Talven riemuja laululavalla

Lopultakin tuli koeponnistettua Tallinnan laululavalla talvisin oleva pulkkamäki. Siellä se Gustav Ernesaks istui katsomorinteessä, kuunteli mäen ämyreistä kuuluvaa Celine Dionin My Heart Will Go Onia ja ihmetteli pulkkailijoita, lumilautailijoita ja laskettelijoita.



Voin kertoa, että rinteessä sai aivan a-luokan vauhdit ja kokemus oli todella hauska (eritoten K:n pikkuruisella istumapulkalla laskeminen...). Laululavan pulkkarinteen nettisivut ovat tässä.

Menkää ihmeessä rinteeseen hurjastelemaan, jos mahdollisuus on. Näin hulppeassa ja omalla tavallaan todella ainutlaatuisessa paikassa harvemmin pääsee stigalla päästelemään. Me olimme mäessä lauantai-iltapäivänä eikä väkeä ollut ruuhkaksi, joten ei tarvinnut koko ajan pelätä telovansa rinteessä pienempiä.

Ja tosiaan, rinteessä voi myös lasketella ja lumilautailla. Varsinaisista Alpeista ei tässä tapauksessa ole kyse, mutta esimerkiksi juuri lautailun alkeiden opetteluun paikka luultavasti sopii hyvin. Hiihtohissikin rinteestä löytyy! Mutta huomio erityisesti lapsiperheille: vessoja ei ole eikä mitään kahvilapalveluja.

Tallinnan laululavan maisemissa on jotakin juhlallista ja jotakin hyvin virolaista, varsinkin kun muistaa, millaista siellä oli laulujuhlien aikaan. Siksipä en voinut välttää kiusausta kiivetä laulukaaren alle, ylimälle riville. Se käy kuntoilusta. Kun sinne laulaja kiipeää ennen esitystä, saa toivoa, että ennen kapun käsien nousua on vähän aikaa tasata pulssia.

Ylhäältä kuvasin pienen videopätkän näkemästäni. Ensi yön Oscar-gaalassa tuskin vieläkään kilpailen Kuninkaan puheen kanssa samassa sarjassa, mutta tulipahan taltioitua tämä talvinen paikka ja maisema.

Muista nämä laulujuhlille (lapsiperheversio)

- Vaatetta kaikkiin sääolosuhteisiin.
- Mukavat kengät, joilla on hyvä sekä seistä kaltevalla pinnalla että kävellä paljon.
- Kunnon istuinalusta ja/tai piknik-huopa. Yksivuotias ei kuuntele kuutta tuntia kuorolaulua kauniisti sylissä (yllätys!), vaan välillä pitää vetäytyä huovalle eväille ja verryttelemään jalkoja. Eikä tee pahaa aikuisellekaan.
- Riittävästi evästä ja juomaa, käsidesiä ja kosteuspyyhekitä.
- Tarvittavaa fiilistelyrekvisiittaa: sinimustavalkeat liput, pinssit, vaatteet, korut yms. Meillä oli mukana myös Suomen lippu.
- Kiikarit.
- Vessapaperia.
- Lehmän hermot: ryysis on joka tapauksessa hirmuinen, joten ei sillä kannata itseään stressata. Tilaisuus kestää onneksi niin pitkään, että tunnelmasta ehtii nauttia. Vessajonoon pitää kuitenkin lähteä jo reilusti ennen kuin on hätä!
- Käteistä rahaa.
- Ylioppilaslakin voisi laittaa päähän.

Juhlamuistoja

Jos teillä on viiden vuoden päästä asiaa Viroon, niin asettakaapa käyntinne laulujuhlien aikaan. Viime sunnuntain kokemus oli unohtumaton ja erittäin suositeltava kaikille.

Varsinaisia laulujuhlan konserttejahan oli kaksi, yksi lauantaina ja yksi sunnuntaina. Lauantaina kuorojen ohjelmistossa oli enemmän klassista, "vakavaa" kuoromusiikkia, mikä muuten herätti kansalaisissa tavattomasti kritiikkiä. Laulujuhlissa laulettavien laulujen kun pitäisi enemmistön mielestä olla kaikille tuttuja isänmaallisia ja muuten vain henkeä nostattavia. Arvo Pärtiä tai Veljo Tormista on lievästi sanoen hankala laulaa yhteislauluna.

