Täydennystä Tallinnan rantatietoihin

Jos joku siellä ruudun toisella puolen tosissaan miettii rantalomailua Tallinnassa, löytyy tietoa rantavesien lämpötiloista helposti.

Ilmajaam.ee-sivustolla on lista monista rannoista Tallinnassa ja muualla Virossa. Luettelossa on tieto siitä, mikä on ilman lämpötila rannalla, "õhk", sekä veden lämpötila, "vesi".

Tätä kirjoittaessa ei Tallinnassa vesi ole yhdessäkään rannassa yli 15 asteen. Ja vilpoisia päiviä on loppuviikollekin luvassa. Brr.

Rantalomakohde Tallinna

Olemme olleet T:n kanssa kerran rantalomalla Kanariansaarten turistikohteessa. Olimme parissa päivässä tylsistyä kuoliaaksi. Olemme selvästi enemmän kaupunkilomaihmisiä. 

Edellä mainittu on huono aasinsilta siihen, että  olen saanut viime päivinä suuren oivalluksen: Tallinna on mitä parhain ranta- ja kaupunkiloman yhdistävä kohde. 

Oivallukseen vaadittiin näköjään muutto kaupungin sisällä. Emme ole Tallinnassa käyneet aiemmin merenrannalla loikomassa ja/tai leikkimässä kuin pari kertaa. Nyt kun uusi kotimme on lähellä hienoja hiekkoja, olen ollut aivan täpinässä. Hiekkaranta! Purjeveneitä! Keskustaan pääsee hetkessä! 

Lapset ovat rannoista onnessaan. J loikoi tänään rannalla pitkään aivan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, kunnes lausui: "ei lähdetä täältä pois ennen kuin 15 tunnin päästä". 

Merivesi oli tänään sunnuntaina 12-asteista, mutta se ei nuorisoa haitannut.  Kuumalla hiekalla lämpeni nopeasti. 

Ainoa miinus on tietenkin se, että rantasesonki ei ole Tallinnassa aivan Epsanjan saarien pituinen. Mutta kun kelejä on (kuten nyt on kiitettävän pitkään ollut), kannattaa niistä nauttia. 

Vironkielistä tietoa Tallinnan rannoista löytyy tästä linkistä. Turistille helpoin valinta on varmasti Piritan ranta, jonne pääsee keskustasta esimerkiksi busseilla 1A ja 34A. 

Suolaa haavoille

Aviomies tuli tänään kotiin puhisten. "Pimeyttä, räntää, vesisadetta, likaa! Onko täällä pakko asua!?" 

Marraskuu ei totisesti ole T:n eikä oikein minunkaan juttuni. Varsinkaan sen jälkeen, kun on nähnyt, millainen se voi olla. 

Koska en osaa julkaista uudelleen jo aiemmin täällä ollutta postausta, tyydyn vain linkkiin: 

Veistä syvemmälle haavaan ja rivakka pyöräytys -postaus on melko tarkkaan vuoden takaa. Marraskuuhun voivat kuulua myös kukkivat laventelit ja bougainvilleat.  

Juujuu, tunnelmoidaan ja sytytetään kynttilöitä Iittalan tuikkuihin ja käperrytään vilttin sisään sohvalle villasukat jalassa, kuten naistenlehdissä tehdään ja syödään suklaata ja luetaan kaikki kirjat, joita ei kesällä malttanut. 

Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että seuraavat viisi kuukautta on pimeää ja sataa. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että tulee edes luminen, kunnollinen kylmä talvi.  

Talvihorros

Jo vain on riittänyt kylmää täällä Tallinnan suunnassakin. Vaaliviikonloppu meni täysin kotihorroksessa, jonka aikana pistin nenäni ulos ovesta kerran. Kotimme vesiputket jäätyivät vähän joka suunnasta, ja koko ajan sai olla jotakin paikkaa sulattelemassa ja jotakin tarkastamassa. Tänään onneksi mm. pyykinpesukoneen vedet heräsivät henkiin, joten olen saanut pienennettyä pyykkivuorta.

Moni on kysynyt, miltä tämä on tuntunut Kalifornian jälkeen.

Olen vastannut rehellisesti, että oikein hyvältä. Kaikki tosin kohottelevat kulmiaan epäuskoisesti: "Joo, joo, niinhän sä nyt sanot."

Vaan ihan aikuisten oikeasti - talvi tuntuu vallan mainiolta. Piilaakson ilmasto oli mahtava. Ei liian kuuma, ja marras-joulukuun säät olivat suomalaiselle todella mukavat.

