lauantai 27. joulukuuta 2008

Baby Energaa jouluun

Pyhät ovat välipäivissä. Karkinsyönti on lisääntynyt kolossaalisiin mittasuhteisiin (eräs perheenjäsen on töissä karkkitehtaassa, millä on ollut vaikutuksensa...), ja tapaninajelu on tuonut perheemme Suomeen mummolaan. Tallink Star oli niin täynnä, että istuimme koko matkan laivan lattialla.

Tallinnassa kävimme kuulemassa jouluaattopäivänä joulurauhanjulistuksen. Se tapahtui vanhassa kaupungissa raatihuoneentorilla. Julistuksen luki Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar raatihuoneen ikkunasta.

Etukäteen mietimme, millainen julistusteksti Virossa olisi. Se osoittautui olevan prikulleen sama teksti kuin Suomessa, tietenkin viroksi luettuna. Ainoa poikkeus oli siinä, että kun suomalaisessa toivotetaan lopuksi kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa, niin Virossa toivotettiin hyvää joulua koko vabariigin asukkaille.

Tosi mukavaa julistustilaisuudessa oli. Julistuksen jälkeen torvisoittokunta soitti kansallislaulun "Mu isamaa, mu õnn ja rõõm" ja siihen tilaisuus päättyikin. Meillä oli mukana glögiä termarissa, pipareita ja suklaata. Niitä nauttien viihdyimme vielä tovin torilla, jossa esiintyi erinomainen a cappella -yhtye Noorkuu.

Täältä mummolasta löytyi J:lle mainiot retroruokalaput. Sinivalkoisessa lapussa on Valion mainos, jossa lukee "Äidin kulta haluaa suomalaista Baby Energaa". Muistaako joku, mitä tuo Baby Energa oli? Liekö esimerkiksi äidinmaidonvastiketta?

Palaan taas tainnuttamaan kaiken aivotoiminnan konvehtirasian ääreen. Kuulemisiin myöhemmin.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Kuusikosta isi kannettiin lasten iloks' pirttihin

Joulu tulla jolkottaa murheista huolimatta Tallinnaankin. Juhlan valmisteluissa aletaan lähestyä kalkkiviivoja.

Eilen illalla pidimme pieniä joululahjavalvojaisia nauttien glögiä, joka oli sotkettu surkeasta georgialaisesta punaviinistä ja erinomaisesta äitini mustaviinimarjamehusta. Mahtava juoma! Tietääkö muuten joku, onko glögillä ja hehkuviinillä jotain eroa?

Minä huomaan laittavani joulua enemmän kuin ikinä - lienee tästä kiittäminen J:tä. Olen esimerkiksi tarttunut saksiin ja askarrellut koristeita (seinän rasti numero 1). Ikkunoita koristavat lumitähdet ja siellä täällä on punaisia pahvitontturivistöjä. Kumpiakin olen tainnut tehdä viimeksi ala-asteella.

Lumitähtien kanssa askartelutumpulan täytyi turvautua Googlen apuun, sillä ensialkuun tähdistä tuli vain pöhköjä maalaisliitto-neliapiloita. Internetin neuvot ja harjoittelu auttoivat, ja vähitellen silputusta paperista alkoi kuoriutua ihan tolkullisia hiutaleita.

Joulun ruokalista meillä on selvänä ja aiomme huomenna uhmata ruuhkia ja hakea tarpeet kaupasta. Osa toki jo kaapissa odottaakin, kuten esimerkiksi porkkanalaatikon aineet. Aion elämäni ensimmäistä kertaa koettaa sitä tehdä (rasti numero 2). Muuta perinteistä jouluruokaa ei taida pöydässämme olla, muita juhlavia eväitä kyllä. Ai juu, luumukiisseliä kokeilen tehdä myös (rasti numero 3). Lisäksi sulattelen ajatusta siitä, alkaisinko vääntää uudessa Suomen Kuvalehdessä ohjeistettua piparkakku-maitosuklaajäädykettä. Luultavasti en, sillä saan hengenahdistuskohtauksen, kun reseptissä sanotaan "erota valkuainen keltuaisesta".

Joulun tunnelmaa meille on tänä vuonna tuonut vahvasti Jouluradio, joka mainiosti kuuluu netin kautta täälläkin. Jos nyt joku ei siitä tiedä, niin kyseessä on suomalainen radioasema, joka soittaa joululauluja taukoamatta, ilman mainoksia. Homma alkoi ekana adventtina. Ehdottomaksi suosikiksi on noussut Apocalyptican soittama Oi jouluyö. Välillä pitää tietysti sietää Mikko Alataloa ja Celine Dionin pauhaamista.

Vähän ehkä tässä pitää siivotakin, mutta sen suhteen aion noudattaa Marttojen pettämätöntä ohjetta: "Jos ei aio viettää joulua kaapissa, ei niitä tarvitse siivota".

Myös jouluisen syömisen suhteen minulla on neuvo, jonka lausui eräs kaverini: "Ei ole niin väliä, mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä, mutta sillä on väliä, mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä". Jos tekee mieli syödä kolme rasiallista Juhlapöydän konvehteja päivässä, niin siitä vain, kyllä se into loppiaiseen mennessä laantuu.

T:n pitäisi tänään vielä löytää meille kuusi. Sellaisen voi täällä käydä kaatamassa itse valtion metsästä, kun on etukäteen puun maksanut ja ottaa kuitin todistukseksi metsäreissulle mukaan. Meidän kuusemme tullee kuitenkin marketin pihasta.

Suuret kiitokset blogin lukijoille tämän vuoden aikana osoitetusta mielenkiinnosta ja kommenteista. Lopuksi toivotetaan kaikille lukijoille riemullista joulujuhlaa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Surullinen viikonloppu

Pari postausta sitten kirjoitin karvaisen kaverimme I:n huonosta kunnosta.

Koiran tila meni suruksemme niin huonoksi, että eilen eläinlääkäri totesi, ettei mitään hoitokonsteja enää ole. I lopetettiin lauantaina iltapäivällä ja haudattiin sen jälkeen Tallinnan lähellä sijaitsevalle eläinten hautausmaalle.

I tuli meille luovutusikäisenä pentuna ja eli kanssamme seitsemän ja puoli vuotta. I:n kanssa ehdittiin reissata monessa paikassa, käydä marja- ja sienimetsässä, uida, heitellä palloa lukemattomia kertoja, olla ylioppilaiden vappupiknikillä ja uuden vuoden juhlissa. I:n kanssa olin silloinkin, kun J:n synnytys alkoi käynnistyä.

Vaikka lemmikki on "vain" lemmikki eikä esimerkiksi elinkeino ole siitä kiinni, niin kyllä on murheinen mieli. Kestää taatusti jonkun aikaa tottua siihen, että kotona ei ole koiran ääniä, eikä kaveri ole aina oven takana vastassa.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kännykkä taskuun ja lastentarhaan

Virolaisia tuntuu parhaillaan puhuttavan se, kuinka pienelle lapselle on sopivaa hankkia kännykkä.

Täällä tilanne on hyvin samankaltainen kuin Suomessakin: jos vielä jokin vuosi sitten ekan kännykän sai ylioppilaslahjaksi, puhelin hankitaan nyt jo ala-asteelle (ei kun öh - alakouluun) lähtijälle.

Kännykkäkeskustelu lähti käyntiin, kun EMT, Eesti Mobiiltelefon, julkaisi Sony Ericssonin puhelimen, joka on koristeltu suositun piirroshahmo Lotten kuvin. Lottea kavereineen voisi verrata tunnettuudessa Mauri Kunnaksen hahmoihin.

Katukuvassa näkyy mainoksia, joissa herttaisen näköisiä puhelimia kaupataan. Ei kauhean vaikea arvata, että EMT tavoittelee taas lisää yhä nuorempaa kännykänkäyttäjäsukupolvea.

Uutisista ja mielipidepalstoilta selviää, että täällä ei ole tavatonta, että 4 - 5-vuotiailla lapsilla on päiväkodissa mukanaan kännykkä. Esikoulun päättäjäislahjaksi voidaan lapselle antaa känny. Pieniä puhelimenkäyttäjiä siis jo on, ja tokihan puhelinfirma haluaa niitä lisää.

Postimees-lehdessä 17.12. EMT:n edustaja saikin jo selittää Lotte-puhelimen markkinointia. Hän kertoo, että puhelimen mainoksen tekstiosa on suunnattu nimen omaan vanhemmille. Hmm, kuinka moni lapsi muutenkaan niitä mainoksen pikkupränttejä lukee...

Toki edustaja kirjoitti ihan järkeviä siitä, kuinka kännykän hankinta ja sen käytön opettelu on tietenkin vanhempien vastuulla eikä hänkään ymmärtänyt, miksi neljävuotiaalla täytyisi olla päivähoidossa oma puhelin.

Onko joku kuullut, että suomalaisessa päiväkodissa olisi jo tenavilla puhelimia? Mitäs tuumaatte sopivasta ikärajasta tähän hommaan?

Meidän viisivuotiaalla kummitytöllämmekin on jo kännykkä, mutta se on mallia Helinä-keiju ja sillä voi oikeasti soittaa, kun oikein kovasti niin uskoo. Parasta siinä on, että vehje kilkuttaa Beethovenin Freudea!

torstai 18. joulukuuta 2008

Päästäisitkö lapsesi luokkaretkelle Georgiaan?

Gorin kaupunki Georgiassa ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen koululaisten luokkaretkikohdeneuvotteluissa. Tämän päivän Postimehessä (kieli-intoilijoiden kanssa voimme pähkäillä jatkossa, miten tuota sanaa pitäisi suomeksi taivuttaa ;)) oli kiinnostava juttu virolaisen Kolgan keskikoulun ('keskkool', vastannee lukiota, olenko oikeassa?) luokkaretkestä Goriin.

Muutama koulun oppilas totesi lokakuun alussa, että Georgia olisi houkutteleva luokkaretkikohde. Oppilaat alkoivat kerätä rahaa myymällä kalentereita, leipomalla sekä järjestämällä kirpputoreja ja kappas vain, kokoon saatiin tarvittavat 17 000 kruunua, jolla luokka saattoi marraskuun lopussa lennähtää Tbilisin kautta Goriin.

Lehtijutusta selvisi, että nuoret olivat aivan mykistyneitä georgialaisten ikätovereittensa vieraanvaraisuudesta ja elämänilosta, vaikka koko fyysinen ympäristö oli aivan päreinä. Virolaisnuoret totesivat, että heidän oman elämänsä ja Viron murheet tuntuivat luokkaretken jälkeen varsin mitättömiltä.

Pohjoismaisen jäykät virolaiset olivat olleet ihmeissään ahkerasti halaavien ja poskisuudelmia jakavien georgialaisten kanssa. Oppilaat ja opettajat nauroivat, että vielä monta päivää matkan jälkeen tuli halailtua kavereita paljon enemmän.

Nyt virolaiset nuoret keräävät rahaa, jotta saisivat georgialaiset vastavierailulle. Ryhdikästä toimintaa.

I - epäonnen soturi sekä ihmismielen voimavarojen tutkiskelua

Karvainen lemmikkimme I, seitsemän ja puoli vuotta eli elämästään kuusi ja puoli vuotta siten, että kohtasi eläinlääkärin vain rokotusten yhteydessä. Sitten tuli muutto Viroon, emmekä juuri muuta ole sen kanssa tehneet kuin rampanneet lekurilla. Koiraa vaivannut huonon onnen määrä alkaa jo ylittää kohtuuden.

Viime talvena sairastelukierre alkoi parilla ikävällä tassuhaavalla. Lasinsirpale tai jokin muu oli kolhinut koiraa. Tuntuu, että koko talvi ja kevät meni antibioottia koiralle syöttäessä ja tassunsuojaa kiinnittäessä.

Eläimellä on myös todettu nivelrikko vasemmassa etujalassa, joka välillä sitä vaivaa. Liikkuminen muuttuu hetkittäin kankeaksi. I on myös potenut elämänsä ensimmäisen silmätulehduksen ja korviakin on täytynyt putsata. Yhden kynnen leikkasin kerran niin lyhyeksi, että se kynnen hermo alkoi pulputa verta. Mainitsinko myös pari hotspot-ihotulehdusta? Ja niin edelleen.

Huono onni on kulminoitunut pariin viime viikkoon. Palattuamme edelliseltä Suomen-reissulta I alkoi vaikuttaa väsyneeltä. Kului pari päivää eikä se jaksanut enää ulos eikä syönyt mitään. Viikko sitten kiikutimme sen eläinlääkäriin. Jalkojen välistä, sukukalleuksien ympäriltä löytyi toisen koiran hampaanjäljet. Uskomaton tapaus, mutta onneksi huonolle voinnille oli selvä syy. Antibioottia sisuksiin ja lampunvarjostin päähän haavojen nuolemista estämään.