Sunnuntain konsertti puolestaan oli puhdasta yhteishenkeä, tai "yhdessä hengittämistä", kuten laulujuhlien tämänkertainen teema oli. Laulukaaren alla kävivät vuorollaan torviorkesterit, lapsikuorot, nuorisokuorot, sekakuorot, naiskuorot ja mieskuorot ja lopulta yli 20 000 laulajan kaarti pääsi kokonaisuudessaan lavalle ja sitten laulettiin virolaisille kaikkein tärkeimmät kappaleet. Viimeisen laulun johti tietenkin Eri Klas, kukapa muukaan.

Koko juhla taisi kestää lähemmäs kuusi tuntia, joten siinä ehti välillä lepäillä nurmikolla J:n kanssa ja syödä eväitä. Loppuhuipennuksen ajaksi sitten tungimme itsemme jokseenkin keskelle ihmismassaa, kiitos T:n sinnikkyyden. Minulta olisi jäänyt lykkimättä vaunut noin 10 000 ihmisen ohi. Mutta onneksi massan keskelle päästiin, sillä sieltä löytyi mukava kolonen, J viihtyi ja tunnelma ihmis- ja lippumeren keskellä ainutlaatuinen.

Loppua kohti meininki alkoi todella nousta kattoon, kun kuorolaiset alkoivat tehdä aaltoja, joita yleisö sitten jatkoi. Isänmaallisia lauluja laulaessa tunnelma oli todella liikuttunut ja ihmiset kaivoivat nenäliinoja esiin vähän joka puolella.

Olin toki tiennyt, että laulujuhlissa on paljon väkeä, mutta jotenkin ihmismassa silti löi ällikällä. Mutta ehkä kaikkein eniten ihmetytti se, miten hyvässä hengessä ihmiset uskomattomassa tungoksessa olivat. Siitä osoitus oli sekin, että paikalla oli todella paljon lapsia, vielä paljon J:täkin pienempiä, eikä ketään tuntunut nyppivän paikkoja tukkivat vaunut. Ruisrockiin en lastani veisi, mutta laulujuhlilla asiassa ei ollut mitään ongelmaa.

Osansa tälle lienee silläkin, että laululavan aluetta eivät miehittäneet pelkästään olutteltat. Niitäkin siellä oli, mutta humalahakuista örseltämistä en nähnyt juhlilla yhtään.

Juhlilla käynnin ja juhlahumun myötä on totisesti valjennut, miten suunnattoman tärkeä asia juhla virolaisille on. Lehdissä puhuttiin "alttarista", jonka äärelle kansalaiset kokoontuvat. Hienoa oli myös nähdä virolaisten kyky nauttia tunnelmasta, heittäytyä siihen ja viihtyä yhdessä.

Alla muutama kuva paikan päältä, jotka antavat vain lattean häivähdyksen juhlatunnelmasta. Menkää itse seuraavalla kerralla kokemaan!

 

Laulukaaren alla ovat kaikki kuorot. Taimmaisissa riveissä on kuulemma todella kuuma, vaikka kaarella korkeutta onkin.

 

Kuva ihmismassan keskeltä laululavayleisön takaosaa kohti.

 

Ainutlaatuista kuvamateriaalia! Tässä J ja minä fiilistelemme. Minulla on päässäni T:n minulle juhlilta ostama kesähattu.


PS Varsinaisesti tätä kirjoitusta ei pitäisi julkaista, sillä lupasin lopettaa bloggaamisen, jos en juhlilta saa ostettua niitä kuukausikaupalla kohkaamiani kansallistennareita. No, en saanut. Väkimäärä hieman yllätti, eikä ollut millään mahdollisuutta lähteä kiertämään koko laululavan aluetta ja etsiä tennareita myyvää telttaa. Mutta taidan silti olla takinkääntäjä ja jatkaa blogia.

