Tallinnalaista kosmetiikkaa

Syksyllä tein LT-blogin ensimmäisen ruokapostauksen, ja nyt otetaan entistä pidempi harppaus epämukavuusalueelle: seuraa blogin ensimmäinen päivittäiskosmetiikkapostaus. 

Älkää naurako. 

Orto on perinteikäs virolainen päivittäiskosmetiikan valmistaja. Orton Puhas Loodus -sarjan sampoita, saippuoita, rasvoja ja kasvovesiä myydään jokaisen tavallisen ruokakaupan kosmetiikkahyllyssä. 

Eräällä syksyn kaupparetkellä etsiskelin hyllystä jotakin, kun tajusin, että Puhas Loodus -tuotteet eivät maksa juuri mitään. Purkkien hinnat pyörivät 2 - 3 eurossa (apteekeissa hinnat voivat kiivetä jopa 4 euroon). Totesin, että näillä hinnoilla voisin testailla, mitä ihmeitä virolaiskosmetiikka hipiälleni tekee. 

Lisäksi tuntui kivalta ajatukselta, että päivittäiskosmetiikka voisi tulla kotikaupungistani, eikä L'Oréalin megatehtaasta maailman toiselta puolelta. 

Luonnonmukaisuuteen en ota kantaa: vaikka tuotesarjan nimi on Puhas Loodus, puhdas luonto, en ole jaksanut perehtyä tuotteiden INCI-luetteloihin (se pikkupräntti purkkien kyljessä), jotta tajuaisin, onko aineissa mitään luonnollista - mitä ikinä termillä halutaankaan tarkoittaa. 

Olen viime kuukausien aikana kokeillut muutamia tuotteita ja lyhyesti sanoen: tuotteista suurimman osan hinta-laatu-suhde on minulle erinomaisen riittävä.

Katsotaanpa tarkemmin, mitä kylppärimme hyllystä löytyy. 

- Kuvassa vasemmalla on auringonkukkasampoo värjätyille hiuksille. Tämä jää itselläni vakiokäyttöön. Erinomaista kamaa. Vaahtoaa mukavasti ja kuontalo on juuri sopivan pehmeän ja puhtaan tuntuinen pesun jälkeen. 

- Toisen vartalonkuorintavoide suihkussa käytettäväksi. Ihan ok, mutta en osta enää. Ei vain tunnu kivalta. Vartalokuorinnan pitää tuoda homeiseen, kalkkisaosteiseen suihkukoppiin luksusta. Tämä ei sitä tee. 

- Kolmantena yövoide, joka sampoon tavoin jää pysyvään käyttöön. Naama on aamuisin pehmeä kuin vauvan takamus. Voi olla, että kesällä täytyy käyttää jotain keveämpää voidetta, mutta näin talvisaikaan kasvojen ihon rapistessa pakkasella pois, on tämä rasva aivan loistavaa kamaa. 

- Neljäntenä kasvovesi, joka kuivattaa minun naamaani liikaa. Lisäksi se tuoksuu vähän jollekin miesten partavedelle. Sen sijaan Ortolla on oranssinväristä tyrnikasvovettä, jota aion tämän purkin loppumisen jälkeen ostaa. Se kosteuttaa ihoa niin hyvin, että mitään yövoidetta ei tarvitse ja pärstä tuntuu aamulla mukavalta. Tyrnikasvovesi on ehkä paras kaikista kokeilemistani Orton tuotteista. 

- Viidentenä jalkarasva, joka on oikein hyvä. Ostan uudestaan. 

- Kuudentena kasvojenkuorinta-aine, jolle vartalokuorinnan tavoin jää merkintä "ihan ok". En ostaisi uudestaan.  

Kuvassa olevien tuotteiden yhteishinnan laskeskelisin olevan noin 18 euroa. 

Ja kuten kaikki itseään kunniottavat meikkibloggarit kysyvät postauksen lopussa: onko teillä kokemuksia Orton tuotteista? 

Köyhät kyykätköön muualla

Tallinnan katukuvassa on näkynyt uuden liikuntakeskuksen mainoksia. Keskus väittää olevansa tyylikkäämpi ja korkeatasoisempi kuin kaupungin muut treenisalit. Mainoskuvassakin patsastelee naisia ja miehiä kuntosalilaitteiden edustalla iltapukuun ja pikkutakkiin sonnustautuneena.

