Erään blogin loppu

Keväällä 2008 käynnistyi Lahden takana -blogi. Lukijoita on tullut pitkin matkaa lisää, ja postauksiakin  on ilmestynyt joinakin aikoina melko tiheään tahtiin.

Kuten erityisesti vanhat, vakituiset lukijat ovat saattaneet huomata, vajaa vuosi sitten bloggausvauhti alkoi hidastua. Tuolloin selvisi, että blogiperheen jäsen T on erittäin vakavasti sairas.

Syyskuussa T siirtyi niin ison lahden taakse, että sinne ei mikään viestintäväline yllä. Haimasyöpä vei J:ltä ja K:lta isän ja minulta aviopuolison. En osaa sanoa, voisiko mikään ikävä tai suru olla kovempi kuin se, mitä tällä hetkellä koen.

Tämän blogin on nyt aika vaieta. Lahden takana kuuluu mielessäni entiseen elämääni eikä minusta tunnu luontevalta sitä tällaisenaan jatkaa.

Vielä en verkossa pysty kirjoittamaan, mutta sellainen kutina on, että jollakin tapaa näpyttely jatkuu - kunhan mieli kertoo, milloin on sille oikea aika. Aiheet voivat olla jotakin aivan muuta kuin aiemmin tai sitten ei. Harkitsen myös bloggaamista omalla nimelläni. Jos ja kun jossakin kohden päätän aloittaa uuden blogin, laitan täältä sinne linkin.

Suuri kiitos, hyvät lukijat, mahdottoman hauskoista ja opettavaisista viidestä ja puolesta vuodesta. Kuullaan kenties myöhemmin.

Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää.

Lahden takana pian 5 vuotta

Juhhei, täällä ollaan!

LK:n edelliseen postauksen kommentteihin nakkaaman kehotuksen ansiosta heitän edes pienen elonmerkin tänne blogin puolelle.

Kännykän kamerassa on kaikenlaisia kuvia asioista, joita haluaisin teidän kanssanne jakaa, uusi kasvovesi testattu (jotta aiempi historiallinen kosmetiikkapostaus saa jatkoa) ja paljon hienoja uuden kotiseudun pyöräreittejä koeajettu.

Luvassa muun muassa kaupassakäymiseen liittyvää tekniikkaa, maitoautomaatteja sekä yleisiä meidän perheemme ja Tallinnan kuulumisia.

Onhan tässä ryhdistäydyttävä, sillä Lahden takana -blogi täyttää viikon päästä tasan viisi vuotta. Viisi!

Ikääntyminen on näköjään vähentänyt postaustahtia. Osansa lienee myös palaamisellani työelämään ynnä kevään kestäneillä muuttovalmisteluilla. Nyt laatikot on lähes kaikki saatu purettua (paitsi ne, jotka olivat viisi vuotta purkamatta ja siirtyivät entisessä kuosissa myös tähän uuteen osoitteeseen. Miten niin liikaa tavaraa?)

Tallinnassa on juuri nyt tuomentuoksuinen, hurjan kaunis kevät. Virolaiset naapurit kuopsuttavat pihoillaan niin ahkerasti, että minua hävettää hortonominen laiskuuteni. J meinaa pyörtyä nähdessään pihalla kastemadon, K taas tonkii innolla multaa. Uusien kotinurkkien satakieli laulaa vähän eri tavalla kuin aiemman kodin takapihan ööbik. Aamuisin sängyssä maaten voi päätellä verhon takana odottavan säätilan sen mukaan, kuinka paljon satamasta kuuluu laivojen sumutorvien tööttäyksiä.

Kuulemisiin pian.

Bloggaamisen sivutuotteita

Jos kohta bloggaamiseni käykin tällä hetkellä varsin hiljaisella liekillä, sähköpostiini tulee silti kiinnostavia yhteydenottoja.

- Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksella blogikirjoituksiani käytetään parhaillaan aineistona eräässä varhaiskasvatukseen liittyvässä kandidaatintutkielmassa. Kunhan se aikanaan valmistuu, jaan varmasti tutkimuksen tuloksia myös täällä. Teille blogin lukijoillehan jutut eivät ole mitään uutta.

- Eräs suomalaistoimittaja otti minuun yhteyttä ja kysyi, voisiko hän haastatella minua kerrostaloasumiseen liittyvää juttua varten. Toki voisi, mutta minä vain en asu kerrostalossa. Onneksi tiedän monia hyviä haastateltavia!