Mutta niin paljon ainaisen kesän ystävä en ole, ettenkö kaipaisi välillä vaihtelua ja ilman raikkautta. 30 pakkasastetta on turhan raikasta, mutta kyllähän senkin kestää, kun tietää, ettei sitä kuukausikaupalla jatku.

Niin, helppohan se on kestää, kun sai elää kurjimman, pimeän, lumettoman loka-joulukuun valoissa ja väreissä ja tulla suoraan kirkkaaseen talveen. Ymmärrän nyt entistä paremmin niitä pohjoisen asukkeja, jotka lähtevät talvikuukausiksi jonnekin aurinkoon. Samoin voisin minäkin ilman muuta tehdä toistekin.

Olemme ottaneet lasten kanssa (siis minä ja lapset, T palasi töihin heti pari päivää muuton jälkeen) nämä ensimmäiset viikot Tallinnassa kaikin tavoin rauhallisesti. Päivät ovat menneet kotihommien ja ulkoilun parissa. Se on ollut erittäin tietoista. Nyt annamme lasten asettua omassa tahdissaan tähän maisemaan. Kaikki on mennyt hyvin ja lapset tuntuvat olevan reippain mielin.

Aika huimalta kyllä tuntuu se, että J ja K leikkivät edelleen hyvin paljon keskenään englanniksi. En toki kuvitellutkaan, että se kahdessa viikossa mihinkään katoaisi, mutta on vain niin hassu ajatus, että tässä me olemme, suomalainen, Virossa asuva perhe, jonka lapset leikkivät englanniksi. Minusta on hetkittäin tuntunut jopa siltä, että K on oppinut enemmän englantia täällä ollessa, sillä hän käyttää sitä nyt tosi paljon. No, se taitaa johtua siitä, että olen heidän kanssaan tällä hetkellä tauotta ja kuulen koko ajan, mitä tyttö pulisee.

Kaiken kaikkiaan on todella kotoinen olo olla Virossa taas. 10 kuukautta muualla on näköjään niin lyhyt aika, että ei siinä kovin kauas ehdi etääntyä. Hetkittäin tulee epätodellinen olo: oltiinko me tosiaan tässä välillä jossain?

Olemme me olleet. Tänään huomasin keittiöhommia tehdessä yhtäkkiä ajattelevani, että pitäisi käydä ostamassa hedelmiä ja vihanneksia Piilakson kantakaupastamme, kunnes tajusin, että se ei ehkä onnistukaan. Eilen lettuja paistaessani puolestaan muistelin kaihoisasti Kalifornian-kotimme kaasuhellaa.

Vielä en sentään ole käynyt tuuppimassa juomalasi kädessä jääkaapin ovea. Amerikoissa totuin täysin siihen, että jääkaapin kyljessä on jääpalakone. Se on muuten loistolaite, vaikka aluksi suunnilleen häpesin sitä, kun se tuntui niin nolon amerikkalaiselta. Elämä on takinkääntöä.

Kylmä

Kaliforniassa siirryttiin talviaikaan viikkoa myöhemmin kuin Pohjois-Euroopassa. Tänään sunnuntaina meillä on ollut tuntia pidempi vuorokausi ja sen myötä tuntia valottomampi ilta.

Meillä on ollut tapana lähteä lasten kanssa päiväunien jälkeen vielä pariksi tunniksi pihalle leikkimään ennen päivällistä. Jo muutaman viime viikon aikana tätä aikataulua on täytynyt alkaa iltojen pimenemisen takia hieman rukata. Tänään sitten tajusimme, että klo 17.30 on jo säkkipimeää. Pöh.

Päättyvän viikon aikana on sää muutenkin viilennyt selvästi. Lämpötilat ovat sellaista Suomen syyskuuta - aamulla ulos lähtiessä täytyy laittaa takki, pitkälahkeiset housut, sukat, umpinaiset kengät ja lapsille kevyt päähine. Päivällä voi vielä olla hyvinkin lämmintä, mutta illaksi taas viilenee aika vauhdilla.

Mutta eihän tästä silti voi valittaa. Loskassa ei tarvitse tarpoa, sateet ovat vähäisiä ja viilenevä ilma tuntuu puolivuotisen lämpimän kauden jälkeen vain mukavalta ja raikkaalta. Läheisessä kauppakeskuksessa meksikolainen puutarhuri istutti viikolla ostosparatiisin kukkapenkkeihin uusia kukkia. Tuntuu aivan ihmeelliseltä ajatella, että nyt on marraskuu.