Vilkaisin uteliaisuuttani, kuinka paljon treenaaminen tällaisella "luksussalilla"maksaa.

Kertakäynti maksaa 20 euroa. Pidempiaikaisten treenipakettien hinnat ovat 100 - 110 euroa kuussa.

Suomen kuntokeskushinnoista minulla ei ole enää hajuakaan, mutta Tallinnan mittapuussa tämä on aivan tolkuton taksa. Kuntokeskukset täällä ovat mielestäni jo nyt hyvin kalliitta, mutta tämä vetää kirkkaasti pohjat.

Taas kerran totean, että kun kansalaisen keskipalkka on jossakin 900 euron kieppeissä, voi vain ihmetellä, mistä löytyy asiakaskuntaa tällaisiin paikkoihin. Jännittävä seurata, kuinka kauan Golden Club porskuttaa.

Kuponkiuutiset

Joku teistä lukijoista kyseli kommenteissa muutama kuukausi sitten, ovatko amerikkalaiset edelleen yhtä innostuneita erilaisten alennuskuponkien käytöstä kuin pari vuosikymmentä sitten, kun kommentoija itse oli ollut Amerikassa.

En vielä tuolloin osannut vastata, mutta nyt osaan.

Kyllä ovat. Kupongit ovat kaikkialla.

Ei liene sellaista palvelua tai tuotetta, johon ei jotakin kautta saisi alennuskuponkia. Kuponkeja on kaikkialla. Sanomalehdissä on sivukaupalla leikattavaa. Lehden mukana tulevien mainosläjien joukossa on samaten nipullinen saksittavia kuponkeja.

Kerran tai kaksi kuussa postilaatikkoomme tulee kirjekuori joltakin markkinointifirmalta, jossa on valmiiksi leikeltyjä kuponkeja lähiseutujemme liikkeisiin. Suurin osa on ihan roskaa, mutta nyt olen huomannut, että nippu kannattaa silti käydä läpi. Kasasta on löytynyt mm. lähikauppamme kuponki, jolla olen saanut rasiallisen mansikoita ilmaiseksi. Jos kerran käyn kaupassa muutenkin, niin miksipä en ottaisi kuponkia mukaani.

Leikeltävät paperikupongit ovat perinteinen markkinoinnin muoto. Nykytekniikka mahdollistaa kupongin merkityksen laajentamisen.

Jos asiakas on esimerkiksi Facebookissa jonkin kahvilan fani ja hän saa FB-seinälleen ilmoituksen alennuskupongista, ei tarvitse alkaa printtailla kuponkia. Riittää, kun kaupan kassalla näyttää puhelimensa ruudulta kyseistä FB-tietoa.

Joistakin kahviloista saa älypuhelimeensa sähköisen kanta-asiakaskortin, johon saa ostoksen tehtyään "leiman". Kun "kortti" on täynnä, saa jonkin alennuksen. Minusta tämä on hyvinkin järkevää. Vaihtaisin mieluusti kaikki lompakkoni noin 50 kantiskorttia sähköisiin kortteihin kännykässäni. Puhelin on joka tapauksessa aina mukana.

Kävin pari päivää sitten Starbucksissa, jossa aamupäivällä ostamani kahvin ostoskuitilla olisin muutama tunti myöhemmin saanut toisen kahvijuoman normaalihintaa halvemmalla. Kuponki tavallaan sekin.

Safeway-kauppaketjussa asioidessa saa melkein aina mukaansa kupongin, jolla saa seuraavalla ostosreissulla esimerkiksi dollarin alennuksen mehupullosta tai viiden dollarin alennuksen vaippapaketista.

Ehkä hurjimpia näkemiäni alennuskuponkeja ovat olleet sanomalehdessäni näkemäni kupongit, jotka irti leikkaamalla olisi saanut muistaakseni 2 000 dollarin alennuksen hammaslääkärin palveluista. Kyseinen kuponki oli absoluuttiselta arvoltaan varmasti suurin kohtaamani, mutta samalla se kertoo pelottavan hyvin siitä, mitä hammaslääkärillä asiointi voi täällä maksaa.