- Kun kirjoitan jotakin ruokaan liittyvää, saan lukijoilta viestejä ja reseptivinkkejä samaan aiheeseen liittyen.

- Ikuinen kestosuosikki yhteydenotoissa on akupunktio. Olen jakanut akupunktiohoitajani (jolla en ole enää käynyt yli kahteen vuoteen) yhteystietoja todella monelle.

Kaikkea sitä, totean jälleen kerran.

Pientä fiilausta blogissa

Päivittelin hieman blogin oikeaa reunaa. Mm. seuraamieni blogien listaan tuli hieman muutoksia.

Erityisesti teille, jotka etsitte täältä blogista tietoa Tallinnan uusista kiinnostavista kohteista (ja petytte, kun täällä jaanataan jotain aivan muuta), suosittelen lämpimästi Tallinnlanna-nimistä blogia ja sen Facebook-ryhmää. En tunne blogin pitäjää, mutta avoimin ja kiinnostunein silmin hän tuntuu kotikaupunkiamme katsovan.

Minähän olen jo sen verran vanha Tallinna-pieru, että en enää näe enkä reagoi, jos nenän eteen tulee jotakin siistiä. Onneksi kaupunkiin muuttaa jatkuvasti uusia, tuoreempia silmäpareja.

No joo joo!

Aviomies on viime aikoina huomautellut minulle, että blogissa on ollut kovin hiljaista. Piparkakkupostauksesta pitäisi kuulemma päästä vähän eteenpäin. 

Koetan palailla pikkuhiljaa langoille. Otetaan vaikka sesonkileivonnainen kerrallaan. Viimeksi oli piparkakut, ja nyt onkin jo runebergintorttujen aika. Ja pian syödäänkin laskiaispullia. 

Ooh, kerronpa muuten heti, kun muistan: marraskuussa 2009 kerroin teille upeasta, mutta kurjassa kunnossa olevasta talosta, jonka haaveilin ostavani. 

Viikonloppuna ajoin siitä ohi ja se oli kunnostettu! Se on mielettömän kaunis! Argh! Nappaan kuvan joskus, kunhan satun siellä päin liikkumaan. 

Missä ne mesenaatit nyt ovat, joiden kanssa piti taloa ostaa, häh?!

Banaaniletut Lahden takana -blogin tapaan

Nyt kuulkaas historian siivet havisevat.

Monenlaisesta on Lahden takana -blogissa kirjoitettu, mutta ruokareseptejä en muista jaelleeni.

Virolaisessa ruokakulttuurissa hapanmaitotuotteiden käyttö on verrattomasti yleisempää kuin suomalaisessa keittiössä. Hapukoorta eli juoksevan smetanan kaltaista hapankermaa käytetään kaikkialla. Siitä on tullut myös meidän keittiömme yleismauste.

Kaikkein tyypillisin makea virolainen leivonnainen on minun mielestäni jokin rahkakakku tai rahkapiiras. Ylipäänsä rahka taipuu täällä vaikka minkälaisiin ruokiin.

Piimää käytetään resepteissä usein taikinoiden nesteenä. Vaikka juon piimää mieluusti, piimän käyttö leivonnassa on ollut minulle vieraampaa (no, hyvin monet asiat leivonnassa ovat minulle vieraita...).

Sain lääkärin odotushuoneessa käsiini banaanilettujen reseptin, jossa letun nesteenä oli maustamaton jogurtti - hapanmaitotuote tietysti sekin. Halusin kotona kokeilla lettujen tekoja, mutta jogurttia minulla ei sillä hetkellä ollut. Joten korvasin jogurtin piimällä.

Ja kas tässä lahdentakaisen gourmet-keittiön sunnuntain aamupala:

Kuva on karsea, mutta letuista tuli vallan mainioita, paksuja, kuohkeita ja hyvin ruokaisia. Jos haikailee hieman amerikkalaistyylisiä lettuja, niin nämä voisivat sellaisia olla. Letut upposivat erinomaisesti myös junioriosastoon. 

Notta tässäpä resepti teillekin. 