Paikallisten pukeutumista on jännittävä seurata. Jotkut menevät edelleen sortseissa ja varvastossuissa, joissa periaattessa päivän lämpimimpänä hetkenä voi vielä tarjetakin. Nuoriso sen sijaan on jo kiskonut jalkaansa vaaleanpunapaljettiset UGG-saappaat, ja naapurin koiranulkoiluttajarouva oli vetänyt ylleen polvipituisen toppatakin, kun ulkolämpötila oli noin +15 C. Se oli minusta ehkä hieman liioittelua.

Syksy näkyy lopulta myös luonnossa. Osa puista on tiputtanut lehtensä, osan lehdet hohtavat kirkkaanpunaisina ja joidenkin lehdet vain kuivuvat surkeiksi ruskeiksi rutuiksi puuhun.

Kuuma

On ihmeellistä tajuta, että on syyskuun puoliväli ja voin edelleen aamuisin pukea päälleni sortsit, t-paidan ja läpsyt. En ole käyttänyt umpinaisia kenkiä sitten maaliskuun lopun. Pari viime viikkoa täällä päin ovat olleet paikallistenkin mielestä poikkeuksellisen lämpimät. Syksyn tulon huomaa siitä, että illat pimenevät aikaisemmin. Keskikesällä pimeä tuli suunnilleen klo 21, nyt on melkein pimeää jo 19.30. Vaikka päivät ovat lämpimiä, jopa paahteisen kuumia, illat viilenevät nopeasti.

Aurinko on lämmittänyt myös meillä käyneitä vieraita, joita meillä on viime viikkoina iloksemme riittänyt. Samoin tuleville viikoille on tiedossa kaikenlaista ohjelmaa. Blogissa voi siis olla hieman uinuva vaihe tiedossa.

****

Kiitos kaikille viimeviikkoisen rahkapostauksen keskustelijoille! Kommenteissa on hyviä vinkkejä täällä päin asuville rahkan ystäville.

Kirjavaliot

San Franciscossa pörrättiin tänään työpäivän mitta. Kirjakaupassa näkyivät olevan rinnakkain oleelliset tietoteokset.

 

Vänkää oli myös se, että San Franciscon lahden yllä oli sellainen sumu, että Golden Gate -sillasta ei näkynyt vilaustakaan.

Soodasta, auringosta ja oksennuksesta

Olen vähitellen oppinut ymmärtämään, että ruokasooda on huiman monikäyttöinen aine. Olen tiennyt, että sillä voi puhdistaa vessanpöntön, hopeat ja kuparit. USA:an muuttaessamme nykyisen kotimme jääkaapissa oli soodapurkki. Selvisi, että sooda imee itseensä epämiellyttäviä hajuja. Täällä myydään tätä tarkoitusta varten oikein erityisiä soodapurkkeja, joiden kyljet ovat sellaista harsomaista ainetta.

Nyt tiedän myös, että sooda poistaa hyvin oksennuksen hajua huonekaluista.

Meillä nimittäin kävi niin, että poloinen J sai äidin huolimattomuuden seurauksena auringonpistoksen. Maanantai oli täällä todella kuuma, paahteinen päivä. Sellaista kuumuutta en muista Suomessa tai Virossa koskaan kokeneeni. Olimme päivän aikana ulkona kolmesti, mutta ei kerrallaan juuri tuntia pidempää aikaa.

Illan tullen J alkoi selvästi hyytyä tavallista enemmän ja kun illallisen aika koitti, poika ei halunnut syödä ja oli vähällä nukahtaa ruokapöytään. Saimme kuitenkin houkuteltua J:n ottamaan edes vähän ruokaa ja juomaa. Pöydän äärestä J lähti vielä olohuoneen sohvalle, ja kun poika sinne pääsi, hän oksenti saman tien kaiken ulos. Sotku oli melkoinen, mutta se oli tietysti sivuseikka siinä kohtaa, kun vanhemmat säikähtivät ja alkoivat tosissaan hoitaa parempaan kuntoon.

J vietiin suihkuun ja sen jälkeen poju nukahti pyyhkeen sisään minun syliini ja nukkui viileässä huoneessa kylmä rätti otsallaan melkein 13 tunnin yöunet. Seuraavana päivän J olikin kunnossa, tosin vähän tavallista väsyneempi.

Tämä tapaus opetti todella konkreettisesti sen, että auringon kanssa ei ole leikkimistä ja lapset pitää saada juomaan päivän mittaan tarpeeksi, tuli mitä tuli.