Tämä siis viime torstaina. Sunnuntaina sattui sitten tapaus, jossa oli jo pienen katastrofin ainekset. Lähdin iltapimeässä viemään nuutunutta ja laahustavaa koiraa ulos. Kotimme lähellä on autio talo ryteikköisine pihoineen. Päästin koiran vapaaksi (tyhmä, tyhmä minä!!) ja se lähti hissuttelemaan talon pihaan. Vähän ajan päästä aloin ihmetellä, miksei koirasta kuulu mitään. Kiroilin mielessäni, että koira on varmasti löytänyt jonkin elukan raadon, jota se järsii onnellisena. Huhuilin ja huhuilin ja lopulta lähdin etsimään koiraa. Onneksi oli taskulamppu mukana.

Järkytys oli lievästi sanoen hirvittävä, kun tajusin, että I on tippunut pihalla olevaa kannettomaan kaivoon. Luojan lykky, että kyseessä ei nähtävästi ollut mikään 15-metrinen porakaivo tai ainakin siinä oli jokin välikansi niin, ettei koira ollut humahtanut metrien päähän syvyyksiin. Joka tapauksessa elukka oli sen verran syvällä, että yletyin sen rinnuksiin vain vaivoin.

En oikein vieläkään tiedä miten, mutta jotenkin onnistuin kiskomaan lähes 50-kiloisen koiran kaivosta. I ei ollut satuttanut itseään, sillä vähän aikaa kaivon reunalla toivuttuaan se laahusti kotiin - läpimärkänä, pahalle haisevana ja ihan pois tolaltaan. Sitten pääsikin taas eläinlääkäriin, jossa varmistui, että koira ei tosiaan ollut rytäkässä vahingoittunut.

Meillä on edelleenkin totaalisen väsynyt koira, joka ei syö eikä tee mitään. Saapa nähdä, miten kauan toipuminen kestää.

Kaivoepisodista opin kantapään kautta, että Tallinnassa ei todellakaan päästetä eläintä (saati lasta!) vapaana yhtään mihinkään. Huomasin myös sen, että ihminen reagoi hyvin nopeasti täysin käsittämättömiin tilanteisiin ja jaksaa tehdä asioita, joita ei tavallisesti arvaisi jaksavansa.

Mutta muuten menee ihan hyvin!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Vaihtolapsi

Alan vakuuttua siitä, että joku käy vaihtamassa meidän lapsemme sänkyyn jonkun toisen lapsen yöajaksi.

Muutoin en nimittäin voi käsittää sitä, että päivisin auringonpaisteinen poika vaihtuu rääkyväksi sätkyukoksi sillä siunaaman hetkellä, kun hänet laittaa yöpuulle. Ohjelmaan kuuluu lukuisia kiukkuisia yöheräämisiä, pystyyn nousemisia sängyn pinnoja vasten, tunnin huutomyrsky aamuyöllä kahden ja kolmen välillä sekä kaksi raunioitumisväsymyksen partaalla olevaa vanhempaa. Taidan muuttaa pojan kanssa öiksi telttaan takapihalle, sillä ulkona uni maistuu nuorelle herralle ongelmitta.

On se silti mailman paras lapsi.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Tilankäytöstä

Tuttu juttu on, että suomalainen haluaa ympärilleen tilaa. Hississä, ruuhkassa ja jonossa alkaa ahdistaa, kun vieraat ihmiset tulevat iholle.

Olen ollut sitä mieltä, että virolaiset ovat tässä suhteessa samanlaisia. Olen kuitenkin nyt muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa olen alkanut epäillä virolaisten sietävän suomalaista paremmin hengitystä niskassaan. Viimeksi näin kävi tänään.

Kävin asioimassa postissa. Minulla oli lähetettävänä miljoona pakettia, joten tiskillä seisomiseni kesti tovin. Seuranani minulla oli vanha setä, joka oli kiltisti odottamassa vuoroaan, mutta teki sen jokseenkin kyljessäni kiinni. Väkeä postissa toki oli, mutta ei sentään niin paljon, että olisi tarvinnut kylkeen liimautua. Tällainen ärsyttää! Lopulta onneksi viereinen kassa vapautui. Setä ei sitä huomannut, mutta siirtyi sentään sinne asioimaan, kun hänelle asiasta sanoin.

Postiasiointiin liittyen minun pitäisi ehdottomasti opiskella kirjeiden ja pakettien lähettämiseen liittyvää sanastoa. Olen täydellisen pihalla, kun minulta kysytään, millä tavalla haluan pakettini lähetettävän. Saan sanottua, että lentoposti olisi jees, mutta kun niitä lähettämiseen liittyviä yksityiskohtia on niin monia muitakin. Tosin kyllä Suomessakin saa aina arpoa, onko paketti jokin maksikevytkirjelähetyshässäkkä.

Niin että huomiota kaverit: teille on on tulossa postia, mutta en yhtään tiedä, pitääkö teidän kenties hakea se postista vai tuleeko se kotiovelle vai onko se kirjattu vai mitä. Toivottavasti sentään ehtii jouluksi.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Postimees soittaa kahdesti

Tiedonvälityksen välitila loppui lyhyeen. Ensimmäinen Postimees tuli luukkuun lauantaina. Siinä on huomattavasti enemmän luettavaa ja pidempiä juttuja kuin Eesti Päevalehdessä. Nyt alkaa opetteluvaihe, jossa silmä totuttelee lehteen ja siihen, mitä siinä mistäkin kohdasta löytyy.

Sunnuntai-illan Tanssii tähtien kanssa -tyhjiöön liittyen lehdestä löytyi uutinen, jonka mukaan viimeviikkoista Ttt-finaalia töllötti peräti 355 000 telkkarinkatsojaa. Määrä on ihan tolkuton, kun muistetaan, että Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta.

****

J on viikonlopun aikaan noussut ensimmäisiä kertoja itsekseen seisomaan tukea vasten. Poika seisoo kuin Nurejev varpaiden kärjillä. Luonnollisesti asennosta on jo ehditty heittää muutama voltti.

Samoin poika onnistui ensimmäistä kertaa kapuamaan lattiatasolta ensimmäiselle yläkertaan vievälle portaalle. Tehokkaana houkuttimena toimivat muutaman vuoden J:tä vanhemmat kylässä olleet kaverit, jotka viikonlopun aikana ehtivät hilpaista portaat moneen kertaan ylös ja alas. Joukon pienintä tietysti jurppi ankarasti, kun ei päässyt mukaan, mutta kovasti kiukkua siitä tuli taistella askelma ylöspäin.

Mainiota alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 12. joulukuuta 2008

Tiedonvälityksen välitila

Tunnen oloni omituiseksi, jos en puoleenpäivään mennessä ole saanut lukea päivän sanomalehteä. Ei, verkkolehti ei riitä.

Nyt on meitillä tilanne se, että olemme lopettaneet Eesti Päevalehden tilauksen ja tilanneet Postimees-lehden. EP:n tilaus loppui muutama päivä sitten eikä PM ole vielä alkanut tulla. Pientä levottomuutta ihmisessä aiheuttaa tällainen. Lisäksi huomaan, että en vielä kovin ahkerasti osaa lukea vironkielisiä verkkolehtiä. En vain saa tartuttua niihin, mutta paperilehtiä kyllä luen sujuvasti.

Edelleenkin ihmettelen, miten täkäläisissä naistenlehdissä kirjoitetaan niin kovin paljon vain nuorista ihmisistä. Uusimmassa Annessa elämästään, teoistaan ja suurista viisauksistaan kertoo pitkissä jutuissa laulaja Ithaka-Maria Rahula, 29, ohjaaja Marianne Kõrver, 28, ja tanssija Veiko Ratas, 30. Ei yhtään keski-ikäistä näyttelijää, laulajaa tai muuta julkimoa.

On myös yksi asia lehdissä, josta huomaa, että on Virossa: naisten kynsienhoitoa käsittelevät jutut. Niitä on usein, ja lehdissä esitellään manikyyrialan viimeisimmät trendit. Tuoreessa Annessa aiheesta on seitsemän sivua. Sitä ei ihminen uskoisikaan, millaisia taideteoksia rakennekynsiin pietarilaisissa kynsistudioissa voi maalata.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Raitiovaunukoulu


Hee, enpä ole tällaistakaan ennen nähnyt: opetusraitiovaunu. Siinä on samat ajo-opetusmerkit kuin autokoulujenkin autoissa. Taitava ajoharjoittelija on kyllä, ratikka menee ihan niin kuin kiskoilla ;)

Mistä tulikin mieleeni, että Tallinnassa tuntuu, että joka toinen vastaantuleva auto on autokoulun auto. Kai autokouluja muidenkin maiden pääkaupungeissa on paljon, mutta täällä opetusautoja tulee vastaan ihan koko ajan. Lisäksi autot ovat kuin joulukuusia kaikkine varoitusmerkkeineen. Kuvan keltaisia kolmioita on autoissa katolla, kyljissä, edessä ja takana.

Ratikan näin matkalla suklaakauppaan ja postiin. Ruuhka oli kummassakin. Joulua pukkaa.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Musavisa

Aamulla herätessä soi päässä perinteikäs jenkka, jossa lauletaan "se on sellainen kansa ja sellainen maa, jota ei voi unhoittaa". Mikä sen jenkan nimi on ja mihin siinä kaihotaan? Suomeen? Karjalaan? Rovaniemen markkinoille?

Älkää kysykö, miksi biisi oli aivojukeboksissa, ei aavistustakaan. Jos tuota jenkkaa ei jaksa kuunnella, voi aina ihastella entisen matikanopettajani Jenkkaa kvanttimekaniikasta.

Tallinnassa sataa lunta ja on pakkasta. Jihuu! Parit jouluvalot on laitettu, T hakannut kranssin oveen ja naistenlehtien ruokasivut odottavat pöydällä tutkimista, josko niiden resepteistä tulisi jotakin leivottua. Tänään täytyy vielä kaivaa netistä jouluradio.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Tantsud on tanssittu - kisaveikkaus tulossa

Eileniltana päättyi Viron Tanssii tähtien kanssa -kisan kolmas kausi. Voittajaksi selvisi kehonrakentaja Argo Ader parinaan tanssija Helena Liiv. Kakkoseksi jäi laulaja Maarja-Liis Ilus parinaan Veiko Ratas.

Oivallista televisioviihdettä oli tämä. Tuli opittua mm. se, että kehonrakentaja on viron kielellä "kulturist". Ruumiin viljelyä siis täällä harrastetaan.

Finaalijaksossa meitä huvitti se, että ohjelmassa esiintyneessä yhtyeessä soitti bassoa T:n työ- ja bändikaveri. Viro on hyvin, hyvin pieni maa.

Ja kun nyt tuli televisioviihteestä puhe, niin kerrottakoon ennakkotietona, että Lahden takana -blogi järjestää jo perinteeksi muodostuneen toisen kisaveikkauksen!

Veikkauksen kohteena on tietysti Liberecin MM-hiihdot helmikuussa. Kisan säännöt täsmentyvät myöhemmin, mutta varmasti suomalaisten hankkimaa mitalimäärää veikataan. Palkinto tai palkintoja on toki luvassa.

Joulumarkkinoilla



Nyt on käyty joulumarkkinoilla. Oikein tunnelmallistahan siellä on. Tosin olen tainnut aiemminkin sanoa, että jos on kävellyt vanhassa kaupungissa ja käynyt sen eri käsityöliikkeissä, ei joulumarkkinoilta löydä mitään uutta ja ihmeellistä. Mutta mukillinen hehkuviiniä tuli juotua ja hankittua jouluiset tabletit ruokapöytään.

Edellispostauksessa mainittua jouluseimeä emme sittenkään viikonloppuna selvinneet katsomaan, mutta varmasti myöhemmin.

****

Hankimme jokin aika sitten J:lle syöttötuolin. Perjantaina hän sai istua siinä ensimmäistä kertaa syötettävänä. Hyvin sujuu!

J:n suussa on tapahtunut jonkinlainen hammasalkuräjähdys. Mikäli olemme oikein nähneet, yläleukaan on ilmestynyt kerralla kokonaista neljä hammasta. Eipä ihme, että imettäminen on hetkittäin hieman kivuliasta...

perjantai 5. joulukuuta 2008

Jouluseimeä katsomaan

Täällä taas S ja J takaisin lumettomassa Tallinnassa. Totesin, että olen pojan kanssa ollut viimeisen kuukauden aikana huomattavasti enemmän reissussa kuin kotona. Mukavaa on ollut matkailla, mutta nyt tuntuu erittäin mukavalta olla kotona.

Unohdin ottaa Suomesta matkaani uusimman Kotimaa-lehden. Meinasin ottaa siksi, koska siinä oli kiintoisa Tallinnaa koskeva uutinen. Nigulisten kirkon kupeeseen on tänä vuonna koottu jouluseimi - ensimmäistä kertaa (uuden) itsenäisen Viron aikana. Harmi, etten saanut luettua juuri otsikkoa enempää, mutta huomenna menemme katsastamaan seimen ihan paikan päälle.