Banaani-kaurahiutaleletut 

- 4 dl piimää 

- 1,5 dl pikakaurahiutaleita 

- 2 dl vehnäjauhoa 

- 0,5 tl soodaa tai leivinjauhetta 

- hyppysellinen suolaa 

- 2 munaa 

- 1 rkl rypsiöljyä 

- 2 suurta kypsää banaania pieniksi paloiksi pilkottuina 

Sekoita kaurahiutaleet jogurttiin ja annan seoksen levätä 10 minuuttia. Sekoita toisessa astiassa keskenään jauho, sooda ja suola ja lisää sekoitus sitten jogurtin joukkoon. Vatkaa muna sekaisin öljyn kanssa, lisää taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää vielä koko systeemin joukkoon banaanien palat. Taikina on paaaaljon tavallista, suomalaista lettutaikinaa paksumpaa. 

Kypsennä letut paistinpannulla maltillisella lämmöllä, pohjapuolta noin 4 minuuttia ja toiselta puolelta hieman vähemmän (jokainen tietysti tietää parhaiten oman pannunsa ja hellan levyjen kuumuudet). 

Suosittelen mietoa lämpöä ja pitkää paistoaikaa, sillä huomasin, että tekemistäni letuista jotkut olivat jääneet melkein raaoiksi sisältä, sillä paksun taikinan pitää todella ehtiä rauhassa kypsyä. 

Edellisen postauksen hengessä toivotan Jõudu tööle ja sen päälle Head isu! 

Kissa ja häntä

Aiemmin kerroin LT-blogin pääsystä Elo-lehden sivuille. 

Harjoittelin skannerimme käyttöä ja taisin jopa onnistua yritelmissäni. Tässä nähtävänä koko juttu, sikäli kun kuvat nyt aukeavat niin isoina, että tekstistä saa selvän. 

Lahden takana pääsi lehteen!

15 minuuttiani (tai ehkä sekuntiani) (marginaali-)julkisuudessa ovat käsillä.

Lahden takana -blogi on mainittu Tuglas-seuran Elo-lehden jutussa Virolaista ja suomalaista elämää blogeissa. 

Toimittaja Katariina Suurpalon jutussa esitellään neljä muutakin virolais-suomalaista blogia. LT-blogia kuvaillaan mm. seuraavasti: 

"Blogissa hän kertoo mukavassa suhteessa lapsiperheen arjen iloista ja kommelluksista sekä esittelee erilaisia paikkoja, joihin matkailija ei ehkä itse löytäisi. Blogi on tyyliltään miellyttävän kepeä. Merkinnät eivät ole pitkiä, mutta niissä on aina jokin kantava ajatus. - - Blogissa ei nähdä S:n eikä perheenjäsenten kasvokuvia. Tämä ei kuitenkaan häiritse blogin lähestyttävyyttä. Merkinnät on kirjoitettu niin helposti avautuvalla tyylillä, ettei nimiä tai kasvokuvia osaa edes kaivata." 

Lahden takana sanoo tattis Tuglas-seuralle ja kiittää noteerauksesta!

Viiden jutussa esitellyn blogin lisäksi tiedän blogosfäärissä olevan monia muitakin suomalaisia, Virosta ja Virossa bloggaavia kirjoittajia. Tuntuu, että parin viime vuoden aikana heitä on tullut kovasti lisää.

****

Kantavista ajatuksista en tiedä, mutta sen tiedän, että tein juuri pitkän listan bloggausaiheista, joista haluaisin teille kirjoittaa. Luvassa virolaiskoulujen ja -päiväkotien ruokalistaa (lukijatoive joltakin ammoisilta ajoilta), kastanjapähkinäaskartelua ynnä hyviä virolaisia sanontoja. Nykyisellä postaustahdilla näillä aiheilla pärjätäänkin kevääseen...

Hiljaista kuin...

...Pranglin saaren hautausmaalla on viime aikoina blogissa ollut, mutta niinhän vähän aiemmin varoittelin. 

Blogiväki on ollut kaikenlaisissa reissuissa ja työtkin on saatu aloitettua.

Pranglin saaresta ja muistakin nähdyistä ja koetuista paikoista koetan saada vähitellen kuvia tänne. Virossa onkin nyt pitkä viikonloppu, kun maanantaina 20.8. vietetään uudelleen itsenäistymisen muistopäivää, taasiseseisvumispäev.

Muijallekin töitä - ittestä ei oo niin väliä juu

Hassuja olette. Edellispostaukseni kotitakeista on kerännyt blogitilastojen mukaan enemmän lukijoita kuin moni muu postaus yhteensä. Nähtävästi tämä aihe on puhutellut.