Ja niin, opin, että sooda tosiaan irrottaa varsin hyvin pahan hajun huonekaluista. Oksennukset tietysti pestiin sohvasta saman tien ja pyyhin pinnat laimealla pyykinpesuainevedellä. Hajuhan ei siitä lähtenyt mihinkään. Googlauksen ja Facebookkauksen jälkeen ripottelin likaisiin kohtiin reilusti soodaa ja annoin olla yön yli. Seuraavana päivänä imuroitiin soodat pois ja hyvä tuli. Jäljelle jäi vain äidin morkkis siitä, että päästi tällaisen episodin tapahtumaan. Vaan tästä vahingosta kyllä viisastuttiin.

Mutta siitä olin ihmeissäni, että luottoneuvontajieni Marttojen nettisivuilta ei soodaohjetta löytynyt. En ymmärrä, Marttojen vinkeistä yleensä löytyy neuvot kaikkeen.

Tieteen ihmeitä ihmettelemässä

Yksi hyvä puoli Kaliforniassa asumisessa on se, että jos on aurinkoinen päivä, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, jos viettää sen sisätiloissa. Aurinkoisia päiviä varmasti tulee lisää. (Vai olenko se vain minä, joka on hirveässä morkkiksessa, jos ei Suomessa tai Virossa ollessa jaksaisikaan lähteä kauniilla ilmalla ulos? Syyllisyydentunto, tuo suomalaisen vanha vainolainen...)

Viime päivinä on ollut hurjan kuuma ja niinpä tuntui hyvältä ajatukselta lähteä lasten kanssa hellettä pakoon San Josen kaupungissa sijaitsevaan Children's Discovery Museumiin (CDM). Tästä on kyllä kiittäminen toista suomalaista perhettä, joka meidät potki liikkeelle. Kiitokset reissuseurasta I:lle, V:lle ja V:lle!

 

CDM osoittautui oivaksi paikaksi todella monen ikäisille lapsille. Museossa oli kaikenlaisia värkkejä ja masiinoita, joita sai kokeilla ja hypistellä.

Seurueemme suosikki taisi silti olla -vähemmän yllättävästi- vesileikkialue, jossa sai laitella muovipalloja vesipyörteisiin, huoneen ympäri kiertäviin putkiin tai muuten vain roiskia. Kuvassa etualalla näkyvä pieni blondi on meidän K:mme, joka meni aivan suvereenisti isompien lasten joukossa. Vesialueella oli myös oma kulmansa juuri K:n kokoisille, missä sielläkin tyttö viihtyi erinomaisesti.

Alla samainen blondi kipuaa vanhoihin postivaunuihin. Ne oli muuten yllättävän isot! Olin jotenkin otettu tuollaisten vaunujen näkemisestä oikeasti, kun olen nähnyt niitä aiemmin vain elokuvissa ja Lucky Luke -sarjakuvissa.

 

Moni muukin oli tullut museoon kesäisenä aamupäivänä, joten vanhempien päässä humisi aika lailla lasten perässä kirmatessa. Lounasajan jälkeen paikka rauhoittui selvästi.

Voimme siis suositella tätä paikkaa oikeastaan ihan kaiken ikäisille lapsille. Eikä aikuisillakaan ollut tylsää, minkä nyt ehti lasten paimentamiselta ympärilleen vilkuilla.

Kevään taju

Lähdimme maaliskuun lopussa Tallinnasta aamuyön pimeinä tunteina sakeassa lumipyryssä ja putkahdimme matkanteon jälkeen aurinkoiseen Kaliforniaan, jossa kaikki oli vihreää, vehreää ja kaunista. Hyppäsimme yhdessä vuorokaudesta lähes sydäntalvesta täyteen kesään.

Mutta kai nämä kaksi kuukautta ovat täällä kevättä olleet, mikäli ihmisten puheita ja lehtijuttuja on uskominen. On vain niin hankala käsittää minkään vuodenajan vaihtumista, kun koko tämän ajan on jo ollut skandinaavin mielestä ihan kesä.

Nyt alan huomata, että jotkut muutama viikko sitten kukkineet puut ja kukat eivät enää kuki ja toiset puolestaan pukkaavat nuppuja. Joten kyllähän luonnossa jotakin tapahtuu. Mutta huikeaa, räjähtävää, heleänvihreää pohjoisen kevättä täällä ei todellakaan ole, ja sitä on vähän ikävä. Kun tietää, miten armoton talvi Suomessa ja Virossa on takana, on riemu keväästä tänä vuonna ollut varmaan erityinen.