Huomenna luvassa myös hehkuviinikauden avaus vanhan kaupungin joulumarkkinoilla. Mukana todennäköisesti miljoona muuta turistia, samoin kuin nelivedolla kulkevat suomalaiset pikkujoulujuhlijat (Tallink oli tänään täynnä) sekä stressaantuneena joululahjoja etsivät kaikki loput ihmiset.

Voisiko joku sanoa, kirjoitetaanko vanha kaupunki erikseen, yhteen, isolla vai miten?

torstai 4. joulukuuta 2008

Sofi Oksasen "Puhdistus" voitti Finlandian!

http://www.kauppalehti.fi/5/i/vapaa-aika/uutiset/index.jsp?oid=2008/12/17024

Puhdistus ja Oksasen esikoinen "Stalinin lehmät" ovat kuuluneet tämän syksyn ohjelmaan. Piinaavaa, rumaa, ilkeää ja ah niin raadollisen luonnollista tarinaa. Hienoa että Oksanen nyt saa näin näkyvää arvostusta. Se on hyvin ansaittu!

Sitä olen jäänyt ihmettelemään, miksi Stalinin lehmien takakansiteksti niin kovasti painottaa kirjaa "Oksasen feministisenä esikoisteoksena". Siksikö kirja on "feministinen" että kirjailija sattuu olemaan nainen ja päähenkilöt voittopuolisesti myös? Onko vaikkapa Juha Ruusuvuori sitten "sovinistikirjailija"? Tai Hannu Raittila?

maanantai 1. joulukuuta 2008

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas

Suuressa maailmassa tähdet varaavat vielä syntymättömille lapsilleen koulupaikkoja, jotta oma piltti pääsisi varmasti toivottuun eliittiopinahjoon.

Tallinnassa saa olla ajoissa liikkeellä, jos meinaa saada lapsensa kunnalliseen päivähoitoon. Istuin lauantaina Tallinkin lasten leikkipaikan ääressä lattialla möyrivää J:tä vahtien. Juttuseuraksi ryhtyi tallinnalaisrouva, joka kertoi, että lapsi pitää muistaa laittaa todella ajoissa päiväkotijonoon, jos toivoo saavansa lapsen hoitoon silloin, kun lasta hoitava vanhempi palaa töihin.

Rouva kertoi, että kun hän asui perheineen Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä, oli heille ilmoitettu hoitopaikan irtoavan vasta kolmen vuoden kuluttua. Huh! Uhkaavan hankalalta näyttänyt tilanne helpottui sillä, että he olivat muuttaneet Tallinnaan. Siellä jonotusaika oli ollut lyhyempi, mutta useita kuukausia kuitenkin. Rouva sanoi, että on kuullut perheistä, joissa varataan hoitopaikkaa jo siinä vaiheessa, kun lasta vasta odotetaan.

Sen lisäksi, että oli kiinnostava jutella lapsiasioista tallinnalaisrouvan kanssa, oli äärimmäisen hauska huomata, että pystyin tekemään sen viroksi. Kieli tietysti vilisee virheitä, mutta pystyin muodostamaan kokonaisia lauseita, keskustelemaan. Jei!

Mutta aina oppii suomen kielestäkin uutta. Tänään olen oppinut sanat "manuaalinen kuppihissi" ja "maitosaareke". Nämä eivät liity rintaliiveihin tai imettämiseen, vaan usean sadan euron kahvinkeittimiin, joissa moisia osia on. Ei Suomessa taida mikään kovin paha taloudellinen taantuma olla, kun Pirkan kaltaisessa yleisaikakauslehdessä esitellään 795 euroa maksava Jura Impressa C5 -kahviautomaatti. Hyvät hyytelöt, se on tuplasti vanhan Nissan Sunnyni hinta!

(Pikaisen Tallinna-piipahduksen jälkeen olemme J:n kanssa vaihteeksi keskisessä Suomessa.)

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Melkein yhdeksänkuukautisen kuulumisia

J täyttää aivan pian yhdeksän kuukautta. Yhdeksän! Tähän voisi taas jaaritella ajan järjettömän nopeasta kulumisesta, mutta eipä siitä sen enempää.

Tässä iässä J on hyvin lähellä oppia konttaamaan. Konttausasennossa poika huojuu pitkiä aikoja, ja kerran olen nähnyt, että hän liikauttaa jalkaansa, mutta uusi liikkumistapa ei silti ole valjennut.

Muutama päivä sitten löysin hänet pinnasängystä seisomassa polvillaan, käsillään sängyn reunasta tukea ottaen. Alkaa maailma avartua vaakatason lisäksi myös pystysuunnassa.

J istuu itsekseen tosi tukevasti, mutta ei kuitenkaan vielä niin, että häntä voisi vahtimatta istumaan jättää. Tasapaino saattaa heittää niin, että poika lentää holtitta selälleen. J ei myöskään vielä itse nouse istumaan.

Ruokaa uppoaa poikaan mahtavia määriä. Aamu- ja iltapuuroannokset ovat ihan aikamiehen satseja. Banaaneja poika söisi varmaankin tertullisen, jos antaisi. Kaikenlaiset ruuat maistuvat, niin itse tehdyt kuin purkkimössötkin. Minä imetän edelleen ja aion jatkaa ainakin siihen asti, että pojalle voi alkaa antaa lehmänmaitotuotteita. Vastikkeita ei ole meillä tarvinnut käyttää.

Viime aikoina J on tainnut saada pienen oivalluksen syy-seuraus-suhteista. Kun häntä kieltää tekemästä jotain, kielto saattaa jopa vaikuttaakin jotain. Mutta satunnaista se toki vielä on. Tehokkainta on edelleen nostaa poika pois kiellettyjen hommien parista (ja toistaa tätä ad nauseam...).

Luonteeltaan J on edelleen mahdottoman aurinkoinen. Hän herää yleensä hyvillä mielin tai jos itkeekin, niin rauhoittuu hyvin pian. Kirjojen lukeminen on J:sta aivan huippua. Hän istuu innosta hihkuen sylissä, kun käydään läpi kuvakirjapinoa. Laulaminen ja sylissä hyppyyttäminen ovat varmoja hittejä. Pienet märinän alut tarttuvat lähes takuuvarmasti sillä, että J:lle alkaa laulaa.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Elämäni kenguruemona

Päätimme olla ottamatta lomamatkalle lastenvaunuja, varsinkaan, kun meillä ei ole kevyitä rattaita, vaan järkälemäiset yhdistelmävaunut. Lomakohteessa täytyy kuitenkin lasta jotenkin kantaa. Kantoliina tuntui liian kuumalta ajatukselta aurinkoiseen paikkaan. Lisäksi liinan kieputtamisessa ympärille on aina pieni hommansa.

Ratkaisu löytyi kantorepusta. Olin nähnyt sellaisen ystävällä käytössä ja vakuuttunut toimivuudesta. Tilasin repun suomalaisesta nettikaupasta. Reppua voi ihmetellä tällä sivulla. Me ostimme tuon Patapumin, merkkejä on toki useita muitakin.

Reppu osoittautui joka euron arvoiseksi. Se on erittäin mukava päällä. Lapsen painon saa tosi hyvin lantiolle, joten kymmenkiloinen kantamus ei tunnu tukalalta. Lämpimällä säällä reppu on minusta parempi kuin kantoliina, sillä liinassa voi tulla kuuma sekä kantajalle että kannettavalle. Mikä tärkeintä, J viihtyy repussa mainiosti. Pojasta on selvästikin hauskaa taittaa matkaa aikuisten ihmisten korkeudella, josta näkee hyvin. Jos on liian jännää, niin äiti tai isä on ihan lähellä. Päiväunillekin poika nukahtaa repussa vaivatta.

Reppu osoitti tarpeellisuutensa heti takaisin Tallinnaan tultaessa. Auraamattomien teiden takia vaunujen lykkiminen ei onnistu, joten J pääsi ulkoilemaan repussa.

Mainiota tuossa vehkeessä on myös se, että sitä voi käyttää sekä mahan että selän päällä. Lisäksi reppu pakkautuu mukavan pieneen tilaan.

Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta voin kyllä huoletta suositella tuotetta!

perjantai 28. marraskuuta 2008

Löydä sisäinen balttisi

Suomalaisena on tottunut siihen, että kun sataa lunta, vaikka reippaamminkin, tulee aura-auto tai naapurin mies traktorillaan ja ajaa lumet tieltä pois, minkä jälkeen voi taas liikkua normaalisti.

Se on Suomessa se. Meitä eilen kotiin palanneita lomamatkalaisia odottivat kehnosti auratut tiet ja kotipiha, jossa loskaa on ihan aikuisten oikeesti nilkkaan asti. Eipä muuta kuin auto sen verraan esiin lumikasojen alta, että T pääsi ostamaan lumikolaa.

Koska yhteisesti järjestettyä lumenaurausta ei taloyhtiössämme ole, jokainen on lykkinyt pihansa lumia minne vain on saanut mahtumaan. Yhteistä kulkuväylää ei ole varsinaisesti siivonnut lumesta kukaan. Pihastamme ei pääse tällä hetkellä ulos ilman järeitä kumisaappaita, ja autolla saa ottaa vauhtia reippaasti, että selviää loskasta.

Kotitiemme oli kyllä aurattu, mutta auratusta kevyenliikenteenväylästä saa vain haaveilla. Ei tarvitse ihan vähään aikaan lähteä työntämään lasta vaunuissa mihinkään.

Tästä voisi tietysti menettää hermonsa, mutta olemme päättäneet olla menettämättä. Nyt etsitään pääkopasta sisäinen baltti, kohautetaan olkapäitä ja todetaan, että tämä nyt vain on näin.

Miten sitten liikkua lapsen kanssa ulkona tällä kelillä? Konsti on, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

torstai 20. marraskuuta 2008

Näkemiin ja kuulemiin

Viime yönä tuli talvi Tallinnaan. Jo toissa aamuna maassa oli hieman valkoista, mutta tänään saattaa jo puhua pienestä lumikerroksesta. Aamulenkillä vastaan tuli ensimmäinen pulkkaa kiskova lapsi. On aina yhtä hauskaa huomata, että ympäristö jotenkin hiljenee, kun lumi tulee.

Lahden taus vaikenee viikoksi. T:n kesäloman kunniaksi lennähdämme lomamatkalle. Koirakin lähti jo koirahotelliin. Siellä oli pelottavia keskiaasianpaimenkoiria, joilta oli korvat typistetty. Toivottavasti ne eivät syö meidän fifiä.

Lomaviikon tavoiteet: aivot narikkaan, aurinkoa, lämpöä, hyvää ruokaa, lisää hyvää ruokaa, uintia, lojumista, lukemista. Ei siis mitään aktiivista kaupunkilomaa laukaten museosta ja konsertista toiseen, vaan täydellistä nollausta.

Koska kohta on adventti ja joulu, niin kannattaa virittäytyä joulutunnelmaan kuuntelemalla hyvää laulantaa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Voi Elämä

Nettiriippuvainen jää lopulliseen koukkuun luettuaan tänään Hesarin uutisen siitä, että Life-lehti julkaisee koko kuva-arkistonsa netissä.

Voi apua, upeita kuvia 1860-luvulta asti voisi selata ihan loputtomiin. Marilyn Monroen kuvat ovat huippuhienoja, Helsingistä on nostalgisia mustavalkoisia otoksia, Kekkonen seikkailee monessa kuvassa ja, ja, ja...

Estonia-hakusanalla ei kovin monta kuvaa löytynyt, Tallinn-hakusanalla ei mitään. Lienevät monet Soviet Unionin alla.

Kuvataivas löytyy tästä. Tämä on näitä digiajan iloja, että hienot arkistot pääsevät kaikkien hypisteltäviksi.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Joulu tulee ja lunta luvassa

Lähiaikoina on pakko selvitä käymään kaupungille, sillä vanhan kaupungin torille, siis Raekoja platsille, tuli eilen joulukuusi, jõulukuusk. Valot siihen syttyvät tietysti adventtina.

Tapahtumasta uutisoitiin näyttävästi, aivan kuten Turun tuomiokirkon kuusestakin kerrotaan. Tänä vuonna kuusen tuonnissa Raekojalle oli ollut erityistä haastetta, sillä kuusi piti tuoda Viru väravan eli Virun portin kautta. Sehän on se kaikkien tietämä vanhan kaupungin sisäänkäynti, jossa on pitkässä rivissä kukkakauppiaita. Vanha kaupunginportti ei ole siinä kohtaa suuren suuri, joten kuusen tuominen oli hommasta vastanneiden mukaan aiheuttanut päänsärkyä. Normaalisti kuusi tuodaan Vabaduse väljakin eli Vapauden aukion kautta, mutta siellä on käynnissä rakennustyöt.