Tällä hetkellä suurin ilmiö kuponkirintamalla lienee Groupon-palvelu, joka vahtii käyttäjän itsensä puolesta tuotteiden ja palveluiden tarjoushintoja. Grouponista saa älypuhelimeensa oman sovelluksen, josta voi tarkistaa, onko esimerkiksi jossakin lähiseudun ravintolassa tai kaupassa jokin erikoistarjous.

Vähän hölmistyneen huvittuneena seuraan tätä kuponkihommaa. Mihinkään intensiiviseen mainosläjien selailuun sakset kädessä en todellakaan lähde, mutta esimerkiksi Grouponia voisin kuvitella käyttäväni.

Paikallisia lukukokemuksia

T oli jostakin ostanut Facebookin perustamisesta kertovan kirjan "The Accidental Billionaires - The Founding of Facebook". Tämä on se opus, jonka pohjalta on tehty viime syksynä ilmestyneen The Social Network -elokuvan käsikirjoitus. Kirjan on kirjoittanut Ben Mezrich.

Aloin vähän puolihuolimattomasti selailla olohuoneen pöydällä lojunutta kirjaa, mutta sitten se imaisikin mukaansa ja luin sen (kotiäidin ajankäyttöön suhteutettuna) varsin nopeasti.

Ei romaani Nobelia saisi, mutta tosi imuisasti se oli kirjoitettu, enkä ihmettele, että siitä oli filmikäsikirjoitus tehty. Mutta kaikkein eniten minua siinä kiinnosti tarinan sijoittuminen niin suurelta osin tänne Piilaakson maisemiin. Oli aika vänkä lukea asioiden tapahtuneen paikoissa, jotka nyt alkavat olla jo hieman tuttujakin.

Toki iso osa tarinasta liikkui myös Harvardin yliopistossa, jossa FB:n perustaja Mark Zuckerberg opiskeli ja jonka opiskelijaboksissa hän tämän nykyajan hämmästyttävän netti-ilmiön perusti.

Kuulostaa jotenkin kornilta sanoa, mutta kirjaa lukiessa minulle tuli samanlainen olo kuin lukiessani aikanaan Sofi Oksasen loistavaa Puhdistus-romaania. Olin Puhdistusta lukiessa juuri muuttanut Viroon ja oli ihmeellinen tunne lukea tarinaa, joka sijoittui niin vahvasti Viroon ja liittyi sikäläisiin ihmisiin. Pitkään kirjan lukemisen jälkeen ajattelin Tallinnan kaduilla kävellessä, mahtaako vastaantulevilla ihmisillä olla henkilöhistoriassaan samanlaisia kohtaloita kuin Puhdistuksen henkilöhahmoilla.

Vähän samoin ajattelen nyt Piilaakson suhteen. Mietin, onko kahvilassa kannettavan tietokoneensa ääressä istuva ja cokistaan tyhjentävä huppariteini juuri ällistyttävän keksinnön äärellä tai kuka kadulla vastaantuleva pukumies on juuri sijoittanut vaikkapa 50 miljoonaa dollaria lupaavaan start up -yritykseen.

Ihan erilaiset aihepiirit siis näillä lukukokemuksilla, mutta hauskasti tuovat jonkinlaista lisäsyvyyttä kummassakin maisemassa elämiseen.

Ja hih, oli myös aika hilpeää lukea Harvardin opiskelijaelämästä. On näköjään ihan sama, onko kyseessä maailman ehdottomaan eliittiin kuuluva opinahjo vai suomalainen maakuntayliopisto - opiskelijaelämä kaikkine toilailuineen on ihan samanlaista.

****

Perheen pienten kanssa touhutessa on lukemiseen käytettävä keskittynyt aika melko vähissä, joten viime vuodet olen lukenut enemmänkin lehtiä. Niitä voi lukea pala kerrallaan silloin kun mahdollisuus on.

Tänne USA:an tullessa tajusin, että nyt eteeni avautuu aikakauslehtionnela. Lehtien tilaushinnat ja myös irtomyyntihinnat ovat Pohjois-Eurooppaan verrattuna paljon pienemmät. Olenkin päättänyt, että täällä tutustun mahdollisimman paljon kaikenlaisiin lehtiin, mukaanlukien kiiltävimmät ja paksupaperisimmat naistenlehdet, joita koskaan en ole raaskinut Suomessa / Virossa ostaa. Pari numeroa esimerkiksi Harper's Bazaaria ja Vanity Fairia olen jo kahlannut, mutta vaikka ne näyttäviä ovatkin, niin en ehkä jaksa säännöllisesti lukea lehtiä, joissa ainakin kolmannes sisällöstä on hajuvesimainoksia.

