Pett-pannaria

Kotikeittiön kokeilut jännittävien uusien maitotuotteiden saralla jatkuvat. Huhtikuussa ihmeteltiin rjazenkaa, nyt vuorossa on pett.

Pettiä löysin lähikaupan maitotiskistä, jossa en ollut sitä aiemmin huomannut. Tutkailin pussia (sitä siis myydään kilon pussissa, kuten oikeastaan kaikkia maitotuotteita täällä) ja totesin, että en ymmärrä pett-sanaa enkä muutenkaan tiedä yhtään, mitä aine on - siispä ostetaan pois ja selvitetään.

Googlailun jälkeen selvisi, että pett on voin valmistuksen sivutuote. Tämä myynnissä oleva pett on hapatettua, joten se on maultaan ja koostumukseltaan aika lailla ohuen piimän kaltaista. Viron kielessä siitä käytetään myös sanaa "võipiim" eli voimaito.

Selvisi, että pettiä voi juoda piimän tavoin ja käyttää monenlaisissa leivonnaisissa. Minä tein pettistä pannukakun, josta kyllä tuli vähän pannukakku, koska se unohtui liian pitkäksi aikaa uuniin. Syötyä tuli kuitenkin.

Toki myös join lasillisen pettiä ja minusta se maistui ihan tavalliselta piimältä, oli vain juoksevampaa.

Ja kun ihminen aikansa ällistelee tuotetta ja miettii, mitähän tämä on suomeksi, kertoo internet tietysti vastauksen. Kirnupiimäähän se.

Pussi- ja törähtelypäivitys

Nyt olemme vuorokauden harjoitelleet elämää maitopussien kanssa ja hyvin menee! Avain onneen lienee se mainio kannu, josta edellispostauksessa puhuin. Pussi pysyy siinä jämäkästi eikä ole pelkoa, että se nyypähtää kasaan viimeisiä maitotippoja kaataessa.

Pussien käytössä mietityttää ainoastaan pieni logistinen hankaluus. Koska minä hoidan yleensä perheemme kauppareissut ja koska teen sen kävellen reppu selässä, pelkään, että joku kaunis päivä maitopussi hajoaa reppuun. Siinä sitten kävelisin valkoinen noro perässäni. No, aika tukevaa kamaahan nuo pussit tuntuvat olevan.

Jos olisin täkäläinen, alkaisin kassajonossa askarrella maitopusseja vielä erillisiin muovipusseihin, mutta siihen hulluuteen en ryhdy. Kuten olen aiemminkin tainnut märistä, tämä maa vielä hukkuu pakkausjätteeseen, ja koetan olla omalta osaltani sitä nopeuttamatta. Oh, kylläpä maahanmuuttaja on nyt ylevä...

Sitten lintuasiaa. Kyselin tuossa muutama päivä sitten villejä veikkauksia, mikä lintu Pertti Koskimiehen Suomen lintuoppaan mukaan ääntelee ronkottavasti törähdellen. Tämä verraton onomatopoeettinen kuvaus viittaa tietysti kurkeen. Kurjen poikanen puolestaan piiskuttaa "psiiih, psiiih". Piiskuttaa, mikä hieno verbi!

Koska häröilin todella pahasti muka-älykkäässä Sibelius-viittauksessani, niin eikös se nyt ollut niin, että säveltäjä katseli Ainolan yli lentäviä joutsenia sai niiden laulusta inspiraatiota johonkin teokseensa. Ehkä oli, ehkä ei, so not.

Musiikillista inspiraatiota voi ehkä hakea myös Euroviisuista, joita taidan siirtyä seuraamaan. Minua kyllä hävettää se Waldos people niin paljon, että en tiedä, pystynkö sitä katsomaan. En jaksa uskoa, että lippalakki, pikkutakki ja ysärihumppa jaksavat kovin pitkälle kantaa.

Pussiaikaan

Tänään se lopultakin tapahtui - ostin maitoa pussissa. Virossahan siis myydään maitoa sekä suomalaisille tutuissa pahvipakkauksissa että litran pusseissa. Me olemme tähän asti ostaneet aina tölkkimaitoa, kun ei vain ole tullut tartuttua pusseihin. Niitä varten kun tarvitsee erillisen kannun, johon pussi laitetaan.

Viikonloppuna sattui lehdestä silmään juttu, jossa kerrottiin, kuinka nuori virolaissuunnittelija oli suunnitellut maitopusseille uudenlaisen kannun kyllästyttyään huonosti toimiviin kannuihin, joista pussi aina tipahtaa pois, kun maito alkaa olla lopussa.

Kannuja oli tullut myyntiin Selver-kauppaketjun maitotiskiin, josta tänään sellaisen mukaan nappasin. Samalla myös tajusin karun tosiasian, jota olisi voinut aiemmin ajatella: pussimaitolitra on kolme kruunua halvempi kuin tölkkimaitolitra. Mikäli olisi vaivautunut asiaa pähkäilemään, olisi vuoden mittaan voinut jo säästää pitkän pennin. Mutta jos lehmällä olisi pyörät, niin se olisi maitoauto.

Vielä emme ole maitopussia avanneet ja kannuun laittaneet, mutta kuulette myöhemmin raporttia tästä arjen eksotiikan toimivuudesta.