Vanhan kaupungin joulumarkkinat alkavat 23.11. Joulumarkkinoiden nettisivut ovat tässä. Viime talvesta muistan, että oli varsin tunnelmallista käydä torilla hämärässä nauttimassa lasillinen kuumaa hehkuviiniä ja syömässä paahdettuja manteleita.

Säätiedot lupaavat huomiseksi lunta. Mahtavaa! Minä sen sijaan ostin eilen bikinit ja toivon, että niille on kohta käyttöä.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Sekalaisia juttuja

Tantsud tähtedega -kisakatsomossa nousi eilen jännitys hetkellisesti aivan piikkiin, kun selvisi, että pisteidenlaskun väliajalla esiintyisi suomalainen laulajatähti. Jännäsimme, kuka mahtaa olla. Oli Jari Sillanpää. Hei apua, miten se on niin plösähtänyt? Onneksi mies sentään on luonnikas lavaesiintyjä. Sen sijaan olisi voinut pukeutua muuhun kuin liian tiukkoihin farkkuihin, liian lyhyeen t-paitaan ja Hessu Hopo -kenkiin. Voi kauhea, kyllä meille suomalaisille taas varmaan nauretaan ympäri maailmaa...

Meillä ollaan täydellisissä lomatunnelmissa, sillä T aloitti kesälomansa tänään. Huraa! Pientä lomareissua pukkaa, siitä kenties lisää myöhemmin.

Vähän surkeassa kunnossa ollut karvainen jäsen I alkaa taas olla iskussa. T kävi sen kanssa perjantaina eläinlääkärissä, jossa sitä kuvattiin ja otettiin verikokeita, kun arvelimme, olisiko sen nivelrikko äitynyt pahemmaksi. Mitään sellaista ei löytynyt, eikä onneksi mitään muutakaan. Kipulääkekuurin se kuitenkin sai, mikä tuntuu tepsivän, sillä tänään vihdoinkin koira on pirteämpi kuin viikkokausiin.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Synkkä juttu

Ulkona on pimeää, sataa ja myrskyää raivoisasti aivan koko ajan ja kirkasvalolamppu on kaivettu esiin. On siis aika puhua kepeän marraskuisesta asiasta - kuolinilmoituksista.

Virolaisissa lehdissä kuolinilmoitukset eivät ole kuolinilmoituksia, vaan osanottoilmoituksia. Kun ihminen kuolee, hänestä eivät yleensä laita ilmoitusta lehteen omaiset. Sen sijaan sukulaiset, tuttavat ja työtoverit pistävät lehteen pienen ilmoituksen, jossa he ilmaisevat myötätuntonsa ja osanottonsa omaisille. Tämä tuntui aluksi ihmeelliseltä. Piti oikein tavata, kuka oikein on kuollut.

Suomessa usein tuntuu olevan niin, että mitä tunnetumpi henkilö, sitä suurempi kuolinilmoitus. Virossa sama ilmiö näkyy siten, että mitä tunnetumpi vainaja, sitä enemmän osanottoilmoituksia. Enimmillään olen tainnut nähdä lähes kokonaisen sanomalehden sivullisen ilmoituksia, kun kaikki mahdolliset kaverit ja olalletaputtelijat ottavat osaa. Tavallisesti ilmoituksia on kaksi-kolme.

Tämän viikonlopun Postimees-lehdessä (PM ja Eesti Päevaleht eivät ilmesty sunnuntaisin) törmäsin ekan kerran siihen, että lehdessä oli ilmoituksia, joissa muisteltiin vainajan kuoleman muistopäivää. Oli myös ilmoituksia, joissa muisteltiin vainajan syntymäpäivää. Tällaisia en ole Suomessa tainnut nähdä koskaan.

Täällä oleilumme alussa kuolin- ja osanottoilmoituksia oli vaikea niiksi tajuta sen takia, että kristillistä symboliikkaa, siis lähinnä ristejä, kuolemaan liittyvistä ilmoituksista ei löydä oikeastaan yhtään. Muistelen lukeneeni jostakin tutkimuksesta, jossa todettiin, että virolaiset ovat Euroopan vähiten uskonnollinen kansa. Eipä siis uskontoa kuolinilmoituksissakaan.

Hilpeää alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 14. marraskuuta 2008

Tyrniä ja hapankaalisotaa

Viro kuohuu hapankaalin takia. Maan eri toreilla on lukuisia mummoja ja vaareja, jotka myyvät itse tekemäänsä hapankaalia. Nyt Viron elintarvikevirasto on alkanut hankaloittaa tätä myyntityötä ilmoittaen, että myyjien täytyy rekisteröidä itsensä virallisesti myyjiksi (en tiedä, mihin rekisteriin) ja että rekisteröintiä edellyttävät myös EU-säädökset. Hygieania-asiatkin viranomaisia mietityttävät. Ties mitä myrkkyjä ovat mummot hapankaaleihinsa laittaneet.

Tästä asiasta on kirjoiteltu päivätolkulla. Myyjämummot ja -vaarit ovat käärmeissään, sillä viraston säädökset tekevät heidän elämänsä vieläkin hankalammaksi. Torimyynnillä on todella merkitystä maassa, jossa eläkkeiden "suuruus" on suorastaan vitsi.

Toriasiakkaat ihmettelevät, miten ikuisesti hyvin toiminut systeemi onkin yhtäkkiä hankala. Kukaan ei ole ilmoittanut saaneensa hapankaalista saati muista torituotteista myrkytyksiä. Asiakkaat sanovat myös, että kenenkään ei ole pakko torilta mitään ostaa, jos hygienia pelottaa.

Jopa Viron EU-parlamentaarikko Katrin Saks sanoi, että elintarvikeviraston päätä kiristää vanne aivan liian tiukasti.

Asia on mennyt niin pitkälle, että ensi viikolla hapankaalisotaa käsitellään jo riigikogun eli eduskunnan maatalousvaliokunnassa asti. Valiokunnan johtaja on jo sanonut, että elintarvikeviraston "absurdeja tulkintoja pitää punnita uudelleen."

Meillä syödään hapankaalin lisäksi myös tyrniä. Virossa tyrni tuntuu olevan ihan eri lailla tärkeä juttu kuin Suomessa, ja erilaisia tyrnivalmisteita on myytävänä vaikka millä mitalla. Omaan aamiaiseeni on kuulunut kesästä lähtien tyrnirouhe.

Tätä kirjoittaessa juon kuumaa tyrnimehua, jota ostin aiemmassa postauksessa mainituilta Martinmarkkinoilta. Ajattelin, että mehu olisi tosi hapanta ja kirpeää, mutta paksu keltainen mehu onkin pehmeää ja jotenkin persikan kaltaista.

Tyrnituotteisiin voi tutustua tällä nettisivulla, jossa asia on myös suomeksi. Firman nimi kuulostaa ihan joltakin Asterixin hahmolta...

torstai 13. marraskuuta 2008

Martinmarkkinoilla




Vähän jälkijunassa mennään kuulumisten kertomisen kanssa, mutta vielä sananen martinpäivästä. Edellisessä postauksessa mainittujen santtijoiden lisäksi viime sunnuntaihimme kuului käynti Saku Suurhallissa pidetyillä martinpäivän markkinoilla eli Mardilaatalla.

Martinmarkkinat ovat ymmärtääkseni yksi Viron käsityöläisten tärkeimmistä vuosittaisista tapahtumista. Kädentaitojen osaajaa olikin ihan joka lähtöön. Ja mikä parasta - paikalla ei ollut metrilakua, kaljatelttoja, paellapannuja eikä rihkamatuulikellojen ja hassujen t-paitojen myyjiä!

Markkinahumun lisäksi hallissa oli koko ajan esiintymässä jokin kansanmusiikkiporukka. Oli laulua, soittoa, tanssia ja kaikkea näitä yhdessä. Markkinoilla saattoi mukavasti nähdä myös virolaisten kansallispukujen kirjoa.

Meidän kukkaronnyörimme heltyivät eräiden keramiikkataiteiljoiden myyntipöydän kohdalla, sillä heillä oli kaupan vastustamattoman pöhkön omituisia otuksia. Vilkaiskaapa tämä nettisivu, niin tiedätte suunnilleen, millainen sammakko meille muutti.

Kuvista näkyy, että paikalla olleet käsityöläiset eivät vain myyneet, vaan myös tekivät. Kehräämistä näkee aika harvoin ja erityisen harvoin näkee, että mies kehrää. Eikä nyplääviä miehiäkään ihan joka oksalla istu.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Martit kävivät santtimassa


Sunnuntai-iltana hätkähdimme, kun oven takaa alkoi kuulua laulua. Hämärästi muistimme kuulleemme, että on joku Viron kansanperinteeseen liittyvä päivä.

Oven takaa löytyi kolme noin kymmenvuotiasta, mahdottoman reippaasti laulavaa poikaa. He olivat mardisantit eli martinpäivän kerjäläiset (tai pyhimykset, riippuen siitä, miten kansanperinnettä ja historiatietoa tulkitsee), jotka olivat tulleet meille "santtimaan" eli toivottamaan viljaonnea ja tarkastamaan, että talo on valmistautunut talven viettoa varten.

Perinteeseen kuului, että pojat laulun lisäksi esittivät meille arvoituksia sekä vitsejä. Jokainen poika sanoi jotakin. Näkyi, että pojat olivat tosissaan harjoitelleet ja miettineet, miten homma menee. Lopuksi martit palkittiin pienillä herkuilla, aivan kuten Suomessa virpojat. Tavallisin marteille annettava herkku lienee omena, sillä poikien kassit olivat omppuja täynnä.

Myöhemmin oven taakse tuli vielä yksi yksinäinen martti, joka hänkin lauloi hurjan hienosti. Hänellä oli mukanaan vitsa, jota hän meille heilutti ja tömisteli jaloillaan, sillä marttien kuuluu pitää meteliä. Häneltäkin saimme kuulla arvoituksia.

Viron kansallismuseon kansankulttuuria esittelevän nettisivun mukaan martinpäivä päättää mikkelinpäivästä alkaneen henkien ajan, jolloin kuolleiden esivanhempien henget vierailevat taloissa. Vanhaan aikaan martinpäivä merkitsi talousvuoden loppua ja talven alkua.

Taloa kiertävien marttien kuuluu olla hieman hurjan ja pelottavan näköisiä. Siksi myös meillä käyneet pojat olivat pukeutuneet paksuihin takkeihin ja hattuihin ja piirtäneet kasvoihin synkkiä viiksiä ja partoja.

Emme kuulleet varmasti, mitä martit lauloivat, mutta todennäköisesti jotakin seuraavan kaltaista:

"Laske sisse mardisandid
mardi küüned külmetavad
mardi varvad valutavad
sõrmeotsad sõitelevad.
Mart on tulnud kaugeelta
üle soo, suure libeda. "

Laulussa kehotetaan päästämään sisään martit, joiden kynsiä palelee, varpaita särkee ja sormenpäihinkin sattuu (tai jotain, en osaa kääntä...). Martti on tullut kaukaa, suon ja suurten liukkaiden yli.


Kuvassa meillä käynyt kolmen martin ryhmä, jonka jäsenet olivat tomeruudessaan uskomattoman liikuttavia. Mahtava perinne!

J ja laajeneva maailmankuva

Viime päivät ovat olleet J:n liikkumisen kehityksessä huimaa kehityksen aikaa. Kierimisen sijasta yksinomaiseksi liikkumismuodoksi on vaihtunut ryömiminen ja sen myötä on tullut arjen oleiluumme paljon muutoksia. Nyt todellakin ollaan silmät selässä ihan koko ajan, mutta on myös mukavaa, kun poika osaa viihdyttää itse itseään ja keksii tekemistä.

Kun ripustan pyykkejä kylpyhuoneessa, poika säntää vauhdilla perään. Imuroidessa poika seuraa pörisevää laitetta. Takan hiilihangot ja -lapiot piti suosiolla nostaa ylemmäs. Kirjahyllystä J kiskoo tutkittavakseen erityisesti kierrekantisia laulukirjoja.

Maailmankuva laajeni tänään eteiseen asti, josta löytyivät imeskeltäväksi isän kenkien nauhat. Omia rattaita on kiva työnnellä renkaasta edestakaisin. Portin rakentaminen portaisiin on pian erittäin ajankohtaista.

Ehdoton suosikki on keittiön alalaatikko, jota voi rämpyttää kiinni ja auki, varsinkin, kun se kolisee mukavasti. Kaappien ovia J ei sentään saa avatuksi, mutta se on vain ajan kysymys.

J ei ihan vielä istu ilman tukea, mutta lähellä se on. Kun tänään lähdimme vaunujen kanssa kauppareissulle, ensimmäistä kertaa poika ei suostunut heittäytymään makuulle, vaan istua könötti vaunuissa puoleen matkaan. Vaunujen rakenteisiin ja peittoihin tukeutuen se onnistui. Toki lopulta tuli uni ja makuuasento kelpasi.