Sen olemme ymmärtäneet, että näillä seuduilla tämänvuotinen "kevät" on ollut todella poikkeuksellinen. Harmaata, sateista ja koleaa ilmaa on ollut epätavallisen paljon. Meistä tämä sää on ollut sellaista tavallista Suomen alkukesää: joskus pari päivää lämmintä ja sitten taas viilenee. Pitkiä hihoja ja lahkeita on tarvittu koko ajan, mutta ei paksuja päällystakkeja sentään.

Vaan on Piilaakson keväässä tuttuakin. Virossa meitä ovat keväisin ilahduttaneet viereisellä tontilla mellastaneet satakielet. Hauska oli huomata, että täälläkin oman kodin naapuritontilla piti konserttiaan konsolipelin ääntä matkiva siivekäs.

Aurinkoa, vettä, rakeita ja muita ilmaveivejä

 

 

Kalifornia, tuo aurinkoisista osavaltioista aurinkoisin näytti luontoaan: sunnuntaipäivään on kuulunut niin vettä, aurinkoa kuin rakeitakin. Kyllä, rakeita.

Raesateen koimme Mountain View'n sunnuntaiaamuisella farmers' marketilla. Siellä eräs myyjä totesi, että hän on käynyt markkinoilla 17 vuoden ajan, mutta kertaakaan ei ole tällaista ilmaa ollut. Me olimme paikan päällä ehkä reilun puoli tuntia ja sinä aikana ehti olla kaikenlaista säätä lumisadetta lukuun ottamatta.

Vaan eipä ole raesade viikonlopun menoa haitannut. Lauantaina kävimme Mountain View'n kaupungin Rengstorffin puistossa pidetyllä isolla kirpputorilla, josta löytyi mm. kuvan soma keltainen kastelukannu. Se lähtee matkalle kohti Suomea, josta meille saapui perjantaina ensimmäinen vieraamme, J:n kummitäti.

Puistokirppari oli hauska kokemus. Nurmikolle olivat levittäytyneet ihmiset myymään autotalliensa aarteita ja kaikenlaista oli kaupan. Me esimerkiksi saimme yhteensä dollarilla (n. 70 eurosenttiä) hammasharjamukit kylpyhuoneeseen. Puistossa oli myytävänä myös laitteita, joiden käyttötarkoitus jäi täysin hämärän peittoon. Eräästä alla olevista kuvasta voinee tunnistaa pölynimurin, mutta sen vieressä olevan pallonmuotoisen vehkeen nimi jäi mysteeriksi. Jonkin sortin kuivain se oli, sen saattoi laitteen päällä olevista teksteistä tajuta.

 

 

 

Muutoin viikonloppuun on kuulunut Barbapapa-palapelin peluuta ja hyvin syömistä. Lettuja saatiin ravintolassa ja parsaa kotikeittiössä, kun vieraamme osasi tehdä vihreille pötkylöille hyvän kastikkeen.

 

 

(Juuri nyt tekee vähän kipeää olla täällä kaukana, mutta ei se haittaa - ihanaa, Leijonat, ihanaa!)

Maisemia auton ikkunan läpi ja vähän muutenkin

Eilen lauantaina kävimme hieman ajelemassa ihmetellen maisemia sekä illallisella kaverin kotona - mikä minulle oli ensimmäinen käynti yhdysvaltalaisessa kodissa.

Kalifornia on USA:n väkirikkain osavaltio, mutta minulle on tullut yllätyksenä se, että täkäläinen katukuva ei tunnu yhtään "isolta". Täällä meidän seudullamme on vain pikkukaupunkia pikkukaupungin perään, eikä korkeita kerrostaloja ei ole oikeastaan yhtään, joten mittasuhteet pysyvät inhimillisinä. Asutus on toki erittäin tiivistä ja omakotitalot rakennettu melkein kylki kylkeen kiinni.

Alla olevista kuvista kolme ensimmäistä on Stanfordin yliopiston sisääntulotieltä. Ihan kivaa kampuksen mallia! Jollakulla oli jotkut juhlat, kun yliopiston päärakennuksen edessä oli pitkänläntä limusiini. Siinä tosin ei ole mitään eksoottista, sillä limu näkee Tallinnan kaduilla melkein joka päivä. Tallinnassahan ei oikein voi häitä järjestää ilman limusiinikuljetusta.

 

 

 

Viime postauksessa intoilin keltaisista koulubusseista. Stanfordiinkin pääsee sellaisella. Stanfordin keskustan leffateatterissa puolestaan oli ohjelmassa edesmenneen Elizabeth Taylorin tuotantoa.