Eilen riehaannuin optimistiksi ja tilasin kaksi aikakauslehteä. Time-lehden vuoden tilauksen tarjoushinta oli niin naurettavan halpa (vähän päälle 20 euroa, muistaakseni), että en voinut olla vastustamatta kiusausta. Lisäksi oli pakko tilata täälläkin joskus mainitsemani Monocle, kun en ole sitä kaupoissa irtonumerona nähnyt. Maakuntatason sanomalehti meille jo tuleekin, ja kadunvarsien lehtilaatikoista saa myös paikkakunnan uutisia välittävän ilmaisjakelulehden.

Sitten näitä pitäisi vain jossakin välissä ehtiä lukea... Joku voisi sanoa, että vähennä bloggaamista ja netissä notkumista, mutta katsotaan nyt.

Aika kallista

En oikein tiedä, miten minulla oli päässäni mielikuva siitä, että Yhdysvalloissa elintarvikkeet ja moni muukin asia olisivat melko edullisia. Siksipä olenkin nyt jokaisen kauppareissun jälkeen pyörtymisen partaalla, kun katson kassakuitin loppulukemaa. Apua, mitä kaikki maksaa!

Tämän aiheuttaa luultavasti Viro-harha. Viimeiset kolme vuotta olen tottunut siihen, että melkein kaikki asiat ovat melko edullisia verrattuna esimerkiksi Suomen hintoihin. Nyt sitten siirryimmekin yhdessä yössä vähintään Suomen hintatasoon ja se tuli vähän yllätyksenä.

Tietysti muuton alkuvaiheessa on rahankuluakin eri tavalla kuin myöhemmin, kun kaikki asiat suolapurkista lähtien pitää ostaa. Samoin edelleen on aika levällään se, missä ruokakaupoissa on järkevä käydä, että saisi tolkulliseen hintaan tolkullisia asioita. Jatkossa kaupassakäynti tulee olemaan aika pitkälti minun vastuullani ja on selvä, että kahden pikku apulaisen kanssa ei ole mahdollista laukata yhdellä reissulla viidessä eri liikkeessä tarjousten perässä, vaan pitäisi löytää pidemmällä ajanjaksolla toimiva näkemys siitä, mistä meidän suosimiamme elintarvikkeita kannattaa hankkia.

Lisäksi hintavertailua hankaloittavat nämä kirotut kryptiset painoyksiköt (unssit, paunat, naulat, mitkä lie kivikautisuudet), joiden takia tekniikan orja nypertää kaupan hyllyjen välissä kuumeisena mobiililaitteensa konversiosovellusta, jotta saisi selville, kuinka paljon on dollariarvoisen nesteunssin hinta litroina euroissa. Fahrenheitit ovat lasten leikkiä täkäläisten paino- ja tilavuusmittojen rinnalla.

Silmään on pistänyt sekin, että esimerkiksi hedelmiä voidaan jossakin myydä kilo- (eikun pauna-, eikun naula-...)hintaan ja toisessa paikassa hedelmät ovat kaupan kappalehintaan. Vertaile siinä sitten.

Kaiken kalleuden taivastelun lomassa olinkin tänään onnellinen, kun löydin CVS/pharmacystä suosikkisampootani alennuksessa 5 dollarilla (3,5 eur) per pullo. Kyseinen tuote on sellainen, jota Suomessa ja Virossa myydään kampaamoliikkeissä pyörryttävin hinnoin. Samoin huomasin viereisellä hyllyllä, että Tallinnassa arvokkaanpuoleiset kynsilakat ovat täällä merkittävästi halvempia. Ja Leviksen farkkujakin näyttää saavan järjellisin hinnoin.

Olen siis kiinnittänyt huomioni todella tähdellisten tuotteiden hintoihin. Kynsilakalla, sampoolla ja farkuilla ei kuitenkaan saa ruokittua lapsia, joten pitänee perehtyä tarkemmin maitogallonan hintaan.