Oppia kesäloma kaikki

Meiltä kysytään usein, onko J jo esikoulussa (preschool) tai käykö hän näin kesäaikaan leireillä tai erilaisilla lasten kesäkursseilla ja -leireillä.

Ei käy, koska meistä kolmevuotiaan ei tarvitse vielä käydä koulua saati täyttää päiviään ohjatulla toiminnalla. Lisäksi lastemme elämässä on ollut viime kuukausina tarpeeksi muutoksia. Kursseja ja leirejä vieraskielisessä ympäristössä ei siihen enää tarvita.

Amerikkalaista koulutusjärjestelmää en tunne vielä juuri lainkaan, mutta puistokäyntituntumalta voin todeta, että täkäläisillä pikkulapsilla tuntuu olevan päivissään paljon ohjelmaa, myös kesällä. Vähän väliä ollaan viemässä yhtä lasta yhdelle kurssille ja toista toiselle.

Erään kolmevuotiaan äiti esitteli minulle oppikirjaa, jonka hän oli hankkinut lapselleen kesäajaksi, jotta "pojan aivot pysyisivät hieman terässä", kunnes taas syksymmällä palataan tavalliseen preschool-rutiiniin. Minua hieman hirvitti. Pitääkö kolmevuotiasta prepata lomalla syksyn koulunkäyntiä varten?

Mutta oli keskustelulla vaikutusta. Kirja, jota rouva minulle näytti, oli todella kiva lasten askartelukirja. Siinä oli mukavia tehtäviä, jotka kiinnostivat J:tä kovasti. Koska minä olen askarteluun liittyvissä asioissa luultavasti maailman laiskin ja lahjattomin äiti, houkutti minua ajatus hankkia J:lle kirja, josta voisi löytyä rattoisaa hommailtavaa tylsiin hetkiin.

Niinpä menin kirjakauppaan (ihana, ihana Barnes and Noble) ja lähdin tutustumaan activity book -nimellä kulkevien kirjojen antiin.

Niitä on! Eri ikäisille lapsille on kaupan loputtomasti opettavaisia opuksia, joiden avulla piltit voivat harjoitella värittämistä, leikkaamista, liimaamista, labyrinttien tekoa, aakkosia, äänteitä, tavutusta, yhdistämistä sekä muotojen ja suuntien hahmottamista.

Selailin kirjoja ja huomasin useammassakin esipuheessa mainittavan, että "vaikka kesäloma alkaa, oppiminen ei lopu koskaan". Kirjankustantajat tekevät oman osansa, jotta oppikirjakauppa pyörisi myös kesällä.

Minä päätin tukea tätä bisnestä ja ostaa J:lle kuvan kaksi kirjaa. Vasemmanpuoleinen on 300-sivuinen askarteluraamattu, jossa on kaikentyyppisiä tehtäviä. Oikeanpuoleinen sisältää nimensä mukaisesti pelkkiä labyrinttitehtäviä.

J tykkää kirjoista hurjasti. Labyrinttikirja on jo puoliksi tehty, kun poika innostui sokkeloista ja oikeiden reittien etsimisistä kovasti. Kieltämättä vähän yllätyin, miten keskittyneesti hän alkoi sokkelo-ongelmia ratkaista ja kuinka nopeasti hän tajusi, miten homma menee.

Kirjalöydöt olivat hyvä juttu - varsinkin, kun niiden parissa voi viettää aikaa ilman paineita siitä, miten syksyllä pärjää koulussa. Suomalaisilla kun on aika hyvin kokemusta siitä, että lukemaan voi oppia ja elämässä menestyä, vaikka aloittaa koulun vasta seitsemänvuotiaana.

Huippuarvosana Johdatus korkeakouluopintoihin -kurssista

Postimees-lehden eilisessä aliokirjoituksessa (vai onko se alio, jos on taitettu pääkirjoituksen sivuun?) oli kiinnostava aihe (huomatkaa yllättävä sanavalinta: "kiinnostava aihe". Ette varmaan ole koskaan moista täällä lukeneet! Joku päivä räväytän ja kirjoitan jostakin tosi tylsästä :D) (Ja nyt on tämän postauksen sulkeidenkäyttökiintiö täynnä).

Toimittaja Priit Pullerits kirjoittaa lyhyesti sanottuna siitä, kuinka nuori opiskelijapolvi kuvittelee itsestään vähän liikoja. Yliopistossa keskinkertaisia tenttituloksia tahkoava civis pitää itseään helposti turhan erinomaisena ja luottaa, että työnantaja ottaa hänet avosylin vastaan.

Järkytys onkin sitten melkoinen, kun työnantaja soittaa opinahjoon, siis yliopistoon, ja kysyy, kuinka hyvä opiskelija, sittemmin työnhakija, jollakin kurssilla oikein olikaan. Vaikka arvosana on saattanut olla ihan hyvä, tarkemmat tenttipistemäärät sitten näyttävätkin, että opiskelija oli 80 opiskelijasta vasta sijalla 59.

Koetan päästä asiaan. Yksi kysymys on tietysti se, ovatko julkiset tenttitulokset ja koulujen parhaimmuuslistaukset järkeviä ja tarpellisia.

Mutta itseäni hätkähdytti se tieto, että Virossa työnantaja voi soittaa yliopistoon ja kysellä lisätietoa opiskelijan opiskelumenestyksestä. Jutun kirjoittanut toimittaja Pullerits opettaa Tarton yliopistossa ja kertoo saaneensa lukuisia mainitun kaltaisia puheluita.

Olenko nyt ihan metsässä sanoessani, että Suomessa tuollaista ei taida tapahtua? En jaksa millään uskoa, että mahdollisia tulevia työnantajiani jaksaisi vähääkään kiinnostaa, olenko morfologian kurssilla ollut joukon alku- vai loppupäässä. Eihän ketään kiinnosta edes gradun arvosana.

Voisin kuvitella, että tällaista voisi olla kaupallisella tai teknisellä puolella. Työnantajaa saattaisi kiinnostaa, kuinka hyvin vaikkapa jotakin hyvin kapeaa erikoisalaa opiskellut diplomi-insinööri on suoriutunut syventävistä opinnoistaan. Tai en minä tiedä.

Onko jollakin parempaa tietoa?

****

Morfologian perusteista sain arvosanan 2-. Se oli se alin, jolla pääsi läpi. Muistan vieläkin suunnattoman helpotuksen tunteen opinahjon ilmoitustaulun ääressä. Tuo onkin ainoa tenttitulos, jonka muistan.