Vielä kansallispukujen kirjoa kulkueesta

Muutama kuva vielä näytille lauantaisesta laulujuhlien kulkueesta. Kulkue sai jälkikäteen kritiikkiä siitä, että se oli venynyt kestoltaan liian pitkäksi ja lauantai-illan konsertti oli alkanut pari tuntia myöhässä. No, sitä ei tässä kulkueen lähtöpaikalla keskustassa katsoja voinut tietää.

Melkoinen kestävyys sai juhlijoilla olla. Ensin odoteltiin kulkueen alkua, sitten käveltiin kansallispuvussa suunnilleen viiden kilometrin matka laululavalle ja sitten odotettiin omaa lauluvuoroa ehkä useampikin tunti. Saa olla aika kannustavat kuoronjohtajat ja muut ohjaajat, että saavat tsempattua esimerkiksi 6 - 7-vuotiaat laulajat jaksamaan koko pitkän päivän. Mutta siitähän se laulujuhlaperinteeseen kasvattaminen lähtee.

Eilen sunnuntaina olimme varsinaisessa laulujuhlassa, josta kuvia ja tunnelmia kunhan kerkiän. Se vasta oli E-lä-mys!

 

Hienot pitsiesiliinat näillä rouvilla.

 

Maasta ja kulttuurista riippumatta kansallispukujen päähineet ovat usein aika, öhh, kiinnostavia...

 

Tämä rouva odotteli puun alla kavereita ja kulkueen lähtöä.

 

Nämä puhaltajat soittivat "Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut". Paras oli kuitenkin eräs stavangerilaistorviorkesteri, joka soitti marssiessaan Norjan tämänvuotista voittoisaa Euroviisu-biisiä. Se herätti ansaittua hilpeyttä.

Laulujuhlakulkuetta

Tässä vielä lisäroiskaisu tämänpäiväisistä tunnelmista. Oli huiman hieno kulkue ja iloisenjuhlava meininki. Tallinnan keskustan väenpaljoutta ei olisi voinut kuvitellakaan. Kuoroja riitti ja riitti. Hyvin ehti välillä käydä kahvilla, ja kun kadun varteen palasi, kuoroja ja soittokuntia vain lappasi kadulle edelleen.

Elämys!

 

Setukaisnaisilla oli hienot pölykapselit kaulassa. No ei vais! Setunaisten kansallispuvut ovat ehkä upeimmat. Ne eivät oikein pikkutytön päälle istuisi.

 

Nuoret tytöt olivat sievinä hekin.

 

Viljandin väki oli ottanut mukaan vähän järeämmän miesten kansallispuvun päähineen. Virolaismiehet ovat oikein komeita kansallispuvuissaan. Pitkät takit ja hatut tuovat kummasti ryhtiä olemukseen.

 

Nämä juhlijat tulivat Venäjältä ja tanssivat hienosti eteenpäin.

Laulujuhlatunnelmaa

Tämä onpi testiposti, jolla testailen kuvansiirtojuttuja. Lisää laulujuhlatavaraa tulossa, kunhan saadaan homma sujuvaksi.

 

Ilmassa suuren kansanjuhlan tuntua

Tallinna on helteinen ja täynnä ihmisiä. Huomenna alkavat kauan odotetut laulu- ja tanssijuhlat. Kävin keskikaupungilla kuukauden tauon jälkeen ja siellä näkyi joukkioita samanlaisissa t-paidoissa, hatuissa yms. Kuorot ja tanssiryhmät ympäri Viron ja maailman ovat vähitellen saapuneet tänne.

Postimees-lehden laulujuhlasivuilta nappasin muutamia lukemia juhlista:

- Yhteensä laulu- ja tanssijuhlilla on 35 230 osallistujaa.
- Osallistujista 26 430 on laulajia ja soittajia, loput tanssijoita.
- Kuoroja on 804.
- Tanssiryhmiä on 534.

Virallisesti juhlat alkavat huomeniltana, kun juhlatuli saapuu Tallinnan satamaan kierrettyään ensi ympäri Viroa, hieman olympiatulen tapaan.

