Kirjasuositus

Kesäloman rauhaisiin hetkiin tarjoamme kirjasuosituksen. Outi Parikan kirjoittama Äiti-Venäjän aapinen on osoittautunut oivaksi oppaaksi yrityksessä ymmärtää Venäjää ja venäläistä sielunmaisemaa. Kirja ei ole mikään juhlava yhteiskunnallinen väitöskirjatutkimus, mutta ei mitään höyhenenkevyttä hömppääkään. Kirjoittaja Parikka on asunut ja työskennellyt Venäjällä pitkään ja osaa kertoa tarinoita, jotka laittavat leuan loksahtelemaan tiiviiseen tahtiin.

Kirjan lukeminen liittyy siihen, että minulla on meneillään pieni itsetutkiskelukausi suhteessa Venäjään. Mitä ihmettä pitäisi ajatella maasta, joka äänestää Stalinin suunnilleen maailmanhistorian tärkeimmäksi ihmiseksi, ahdistuu muutamasta homosta kadulla Euroviisujen aikaan, tappaa toimittajia ja on niin korruptoitunut, että vielä kompastuu siihen? Suhtautumista maahan ei helpota se, että sieltä tulee fiksuja, sydämellisiä ihmisiä, kenties maailman hienointa (kuoro-)musiikkia ja loistavaa kirjallisuutta. Lisäksi maa tuntuu aina olevan naapurissa, muuttaa tässä sitten mihin tahansa.

Kirja on ilmestynyt 2009 ja kustantaja on Atena Kustannus. Oma pokkarimme löytyi Akateemisesta Kirjakaupasta.

Yksityisellä museokierroksella

Eilen lähdimme J ja minä uuden kaverimme S:n kanssa ajelulle Viimsin kunnan suuntaan. Viimsihän on Tallinnan itäpuolella niemenkärjessä oleva kunta, jonka moni tuntuu tuntevan ainakin kylpylästään.

Lounastimme ravintola Paatissa, joka sijaitsee joksenkin niin meren rannassa kuin ravintola vain voi sijaita. Sää oli sen verran suosiollinen, että saatiin terassikausi avattua. Paat on nimensä mukainen: ravintolarakennus on malliltaan nurin päin käännetty laiva. Terassilta aukesi aivan upea näkymä merelle, ja kaukana näkyi hienosti Tallinnan silhuetti. Kesävieraat, tänne todennäköisesti kanssamme päädytte!

Aivan Paatin vieressä on Viimsin ulkoilmamuseo, joka on Tallinnan vastaavaan museoon verrattuna vain pieni ruoholäntti, mutta me saimme osaksemme mainion opastuskierroksen. Museoalueen pihalla tuli vastaan mies, jolta kysyimme, pitäisikö paikkaan ostaa lippujakin. Mies osoittautui olevan henkilökuntaa ja hän kierrätti meitä muutamassa alueen rakennuksessa.

Sympaattisesta museosta taisi minulle jäädä parhaiten mieleen merikapteenin asunnossa olleet käherrysraudat, joita kuumennettiin pirtuliekillä. Siinä sai olla kapteenska tarkkana kiharoineen.

Tässä ohessa töllötän Euroviisuja. Kisa on kyllä jo ratkennut, sillä Norjan biisi oli aivan älyttömän hyvä. Mutta tuleekohan valoseinien, tuuli- ja savukoneiden määrässä koskaan rajaa vastaan.

Pussi- ja törähtelypäivitys

Nyt olemme vuorokauden harjoitelleet elämää maitopussien kanssa ja hyvin menee! Avain onneen lienee se mainio kannu, josta edellispostauksessa puhuin. Pussi pysyy siinä jämäkästi eikä ole pelkoa, että se nyypähtää kasaan viimeisiä maitotippoja kaataessa.

Pussien käytössä mietityttää ainoastaan pieni logistinen hankaluus. Koska minä hoidan yleensä perheemme kauppareissut ja koska teen sen kävellen reppu selässä, pelkään, että joku kaunis päivä maitopussi hajoaa reppuun. Siinä sitten kävelisin valkoinen noro perässäni. No, aika tukevaa kamaahan nuo pussit tuntuvat olevan.

Jos olisin täkäläinen, alkaisin kassajonossa askarrella maitopusseja vielä erillisiin muovipusseihin, mutta siihen hulluuteen en ryhdy. Kuten olen aiemminkin tainnut märistä, tämä maa vielä hukkuu pakkausjätteeseen, ja koetan olla omalta osaltani sitä nopeuttamatta. Oh, kylläpä maahanmuuttaja on nyt ylevä...

Sitten lintuasiaa. Kyselin tuossa muutama päivä sitten villejä veikkauksia, mikä lintu Pertti Koskimiehen Suomen lintuoppaan mukaan ääntelee ronkottavasti törähdellen. Tämä verraton onomatopoeettinen kuvaus viittaa tietysti kurkeen. Kurjen poikanen puolestaan piiskuttaa "psiiih, psiiih". Piiskuttaa, mikä hieno verbi!

Koska häröilin todella pahasti muka-älykkäässä Sibelius-viittauksessani, niin eikös se nyt ollut niin, että säveltäjä katseli Ainolan yli lentäviä joutsenia sai niiden laulusta inspiraatiota johonkin teokseensa. Ehkä oli, ehkä ei, so not.

Musiikillista inspiraatiota voi ehkä hakea myös Euroviisuista, joita taidan siirtyä seuraamaan. Minua kyllä hävettää se Waldos people niin paljon, että en tiedä, pystynkö sitä katsomaan. En jaksa uskoa, että lippalakki, pikkutakki ja ysärihumppa jaksavat kovin pitkälle kantaa.