sanoma- että aikakauslehdissä on paljon ja usein juttuja Venäjästä ja venäläisistä. Kiinnostavimpia ovat olleet matkailusivujen jutut venäläisistä matkakohteista. Onhan siellä lääniä, missä käydä, ja hauska onkin lukea paikoista, jotka ovat itselle täysin tuntemattomia. Muistan myös jutun jossakin hyvin, hyvin kaukana Siperiassa olevasta kylästä, jossa asuu virolaisten yhdyskunta ja jossa lapsillekin vielä opetetaan viroa. Osa taisi olla vankileiriläisten jälkeläisiä, osa muutoin sinne päätyneitä.

Eräästä naistenlehdestä jäi mieleen iso juttu Venäjän Paris Hiltonista, 20-vuotiaasta naisesta, joka on Venäjällä julkkis siksi että on julkkis. Naisella on ehtinyt olla jo useampi roimasti häntä iäkkäämpi miljonäärimiesystävä ja kirjankin hän oli toki kirjoittanut. Julkisuuteen hän oli päässyt lähinnä olemalla röyhkeä. Henkilö ja juttu olivat sinällään yhdentekeviä, mutta osoitus siitä, että tavis-suomalaiselle Venäjällä jylläävät ilmiöt ovat vieraita. Amerikkalaisjulkkiksista tietää vaikka mitä, mutta rajanaapurin tähdet ovat tuntemattomia.

Venäläistä ruokaa on tietysti kaupoissa paljon. Maxima-kauppaketju tuntuu olevan erityisesti venäläisasiakkaiden suosima, sillä siellä venäläistuotteiden valikoimat ovat erityisen laajat. Keskustorilta muistan erään liikkeen, jonka oven yläpuolella lukee "makeisia suoraan Pietarista". Joskus menen ja ostan valikoiman pietarilaisia karamellejä.

Ja sitten ovat tietysti itse venäläiset. Vaikka kuinka haluaisin kirjoittaa neutraalisti, niin kuulostaa tylyltä, kun sanon, että heidät tunnistaa katukuvasta helposti. Venäläinen nuori nainen kulkee tänä talvena lyhyessä, kiiltävässä toppatakissa, jossa on turkisreunainen huppu. Jaloissa hänellä on ihonmyötäiset farkut ja pitkät korolliset saappaat. Kyynärtaipeessa roikkuu kultakoristeinen laukku. Kun sanon kyynärtaipeessa, tarkoitan sitä: täällä naiset, olivat sitten venäläisiä tai virolaisia, eivät yleensä roikota laukkua olkapäällä. Autolla korttelin ympäri ajava Sergei on puolestaan pukeutunut mustiin Adidaksen verkkareihin.

Siinä, että venäläiset erottaa katukuvasta, ei ole mitään pahaa, sillä venäläiset ovat kauniisti pukeutuvia ja huoliteltuja. Tosin puistonpenkillä istuvat pahanhajuisimmat spurgut puhuvat hekin venäjää.

****

Muistakaa kisaveikkaus!

Ja sitten sää ja horoskooppi

Eräänä iltana olin hieraista epäuskosta silmiäni, kun katsoin television Reporter-ohjelmaa. Ensin tulivat tavalliset uutiset, sen jälkeen säätiedotukset normaaliin tapaan - ja sitten säätyttö siirtyikin kertomaan seuraavan päivän horoskooppia. Telkkariruudussa liikkuivat palkit sen mukaan, onko Kauriille tulossa 80 % rakkautta tai onko Härällä luvassa 60 %:n työpäivä.

Nuo Reporterin horoskoopit ovat täysin linjassa sen kanssa, että Virossa kaikenlaisilla kansanuskomuksilla, tähtiin tuijottelulla, enkeliterapioilla yms. on todella vahva asema. Kristinuskohan on täällä enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Muutama päivä sitten luin jotakin naistenlehteä, jossa eräs kansallisoopperan laulajatar oli henkilöhaastattelussa. Hän kertoi, että hänet oli kasvatettu lapsena kristinuskoon. Tästä aiheesta jutussa sitten kirjoitettiin pitkään ja pohdittiin, miten julkisesti uskovaiseen ihmiseen Virossa suhtaudutaan ja miten laulajatar uskostaan ihmisille kertoo. Kansankirkkomaa-Suomessa moisesta ei saisi jutun juurta oikein millään.