Ja kyllä, meillä on vihdoinkin liput tapahtumaan! Sunnuntaina klo 14 olisi tarkoitus olla Tallinnan laululavan maisemissa kera useiden kymmenien tuhansien muiden kuulijoiden. Sitä ennen, lauantaina, ajattelin mennä kaupungille katsomaan, kun keskustasta lähtee laulajien kulkue kohti laululavaa.

Hellettä

Jääkylmän juhannuksen jälkeen tulivat Suomessa hellepäivät. Mahtavaa! J on painanut mummolan pihalla ilkosillaan ja myös heittänyt mökkijärvessä talviturkin, toisin kuin äitinsä, joka odottaa vesien lämpenevän ainakin 25 asteeseen, ennen kuin harkitsee uimista. Meidän lomakierroksemme täällä pohjoisemmassa jatkuu, joten mitään ihmeellisiä Viro-tuntoja ei lähipäivinä ole tulossa.

Uudessa Kotiliesi-lehdessä ollut juttu Tallinnan tulevista laulujuhlista muistutti taas, että liput juhliin olisi pakko hankkia pikapuoliin.

Viron kuorolaulubuumi

Otsikko tuntuu vähän pöhköltä, Virossa kun kuorolaulu on ihan tavallisestikin luonteva osa elämää.

Mutta nyt näyttäisi olevan päällä vielä innostuneempi lauluhenki, jota motivoi eniten heinäkuussa pidettävät laulujuhlat. Juhlat ovat 2. - 5.7. Niiden teema on "Ühes hingamine" eli "Yhdessä hengittäminen".

Kuorotunnelmaa ovat nostaneet mm. hyvin onnistunut nuorten laulujuhla "Ilmapuu", viime vuonna pidetty yölaulujuhla sekä televisiossa pyörinyt kuoro-ohjelma "Laululahing". Telkkariohjelmaa en ole katsonut, mutta toivon hartaasti, että se oli parempi kuin Suomen Kuorosota, jossa julkkismuusikko heilutteli käsiään ryhmän edessä, joka puolestaan aukoi suutaan taustanauhan tahdissa. Toivottavasti kukaan ei kuvitellut kuorolaulun oikeasti olevan sellaista.

Eesti Päevalehden viikonlopun lehden laulujuhlajuttua lukiessa äimistelin taas kekkereiden suuruutta. Laulujuhlille pyrkii yli 43 500 esiintyjää. Heistä noin 10 000 saattaa jäädä juhlien ulkopuolelle. En tiedä, mikä karsintasysteemi tarkalleen on, EP:n mukaan juhlille pyrkivät kuorot ovat käyneet ensimmäisen koelaulun läpi ja toinen kierros on menossa.

Ylevässä laulutunnelmassa närää herättää se, että laulujuhlien yhteislaulunumeroita kritisoidaan liian vaikeiksi. Osan kuoroista on niitä vaikea oppia, mikä taas pilaa musisoinnin ilon, kun juhlien tarkoitus ennen kaikkea on antaa "jotakin kansalle ja hengelle", kuten eräs kuoronjohtaja EP:n jutussa sanoo.

Laulujuhlien järjestäjät toteavat, että eipä ole mitään uutta auringon alla. Yhteisnumerovalintoja on kuulemma aina kritisoitu. Juhlien taiteellinen johtaja muistutti, että esimerkiksi vuonna 1869 tultiin laulujuhlille monta päivää hevosilla matkaten ja osata piti 26 laulua. Siinä on jo pientä haastetta.

Itsekin on tullut oltua kuorofestareilla, jossa on kaikkien kuorojen pitänyt laulaa jokin yhteisnumero. Lähes poikkeuksetta ne ovat olleet kamalaa kuraa, joka on jollotettu fiilispohjalta läpi. Se voi pilata tunnelmaa, mutta sen ei tarvitse, jos ottaa rennosti ja keskittyy vaikkapa oman ohjelmiston laulamiseen hyvin.

Vaan enpä voi kuin päivitellä, miltä tuntuisi laulaa esimerkiksi 30 000 tuhannen muun kuorolaulajan kanssa, kun jo tuhannenkin kanssa se on aikamoista. Siinä saa kuoronjohtajalla olla kilometrin korkuiset ykkösiskut ja Lapin läänin laajuinen karisma.