Estonialle iso käsi

Kävelin hetki sitten Estonia-teatterin ohi, jonka nurkalla minua ilahdutti tämä näky:

Henkilökunnan parkkipaikalle vievän tien sulkee näin nokkelasti keksitty portti. Kapun käsi nousee, kun parkkipaikalle tulija laittaa kulkulupansa koneeseen. Tykkään!

Pysäköinnistä maksaminen - näin se kuuluu tehdä

Virolaiset ovat teknisessä nokkeluudessaan välillä niin käteviä, ettei meinaa uskoa.

Tallinnassa pysäköinnistä maksaminen tapahtuu lähes pelkästään kännykällä. Kun kaupungissa ajaa pysäköintialueelle, on siellä vastassa kyltti, jossa lukee, mikä pysäköintialueen numero on. Autoilija soittaa kyltissä mainittuun puhelinnumeroon ja näpyttelee aluekoodin sekä auton rekisterinumeron. Parkkimaksu veloitetaan puhelinlaskussa.

Joskus taas voi olla tilanne, että parkkipaikka löytyy tienvarresta, eikä lähistöllä ole kylttiä, josta selviäisi, minkä hintainen parkkialue on.

Silloin (ja toki myös ensin mainitussa tapauksessa, isommalle parkkialueelle pysäköidessä) älypuhelimen käyttäjä voi ottaa käyttöön Pargi-sovelluksen. Se on systeemi, josta en keksi enää parantamisen varaa.

Kun auton saa parkkiruutuun, avataan puhelimesta Pargi, jolloin sovelluksen paikannusohjelma etsii puolestani, millä parkkialueella olen (alue voi olla esim. vanhakaupunki, muu keskusta, laitakaupunki - hinnat ovat erilaiset alueen mukaan).

Kun Pargi on muutamassa sekunnissa alueen löytänyt, sovellus kirjoittaa puolestani valmiin tekstiviestin pysäköintitietoineen, minkä minä napinpainalluksella lähetän. Näin alkaa pysäköintiaikani.

Kun palaan takaisin autolleni, avaan Pargin uudestaan ja painan pysäköintiajan lopettavaa nappia. Tässäkin tapauksessa pysäköintimaksu veloitetaan puhelinlaskussani.

Pargin ansiosta ei koskaan tarvitse huolia, onko mukana pikkurahaa pysäköintiä varten eikä tarvitse miettiä, pitäisikö vaikkapa kesken kyläilyn käydä työntämässä lisää rahaa automaattiin.

Maailmassa on toki isompiakin ongelmia kuin se, miten näppärästi yksityisautoilija saa parkkimaksunsa maksettua. Mutta jos kerran propellipäät jatkuvasti kaikkea uutta keksivät, niin onpa verratonta, että joku kehittelee näinkin näppäriä arjen apulaisia.

Ja kyllä, pysäköinnin voi edelleen maksaa ostamalla lipun tavallisesta kolikoilla toimivasta automaatista.

Wuhuu, minulle puhuttiin ja hymyiltiin kaupassa!

Olemme Suomessa, muutaman sadan kilometrin päässä Helsingistä.

Eilen kävin T:n kanssa paikallisessa K-Supermarketissa ja tökin puolisoani: huomasitko, myyjät tervehtivät ja hymyilevät!

Kun kysyin myyjältä, mistä voisin löytää hunajaa, hän jätti saman tien muut asiansa kesken ja lähti ohjaamaan minua oikeaa hyllyä kohti, esitteli hunajavalikoiman ja kertoi, että paikkakunnalla tehtyä hunajaa ei ole enää saatavilla, mutta että toista suomalaista merkkiä oli tullut tilalle. Kaikki tapahtui luonnikkaasti ja ilman tunnetta, että asiakas on rasittava, kun tulee häiritsemään myyjän kallisarvoista työaikaa.

Tämähän on melkein kuin Kaliforniassa!

Pakko on myös todeta, että pienenkin paikkakunnan marketin siisteys, selkeys ja ruokavalikoima on komea. Ja miten täällä voi keskellä talvea saada niin komeita salaatteja, kun Tallinnan Prisman hyllyssä salaatit ovat laatua "kaksi lehteä ristissä"?

Karkkihyllyn edessä pidin hiljaisen hartaushetken. Sitten lujitin luontoni ja tein vain pakollisen Suomen-ostoksen, eli ostin purkkikaupalla xylitol-pastilleja (niitä tosiaan ei saa Virosta, vaikka xylitol-purkkaa saa).

Rukiista lettuleipää

Tortilloita on hauska syödä ja rullailla. Meillä tenavatkin tykkäävät "lettuleivistä" ja pyörittelevät omia käärylöitään.

Useimmiten olemme syöneet ulkomaisia täysjyvä-tortillalettuja, mutta Amerikan-olomme aikana oli virolaiskauppoihin ilmestynyt niille vankka, virolainen kilpailija.

Kodumaine õhuke rukkileib on valtavan kokoinen ohut, taipuisa ruislätty. Valtavalla tarkoitan oikeasti todella huomattavan kokoista pyöreää leipää: lätty peittää iltapäivälehden aukeaman (ok, en ole kokeillut, mutta niin se varmasti tekee). Siitä voi sitten repiä itselleen sopivia paloja.