Blogirintamalla on ollut hiljaista, kun Lahden takana on keskitytty tosielämään ja vietetty laatuaikaa lukuisien kesävieraiden kanssa. En tiedä, näkyykö ja tuntuuko maailman paraneminen siellä ruutujen äärellä, mutta voin vakuuttaa, että viime viikkoina kotisohvallamme on laitettu maailman asioita huolellisesti kuntoon monen eri seurueen voimin. Mikäs sen parempaa.

Lomameininki täällä jatkuu, joten en uskalla luvata raivoisaa bloggaustahtia lähiviikoillekaan.

Elokuussa kaikki sitten muuttuukin. Kotitakki pistetään narikkaan ja mietitään, onko neljän ja puolen vuoden kotiäitiyden jälkeen kaapissa enää yhtään vaatekappaletta, joka yllä voisi lähteä ihmisten ilmoille töihin.

Hellan ääreen on nimittäin kantautunut viestejä, että jotkut pienten lasten äidit käyvät myös palkkatöissä. Syksyn tullen minä liityn tähän toistaiseksi myyttiseltä vaikuttaneeseen joukkoon.

Se on uusi elämänvaihe se, ja sitä ehkä vähän puidaan täällä. Tai sitten ei.

Joka tapauksessa viime aikojen korvamato on ollut Simo Salmisen klassinen Rotestilaulu. Muija on saanut töitä, ja voi olla että vielä käydään ulkomaillakin.

Leppoisaa loppukesää kaikille!

Yliannostus Pariisia luvassa

Tulevan viikon aikana blogissa on noin tsiljoona postausta Pariisista. Jos aihe ei kiinnosta, kannattaa pysytellä poissa.

Inspiraationa sarjamaiseen matkapostailuun tuli Suomalaisena Virossa -blogista, jossa on lähiaikoina oltu Sisiliassa. Oi katsokaa mitä kuvia! Sisilian-matkaa suunnittelevalle postauksissa on taatusti tuhat hyvää vinkkiä.

Blogin kommentoinnista

Olen saanut useammankin yhteydenoton kautta tietää, että tämän blogin kommentoinnissa olevat sanatunnisteet (siis ne kommenttiboksin lopussa olevat suttuiset kirjaimet) ovat välillä niin kimurantteja, että useammankaan yrityksen jälkeen kommentti ei mene läpi.

Tämä luonnollisesti on todella ärsyttävää kommentoijan kannalta ja harmillista bloggaajan kannalta. Eihän tässä kirjoittajana haluaisi tehdä kommentointia vähääkään hankalaksi.

Onko teillä kokemuksia aiheesta joko tämän tai muun Bloggerin blogin kautta? Jos sanatunnistuksen ottaa pois käytöstä, alkaako kommenttiboksi täyttyä spämmikoneiden roskapostivyörystä?

Pätkii

Ei hyvänen jestas sentään.

Tuijotin juuri blogin nimeä ja tajusin, että alaotsikko on edelleen Amerikan-aikaisessa asussa mainiten, että olemme "isomman veden takana". Oikein perinteinen esimerkki siitä, miten omille tekemisilleen sokeutuu.

Blogi on ollut hieman tyhjäkäyntinen koko kevään, mutta että näin pahasti...

Täällä ollaan

Tässä on varmaan vierähtänyt blogin historian pisin kirjoittamistauko. Elossa ollaan ja kaikki hyvin. On vain taas kaikenlaista uutta miettimistä tuolla internetin ulkopuolisessa elämässä, että on jäänyt tämä harraste vähemmälle.

Lähiaikoina lupaan blogata mm.

- Viron väestölaskennasta ja siitä, miten me siihen osallistuimme

- hauskoista virolaisista ruistortilloista, jotka ovat keittiömme uusi suosikki

- siitä, miten tekniikka helpottaa pysäköinnin maksamista ja bussilipun ostoa

- tuntoja Suomessa käymisestä pitkän tauon jälkeen

- iltapuvuista - kevät tuo mukanaan pukujuhlia ja mietin, hankkiako jonkun virolaisen tekijän mekko. Tämä on siis niiiiin tärkeää ja voisin pohtia asiaa yhdessä arvon lukijoitten kanssa.

Tallinnassa on aamulla valoisaa jo puoli seitsemältä, lastenhuoneeseen pitää saada pimennysverhot ja minä odotan, että pääsen haravoimaan takapihaa. Tänään oli ekaa kertaa tennarit jalassa - se on kevät ny!