Tänään lienee siis se päivä, jolloin lopultakin pistämme pois leikkimaton. Sille ei näytä olevan käyttöä, kun leikkipaikkana voi olla koko koti.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Geokätköillä Kadriorgissa


Viikonloppuna meillä oli Suomesta vieraana kaverimme I, joka on konkari geokätkennässä. Minutkin hän on vienyt Suomessa muutaman kerran kätköille, ja nyt kohteeksi otettiin Kadriorgin puiston suunnilla olleet kätköt.

Päätimme etsiä viisi kätköä, joista harmi kyllä löytyi vain kolme. Pientä hankaluutta aiheutti se, että puistossa liikkui lauantaipäivänä tietysti paljon ihmisiä. Geokätköilyssähän pointti on se, että kätkö pitäisi löytää niin, että sitä eivät ulkopuoliset huomaa.

Kadriorgin puisto ja Piritan ranta ovat tihkusateisenakin päivänä hienot. Syyskoleassa oli oikein friskiä kävellä. Geokätkentä on mainio tapa viettää aikaa ulkona ja tutustua uusiin paikkoihin. Täytynee ottaa itselle tavoitteeksi etsiä Tallinnan kätköt, vaikka homma onkin porukassa paljon kivempaa.

Jos ei yhtään tiedä, mistä ihmeellisestä kätkennästä oikein on kyse, voi vilkaista virallisen kansainvälisen geokätkentäsivuston sekä suomalaisen kätköilysivun. Lyhyesti sanottuna kyse on aarteenetsinnästä, jossa harrastajat piilottavat pieniä "aarteita" haluamiinsa paikkoihin ja ne etsitään gps-paikantimen avulla.

Kuvassa I pähkäilee, löytyisikö kätkö puusta tai sen ympäristöstä. En paljasta, löytyikö. J oli tietysti matkassa mukana nukkuen päiväunia.

Paluu arkeen

Hei lukijat, täällä taas. Viikon reissu Suomessa oli kuin lomaa. Kiitos majoittajille, meitä ruokkineille ja meille seuraa pitäneille!

Juuri nyt en ala enempää kirjoittaa, mutta luvassa on asiaa ja kuvia geokätkennästä Tallinnassa sekä Martin päivän eli Mardipäevan perinteistä Virossa. Lisäksi tulee myös markkinakuulumisia.

J kävi neuvolassa. Kahdeksan kuukauden ikäinen jötkäle on 9 800 grammaa painava ja 73 senttiä pitkä. Kaikki oli lääkärin ja neuvolan tädin mukaan kunnossa. Poika ryömii nyt vinhasti.

torstai 30. lokakuuta 2008

Lapsiperhe matkustaa

Tallink vie huomenna pesueemme kohti Suomea, ja minä olen tämän päivän säntäillyt kassien ja vaatekaappien väliä miettien, mitä tavaraa kannattaa ottaa mukaan. Oman tenavan myötä pakkaaminen on alkanut kestää ja kestää, kun jatkuvasti on sellainen olo, että ehkä tuotakin J tarvitsee, ja tuota ja tuota.

Tämä on myös eka kertamme reissussa, kun J syö kiinteää ruokaa. Muutaman purkin valmismuonaa pakkasin laukkuun, vaikka saahan sitä evästä Suomestakin. Kuulin juttua, että purkkiruuat olisivat Suomessa halvempia kuin täällä. Pitänee tarkistaa.

Lahden taus siis vaikenee taas joksikin aikaa. Kuulemisiin!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Pakkaustietoa ja georgialaisvitsi

Virossa maitoa ja useita muitakin maitotuotteita (kuten yleismaustettamme smetanaa) myydään edelleen muovipusseissa, kuten Suomessa oli vielä joskus 1980-luvulla. Me emme ole osanneet maitomuovipusseihin tarttua lainkaan, vaan ostamme maidot aina tölkeissä.

Tänään naapurin isäntä valaisi pakkauksiin liittyvistä tilastoista. Virossa 70 % maidosta myydään muovipusseissa. Määrä kuulemma kasvaa koko ajan. Pussiin pakattu maito on halvempaa kuin tölkkiin pakattu ja pakkausjätteen määrä on pienempi. Hapukoorista eli smetanasta 90 % myydään pusseissa.

Muovipussimaidon käyttö edellyttää kannua, jossa pussi pysyy pystyssä. Täytynee hankkia sellainen, sillä jos pussimaito on parikin kruunua halvempaa kuin tölkkimaito, kertyy säästöä vuoden mittaan sievoinen summa. Lisäksi kun pussimaitoa säilyttää jääkaapissa posliinisessa kannussa, maito pysyy pöytään nostettaessa paremmin viileänä, kun ympärillä "cooler".

Kuulin myös elämäni ensimmäisen georgialaisvitsin, joka kuvaa georgialaisten väitettyä tulisieluisuutta:

Georgialaismies käveli tiellä kantaen kummassakin kainalossaan isoa vesimelonia. Vastaan tuli nainen, joka kysyi mieheltä, missä on lähin tori. Mies pyysi naista ottamaan melonit ja levitti sitten kätensä vauhdikkaaseen viuhdontaan päivitellen, mistä hän voisi torin sijaintia tietää. Sitten hän pyysi melonit takaisin ja jatkoi matkaansa.

****

J:n ryömintäharjoitukset jatkuvat. Kun vain on tarpeeksi kiinnostava esine edessä, poika lähtee ryömimään. Äiti tai isä ei ole tarpeeksi kiinnostava, mutta esimerkiksi sanomalehti, valokuva-albumi tai tietokoneen ruutu on.

Ääh, nyt lapsi syö irrallaan olevaa lattialistaa, poistun...

maanantai 27. lokakuuta 2008

Lihansyöntiä ja ryömimisuutisia


Tänään tapahtui jo kauan odoteltu asia: J otti ensimmäiset eteenpäin vievät ryömimisvedot. Kovin pitkää matkaa ei taittunut, mutta uusi tekniikka tuli kokeilluksi. Ikää pojalla siis viikkoa vaille kahdeksan kuukautta.

Viime aikojen iso uusi juttu J:n elämässä on ollut lihan ilmestyminen ruokalautaselle. Viikon päivät sitä on harjoiteltu. Parina ekana päivänä kummalliset murenat soseen joukossa aiheuttivat hämmennystä, mutta nyt nauta uppoaa ongelmitta.

Minä puolestaan sain kokea tänään ihmeellisen tunteen, kun meillä kävi kylässä viisi kuukautta vanha vauva. Miten pieni, hoikka ja kevyt! Oma pikkuruinen lapsi tuntui yhtäkkiä isolta jermulta. Kummaa.

Kuvassa J yhdessä lempihommistaan, tyhjentämässä paperinkeräyskassia. Lehteä kohti poika tänään ryömimisenkin aloitti. Päätoimittaja tai mediamoguli siitä tulee, sanokaa minun sanoneen!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Päivystävä dosentti ja katkennut lyijykynä

Vaaleja valvotaan myös lahden takana. Mutta mitä siitä tulee, kun ei ole enää Tarmo Ropposta? Missä kohtaa vaalistudion herroilta lähtevät pikkutakit? Kuinka ylös paitojen hihat kääritään? Katkeaako lyijykyniä?

Sami Borg sanoo, että "kyä näyttää siltä, että..." ja Matti Rönkä muistuttaa "että nämä ovat vasta alustavat tulokset, muistetaan, että suurten vaalipiirien äänet ovat vielä laskematta".

On hyvä, että maailmassa on vielä tuttua, turvallista ja ennustettavaa. Uurnille, hus, ken ei ole vielä käynyt!

perjantai 24. lokakuuta 2008

E-Eesti

Virossa on syömistä ja vessassakäyntiä lukuun ottamatta mahdollista tehdä lähes kaikki tietokoneella ja internetin avulla. Eikä vain ole mahdollista, vaan sitä oikeastaan edellytetään. Kaikissa ohjeistuksissa, ilmoittautumisissa, rekisteröitymisissä yms. ohjeena on "mine meie koduleheküljele" eli mene kotisivullemme. Ainakin Tallinnassa lähes joka paikassa kaupungilla on langaton verkko, joten netissä voi surffata vaikka bussipysäkillä tai kassajonossa. Näissä asioissa Viro on Suomea piiitkästi edellä.

Kun nyt edellisessä postauksessa tuli puhe, krhm, parkkisakosta (480 kruunua, muuten), niin siinäkin tietotekniikka jyrää. Sakkolappu ikkunassa on tulostettu, ei käsin kirjoitettu, kuten muistan Suomessa olleen. Parkkipirkoilla on siis pelit ja pensselit mukanaan kierroksella. Lienee erittäin todennäköistä, että heidän pikku koneiltaan sakkotiedot menevät suoraan pysäköinninvalvonnan isompiin järjestelmiin, mikä toki on järkevää, ettei tarvitse tietoja enää erikseen hakata mihinkään koneelle.

Lisäksi pysäköinninvalvonta-instanssilla on todellinen jumalan käsi: jos maksua ei maksa ajoissa eikä karhujenkaan jälkeen, isoveljellä on oikeus mennä kyselemättä auton omistajan pankkitilille lunastamaan saatavat.

Se, miten tämän kaiken tietoteknisen edistyksen kokee maalaiskylän vaari, onkin toinen juttu. Toivottavasti valtio ei teknologiakouhotuksessaan täysin unohda niitä, jotka eivät ole tietokonetta nähneetkään.

Loppuun aihetta sivuava mietelause, josta en enää muista, mistä sen kuulin tai luin, mutta lapsen sanomaa se on.

"Mulla on tietskari, videot ja känny, mutta parasta on mummo, joka kysyy, miten on männy."

torstai 23. lokakuuta 2008

Voisko ihanammin päivä enää alkaa

Olipahan aamupäivä. Ensin parkkisakko. Sitten huomaan kaupan kassalla, että lompakko on jossakin muualla kuin käsilaukussa. Samaan aikaan T viestii kysyen, mihin olen jemmannut postilaatikon avaimen.

Lompakko löytyi kotoa, samoin avain. Kurvailin takaisin kauppaan maksamaan ostokset, jotka kassarouva (onneksi vironkielinen!) ystävällisesti otti jemmaan siksi aikaa, kun seikkailin kadonneiden tavaroiden perässä.

Tää on niin hienoa ja ylellistä tämä pikkurouvana ulkomailla asuminen.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Aku Ankka onkin Mikki Hiiri


Kielen opiskelun pitää olla mukavaa. Oppikirjojen tankkaamisen lisäksi luemme huolellisesti mm. sanomalehtien sarjakuvat, joista oppii mainioita sanontoja ja kielikuvia (jos ne vain muistaisi).

Yksi aivan ilmeinen unohdus oli päässyt käymään, jonka tajusin tänään ja jonka myös saman tien kaupunkireissulla korjasin. Tietysti pitää lukea Aku Ankkaa vieraalla kielellä!

Kaupan lehtihyllyllä ehdin jo hieman huolestuneena etsiä jotakin Aku Ankka -nimistä lehteä, mutta en ollut löytää. Lopulta silmä osui Miki Hiir -nimiseen lehteen, joka osoittautuikin olevan Aku Ankka. Siis Akkari onkin Mikkari. Lehti näyttää ilmestyvän vain kerran kuussa, sillä ostamani lehden kannessa lukee "oktoober".

Lukiessa selvisi, että Aku Ankka on viroksi Piilupart Donald. Tämä nimi hämmensi ja hämmentää edelleen. Piilu tarkoittaa sanakirjan mukaan sorsaa ja ankkaa, kuten myös sana part. Nimi on siis tavallaan "Donald, sorsa-ankka". Onko blogin viron taitoisilla lukijoilla tästä parempaa käännöstä tahi tietoa?

Neiti Näpsä on Preili Nobenäpp, Roope-setä on Onu Robert tai Robert McPart ja Ankkalinna Pardilinn.

Kielen opiskelussa pääsin myös toisen uuden aihepiirin maailmaan, kun ensimmäistä kertaa J:n syntymän jälkeen kävin jumpassa läheisessä liikuntakeskuksessa. Opin, että jumppaohjaajan kuuluu huutaa kannustukseksi "tubli töö", "väga vahva" ja "veel üks kord, väga aeglaselt".

Takaisin kotiin jumpasta miesväen luokse palasi iloinen äiti ja vaimo, josta hikoilutunti oli tuntunut aivan lois-ta-val-ta, vaikka lähipäivinä tuskin on toiveita normaalista kävelystä tai siitä, että lautanen pysyisi tärisemättä kädessä. Mutta joko huomenna saisi mennä uudestaan? Ja ylihuomenna?

Ohessa surkea salamaroiskaisuvalokuva sarjakuvasta. Piti taas olla useampi kuva, mutta Blogger alkoi jumittaa ja minulta meni hermo.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Turvallista matkaa

Kaikkea sitä nykyään autokoulussa opetetaan. Aamulenkillä liikennevaloissa seisoessa näin, kun tiellä ajoi autokoulun auto. Pelkääjän paikalla istuva opettaja piti ajoharjoittelijan korvalla kännykkää.