 

 

Hee, ajomatkan varrelle osui myös jotakin virolaista - Skypen konttori, varsin lähellä Stanfordin yliopistoa sekin. Jos nyt on jollekin epäselvää, niin Skypehän on lähtöisin Virosta, vaikka nykyisin pulju toki jo on niin monikansallinen, ettei siitä oikein osaa sanoa, minkä maalainen se on.

 

Laadukkaat auton ikkunan läpi otetut kuvat jatkuvat. Oranssi auto on T:n mukaan sähköauto. Näytti hauskalta. Vieressä ajelevan punaisen Audin rekisterinumero oli "Lugano".

 

Kaliforniassa on erittäin kevät, kuten kukkivista pensaista voi päätellä. Taustalla oleva K:kin voi touhuta leikkipuistossa ilman toppahaalaria.

 

Lauantai-ilta päättyi meille tarjottuihin amerikkalaisiin herkkuihin, eli uunituoreisiin suklaakekseihin, joita K tässä päättäväisesti lähestyy.

 

Äh, olipas kömpelö ja mitäänsanomaton postaus. Toisen kerran sujuvammin!

Aurinko

Kirjoitan tätä parvekkeelta, johon paistaa ihanasti aurinko. Pitkiä hihoja ei tarvitse. K kirmailee ympäriinsä innosta hihkuen. Hänellä ei näytä olevan valittamista muuttuneesta maisemasta. J nukkuu edelleen univelkoja pois. T on etsimässä meille varsinaista kotia kiertäen asuntonäyttöjä.

Olemme Kaliforniassa. Mikään matkalaukuistamme ei. Mutta silti kaikki on ihan hyvin. Kuulumisia pidemmin sitten kun lentoyhtiö toimittaa mm. tietokoneeni takaisin.

(ja juuri nyt K tiputti hattunsa parvekkeen kaiteiden välistä kerrosta alemmas. Voi ääh...)

Mainitsinko jo, että täällä paistaa aurinko ja on lämmin? Jos en, niin kerrottakoon, että täällä on auringonpaiste. Ei pyryä. Ja yksi vähän täpinäintoinen bloggaaja.

Arki rullaa

Taas on blogiväki seikkaillut ympäri Suomea (ja T ympäri eteläistä ja läntistä Eurooppaa) ja koettaa nyt asettua kotiarkeen.

Palasin lasten kanssa kotiin myöhään lauantai-iltana. Aikataulu meni uusiksi, kun auto ei halunnut käynnistyä ajallaan seisottuaan vähän turhan pitkään käyttämättä. Akku ei ollut oikein tykännyt kolmenkympin pakkasista. Tulipa siten testattua Tallinkin klo 21.30 lähtevä laivavuoro lasten kanssa. Se on oikeastaan aika hyvä vaihtoehto, sillä laivalla ja leikkipaikalla oli oikein rauhallista - mitä nyt tämä meidän kaksikkomme veti vielä klo 23 pallomeressä aivan tukka putkella. Kotiin tullessa ei ollut nukutusongelmia.

Yön nukuttuamme pääsimme sulattelemaan viikon aikana jäätyneitä vesiputkia. Asunnon aika monesta vesipisteestä toimi lauantai-iltana vain yksi, josta luojan lykky tuli myös lämmintä vettä, jotta sai pestyä pienten matkalaisten autossa istumisesta hautuneita takapuolia.

Sulattelu jatkui sunnuntain ja maanantain, ja lopulta maanantai-iltana suli viimeinenkin putki ja saimme toimivan suihkun. Se on erityisen kiva asia sen takia, että meillä on koko tämän viikon vieraita. Tosin tänään ehti taas keittiön vesiputki jäätyä ja minä pääsin jälleen makaamaan lattialla hiustenkuivaaja käsissäni. Tämän kämpän rakennuttajan kanssa olisi kiva vaihtaa pari sanasta eristämisestä. Vesilaskut huutavat hoosiannaa, kun hanan on tiputtava koko ajan, jotta röörit eivät jäätyisi.

Suomen-reissun varma tuliainen on jonkinlainen räkätauti, jota nyt lasten kanssa podemme. Taitavat Suomen pöpöt olla vähän erilaiset kuin täkäläiset, eikä se pallomerikään mikään hygienian huipentuma ole. Koetan käyttää pois kaapeissa lojuvia sinappilaastareita ja hanhenrasvaa, vaikka ei niistä kyllä tällä(-kään) kertaa tunnu mitään apua olevan.