Bloggailun munat ja kanat

Minulla on tuolla blogin oikeassa palkissa kohta "Suosituimpia Lahden takana -blogin postauksia". Kolmen kärjessä ovat varmaan vuoden ajan olleet aivan samat kirjoitukset.

Tämä tuskin tarkoittaa, että kyseiset tekstit olisivat ylivertaisen nerokkaita, vaan sitä, että kun ne koko ajan näkyvillä roikkuvat, saattavat sattumalta blogiin päätyneet niitä herkemmin klikata. Muu ei voi selittää sitä, että esimerkiksi granaattiomenoita käsittelevä postaus Top 3:ssa jatkuvasti on.

Mietinkin tässä, että taidan ottaa tuon ominaisuuden palkista pois ja palauttaa sen vaikka muutaman kuukauden päästä takaisin. Olisi hauska katsoa, mitkä postaukset listaan sitten päätyisivät.

Ja näköjään palkissa roikkuu vielä kolme amerikkalaisille nettisivuille vievää linkkiä. Nyt lähtevät pois nekin.

Ehkä olisi syytä muuttaa myös blogin esittelyteksti, jonka mukaan asumme edelleen Kaliforniassa.

Noin. Tulipahan nyt mietittyä kirjallisesti nämä tavattoman tärkeät asiat. Sitten säätämään.

Vuodenvaihteen värit

Vuosi vaihtuu uuteen tällaisissa väreissä ja valoissa. Kuvat ovat parin päivän takaa, jolloin kävimme ihan kotinurkilla sijaitsevalla ulkoilualueella puistoilemassa.

Onhan taas ollut vuotta kerrakseen. Kiitokset jokaiselle blogin lukijalle, että olette olleet matkassa mukana. Lahden takana on blogattu kohta neljä vuotta ja se on aina yhtä mieluisaa puuhaa.

Uusi vuosi tuo mukanaan jälleen uusia kuvioita, jotka vaikuttavat tänne blogiinkin. Niistä lisää hieman myöhemmin.

Menestyksekästä, onnellista vuotta 2012 kaikille!

Blogipohdintaa

Olen tullut huomaamaan, että USA:ssa ja Virossa bloggaaminen on kovin erilaista. Tallinnassa asuessa kirjoitin melko paljon paikoista, joissa olimme käyneet, kiinnostavista kaupoista, ravintoloista tai ilmiöistä tai ylipäänsä sellaisista asioista, joista voisi Tallinnassa käyvälle suomalaiselle olla iloa ja hyötyä.

Täällä en osaa kirjoittaa sellaisista asioista juuri lainkaan.

Luulen sen johtuvan siitä, että Kaliforniassa kaikkea on vain niin ylettömän paljon enemmän kuin Virossa, että en osaa tarttua mihinkään yksittäiseen asiaan.

Ehkä se kuvaa yleisemminkin olotilaa, johon täällä helposti ajautuu. Ympärillä on niin paljon kaikkea - ihmisiä, autoja, kansallisuuksia, kuluttamista, aurinkoa, että siihen jotenkin turtuu.

Tässä asiassa voisin koettaa skarpata. En tiedä, keitä kaikkia menemisten ja tulemisten tarkemmat kuvaukset kiinnostavat, mutta ainakin koetan pitää itselläni mielessä, että blogi on edelleen hyvä yleisten tapahtumien päiväkirja. Vuosien päästä voi olla hauska muistella, missä jäätelöbaarissa tuli marraskuisena lauantaina lasten kanssa käytyä.

Ja hei, oikein mielelläni kuulisin myös teiltä lukijoilta, onko teillä toiveita siitä, mistä Kaliforniaan liittyvistä aiheista haluaisitte kuulla. Vinkatkaa ihmeessä nyt tai myöhemmin, jos tulee jokin ajatus mieleen.

Kuuma

On ihmeellistä tajuta, että on syyskuun puoliväli ja voin edelleen aamuisin pukea päälleni sortsit, t-paidan ja läpsyt. En ole käyttänyt umpinaisia kenkiä sitten maaliskuun lopun. Pari viime viikkoa täällä päin ovat olleet paikallistenkin mielestä poikkeuksellisen lämpimät. Syksyn tulon huomaa siitä, että illat pimenevät aikaisemmin. Keskikesällä pimeä tuli suunnilleen klo 21, nyt on melkein pimeää jo 19.30. Vaikka päivät ovat lämpimiä, jopa paahteisen kuumia, illat viilenevät nopeasti.