Samassa lehdessä oli myös pitkä juttu tarot-korteilla ennustamisesta. Pitäisiköhän kehittää joku oma uskonto ja/tai maailmanparannuskeino ja ryhtyä guruksi? Sillä olisi täällä otollinen markkinarako.

Mutta nyt minun energiavirtani kuitenkin sanovat, että olisi syytä hoitaa oikeaan feng shui -asentoon nuo tiskit tuosta tiskipöydältä tai aurani kärsii...

Kirjastossa

Pilkka kolahti omaan nilkkaan. Jokin aika sitten ruikutin täällä, kun ei lähikirjastoonkaan pääse lastenvaunujen kanssa. No, kun katsoo sitä sisäänkäyntiä kunnolla, huomaa, että kirjastoon on ihan kunnon luiska. Siitäs sain.

Oman kaupunginosamme kirjasto oli pieni ja täyteenahdettu. Lattia oli kuoppainen ja kattokin taisi olla hieman vesivahinkoja kärsinyt. Minua palveli kaksi mahdottoman mukavaa rouvaa. Lukusalista löytyivät kaikki naistenlehdet, joten sinne onkin jatkossa hyvä mennä niitä lueskelemaan. Ja kun kerran Virossa ollaan, pikku kirjastossamme oli tietenkin langaton internetyhteys. Kirjastokortin lunastus maksoi 15 kruunua, eli vähän alle euron.

Tarjolla oli sekä viron- että venäjänkielistä kirjallisuutta. Aakkostuksen kanssa sai olla tarkkana, kun kirjoja silmäillessä hyllyopasteet muuttuivat välillä kyrilisin kirjaimin kirjoitetuiksi.

Kansainvälistä lauantaita

Kaupunkilaisperhe on saanut raitisilmamyrkytyksen, kun kävimme T:n harrastuksen myötä ulkoilemassa oikein reilusti. J:kin nukkui vaunuissa taas kolme tuntia, ja olisi nukkunut pidempäänkin, mutta oli jo pakko siirtää lapsi auton koppaan (joka muuten pitää mahdollisimman pian vaihtaa isompaan malliin. Onko kenelläkään suosituksia seuraavaa kokoa suuremmasta turvaistuimesta? Mitä pitää muistaa istuinta hankkiessa?)

Illalla vaimo ja äiti sai hihitellä miestensä ennyisiä ilmeitä. Kävimme kävelymatkan päässä olevassa turkkilaisravintolassa illallisella. Sattui niin somasti, että tänään Tavern Antalyassa tarjolla oli myös vatsatanssiesityksiä. Oikein taitava tanssijatar tuli pyörähtelemään pöytien väliin noin vartin välein, aina eri asussa.

T:n katse sorjan sifonkiasuisen tanssijanaisen suuntaan oli lammasmaisen harras, J:n puolestaan uteliaan innostunut. Kumpikin mies nytkyi tomerasti turkkilaisen musiikin tahtiin.

Kulttuurien törmäilystä tuli vielä mieleeni se, että näimme eilen lähimarketissa Arlan maitopurkin, jossa oli tekstit ruotsiksi, tanskaksi ja grönlannin kielellä. Enpä ollut sellaistakaan ennen missään elintarvikkeessa nähnyt. Täällä on vähitellen alkanut tottua siihen, että kaikki tuoteselosteet ovat viroksi, venäjäksi, latviaksi ja liettuaksi. Jos sattuu niin, että tekstiä ei ole viroksi, onkin aika tavaaminen, että ymmärtäisi edes jotakin. Melko monesta kielestä vähän tajuaa, mutta latvia ja liettua ovat aivan toivottomia.

Jälkipyykkiä

Taas sorrun valittamaan Viron-oloista, mutta eilen en tiennyt itkeäkö vai nauraa tallinnalaisen asiakaspalvelun nihkeyden edessä.

Veimme ison läjän mattoja pesulaan. Tulin tiskille ja näytin ostoskärryissä olevaa mattoläjää, että tällaista olisi. Asiakaspalvelija sitten kysymään, onko minulla mattojen mitat. No ei ollut. Mistä olisin tiennyt, että sellaiset pitää mukana olla.