Vaan kiva oli olla Suomessa ja nähdä valikoitu otos sukulaisista ja ystävistä. Ulkosuomalaisille tuttu tuska lienee se, kenen luona ehtii Suomen-käynnillä tavata. Me arvotamme asian niin, että tärkeintä on tavata kummankin omaa perhettä, sitten kummilapsia (ja meidän lastemme kummeja) ja sen jälkeen kaikkia muita.

Koska sekä perhettä, kummilapsia että kavereita on iloksemme melko runsaasti, riittää kyläpaikkoja useampi jokaiselle Suomessa vietettävälle päivälle. Tällekin Suomen-käynnille tein oikeasti kalenteriin aikataulun siitä, minä päivänä olin luvannut mihinkin mennä. En tiedä, ehkä on täysin älytöntä koettaa repiä itsensä moneen paikkaan, mutta toistaiseksi tämä on sujunut.

Huomaan myös järkytyksekseni, että Oslon MM-hiihdot alkavat ihan pian, enkä ole laittanut legendaarista kisaveikkausta pystyyn. Se jääköön tällä kertaa tekemättä.

Tällaisissa asioissa huomaan hyvin sen, miten erilaista on olla kahden kävelevän vaippaikäisen äiti verrattuna siihen aikaan, kun taloudessa oli vain yksi korkeintaan lievästi ryömivä toukka. J:n ja K:n kanssa on arjessa nyt niin paljon vauhtia ja ennen kaikkea vahtimista, että kisaveikkausten kaltaiset asiat jäävät väistämättä toissijaisiksi. Ja jos lasten valveillaoloaikana vilkaisenkin tietokoneeseen, alkaa huuto: isompi haluaa katsoa koneelta Salamaa/Patea/Latea/Koiramäkeä/muu, mikä ja pienempi roikkuu muuten vain lahkeessa, kun äidin huomio uhkaa kääntyä muualle.

Valtakunnassa siis kaikki hyvin, ja tämä Viron valtakunta juhlii huomenna torstaina itsenäisyyspäivää. Siitä ehkä myöhemin lisää - jos ehdin.

Urautunut

Eilen kirjoittelin, kuinka jalan ja lastenrattaiden kanssa liikkuminen on ollut tänä talvena hieman työlästä. Autolla siis on menty aika paljon, mutta onhan siinäkin omat keliin liittyvät eksotiikkansa.

Sekä viime että tänä talvena Tallinnassa on ollut hillittömästi lunta, mutta tämä talvi on tuonut mukanaan autoiluun vielä uuden lisän: aivan järkyttävät urat tiessä.

Pari viikkoa sitten ilma lauhtui pitkän pakkaskauden jälkeen ja sitten pakasti taas. Tämän seurauksena hyvin suuressa osassa Tallinnan teitä (joita siis on aurattu hyvin satunnaisesti) on ennen näkemättömän syvät urat. Tavallinen näky näinä päivinä on auto, joka ajaa tiellä vinottain, kun eturenkaat ovat urista pois, mutta takarenkaita ei saa nousemaan ylös millään. Joihinkin paikkoihin on syntynyt urien lisäksi hurjia kuoppia, joten jokusenkin auton pohjapanssari on saanut kärsiä kovia. Lumen kapeiksi kutistamilla teillä saa olla tosi tarkkana, ettei vastaantulija urien takia tee yllättävää hyppäystä omaan kylkeen. Tiejyrsimiä tarvittaisiin joka paikassa kipeästi.

En haluaisi valittaa pitkästä talvesta, sillä se on ollut kunnollinen, luminen kylmä talvi, niin kuin pitääkin, mutta vähitellen alkaa ihminen kevättä odotella. Onneksi päivät ovat pidentyneet, aurinkokin on välillä tullut esiin ja talitintit aloittaneet mekastuksensa.

Muutoksia arjen rutiineissa

Meillä on lastenvaunut, joihin saamme näppärästi istumaan sekä J:n että K:n. Kun muistelen vuotta 2010, en tiedä, miten olisin tullut toimeen ilman kyseisiä kärryjä. Tykkään mennä joka paikkaan kävellen ja bussilla, ja kärryjemme kanssa se onnistui.

Vaan sitten iski Tallinnan talvi. Pari päivää sitten kävin maitokaupassa lasten kanssa kärryjä työntäen ja tajusin, että en ole ollut tuollaisella kävelyllä ainakaan kahteen kuukauteen. Vaikka kuinka koettaisi mennä urheiluhengessä kärryjen kanssa, totuus on se, että Tallinnan talvi ja ennen kaikkea teiden auraus (=sen puute) pakottaa vannoutuneenkin kävelijän yksityisautoilun kannattajaksi.