Niin, ehkä se ei ole sitä kiellettyä matkapuhelimeen puhumista autolla ajon aikana, jos puhelinta pitää joku muu?

maanantai 20. lokakuuta 2008

Tantsud tähtedega

Eilisiltana seurasin tarkasti kelloa, etten vain missaisi viikon tähtihetkeä: Viron Tanssii tähtien kanssa. Jei! Eilinen oli uuden kauden toinen jakso, joten loppusyksyn sunnuntai-iltojen ohjelma onkin selvillä.

Hauska oli katsella sarjaa, joka näytti ihan tutulta (tunnustan, että olen Ttt-fani, olen Suomessa katsonut lähes kaikki jaksot), mutta tanssivia julkkiksia ei vielä tuntenut kuin muutaman. Kilpailijoiden joukossa on mm. pyöräilyn olympiavoittaja ja nykyinen poliitikko Erika Salumäe ja Euroviisuissakin edustanut laulaja Maarja-Liis Ilus.

Kisaa juontaa Mart Sander, joka joskus takavuosina oli muistaakseni aika paljon Suomessakin ja mielestäni oli mukana jossain elokuvassa. Mies on todella sujuva ja tyylikäs ja mikä mukavinta, myös selkeäsanainen, joten viihdeohjelman avulla voin hyvin harjoitella kuullunymmärtämistä. Kakkosjuontajana täälläkin on nainen, Gerli Padar, joka on, ööö, joku.

Ttt on täällä huippusuosittu ja mikäs siinä. Leppoisa, hyväntuulinen ohjelma, jossa ei nöyryytetä ketään ja kilpailijat laittavat itsensä täysillä likoon. Tästä osoitteesta voi käydä katselemassa vaikka kisaan liittyviä kuvia, jos ei kieltä ymmärrä.

Täällä pyörii muuten myös sarja Laulud tähtedega. Siinä tanssimisen sijaan kisaajat opettelevat laulamaan ammattilaisten kanssa. Sitä en ole vielä katsonut, mutta pitänee joskus vilkaista.

****

Lukijapalautteessa on toivottu lisää juttua J:stä. Sehän toki onnistuu. Pojalle kuuluu oikein hyvää. Kiinteän ruuan syömisen opettelu sujuu mainiosti. Kaikki, mitä on tarjonnut, on kelvannut. Lempiruokaa taitavat olla hedelmäsoseet, joita J söisi varmaan niin paljon kuin uskaltaisi suinkin antaa. Lihaa ei ole vielä annettu, mutta eiköhän tällä viikolla jo testata. Nokkamukista juominen J:lle ei valjennut, joten kerran vain kokeilin antaa vettä suoraan mukin reunasta. Kuinka ollakaan, se sujui, ja nyt J juokin vain siitä.

J liikkuu koko ajan enemmän, mutta edelleenkin vain kierien ja pakittaen. Konttausasennossa hän saattaa huojua pitkiäkin aikoja, mutta eteenpäin ei vain pääse. Liikkumisessa on päästy siihen pisteeseen, että vanhemmat ovat jo saaneet hätistää poikaa sähköjohdoista ja muista vaaran paikoista.

Karvainen kaveri I on J:n mielestä mahdottoman hauska ja kiinnostava. I puolestaan ei kiinnitä lapseen mitään huomiota. Se on hyvä asia sikäli, että mitään vihaisuuden merkkejä lasta kohtaa elukka ei ole osoittanut. Huonoa se on siinä mielessä, että kun I ei huomioi lasta, se voisi ehkä kävellä sen yli. Näin ei ole tapahtunut, mutta tarkkana olemme tietysti koko ajan. Sen I on kuitenkin tajunnut, että kun lattialla on J:n leikkipeitto, se ei astu sille, vaan kiertää kauniisti ympäri, oli poika peitolla tai ei.

Yöunet J:llä ovat olleet viime viikkoina todella katkonaisia. Neljä herätystä ja syöttöä on ihan tavallinen määrä, kuusikaan ei ihmeellinen. Viime viikolla aloimme antaa pojalle iltapuuroa, mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut tainnuttavaa vaikutusta. Odotamme aikoja parempia...

lauantai 18. lokakuuta 2008

Virolaisten yhteinen suru ja valokuvan teho

Suunnilleen viikko sitten Tallinnassa muuttui erään pienen tytön elämän kulku karmealla tavalla. Vajaa kaksivuotias lapsi oli hylätty lastenvaunuissa joutomaalle. Tyttö on elossa.

Aiheesta on kirjoitettu Virossa tavattomasti, ja Suomenkin lehdissä kammottavasta tapauksesta on ollut juttua. Tänään Postimees-lehti julkaisi jutun "Laps, kes avas südamed ja silmad" eli lapsi, joka avasi sydämet ja silmät. Tekstissä pohdittiin, kuinka kyseinen uutinen on koskettanut ennen näkemättömällä tavalla kaikkia virolaisia ja herättänyt keskustelua lasten ja perheiden hyvin- / pahoinvoinnista. Tallinnan lastensairaalan puhelin on soinut punaisena, kun ihmiset kyselevät lapsen vointia ja haluavat tarjota hänelle vaatteita, ruokaa ja leluja. Adoptiotarjouksia on sadellut sekä Virosta että myös Suomesta ja Saksasta.

Kamalan uutisen yhteydessä en voinut olla miettimättä valokuvan tehoa. Usean päivän ajan lööpeissä ja lehtien sivuilla oli kuva löydetystä tytöstä. Kiharatukkainen, itkuinen pikkutyttö katsoi suoraan kameraan ja aiheutti välittömän pahan mielen. Ensireaktionani ihmettelin, miksi tytön kuva piti julkaista. Oliko sillä merkitystä? Eikö tyttö olisi vain saanut olla rauhassa? Tytöllä oli tarpeeksi paha olla ilman ympärillä räiskyvää salamaakin.

Nyt ajattelen, että vaikka kuvaa oli vatsaavääntävän paha katsoa, sillä oli vaikutusta. Jos tapauksesta olisi kerrottu vain sanoin, kukaan ei puhuisi siitä. Kaltoin kohdeltujen lasten tilanteesta ei olisi keskusteltu eikä lastensuojelun merkityksestä puhuttu. Kyynelsilmäisen pikkutytön suora katse oli kaikkien mielessä. Sitä eivät suurinkaan otsikko eivätkä isoimmatkaan jutut olisi voineet päihittää.

Postimees-lehden jutussa todetaan, että muutaman päivän kuluessa tämäkin tapahtuma taas unohtuu. Lehti arvelee, että hylätty lapsi saa itselleen luultavasti paljon paremman kodin kuin mikä hänellä oli, mutta tuhansien huonosti kohdeltujen virolaislasten elämä jatkuu entisellään. Niin se taitaa valitettavasti olla. Mutta toivotaan kovasti, että jotakin vaikutusta parempaan tällä uutisoinnilla oli.

torstai 16. lokakuuta 2008

Telakalle

Laivayhtiöitä häviää Suomen ja Viron väliltä vauhdilla. Jokunen viikko sitten pillit löi pussiin Nordic Jet Line, toissapäivänä Super Seacat, jolla vielä viime viikolla matkasin. Pikkuruinen katamaraani Linda Linekin varmaan talvikuukausiksi lopettaa liikennöintinsä, joten jäljelle jäävät Tallink, Eckerö Line ja Viking XPRS.

Tähän asti lahden ylityksessä onkin ollut suorastaan runsauden pula. Suomenlahdella on ollut kesäaikaan ruuhkaa kuin valtatiellä, kun pika-alukset ovat pärskyttäneet monta vuoroa päivässä edestakaisin. Kieltämättä välillä lähes tyhjässä aluksessa reissatessa on tullut mieleen, onko homma ihan kannattavaa. Ei näköjään ole.

No, Viroon tuleminen ei laivayhtiöiden lopettamisesta huolimatta ole ongelma. Tallinkilla, EL:lla ja Vikingillä vuoroja riittää, ja isot alukset antavat tasaista kyytiä talvimyrskyissäkin. Me tosin emme käytä Eckerötä, sillä meillä ei ole matkalla tarvista istua neljää tuntia bingossa, vaan siirtyä sujuvasti paikasta A paikkaan B.

Ehkä joskus parin vuosikymmenen päästä voi Tallinnaan karauttaa vedenalaista tunnelia pitkin, kuten Helsingin ja Tallinnan kaupunkien välisissä yhteistyösuunnitelmissa on kaiketi ihan vakavissaan pohdittu. Sepä vasta olisikin.

Jalkapallointoisille tiedoksi, että Viro teki pienen jymy-yllätyksen pelaamalla eilen MM-karsinnassa tasapelin 0 - 0 Turkkia vastaan. Parempi tuokin kuin kaksi omaa maalia, niin kuin taisi joku sinivalkoinen maa onnistua...

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Futishuumaa ja peleistä muutenkin

Tallinnan kaduilla oli tänään suuren maailman meininki, kun turkkilaiset jalkapallofanit kulkivat pelipaidoissaan ja Turkin lippujen kera. MM-karsintapeli Viro-Turkki alkaa parin tunnin päästä. Olisi varmasti pieni ihme, jos Viro voittaisi, mutta katsellaan.

Lautapelien ystävät huomio: osoitteeseen Tartu maantee 67 on pari viikkoa sitten avattu lautapelikauppa Ludo. Pienessä kaupassa on yli 250 erilaista lautapeliä. Lisäksi on pokeritarpeita ja muuta pientä sälää. Nuori myyjämiekkonen oli oikein palvelualtis. Koska minulle Kimble alkaa jo olla ylihaastava lautapeli, en tiedä, onko liikkeessä esimerkiksi strategiapelien suurkuluttajille mitään, mutta ainahan voi käydä katsomassa. Lisäksi kauppa järjestää peli-iltoja, joissa voi käydä opettelemassa uusia pelejä. Minun pitänee mennä sinne viime jouluksi ostamamme Thurn und Taxis -pelin kanssa, jonka ohjeiden lukemiseen sen kummemmin T:llä kuin minullakaan ei riittänyt kärsivällisyyttä.

Ludo-liikkeellä ei ole vielä nettisivua, mutta tulossa kuulemma on. Ludosta on ollut keskustelua myös Viron fantasia- ja roolipeliharrastajien nettisivulla, dragon.ee:ssä.

Suomessa asuessamme järjestimme kavereile pari pokeri-iltamaa, mikä oli varsin lystiä. Kerätkäähän lukijat joku porukka ja tulkaa viikonlopuksi viettämään Texas Hold'em-iltamia! Panoksena edelleen kunkin pelaajan valitsema kirja. Talo tarjoaa turnauksen jälkilöyly-saunan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Joku kuoli - miten autolle kävi?

Olen ehkä päivitellyt aiemminkin, mutta vaikuttaa siltä, että monille virolaisille auto, ja mieluusti iso ja kallis sellainen, on elämän tärkeimpiä statussymboleita. Kotitalo voi olla ränsistynyt, piha repsottaa, mutta talon edessä seisoo kiiltelevä city-maasturi.

Jörg Haiderin kuolemasta kertovassa lehtiuutisessa ei ollut Haiderin kuvaa, vaan kuva romuttuneesta autosta. Kuvatekstissä kerrottiin auton menneen täysin päreiksi ja mikä tärkeintä - muistettiin mainita auton merkki.

Tanner tömisee ja aitaa kaatuu



Kisabanderolli Rakveren urheiluhallin seinässä



Isoja setiä



Vielä isompia setiä



Tuosta saat! Ja tuosta! Ja tuosta!



Rumpali pisteli hienosti



Avajaisseremonioissa kantoivat Rakveren naiset maannimikylttejä kansallispuvuissaan.





Koululaiset olivat tehneet liikuntahalliin hienoja sumo-piirustuksia ja savitöitä.



Nyt on erittäin viihdytetty olo. Olimme eilen Rakveressä amatöörien sumopainin MM-kisoissa ja kylläpäs olikin hyvä reissu.

Emme kumpikaan olleet koskaan aiemmin nähneet sumoa livenä. Siksi oli melkoinen elämys, kun liikuntahallin käytävällä käveli vastaan noin 150-kiloinen unkarilainen pelkässä sumovyössä. Varsin atleettisen kokoiset naispainijat olivat myös sellainen näky, joka ei ihan heti verkkokalvoilta katoa. Mainittakoon heti, että nais-sumotoreilla on yllään muutakin kuin mawashi eli sumovyö. Vyön alla heillä on yleensä polvipituiset trikoot ja yläkroppaa peitti napakka t-paita.

Liikuntahalliin oli rakennettu tietenkin aivan virallinen sumon kilpailualusta, savinen dohyo, ja sen päällä roikkui katos, tsuriyane, kuten asiaan kuuluu.

Osallistujia oli kymmenistä eri maista. Kaukaisimmat taisivat olla Uudesta-Seelannista ja Brasiliasta. Suomestakin oli joukkue.