Aurinko on lämmittänyt myös meillä käyneitä vieraita, joita meillä on viime viikkoina iloksemme riittänyt. Samoin tuleville viikoille on tiedossa kaikenlaista ohjelmaa. Blogissa voi siis olla hieman uinuva vaihe tiedossa.

****

Kiitos kaikille viimeviikkoisen rahkapostauksen keskustelijoille! Kommenteissa on hyviä vinkkejä täällä päin asuville rahkan ystäville.

Rahkaa ja rjazenkaa

On aina kiintoisaa tutkailla, minkälaisia asioita netissä kulkijat täältä blogista etsivät. Aika moni satunnainen kävijä on päätynyt tänne hapanmaitojuoma rjazenkaa koskevan postaukseni takia, jonka kirjoitin Virossa melko tarkalleen vuosi sitten.

Nostan asian esiin nyt, koska kyseisen kirjoituksen kommenttilootaan on viime aikoina tipahdellut lukijoilta lisähuomioita. Jos jotakuta aihe kiinnostaa, niin siitä vain lukemaan postausta ja eritoten kommentteja, joista niiden kirjoittajille kiitos!

Hapanmaitotuotteita saa myös täällä uudessa maailmassa, mutta ei tavallisista ketjumarketeista. Meillä sattuu olemaan lähistöllä pari liikettä, joista voi ostaa kovalla hinnalla rahkaa, piimää ja, mikä parasta, Baltian maissa suosittuja rahkamakeisia, kohukkeita.

Virossa minusta tuli rahkan suurkuluttaja. Täällä rahkan käyttö on vähentynyt olemattomiin, sillä rahka on kallista eikä maistu juuri lainkaan siltä, miltä virolainen/suomalainen rahka.

Välillä silti ostan Quark-nimellä kulkevaa valkoista tahmaa (jota valmistaja kuvaa sanoilla "European-style cheese"), lisään siihen hedelmiä ja hunajaa ja kuvittelen, että se maistuu yhtä hyvälle kuin Virossa saavikaupalla syömäni hedelmärahka.

Älkää kysykö, miten täkäläinen rahka käyttäytyy leivonnassa, koska leivontaharrastukseni on, krhm, laiskahkoa.

Valon nähnyt

Joskus tulee vastaan kirjoja, joita lukiessa tuntee luissa ja ytimissä, kuinka opus tekee vaikutuksen ja alkaa mullistaa omia aiempia tottumuksia ja ajattelutapoja.

Luen parhaillaan tällaista kirjaa. Teos on William Zinsserin On Writing Well - The Classic Guide to Writing Nonfiction. Luen kirjan 30-vuotisjuhlapainosta vuodelta 2006.

En ole lukenut kirjasta vielä kymmenesosaa enempää, mutta olen jo kärsimättömässä innostushepulissa. Mahtavaa tavaraa! Samalla olen kiukkuinen: miksi en ole lukenut tätä vaikkapa 15 vuotta sitten?

Sattui vielä niin somasti, että kun pari päivää sitten kirjoitin Jyrki-postaukseni, luin samana iltana Zinsserin kirjasta luvun kapulakielen vaaroista. Netistä löytyy otteita ko. kirjasta, ja mukana on myös kapulakieli-luku (luku 3, "Clutter"). Jos ketä kiinnostaa lukea nerokkaasti kirjoitettu pätkä hallinnon kielestä, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Kirjan lukeminen aiheutti senkin, että en meinaa enää pystyä lukemaan aiempia postauksiani blogissa, koska näen niissä järisyttävät määrät turhaa lätinää. Voin lohduttautua sillä, että bloggaus on harrastus eikä minun tarvitse skarpata kirjoittaessani ollenkaan samaan malliin kuin jos tekisin sitä työkseni. Mutta hyvän tähden - ei nyt sentään tarvitsisi kaikkia maailman täytesanoja ja niinkutteluja tuoda yhteen näytölliseen tekstiä!

Jatkan nyt illanviettoa Williamin kanssa. Omat treffini herra Zinsserin seurassa järjestin nettikauppa Amazonin kautta, josta On Writing Well irtosi muutamalla dollarilla. Pikkuraha, valtavat vaikutukset.