Me olemme täyttäneet ruislättyä esimerkiksi savusiialla. Toimii. Olen myös tuumannut, että lätystä saisi aika helposti pientä suolaista tarjottavaa. Levittelisi vain ruisräiskäleen päälle vaikkapa majoneesia, juustoa ja haluamiaan täytteitä, käärisi rullaksi ja leikkaisi tästä suolaisesta kääretortusta siivuja.

En nyt kuollaksenikaan muista, minkä leipomon tuote tuo on, eikä tuosta surkeasta epätarkasta kännykkäräpsystäkään saa selvää. Mutta jos ken Virossa tuollaista haikailee, niin perusmarketin ruisleipähyllystä voi tätä leipää etsiä.

Täällä ollaan

Tässä on varmaan vierähtänyt blogin historian pisin kirjoittamistauko. Elossa ollaan ja kaikki hyvin. On vain taas kaikenlaista uutta miettimistä tuolla internetin ulkopuolisessa elämässä, että on jäänyt tämä harraste vähemmälle.

Lähiaikoina lupaan blogata mm.

- Viron väestölaskennasta ja siitä, miten me siihen osallistuimme

- hauskoista virolaisista ruistortilloista, jotka ovat keittiömme uusi suosikki

- siitä, miten tekniikka helpottaa pysäköinnin maksamista ja bussilipun ostoa

- tuntoja Suomessa käymisestä pitkän tauon jälkeen

- iltapuvuista - kevät tuo mukanaan pukujuhlia ja mietin, hankkiako jonkun virolaisen tekijän mekko. Tämä on siis niiiiin tärkeää ja voisin pohtia asiaa yhdessä arvon lukijoitten kanssa.

Tallinnassa on aamulla valoisaa jo puoli seitsemältä, lastenhuoneeseen pitää saada pimennysverhot ja minä odotan, että pääsen haravoimaan takapihaa. Tänään oli ekaa kertaa tennarit jalassa - se on kevät ny!

Opelle lisää liksaa

Huomenna torstaina on kaupungilla mielenkiintoista. Opettajat ja lastentarhanopettajat ovat lakossa lähes kaikissa kouluissa ja julkinen liikenne on melkein kokonaan seisahtunut tukilakkona opettajille.

Kyseessä on opetusalan henkilöstön mielenilmaus, jolla he pyrkivät saamaan palkkojaan paremmiksi. Opettajien ammattijärjestön EHL:n toive on, että opettajien minimipalkka nousisi 729 euroon.

Opettajien lakko kestää kolme päivää. Se alkoi tänään suurella mielenosoituksella Tallinnan Vapauden aukiolla.

Lakkoa on kuvailtu Viron itsenäisyyden ajan suurimmaksi ja se onkin täyttänyt kaikki tiedotusvälineet jo monta päivää.

Suurin osa kansasta tuntuu kyllä kannattavan opettajien palkankorotusta, mutta kyllähän lakkoilu muutaman päivän ajan ongelmia aiheuttaa. Jos lapsia ei voi viedä kouluun tai päiväkotiin, täytyy vanhempien kenties jäädä töistä pois lapsia hoitamaan, jos muuta hoitoratkaisua ei löydy. Ja millä kulkevat töihin tai vaikkapa lääkäriin ne ihmiset, joilla ei ole oma autoa? Tallinnassa sentään aivan kaikki bussilinjat eivät pysähdy, sillä yhdeksän linjaa jää vielä ajelemaan. Keskiviikkoiltana tuli lisäksi ilmoitus, että myöskään rautatieliikenne ei seisahdu, vaan junat liikkuvat.

Mutta se on ihan varma, että huomenna on kaupungilla paljon kiroilevia ihmisiä, paljon henkilöautoja ja paljon mukavista vapaapäivistä iloitsevia lapsia ja nuoria.

Pienen ihmisen ikäkriisi

Meillä vietetään tänään 4-vuotissyntymäpäiviä. Hiljaisuudessa.

Jo muutaman kuukauden ajan J on ilmoittanut synttäreistä puhuttaessa, että hän ei halua tulla neljävuotiaaksi. Hän haluaa olla vain kolme.

Viimeksi eilen kyselimme, haluaisiko poika, että pitäisimme pienet synttärijuhlat. Vastaus oli ehdoton ei. Hän ei tahdo syntymäpäiviä eikä olla neljävuotias.

Tämä päivä on hieman onnistunut lepyttämään mielialaa. Me vanhemmat olimme kuitenkin hankkineet pojalle pari lahjaa, joista on riittänyt päiväksi iloa.

Lopulta reipas alakouluikäinen naapurintyttömme pihaleikeissä vakuutti J:n, että synttärit on tosi kiva juttu, kun saa lahjoja, herkkuja ja ennen kaikkea - saa olla saman ikäinen kuin naapuruston muut neljävuotiaat. Näille puheille J jo nyökytteli ja nauroi. Lapsi osaa puhua lapselle.

Illalla tulevat naapurit syömään kakkua, mutta synttäreistä emme puhu mitään. Onnistuvat ne juhlapäivät näinkin.