Sumopainijoita ajatellessa useimmille tulevat mieleen järkälemäisen kokoiset Japanin ammattipainijat. Amatööripuolella painijoista suurin osa oli kuitenkin varsin urheilullisen mallisia. Naisten sarjoissa oli myös aivan linnunluisia painijoita. Siitä seurasi aika huvittavia otteluita, kun hentoisen tytön vastustajaksi alkusarjassa asettui joka suuntaan noin kolme kertaa suurempi kilpasisko.

Nämä olivat siitä mukavat urheilukilpailut, että koko ajan tapahtui jotakin vain paria pientä taukoa lukuun ottamatta. Ja yksittäinen painiotteluhan on varsin räjähtävä hetki, jossa ei peesailla ja katsella, vaan väännetään niin paljon kuin kropasta lähtee.

Karvaisin painijan takapuoli -kisan voitto menee Georgiaan! Ei voinut olla ajattelematta painija Pertti Ukkolan legendaarista lausahdusta, kun hän kuuleman mukaan joissain kisoissa oli sanonut vastustajastaan, että "minä en paini, ennen kuin tuo apina puhuu". Vaikka kuinka on totisesta urheilusta kyse, niin onhan se hilpeän näköistä, kun isot miehet marssivat pakarat paljaina :)

Harmi, että ei tullut nähtyä Rakveren omaa sumotoria, Kaido Höövelsonia eli Barutoa. Hänhän on ammattilainen, mutta ihme olisi, jos hän ei olisi paikan päällä ollut.

J oli tietysti matkassamme mukana. Kun päiväunien aika tuli, lähdin poika vaunuissa tutustumaan Rakvereen. Pääsin näkemään ne kohteet, mitä halusinkin. Mukavan kävelyreissun päässä urheiluhallista olivat sekä Rakveren linnanrauniot että sen kupeessa oleva Rakveren tarvas eli kaupungin symboli, härkäpatsas.

Eesti Päevalehden pisteet laskivat, sillä lehdessä ei ollut tänään kisoista sanaakaan, vaikka maanantaisin siinä vielä ilmestyy urheilun erikoisliite. Huono suoritus.

Summa summarum: ihmiset, jos on mahdollisuus mennä katsomaan sumoa, menkää!





Rakveren härkä seisoi linnan vallihaudan reunalla.



Härän jalustan reunaan olivat saaneet nimensä kaikki yksityiset ja yhteisöt, jotka olivat patsaan hankinnassa avustaneet. Näkyy olevan useampikin tuttu suomalaisnimi.



Rakveren linna



Rakveren kaupunginteatteri

lauantai 11. lokakuuta 2008

Virolaista mediaosaamista Suomessa

Sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 6.10. juttu Jyväskylän yliopiston uudesta journalistiikan professorista Epp Laukista (Epp on naisen nimi). Hän tuli tehtävään Tarton yliopistosta ja aloitti Jyväskylässä elokuussa.

Kiintoisinta jutussa oli Laukin kommentit siitä, että Virosta puuttuu mediakritiikki. Laukin mukaan median kritisointi täällä on vaikeaa siksi, koska tiedotusvälineiden omistajat pelkäävät, että mediankäyttäjät pitävät tiedotusvälinettä huonona, jos sitä kritisoidaan.

Lauk sanoo, että kritiikittömyys juontaa juurensa neuvostoaikaan, jolloin lehdissä ei tietenkään voinut kirjoittaa mitä tahansa eivätkä tutkijat voineet kriittisesti analysoida oman maansa tiedotusvälineitä. Niinpä journalistiikan tutkimus keskittyi mediahistorian tutkimukseen.

Suomessa median kritisointi on Jokelan ja Kauhajoen jälkeen lähtenyt ihan uusiin sfääreihin, mikä toivottavasti vie tiedotusvälineitä parempaan suuntaan. Viron sisäistä mediakritiikkiä en ole osannut tarkastella, mutta täytyypä tuon Laukin haastattelun myötä jatkossa asiaa katsella.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Mitä ajattelin tänään

Tänään pähkäilin muun muassa,

- miksi väki haluaa välttämättä seisoa paikallisbussissa, vaikka istumapaikkoja olisi yllin kyllin.
- miksi vironvenäläiset nuoret miehet pukeutuvat aina mustiin verkkareihin. Nuorilla naisilla kansallispukuna on tiukemmat mustat verkkarit kultaisin kanttauksin tai kultaisin Adidas-raidoin.
- miten Kaubamajaa tulee ehdottomasti muistaa välttää, kun siellä on alennusmyyntiviikko Osturalli. Sama kaaos kuin Stockmannin Hulluilla Päivillä, joihin niihinkään ei pidä mennä.
- miten hauskan erilainen voi olla pieni ruokakauppa, jossa asiakkaina on enimmäkseen venäjänkielisiä. Pakastealtaassa on lähes pelkästään pelmeneitä, ja erilaisia vihannessäilykkeitä on vaikka kuinka. Lehtihyllyssä on ihmeellisen näköisiä venäläisiä aikakauslehtiä.
- kuinka mahdottoman tyylikkäiltä tummissa puvuissaan näyttävät Eesti Päevalehden kuvissa Espanjan jalkapallomaajoukkueen pelaajat, jotka saapuivat eilen Viroon MM-karsintaotteluaan varten. Virolaiset lienevät pelin suhteen vatsa kuralla, sillä edellisessä karsintapelissä Bosnia-Herzegovinaa vastaan tuli takkiin 0 - 7 ja maansurua oli ilmoilla. Nyt vastassa on Euroopan mestari. Sunnuntaina voi futistähtiä bongata kaupungilla, sillä he viettävät vapaapäivän Tallinnassa ennen lentoaan Belgiaan seuraavaa otteluaan varten.
- miten hilpeää on, kun pöydällä on liput sumon MM-kisoihin.
- miten ilahduttavalta Nobel-palkinto voikaan tuntua. Suomen nobelisteihin minulla on pitkien ja laveiden aasinsiltojen kautta suorastaan läheinen suhde. Lapsena olen hyppinyt AIV-rehun seassa ja edelleenkin ihailen vanhoja hienoja lasisia AIV-liospulloja. Nimeni liittyy vahvasti Sillanpään tuotantoon. Ahtisaarelle puolestaan olen tarjoillut nenän eteen lautasella ruokaa.

Wunderbaum "Estonia"

Aamukävelyllä huomasin erään auton peruutuspeilissä roikkuvan Wunderbaum-hajukuusen tuoksua "Estonia". Kuusi oli tietenkin sinimustavalkoinen.

Milleköhän Estonia-wunderbaum tuoksuu? Kivihiilivoimalalle? Hapankaalille? Räksyttävälle vahti-schäferille, joka on ollut viikon yhtä mittaa pihalla? Raitiovaunulle talviaamuna, kun kaikilla matkustajilla on yllään räntäsateesta märät takit?

Onkohan Suomessa vastaavaa kuusta ja mikähän sen tuoksu olisi?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Mistä tietää, että on Suomessa, osa 2

Tiedän olevani Suomessa, kun jalankulkija lopultakin, pitkän odotuksen jälkeen pääsee tien yli suojatietä pitkin, minä aikana jalankulkija vilkuttaa nöyrästi kiitokset pysähtyneille autoilijoille ja kiihdyttää vielä kävelynsä niska kyyryssä juoksuksi, jotta ei vain suotta odotuttaisi peltilehmillä ajavia.

Todettakoon, että Virossa suojatie on oikeasti SUOJAtie, vaikka liikennekulttuuri muutoin saattaa olla aika vauhdikasta. Jos en täällä auton ratissa ollessani pysähdy suojatien eteen, saan perääni nyrkin heristelyä ja kiroilua. Niinhän sen kuuluu olla.

maanantai 6. lokakuuta 2008

La Karita ja Morticia

Villit unet saavat jatkoa. Jos kesällä ajoin Nicolas Sarkozyn kanssa kilpaa radio-ohjattavilla autoilla (menee kyllä ehdottomasti unieni Top 3:een!), niin tässä yönä muutamana seuranani oli Karita Mattila.

La Karita oli keikalla erään turkulaisen opiskelijakuoron kanssa ja siinä yhteydessä antoi minun kokeilla korkokenkiään, jotka eivät olleetkaan mitkä tahansa korkkarit, vaan suomalaisen Minna Parikan design-luomukset, vaaleanpunaiset Morticiat. Unessa niitä sain testata ja olivat ihan mahtavan hyvät jalassa.

Haa, tästä sain hyvän aasinsillan mainita Minna Parikka, jolla on ihan uskomattomia kenkiä. Morticiat ovat sieltä lievemmästä päästä. Karita Mattilan jalkaan ne voisivat sopiakin. Uskoisin myös, että Tallinnassa parikat voisivat tehdä kauppansa.

Tästä tulikin mieleeni, että olen kerran nähnyt Mattilan livenä kaupungilla. Hän näkyi kilometrin päähän pinkissä nahkatakissaan ja suurissa aurinkolaseissaan. Hän näytti tähdeltä, jolla on pokkaa olla juuri sen näköinen kuin on. Respect!

****

Mummolavierailun aikana J:n suuhun on putkahtanut kolmas hammas ja sen myötä on podettu pientä nuhaa. Maaseudun raittiissa ilmassa poika kiskoo vaunuissa huiman pitkiä päiväunia. Minä teen nostalgia-löytöjä ja olen kaivanut kaappien kätköistä kaksi yläasteaikaista luokkasormusta ja lukiossa ostetun nahkatakin.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Oi kallis kotimaa

Mistä tietää, että on Suomessa?

Siitä, kun automarketin pihalla asiakkaat palauttavat tunnollisesti ostoskärryt niille kuuluvaan katokseen eivätkä jätä niitä levälleen parkkipaikalle. Järkevää, tunnollista, niin suomalaista.



(S ja J ovat parhaillaan lahden pohjoispuolella)

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

J-päivitys

Tajusin, että J:n kuulumisista on kerrottu enemmän reilusti yli kuukausi sitten, joten jälkikasvumme seikkailuista kerrottakoon nyt. Poika täyttää parin päivän päästä seitsemän kuukautta.

Kuukaudessa J:n liikkuminen on lisääntynyt hurjasti. Poika liikkuu ryömien taaksepäin, kierien sekä hassua siksakkia, joka ei vie suoraan eteenpäin, mutta matka taittuu kuitenkin. Mahalta selälleen ja toisin päin kierähtelyt ovat aivan lasten leikkiä. Pistokkeet alkavat saada suojauksia, ompelukori virkkuukoukkuineen on pitänyt nostaa pojan ulottumattomiin ja chilin palat pitää muistaa huolellisesti kerätä lattialta.

Kun J on syönyt ja levännyt, hän viihtyy lattialla touhuillen hyvin pitkiä aikoja. Suosikkihommaa on nuolla metallista lattialistaa, joka erottaa kaakelilattian laminaatista (ah, näin tapahtuu juuri tällä hetkellä!). J myös makoilee selällään ja lukee pehmokirjojaan sekä järsii kaikkien aikojen suosikkileluaan, äitiyspakkauksen punavalkoista helistintä. Lattialla pidämme isoa peittoa leikkimattona, mutta se on aika turhaa hommaa, sillä poika on sillä ehkä viisi sekuntia.

Ryömiminen ei siis suju eteenpäin. J osaa jo jäpittää konttausasennossa, joten saapa nähdä, jääkö eteenpäin ryömimisen vaihe kokonaan pois.

Päiväunia poika nukkuu yleensä kahdet. Aamupäivällä uni tulee koirapuistoreissulla ja iltapäivällä joko äidin syliin tai uudella ulkoilureissulla vaunuihin.

Hampaiden pesu, niiden kahden, on edelleen hieman kimuranttia, mutta sujuu mitenkuten.

Vaatekoko on tällä hetkellä 74 cm. Seitsemänkymppisetkin menevät useimmiten, mutta ei niitä kannata enää hankkia.

Kiinteän ruuan syömisen opettelu alkoi syyskuun alussa. Rääkymistä aiheuttanutta kukkakaalia lukuun ottamatta kaikki on maistunut hyvin ja syöminen sujuu hienosti. Jokin kuitenkin aiheuttaa J:n leukaan ja kaksoisleukaan kuivaa ihottumaa. Vaihtoehtoina ovat enää porkkana ja peruna. Juuri nyt on meneillään vaihe, jossa syötämme vain pottua ja katsotaan, mitä iholle tapahtuu.

Neuvolan täti neuvoi antamaan pojalle vettä nokkamukista ruokailujen päätteeksi. Näin on toimittu, mutta J ei vielä käsitä nokkamukista juomista alkuunkaan. Helistimen jälkeen muki on kyllä paras lelu.

Kiinteän syömisen myötä J alkoi tahtoa öisin enemmän ruokaa. Kun koko kesä mentiin kahden yöherätyksen taktiikalla, nyt on ihan tavallista, että saan syöttää poikaa neljästi. Ehkä tämä on kosto siitä, että J on tähän asti ollut varsin hyväuninen.

