Emuja ja energiakiviä

Tänään oli minulla ja lapsilla kesäretkipäivä. T on omilla harrastusreissuillaan, joten minä pakkasin lapset ja kylmälaukun eväineen autoon ja lähdin ajamaan kohti Pollin eläintarhaa ja Tuhalan noidankaivoa. Varsinkin jälkimmäistä on pitänyt käydä katsomassa jo pitkään, ja kun selvisi, että eläintarha on noidankaivon vieressä, saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

 

Tuhalan noidankaivo on ainutlaatuinen nähtävyys. En totta puhuen vieläkään oikein tajua, miten homma noin niin kuin hydrologis-biologis-geologisesti menee, mutta kaivo alkaa ryöpytä vettä, kun Tuhalan joessa veden virtaus on enemmän kuin 5 000 litraa sekunnissa. Silloin kaivo tulvii yli äyräidensä ja näky on aika näyttävä. Vanha kansa sanoo, että veden tulviessa kaivossa olevat noidat vihtovat. Kannattaa katsoa kuvia ja em. nettisivulta tai vaikka tämä YouTube-pätkä tämän kevään tulvimisesta.

Katsoin kaivoin luona taulukkoa, jonka mukaan viime vuosikymmeninä kaivo on "kiehunut" suunnilleen joka toinen vuosi. Kiehuminen kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Kaivo ympäristöineen on siten kiehumisen aikaan veden vallassa, toisin kuin nyt.

 

Eikä tässä vielä kaikki. Noidankaivo sijaitsee alueella, jossa on kuulemma voimakasta maaenergian virtausta. Noidankaivon viereen on pystytetty puunrunko kohtaan, jossa energiavirtaus on erityisen voimakas. Toinen kohta on muutaman metrin päässä kaivosta, jossa energiapaikkana on kivi. Alla olevassa kuvassa J tunnustelee maaenergian virtausta, jota kuului paikalla sattumalta olleen oppaan mukaan tehdä niin, että liikutellaan vasenta kättä kiven päällä. Kukin sitten tuntee energian omalla tavallaan, esimerkiksi tuntee surinaa, lämpöä, painon tunnetta tai väsymystä. Minä tunnustelin niin kiveä kuin kaivon vieressä olevaa puunrunkoakin, mutta skeptisyyskilpeni taitaa olla sen verran paksu, että jäivät energiavirtaukset tuntematta... Mutta kovin keskittyneesti paikalla olleet ihmiset virtauksia tunnustelivat ja juttelivat, miltä kenestäkin tuntuu.

 

Noidankaivon maisemissa oli lisäksi kuvanveistäjä Ülo Õunan veistoksia, joita J kuvassa ihmettelee.

Entäs se eläintarha? Juu, siellä kävimme ja hauskaa oli. Urbaani poikamme säikähti pupuja kamalasti eikä tahtonut heppoja katsomaan ollenkaan. Pollin eläintarha on tosi pieni, siellä oli muistaakseni noin 20 eri eläinlajia. Emuja, strutseja ja villisikaa ihmettelimme sekä silitimme suloisia kissanpoikasia. Yhdessä kaksi nämä kaksi paikkaa muodostivat hauskan ja erilaisen reissukohteen, joka on Tallinnan keskustasta puolen tunnin ajomatkan päässä.