Siitä alkoi kelpo tovin kestänyt olkien kohauttelu, käsien vääntely ja taivastelu siitä, mitä seuraavakasi tehtäisiin, kun niitä mittoja ei ollut. En voinut aluksi edes käsittää, mikä asiassa voi olla niin hankalaa: otettaisiin vain mittanauha ja mitattaisiin. Mutta ei, tätä ei pesulan täti olisi varmaankaan osannut ehdottaa, ellen olisi sanonut, että niin, teillä varmaan on täällä mitta. Ja löytyihän se mitta tiskin alta mutinan ja tepastelun jälkeen. Ihmettelen myös sitä, miksi pesulan työntekijä kummastelee sitä, että asiakas tuo hyvin likaisen maton pesulaan. Se on pesula, en minä sinne puhtaita vie!

Huolellisen mittailun jälkeen asiat saatiin kuntoon ja ystävällisessä hengessä veimme kohtaamisemme loppuun. Olimme varmasti kumpikin helpottuneita, että pääsimme toisistamme eroon.

Tämänkin märinän jälkeen haluan korostaa, että todella huonon asiakaspalvelun lisäksi Virossa - niin kuin missä tahansa maassa - voi saada myös uskomattoman loistavaa ja lämminhenkistä palvelua. Koskaan ei vain voi tietää, mitä vastaan tulee.

Hyvää kamaa eli virolainen menu

Jo aikoja sitten on mennyt ohi se vaihe, että viron kielen suomalaisen korvaan hassut sanat kovasti naurattaisivat. Mutta joskus sentään vielä tulee vastaan kielihauskuuksia, joille ei voi muuta kuin hekottaa. Yksi suosikeistani on "kamapallid". Ne ovat talkkunapalloja, sellaisia hieman sipsien tapaan syötäviä napostelupallosia. Suklaafirma Kalev muuten valmistaa talkkunasuklaata, jota en voi, anteeksi vain, suositella.

Tästä mennäänkin varsinaiseen asiaani, virolaiseen ruokaan. Helmikuun 24. päivä vietettävä itsenäisyyspäivä lähestyy ja sen kunniaksi tuoreimmassa Eesti Naine -lehdessä oli suuri ruokajuttu juhlapäivän hengessä.

Ja mitäpä muuta sieltä löytyikään kuin kamaa, talkkunaa. Oli talkkunapikkuleipiä ja talkkunataikinapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa.

Muutkin juhlamenun ruuat olivat kiinnostavia. Paistettujen silakoiden keralla syötiin herneistä ja perunoista tehtyä muhennosta. Liharuokana tarjottiin lammas-stroganovia katajanmarjoilla maustetun hunajan kera. Keitto oli tehty vihreistä linssipavuista ja herneistä ja maustettu sitruunankuorella.

Virolaista ruokaa ei voi kuvitella ilman rahkaa, kohupiimaa. Suolainen piirakka oli tehty punajuuresta, rahkasta, raejuustosta ja suolasienistä.

Rahkaa oli myös lämpimässä omena-rusinavuoassa, jonka joukkoon tuli kuutioitua tummaa leipää. Jo mainituissa talkkunapikkuleivissä oli myös rusinoita sekä valkeaa suklaata.

Ei ollenkaan hullumman kuuloisia eväitä. Tyypillistä virolaista niissä ovat mielestäni rahka, rusinat, herneet, erilaisten juuresten runsas käyttö, tumman leivän käyttö sekä tietysti tuo talkkuna. Varsin arkisia, tavallisia elintarvikkeita siis, joista hyvin yhdistelemällä saa juhlavaa ruokaa, jos tarvis on. Katsotaan, josko iseseisvuspäevan kunniaksi intoutuisi kokeilemaan edes jotakin noista resepteistä.

Madonna-intoisille tiedoksi

Madonnan Tallinnan-konsertin lippujen hinnasta ei ole vielä tullut varmaa selkoa, mutta lehdissä pyörii huhu, että hinta olisi 900 kruunua. Se on aika tarkkaan 60 euroa eli huomattavasti vähemmän kuin Suomen-konsertin halvimmat liput, jotka ovat 99 euroa. Mutta tämä ei siis ole vielä varmaa tietoa.

Joka tapauksessa keikan liput tulevat myyntiin maaliskuun 5. päivä. Laululavalla pidettävään konserttiin myydään 70 000 lippua.

Jaha, J levittää talouspaperirullaa lattialle. Syöksyn pelastamaan mitä pelastettavissa on... Poitsu on muuten viime päivinä tehnyt urheita yrityksiä seistä ilman tukea. Se sujuu jo noin puolentoista sekunnin ajan.