On jännä huomata, että J on vähitellen alkanut osoittaa, milloin jokin on tyhmää. Jos joudun ottamaan kielletyn esineen kädestä, parku alkaa. Kukkakaalinvastustushuuto oli myös ilmeinen. Pääosin J kuitenkin on tosi aurinkoinen.


****

Meillä käyneet muistavat ehkä, että olohuoneessamme ovat roikkuneet tummanruskeat, mahtavalaskoksiset Äiti Venäjä -verhot (asiasta tietämättömät: asumme vuokralla ja vuokra-asunnot Virossa ovat usein kalustettuja ja sisustettuja). Ne ovat vihdoinkin poissa! Nyt vain tarttis keksiä, millaiset verhot olisivat hyvät tilalle, mistä ne hankkisi ja kuka ne ompelisi. Puuh, ehkä mennään ilman verhoja, sanoo laiska ja käsityötaidoton S...

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kultainen nuoruus

Virossa nuoret ihmiset ovat aivan toisella tavoin julkisuudessa ja vallan kahvassa kuin Suomessa. Kiinnitin tähän huomiota varsin pian tänne muuton jälkeen, kun lehtien syntymäpäivähaastatteluissa alkoi tulla vastaan kolmekymppisiä. Suomalaisessa sanomalehdessähän synttärihaastattelut alkavat yleensä viidestäkymmenestä, ja vaikka Suomen Kuvalehtikin kelpuuttaa pönötyskuvagalleriaansa nykyään jo junioritkin, niin eipä heitä siellä paljon näy.

Toisin on täällä. Lehtien synttärijutut, listat siitä, keillä julkkiksilla on minäkin päivänä syntymäpäivä ja ylipäänsä sanoma- ja aikakauslehtien henkilöhaastattelut vilisevät nuoria julkimoita.

Ostin syyskuun Anne-naistenlehden, jota lukiessa meinasin nielaista kieleni. Lehdessä oli pitkä juttu hieman päälle kolmekymppisistä naisista, jotka olivat 30 ikävuoden rajapyykin ohittaessaan päättäneet alkaa tarkastella elämäänsä ja työuraansa ja tehdä elämänmuutoksen. Joku ryhtyi opettajasta puutarhuriksi, joku muutti kaupungista maalle, kuka mitäkin.

Kun suomalainen lehti tekee vastaavan jutun, siinä haastatellaan hieman yli 40-vuotiaita naisia. Suomalainen kolmekymppinen nainenhan kun on hetki sitten valmistunut, ollut ehkä pari vuotta töissä ja miettii, pitäisikö perhettä perustaa. Ei siinä vielä pähkäillä suurten elämänmuutosten tekemistä, vaan vasta koetetaan johonkin raiteelle asettua (hmm, miten tämä kuulostaa niin tutulta...?)

En tosiaankaan vielä tunne tilastoja, mutta perstuntumani mukaan Virossa valmistutaan opinnoista rivakammin, saadaan lapsia aiemmin ja ylipäänsä halutaan työelämään huomattavasti nopeammin (esimerkiksi siksi, että täkäläisellä opintorahalla, 51 euroa kuussa, ei elä) kuin Suomessa. Näin ollen onkin mahdollista kolmekymppisenä pohtia lujaa rilluvuosiputkeaan ja tuumata, voisiko tehdä jotain muuta.

Virolaisesta elämänmenosta kiinnostuneet voivat tutustua Taloussanomien Baltia-blogiin, josta härskisti nappasin tuon em. opintorahan suuruuden = eli en tarkistanut sen oikeutta mistään.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Päivän ovi ja sunnuntaikävelyllä

Aamulla piiskaava kaatosade ja sitten aurinkoa. Sunnuntaikävely vei J:n, minut ja koiran taas uusille kaupunginosamme kaduille. Pusikoituneella jalkapallokentällä otti mies aurinkoa pelkissä sortseissa. Pikkupoika kiskoi narun perässä jotakin, jonka luulin olevan jotakin elävää, koska poika niin tiiviisti sille jutteli. Tuijotin pitkään, mutta ei narun päässä tainnut mitään elollista olla. Synkänharmaan, huonokuntoisen talon katutasossa keskellä ei niin minkäänlaista bisnesaluetta oli aivan käsittämättömän kalliin näköinen sisustusliike. Siellä luultavasti asioivat vain ne, jotka tosiaan tietävät, mitä haluavat eivätkä kysy hintaa.

Sisustusliikkeen vierestä nappasin myös tämänkertaisen Tallinnan oven. Se kuuluu suojeluskunnalle, Kaitseliitille. Tämä ovi edustaa tällaista jyhkeää, raudoitettua ja vähemmän herttaista Tallinnaa. Kalteroituja ikkunoitahan täällä näkee muutenkin paljon. Stalinin auringot paistavat edelleen monen neuvostoaikaisen kerrostalon alimpien kerrosten ikkunoissa.

Alempi kuva on lähileipomostamme. Ei nyt suoranaisesti maailman kutsuvin rakennus, mutta viis siitä, kun sisältä saa hassuja piirakoita erilaisin täyttein ja aina lämpöisinä. Olen käynyt siellä ehkä viisi kertaa ja nyt alan kai kuulua kanta-asiakkaisiin, sillä myyjärouva vähitellen hymyilee.

- - Niin, siis tähän kuuluisi nuo kaksi kuvaa, mutta Blogger ei nyt suostu lataamaan niitä. Yritän myöhemmin uudestaan. - -

lauantai 27. syyskuuta 2008

Markkinoilla






Kaupunginosassamme ja samalla lähipuistossamme järjestettiin sügislaat eli syysmarkkinat. Oli oikein mainio toritunnelma. Aurinko paistoi, juontaja lausui sukkelia, viihdyttämään tuotu bändi soitti kepeästi tyhjänpäiväistä iskelmää ja myyntipöydät notkuivat omenoita, sipulia, hunajaa, villasukkia, katajatuotteita, lampaantaljoja, syyskukkia sekä marjapensaiden ja hedelmäpuiden taimia.

Yhdellä kojulla kaupan oli hunajaolutta, meeõlu, jota toki lasin maistoimme. Väri oli kuten jonkin verran käyneessä sahdissa, happamuutta ei yhtään, makeutta jonkin verran. Minä kuvailisin laihaksi sahdiksi, johon oli lisätty makeutusta (lukija, jos et tiedä, mitä on sahti tai et ole sitä maistanut - käväise Itä-Hämeessä, älä Alkon sahtitynnyreillä).

Eräässä torikojussa myytiin erittäin hyvää käsintehtyä suklaata, jota piti ostaa rasiallinen. Nyt se rasia on tyhjä. Suklaata kaupitteli Kõlleste Kommimeistrid.

Meillä oli koira mukana ja jostakin syystä I jaksaa kiinnittää ihmisten huomion, vaikka onhan täällä isoja koiria vaikka kuinka. Vanhat rouvat tulivat taivastelemaan ja rapsuttamaan elukkaamme ja pikkulapset hihkuivat innoissaan. Koiraan liittyviä kommentteja ja kysymyksiä sateli: "Onpa se iso ja karvainen", "Asuuko se teillä sisällä?", "Eikö siitä tule kamalasti roskaa?", "Eikö se tee lapselle mitään?", "Minkä rotuinen se on?" (Oikeat vastaukset: Niin on, Kyllä, Kyllä, Ei, Mustaterrieri)

Eläimistä tulikin mieleen torstai ja musiikkileikkikoulu. Totesin siellä, että lastenmusiikin parista voi bongata hauskoja kulttuurieroja. Kuten vaikkapa sen, että Virossa on paljon haikara-aiheisia lastenlauluja. Suomessa ei taida olla yhtäkään.

Kuvat:

- Erittäin herkullinen rasiallinen konvehteja, jossa oli vain yksi huono suklaa, se kahvinmakuinen.
- Yksityiskohta eräältä toripöydältä. Kivoja vanhoja vaakoja käyttivät monet myyjät. Kuvassa näkyy myös tuoretta valkosipulia, kurpitsaa ja omppujen lisäksi myös omenamehua.
- Hunajaolutlasi
- Hunajaoluttynnyri
- Viihdytyksestä vastannut Rein Laaneorg ja ansambel President.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Reipas työmies


Katsokaa nyt, kuinka pontevasti virolainen tietyömies tekee liikennemerkissä hommia! Tuossa on ihan eri lailla voimaa ja vauhtia kuin pikkusievästi lapioon nojailevassa suomalaisessa kollegassaan.

torstai 25. syyskuuta 2008

Synkeä Suomi

Suomalaisena Virossa on nyt omituinen olla. Paikallisten kanssa en ole viime päivien tapahtumista päässyt puhumaan, mutta kovin synkkänä kotomaamme tällä hetkellä näyttäytyy.

Kauhajoen tapahtumat ovat olleet ykkösuutinen täälläkin. Eesti Päevaleht nosti sen sekä eilen että tänään pääkirjoituksen aiheekseen ja kertoo tapahtumasta muutenkin laajasti. Lehdellä on paikan päällä oma toimittajansa ja kuvaajansa, mikä sekin kertoo -kamala sanoa- kiinnostavuudesta täällä. Virolaisia uutisessa koskettaa myös se, että Kauhajoella opiskelee ammattikoulussa useampi kymmenen virolaista nuorta. Heidän tuntojaan on tietenkin lehdissä käsitelty.

Toinen virolaisia ihmettävä asia on hihhuli-dosentti Johan Bäckmanin muutama päivä sitten Virossa julkaistu teos Pronssisoturi, jossa hän väittää, että Viro ei ole koskaan ollutkaan neuvostomiehityksen alla. Bäckmanin touhut ovat niin ihmeellisiä, että sanattomaksi vetää.

Minä olen seurannut Kauhajoki-uutisointia Suomen tiedotusvälineistä ja täytyy sanoa, että jos olisin Hesarin tilaaja, tilaus varmaankin loppuisi nyt. Eritoten tänään Hesarin nettiuutisointi Kauhajoesta on alkanut osoittaa oksettavia, lopullisesti iltapäivälehtimäisiä piirteitä. Lehden eilinen valinta poistaa paperilehden etusivulta mainokset ja laittaa Kauhajoki-uutinen tilalle sai minut kihisemään kiukusta. Siinä onnistui ampuja-Matti saamaan juuri sen mitä halusikin.

Tällä hetkellä olen nettiuutisoinnissa tyytyväisin Yleen, joka on mielestäni onnistunut välttämään mauttomimmat otsikoinnit ja sosiaalipornot ja malttoi tänään jopa siirtää Kauhajoen pois ykkösuutisen paikalta, tosin ei kovin pitkäksi aikaa.

Ehkä lehdet ovat jotakin Jokelasta oppineet, sillä näyttäisi siltä, että aivan samanlaista paniikinomaista minuutti minuutilta -uutisointia ei ole ollut ja mielestäni esimerkiksi koulun oppilaiden, surmansa saaneiden tuttujen ja paikkakuntalaisten haastatteluja on ollut paljon Jokelaa vähemmän. Eipä ole kuulunut myöskään kauhajokelaisten kritiikkiä tiedotusvälineitä kohtaan. Tai ehkä aikaa on kulunut vielä liian vähän.

Voi kunpa ei koskaan enää.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Yhä ylös yrittää

Meillä kävi väsynyt ja stressaantunut nuohooja. Illalla puolen kahdeksan jälkeen hän tohotti meille viimeisenä rivitaloyhtiömme asunnoista, puhkui, puhisi ja taivasteli. Koetin olla myötätuntoinen ja totesin, että taitaa olla aika paljon hommia ja pitkää päivää. "Ehei, tänään pääsen varhain kotiin", tokaisi mustanenäinen nokisutari.

Takkaamme putsatessa nuohoojan kännykkä soi. Työn raskaan raataja koetti saada ääneensä ystävällisen sävyn. Puhelun päätyttyä puhina jatkui. "Kanta-asiakas taas soitteli. Virolaiset heräävät nuohoushommiin syyskuussa ja töitä on vaikka kuinka. Puhelin soi jopa yhdeltätoista illalla."

Nokikolari sai takan siivouksen kuntoon, imuroi töistä tulleet roskat ja huokaisi, että nyt pääsisi kotiin. Ei huolinut tarjoamaani juomaa.

Vaan uljas on näky, kun musta mies seisoo savupiipun päällä kirkkaansinistä taivasta vasten. Ja tietysti hänellä oli komea vyö ja takissa kaksi riviä nappeja, jotka periaatteessa voisivat olla kiiltäviä. Minä seurasin sydän syrjälläni ikkunasta, kun mies tasapainotteli katon harjalla savupiipulta toiselle.

Mutta onko pakko laittaa ne siniset suojatossut jalkoihin sisällä? Se pilaa vaikutelman. Nokipojan kuuluu olla kokomusta.
Related Posts with Thumbnails