Paras liikkumakeino viime aikoina onkin ollut kaksi pulkkaa, joilla lapsia saa liikuteltua leikkipuistoon ja takaisin huomattavasti kärryjä paremmin. Välillä tulee ihan absurdi olo, kun vetää kahta lasta pulkassa keskellä möykkyistä tietä ja ajattelee, että tässä sitä mennään erään pohjoiseurooppalaisen valtion pääkaupungissa.

Tätä kirjoittaessa taivaalta tulee taas sakeasti lunta. Kai ne paremmat kärryttelykelit sieltä joskus tulevat.

Pitoa uupuu

Katsokaa nyt tuota kuvaa. Jos virolaistiet ovat paikoin tuossa kunnossa, siis peilijäällä, niin eipä käy bussikuskeja kateeksi. Järva Teataja -lehdessä, josta kuvakin on, kerrotaan, että paikoin bussit ajavat 20 - 30 kilometrin tuntinopeudella eikä siitäkään aina ole apua. Autot vain valuvat ojaan.

Minä olin tänään ulkona mummotyyliset liukuesteet kenkieni ympärillä. Eräs tuttu rouva kummasteli, mitkä systeemit kengissäni on, ja minä sitten esittelin liukuesteitäni. Rouva sanoi, että hän ei ole moisia Viron kaupoissa nähnyt.

Nyt olisi liukuesteiden maahantuojalle Virossa todella otolliset kaupantekoajat!

(Kuva onpi siis täältä)

Lumitilanteet päällä

Kuten kännykkäkameraan jäänyt kuva osoittaa, ei pihakeinussamme voi juuri nyt oikein keinua.

Head uut aastat! - Hyvää uutta vuotta!

Hyvää iltaa, blogikansa, täällä ollaan taas.

Lahden takana -karavaani teki kahden viikon Suomen-turneen, jolta palasimme eilen. Tänään on lojuttu kotona, pesty pyykkiä ja ihailtu joululahjoja (paitsi T, joka tietysti meni töihin).

Ihailtavan kärsivällisesti kaikki Suomen-reissumme majoittajamme ottivat vastaan huomattavat laukkuläjämme, pyykinpesumme, pukeutumissotamme lasten kanssa ja jatkuvasti likaiset ruokapöydän aluset, joita syntyy, kun K intensiivisesti harjoittelee itsenäistä syömistä.

Matkalla yövyimme kolmessa eri paikassa ja teimme niiden lisäksi seitsemän vierailua eri kavereiden luokse. Ajokilometrejä kertyi hyvinkin tarkkaan 700. Olipa taas todella mukava tavata ihmisiä, mutta toki oli kivaa palata kotiinkin. Matkalaukkuelämä voimakaksikko J & K:n kanssa alkaa jossakin kohtaa hyydyttää.

Suomessa ihmiset ällistelivät runsaslumista talvea, mutta olkaa ihan levollisin mielin vain - Virossa lunta on monin verroin enemmän. Reissumme aikana täällä paukkuivat taas kaikkien aikojen lumiennätykset, ja virallinen lukema on tällä hetkellä vissiin 76 cm lunta. Ja kun teiden aurauskin on täällä lähinnä viitteellistä, on tunnelma varsin talvinen.

Matkalla ollessamme oli myös maan valuutta ehtinyt vaihtua ja kotikaupungista tulla Euroopan kulttuuripääkaupunki. Näistä asioista ja kaikesta muustakin taas vähitellen jatkossa lisää. Jännä nähdä, mikä bloggaustahti tulevana vuonna on. K alkaa olla iässä, jossa hän vaatii varauksetonta huomiota koko ajan, eikä vähiten varsin rivakan kävelytahtinsa takia. K ja J eivät tietenkään nuku päiväunia samaan aikaan, joten päiväsaikaan kirjoittamisaikaa harvemmin on. Vaan mitäpä sitä ruikuttamaan, rustataan tekstiä sitten kun joudetaan.

Hienoa vuotta teille kaikille!

Monika

Talvimyrsky Monika puhalsi viime yönä Tallinnan läpi. T sattui olemaan yöjalassa kaupungilla. Reissusta tuli mukaan iPhonen kameran Hipstamatic-sovelluksella otettuja kuvia lumisesta pääkaupungista.

Lunta on nyt todella paljon. Päivän kuntoilut tuli tehtyä lumitöissä, ja J nukahti ongelmitta päiväunille seikkailtuaan tunnin umpihangessa.