Isoja nimiä Tallinnaan

Maailmanluokan staroja saapuu tänä vuonna Viroon.

Kaksi päivää ennen Suomen-konserttiaan tulee Tallinnan laululavalle esiintymään Madonna. 4.8. oleva keikka on Madonnan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa esiintyminen Baltian maissa. Hieman polttelee päästä joko tälle tai Madonnan Helsingin-keikalle. Lähteekö joku kanssani jonottamaan lippuja?

Jalkapallointoilijat, viroksi "vutifännid", voivat tulla Tallinnaan bongaamaan maailman parhaimpia pelaajia, kun Brasilian maajoukkue pelaa ystävyysottelun Viroa vastaan. Pelipäivä ei tietääkseni ole vielä lopullisesti varmistunut, mutta on luultavasti 12.8. Mukana pitäisi olla kaikki huippunimet Ronaldinhoa ja Kakáta myöten. Melkoinen elokuu siis luvassa virolaisille tapahtumanjärjestäjille.

Tapahtumista puheen ollen: Viron itsenäisyyspäivä on 24.2. Nyt laman murjomassa Virossa keskustellaan, pitäisikö presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa pitää lainkaan, jotta valtion rahoja säästyisi. Presidentti Ilves itse on tyrmännyt ajatuksen populistisena ehdotuksena.

Eipä taida Suomessakaan niin paha tilanne olla, että Tarja jättäisi juhlat väliin. Mutta ehkä ne voisi pitää nyyttikesteinä? Sehän olisi somaa: iltapukujen ihmettelyn lisäksi kohistaisiin, kuka toi mukanaan muhkeimman kakun tai herkullisimmat pikkuleivät. Sitten paheksuttaisiin niitä, jotka eivät ole jaksaneet leipoa itse, vaan ajaneet Mariankadulle tulleessaan taksilla lähi-Siwan kautta ja hakeneet pussin Jaffa-keksejä.

Tulossa: teatterikokemus

Jee, minullapa onkin liput tänne!

Joku Antti Tuurin tuotantoa tunteva voisi referoida, mistä kirjassa on kyse, että ymmärtäisin katsomossa edes jotakin...

Päivän ilonaiheisiin kuuluu myös se, että lähimarketiimme oli vihdoinkin tullut pullonpalautusautomaatti. Pienet ovat kotiäidin riemut :)

Kisaveikkaus on lähtenyt vähintäänkin kiinnostavasti käyntiin. Kaikki osallistumaan, vaikka inhoaisikin hiihtoa!

Kisaveikkaus alkaa - veikkaa ja voita!

Täten julistetaan alkaneeksi Lahden takana -blogin perinteikäs toinen, henkeäsalpaavan jännittävä kisaveikkaus.

Tehtävänä on veikata, kuinka monta mitalia Suomen hiihtäjät, mäkihyppääjät ja yhdistetyn urheilijat tuovat Liberecin MM-kisoista, jotka pidetään 18.2. - 1.3. Toistan vielä: suomalaisurheilijat. Viron kanssa tällä kisalla ei ole mitään tekemistä.

Kirjaa veikkauksesi tämän postauksen kommentteihin. Jos kirjoitat anonyyminä, keksi itsellesi nimimerkki, että osaamme osoittaa mahdollisen voiton oikealle henkilölle. Vain yksi veikkaus per osallistuja sallitaan eikä kerran tehtyä veikkausta voi muuttaa.

Kisaan osallistuu vain veikkaamalla mitalimäärää, mutta toki voi spekuloida, ketkä mitaleita tuovat ja minkä väristä jalometallia tällä kertaa tulee.

Veikkausaika päättyy 17.2. klo 23.59. Voittaja on luonnollisesti se, joka arvaa mitalimäärän oikein. Mikäli oikeita vastauksia on useita, palkinto arvotaan kaikkien oikein veikanneiden kesken. T, J ja minä emme osallistu kisaan. Voittaja ilmoitetaan heti MM-kilpailujen päättymisen jälkeen.

Ja mitä on palkintona? No, se pidetään vielä yllätyksenä. Varmaa on, että palkintoon kuuluu Kalevin suklaatehtaan tuotteita, mutta onnellinen voittaja saattaa saada lisäksi jotain muutakin.